Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Unelma’ Category

Se lähti liikkeelle yhdestä elämäni satunnaisista päähänpistoista. Päätin hommata itselleni projektiautoksi Sunbeam Alpine GT:n. Ei projektiautossa sinänsä ole mitään ihmeellistä – sellaisia harrastavat lukemattomat ihmiset tässäkin maassa – minulla vain ei ollut minkäänlaista kokemusta autojen korjaamisesta. Sen, mikä osaamisesta puuttui korvasin sitäkin palavammalla innolla.

Niinpä päädyin hakemaan löytämäni auton Kangasalalta asti. Lähes käyttökuntoinen auto vedettiin trailerille ja matka kohti kotia alkoi. Matkalla haaveilin kovasti kesäisistä kilometreistä persoonallisen brittiautoni ratissa. Kotona ryhdyin töihin melko nopeasti ja purin autosta kaikki osat siististi pois. Moottorin ja vaihdelaatikon nostin autosta oikein varta vasten projektiani varten hankkimallani moottorinosturilla ja laitoin paketin odottamaan toiseen ostokseeni, moottoritelineeseen.

Tulin koko projektin aikana purkaneeksi auton ihan atomeiksi. Kori hiekkapuhallettiin ja pohjamaalattiin, moottori koneistettiin ja tasapainotettiin. Löysin englannista varaosaliikkeen ja tilasin tiivistesarjoja, männänrenkaita ja muuta sälää. Jossakin vaiheessa hommasin toisenkin auton varaosiksi. Sitten vain kävi, kuten niin usein käy. Loppui rahat ja into. Ei mitään sen vakavampaa. Todettakoon vain, että autopurkaamon paalaimella ei mennyt kauaa pelkän korin rusentamisessa…

En silti jaksa olla itselleni kovin ankara. Itse asiassa innostuksen lopahtaminen on niin kovin tavallista meille ihmisille. Lähdin tänä talvena mukaan paikallisen salibandyseuran harjoituksiin ’pujottelukepiksi’ ja huomasin, että sama ilmiö toistuu sielläkin. Syyskauden harjoituksissa äijiä oli kuin meren mutaa, mutta kevätkaudella sai pelailla ihan ilman vaihtomiehiä. Jonnekin se into vain oli kadonnut.

Mielestäni Sunbeamin remontti-innon lopahtaminen on kuitenkin vain henkilökohtainen murhe ja salibandyjoukkueen harjoittelualttiuskin enimmäkseen valmentajan päänsärky. Tänä keväänä olen törmännyt samaan piirteeseen myös seurakunnassani ja se kirpaisee jo paljon syvemmältä. Olen huomannut pieniä rutinoitumisen ja apatiaan vaipumisen merkkejä siellä täällä. Koska olen aina inhonnut sitä niissä yhteisöissä, joissa olen toiminut, olen tietysti sopivasti kevätraivon vallassa. (Onneksi kevätraivo on kaikista raivoistani lievin.) Ei kyse ole mistään übervakavasta, mutta en myöskään halua päästää tilannetta täysin hoitamatta pahenemaan. Olen nähnyt tarpeeksi niitä tilanteita, joissa mitään ei ole enää tehtävissä. Me olemme sieltä vielä kaukana.

On kohtuullisen helppoa innostaa ihmisiä jonkin projektin tai hankkeen aloittamiseen. On melko yksinkertaista ylläpitää intoa, kun työ on alkuvaiheessa. Luulen, että ajan kuluessa innokkuuden säilyttämisen haastavuus kasvaa eksponentiaalisesti. Uskon, että jokainen ihminen on luonnostaan taipuvainen tyytymään vallitsevaan tilanteeseen. Erityisesti silloin, kun vallitseva tilanne on kohtalaisen mukava. Seurakuntaa ei kuitenkaan ole kutsuttu olemaan mukava, vaan tehokas. Jos voit saavuttaa molemmat, niin hyvä. Jos et, pyri tehokkuuteen.

Meidän seurakunnallamme on edessään aikalisä. Me yksinkertaisesti tarkistamme suuntaamme jo tässä vaiheessa. Me mietimme, mitä olemme tehneeet hyvin ja mitä huonosti. Koetamme löytää sellaisia kehityssuuntia, joihin meillä on mahdollisuuksia edetä. Ennenkaikkea me yritämme palauttaa mieliimme sen, mitä me oikein lähdimme tekemään. Yksi Sunbeam riittää.

Oletko sinä kadottanut innostuksesi? Mitä teet, että löydät sen jälleen? Onko sinulla antaa minulle hyviä neuvoja?

Sananlaskut 15:22 ”Jos harkinta puuttuu, hanke kaatuu, jos on neuvonantajia, se onnistuu.”

Read Full Post »

Kun ensimmäisen kerran kuulin Tri Bilezikianin Trinity Collegessa maalaavan näkyä raamatullisesti toimivan kristillisen yhteisön elämästä, sisälläni velloivat tunteet, joita en ollut koskaan tuntenut. Joskus, kun hän puhui paikallisseurakunnan potentiaalista, tunsin sisälläni niin vahvan kaipuun, että tuskin kykenin pidättelemään kyyneleitäni. -Bill Hybels

Bill Hybels on paljon minua  vahvempi (ja kaikinpuolin parempi) mies. Siinä, missä Bill taisteli kyyneleitä vastaan, minä hävisin taisteluni kuin akat. Itkin silmät sumeana ja yritin olla niin, ettei minua nähtäisi. Aivan samalla tavalla minä koin tunteita, joita en ollut koskaan kokenut. Minutkin sai valtaansa kaunis kuva siitä, mitä seurakunta voisi olla ja mitä sen pitäisi olla. Istuin takapenkissä ja taistelin koko ajatusta vastaan. Mikä minä olen mitään seurakuntaa perustamaan? Miksi minun pitäisi se tehdä? Voisitko Jumala pyytää minulta jotakin muuta?

Soitin sieltä penkistä hyvälle ystävälleni Teemulle, mutta puhelu meni säälittäväksi, itkunsekaiseksi tyrskimiseksi. Vain se, joka on saanut nähdä jotakin Jumalan maalaamaa, voi ymmärtää sen tunnemyrskyn jossa olin. Makasin myöhemmin illalla omassa hotellihuoneessani ja tajusin, että minun on vastattava jotakin Jumalalle. Tajusin, että jos ei tämä puhe ole Jumalan puhetta, niin minä en ole koskaan Jumalan puhetta edes kuullut. Minä sanoin Jumalalle, että: ”Minua pelottaa perustaa seurakuntaa, mutta vielä enemmän minua pelottaa kadottaa tämä näky”. Lupasin olla mukana tässä projektissa. Rukousten ja paaston jälkeen alkoi suuntakin selvitä.

Bill Hybels kirjoittaa: Johtajat, älkää koskaan pyytäkö anteeksi niiden tunteiden voimakkuutta, jotka teillä on Jumalan antaman näyn puolesta. Älkää piilottako tunteitanne… …maalatkaa näky perheellenne, ystävillenne, kollegoillenne ja aivan tuntemattomillekin. Kuvatkaa se niin intohimoisesti kuin voitte. Maalaa se niin, että ihmisten sydämet liikahtavat ja he sanovat. Minä olen mukana.

Minä tein juuri niin. Kerroin unelmastani perheelleni ja ystävilleni ja aina vain laajenevalle piirille ihmisiä. Toden totta. Yksitellen alkoivat ihmiset tulla mukaan: ”Minäkin haluan unelmoida, voinko minä olla mukana?” Ehkä yksi kauniimmista hetkistä oli se, kun oma isäni sanoi: ”Meni syteen tai saveen, niin me ollaan tässä mukana”. Oma vaimoni käytti osin samoja sanoja: ”Meni syteen tai saveen, mä olen sun rinnallasi”. Pikkuhiljaa heitä alkoi tulla lisää. Ihmisiä, joiden sydän liikahti sen verran, että hekin sanoivat: Minä olen mukana. Siksi olen Jumalalle äärimmäisen kiitollinen. Olen kiitollinen näystä. Olen kiitollinen ystävistä ja perheestä. Olen kiitollinen Vedä Henkeä -seurakunnasta. Olen kiitollinen elämästä ja siitä, että elämän taivaalta ovat vaihteeksi pilvet haihtuneet ja armon aurinko paistaa kirkkaana. Mistä sinä olet kiitollinen tänä pääsiäisenä?

Ps. Huomaan tuota yläkuvaa katsoessani, että jokuhan varmasti ajattelee: ”Katsos, parhaat kaverit samassa kuvassa…” 🙂

Read Full Post »

Minulla oli taannoin kunnia ja etuoikeus rukoilla nuorehkon mieshenkilön kanssa. Monien tärkeiden asioiden joukossa mies tuli pyytäneeksi selkeyttä siihen, mikä olisi hänen paikkansa maailmassa ja mikä Jumalan suunnitelma hänen kohdallaan on. Siinä rukoillessani tajusin, että en ollut tuota kysymystä itse miettinyt enää vuosikausiin. Syynä oli yksinkertaisesti se, että olin saanut vastauksen noihin kysymyksiin. Tiedostan kuitenkin, että tuo kyseinen pohdinta on monen ihmisen kohdalla arkipäivää. Siis ainakin sellaisten ihmisten, jotka uskovat, että Jumala on ja että hänellä on jonkinlainen suunnitelma ihmiselle.

Minä luulen, että useammat ihmiset seurakunnissa löytäisivät paikkansa, kunhan työllä olisi joku selkeä näky tai tavoite. Anna kun selitän. Tunnettu tarina kertoo John F. Kennedyn vierailleen NASAn päämajassa kuulentoa edeltävänä aikana ja tavanneen siellä lattioita lakaisevan talonmiehen. Presidentti pysähtyi ja kysyi: ”Mikä on sinun tehtäväsi?”. Talonmies vastasi: ”Olen lähettämästä ihmistä kuuhun”. Talonmies tiesi olevansa osa kokonaisvisiota ja sen vuoksi hänenkin tehtävänsä tuntui mielekkäältä.

Luulen, että jos seurakunnilla ja työyhteisöillä on selkeä tavoite ja näky, niin ihmiset alkavat löytää paikkansa tässä maailmassa. On vain kaksi tapaa saada näky. Joko sinä saat sen tai joku toinen saa sen ja sinä sitoudut sen toisen näkyyn. Kun me muutamia vuosia sitten aloitimme Vedä Henkeä -illat, oli kyseessä hyvän ystäväni saama visio. Minä en sitä ideaa keksinyt. Kun innostuin tekemään työtä ystäväni vision eteen, siitä tuli minunkin visioni. Kun miksaajat innostuivat samasta näystä, hekin kokivat vision omakseen. Miksaaja ei miksannut vain huvin vuoksi, vaan saavuttaakseen unelman. Tavoittaakseen maalin. Lähettääkseen ihmisen kuuhun.

Kun saat näyn, löydät myös paikkasi maailmassa.

Herkistele vaikka Michael W. Smithin laulua kuunnellen…

Read Full Post »

Tulin tuossa taannoin luvanneeksi, että kerron korpialttarilla uuden seurakuntamme kehityksestä, ideoista ja virheistäkin. Tarkoituksenani on tarjota oppimismahdollisuus niille, jotka miettivät seurakunnan perustamista. Heitä ei liene kovin montaa lukijoideni joukossa. Toisaalta helluntaiherätyksen suurissa linjauksissa on tavoiteltu uutta intoa seurakuntien perustamiseksi. Aika näyttää miten siinä onnistutaan. Voi myös olla, että historia tulee pitämään meidän tarinaamme koulukirjaesimerkkinä siitä, miten kaikki tehdään väärin. Olen joka tapauksessa vakaasti päättänyt, että kun kerran seison Jumalani edessä, voin ainakin sanoa yrittäneeni. Tässä kirjoituksessa tarjoan muutaman perusvinkin uuden seurakunnan aloittajille ja tai sellaista miettiville. Tässä yksinkertaiset ja lyhyet neuvoni:

1. Kuuntele.

Kuuntele kokeneiden pastorien ja johtajien ajatuksia. Erityisesti kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat jo jonkin aikaa sitten seurakunnan perustaneet. Upeaa opetusta saa toki Rick Warrenilta, Bill Hybelsilta, Graig Groeschelilta tai vaikka Graig Grossilta. Global Leadership Summit on loistava paikka hakea innoitusta ja inspiraatiota, sillä vaikka seurakunta on konseptina Jumalan keksintö, on se ytimeltään ihmisyhteisö ja ihmiset toimivat seurakunnassakin ihmisisnä ja inhimillisten ominaisuuksiensa mukaan. Ihmisiä on johdettava ja sinä voit oppia jokaiselta johtajalta jotakin. Seurakunnan perustamisessa tarvitaan vahvaa johtajuutta. Kuuntele myös aloittelevia johtajia, sillä Warrenin ja Hybelsin kaltaisten suurjohtajien resurssit ja ideat saattavat tuntua niin kaukaisilta, että lannistut ennenkuin aloitatkaan. Muista, ettei pyörää kannata keksiä uudestaan. Se, minkä joku toinen on oppinut, kannattaa ottaa käyttöön. Vuoden 2009 Global Leadership Summitissa puhuneet Gary Hamel ja David Gergen tarjosivat maailmanluokan opetusta johtajuudesta ja kuvaavaa onkin, että esimerkiksi Hamelin johtajuusluennon tuntitaksa saattaa olla jopa 50 000 dollaria. Kuuntele, keskustele ja opi.

2. Lue

Mahtoi olla juuri David Gergen, joka siteerasi presidenttiään: Not every reader is a leader, but every leader is a reader. Ymmärtänet sen verran englantia, ettei käännös ole tarpeen. Lue kirjoja. Omia suosikkejani ovat Rick Warrenin päämäärätietoinen seurakunta ja Ron Sylvian ”Starting New Churches on Purpose”, jotka molemmat kertovat melko suoraan monia lainalaisuuksia seurakunnan perustamiseen liittyen. Jälkimmäinen on suoraan kirjoitettu perustamisajatusta silmällä pitäen. Lisäksi viimeaikoina lukemani ”SimChurch”, ”Multisite Church Roadtrip” ja ”Se Jokin”, ovat kaikki hyviä kirjoja muovaamaan ajattelua ja täsmentämään sitä, mistä seurakunnassa on oikeastaan kysymys. Useiden kirjojen lukemisen etuna on se, että saat monia erilaisia työkaluja käyttöösi. Voi olla, että valmiin seurakunnan mallit ja ideat ovat sinulle vielä mahdottomia toteuttaa. On hyvä tietää useita eri malleja, joista hakea ratkaisua.

3. Rukoile

On tottakai itsestään selvää, ettei seurakuntaa kannata lähteä perustamaan ilman rukousta. Erityisesti tarvitset varmuutta siitä, että juuri sinun on perustettava seurakunta. Ron Sylvia mainitsee, että joskus perustamisvaiheen johtajan työkalupakissa on aivan eri työkalut kuin vakiintuneen seurakunnan johtajalla. Pioneerin työkaluja kannattaa rukoilla. Rukous, Raamatun luku ja paasto, ovat niitä työkaluja, joita seurakunnan persutajan kannattaa pitää työpöydällään. Erityisen tärkeää rukous on silloin, kun olet sisimmässäsi varmistunut Jumalan sinulle antamasta kutsusta, olet kuunnellut paljon hyvää opetusta johtajuudesta ja tiedät olevasi kykenevä johtamaan, olet lukenut kirjoja ja mielessäsi risteilee tuhat ja yksi ideaa ja unelmaa. Tarvitset sitä taivaallista selkeyttä ja näyn kirkastumista, joka vain rukouksessa saavutetaan. Ron Sylvia kuvaa tuota prosessia osuvasti. Näky on kuin videotykin kuvan, joka on pahasti poissa tarkennuksestaan. Näet vain värit ja hahmot, mutta kun videotykkiä säädetään, niin kuva terävöityy ja saat selvän siitä, mitä valkokankaalla esitetään. Rukouksen tehtävänä on terävöittää se näky, joka on vahvana mielessäsi, mutta vielä sumeana.

4. Toimi

Tärkein viimeiseksi. Toimi. On aivan liian helppoa, kuten Harvey Carey sanoi, käydä vain johtajuusseminaarista toiseen. On helppoa tuoda uusia ideoita ja kansioita omaan kirjastoon odottelemaa. Voit täyttää kirjahyllysi erilaisilla oppikirjoilla ja johtajuutta käsittelevillä teoksilla. On mukavaa haaveilla kaikesta siitä, mitä voisit tehdä. On vaivatonta istua kuppilassa Cappuccino-kuppi kädessä ja ajatella suuria ajatuksia johtajuudesta. On aivan liian helppo rukoilla, lukea Raamattua ja paastotakin odottaen, että joku enkeli-ilmestys kertoo sinulle milloin on oikea aika. Älä jää odottelemaan täydellistä hetkeä. Se ei koskaan tule. Omasta kokemuksestani peilaten väitän, että useimmat suuremmat ja pienemmät hankkeet kaatuvat vain ja ainoastaan tämän viimeisen kohdan tähden. Etenkin seurakunnan perustamiselle ei täydellistä hetkeä olekaan. On vain astuttava rohkeasti eteenpäin. On luotettava itseensä ja siihen näkyyn, jonka on saanut. Tulet saamaan kaikenlaisia kommentteja ja neuvoja. Hyvää tarkoittavat ja vilpittömät pastorit antavat sinulle aivan täysin päinvastaisia neuvoja. Joskus jopa molemmat Jumalan nimessä. On niitä, jotka pitävät sinua saatanan kätyrinä, perkeleen oppipoikana tai narsistisena psykopaattina. Kaiken keskellä sinun pitää pitää näky kirkkaana mielessäsi ja tietää mihin sinut on kutsuttu.

Ron Sylvia sanoo: ”Jos olet päättänyt lähteä mukaan tälle matkalle, se tulee olemaan tunteiden vuoristorata”. Niin se onkin. Kun kaikkien arvostelu masentaa, niin itke kuin mies. Kun joku löytää uuden kodin ja yhteyden Jumalaan, iloitse kuin mies. Loppujen lopuksi olet tilivelvollinen vain Jumalalle.

Read Full Post »

”Älä unelmoi pieniä unelmia, sillä niillä ei ole voimaa liikuttaa ihmisten sydämiä” -Johann Wolfgang von Goethe.

Aina joskus elämässä tulee eteen sellainen vuori, joka näyttää sulkevan edessämme olevan tien kokonaan. Vaikka kuinka etsit tunnelia tai kiertotietä, tajuat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, että ainoa vaihtoehto on aloittaa vaivalloinen nousu ylös vuorenrinnettä ja toivoa, että huipulta avautuu taas helpompi kulkureitti. Oman elämäni valintojen, epäonnistumisten ja johdatuksen seurauksena havahduin itsekin oman vuoreni juurelta. Vuosikausia seurakuntakuvioissa toimineena ja lukemattomissa palvelutehtävissä toimineena olen elämässäni syvästi kiintynyt seurakuntaan ja niihin arvoihin, joita se kaikkine heikkouksineenkin edustaa. Uskon Bill Hybelsin tavoin, että ”maailmassa ei ole mitään niin mahtavaa kuin paikallisseurakunta, kun seurakunta toimii oikein”. Toisaalta uskon, kuten Rick Warren sanoo, että kaikenlaisten ihmisten tavoittamiseksi tarvitaan kaikenlaisia seurakuntia. Oma vanha seurakuntani tavoittelee omanlaisiansa ihmisiä omalla tyylillään ja seurakunta on täynnä vilpittömiä ja suloisia ihmisiä. Minä kuitenkin tajusin, että se näky mikä minulla on seurakunnasta, on niin toisenlainen, ettei sen toteuttaminen onnistu ilman rajuja muutoksia. Tajusin myös, ettei ole minun paikkani tehdä niitä muutoksia. Pitkällisen prosessin, rukouksen ja paastonkin avulla sain vihdoinkin selvitettyä itselleni, että ehkäpä on aika perustaa oma seurakunta. On aika perustaa sellainen yhteisö, jossa voimme toteuttaa sitä näkyä, jonka Jumala on meille antanut. Olen huomannut, että valitettavan monissa seurakunnissa kiistellään ylistysmusiikista, -tanssista, toimintatavoista, ajankohdista ja monista aivan mitättömistä asioista. Tänä päivänä uskon vakaasti, että meitä ei ole kutsuttu vuosiakausia kestävään asemasotaan, vaan etenemään rohkeasti sellaisille alueille, joissa ei vielä ole kuljettu. Omat kiistamme meilläkin oli, mutta niitä en halua ruotia.

Joka tapauksessa halusimme antaa työrauhan ihmisille, joiden tapa käsitellä asioita saattaa olla rauhallisempi tai jopa vanhanaikaisempi. Huomaa, ettei rauhallisuudessa tai edes vanhanaikaisuudessa ole mitään väärää. Itse kaipaan kuitenkin jotakin uudempaa ja nykyaikaisempaa. Emme halunneet saada aikaan ristiriitoja loputtomalla jääräpäisyydellämme (joka näkökulmasta riippuen voi olla uskollisuutta ja lujuutta), vaan päätimme väistyä ja toimia toisaalla. Siispä vuoden 2010 alusta olemme toimineet pienessä Vedä Henkeä -seurakunnassa Pietarsaaressa. Seurakuntamme on määrittelyltään ”Kristuskeskeinen, ihmislähtöinen seurakunta”. Rakkauden kaksoiskäskyä lainaten on näkymme ”Rakasta Jumalaa, rakasta ihmistä”. Tämän pienen yhteisön kautta olemme ottamassa ensiaskeleitamme kohti sitä päämäärää, jonka olemme vain unelmissamme saaneet nähdä. Tiedän jo tässä vaiheessa, että kohtaamme niitä, jotka syyttävät, haukkuvat ja vastustavat meitä. Mutta tiedän senkin, että on sellaisiakin, jotka ymmärtävät, tukevat ja arvostavat meitä. Kumpaan joukkoon sinä aiot kuulua?

Liitän tähän myös kirjeen, jonka olen seurakuntamme alkutaipaleella kirjoittanut:

Me unelmoimme yhteisöstä, jossa jokainen on tunnettu, hyväksytty ja jossa jokaisesta välitetään. Me unelmoimme, että jokainen rikkinäinen, väsynyt, stressaantunut, epäonnistunut, murheellinen, katkera, turhautunut tai ahdistunut ihminen voisi kokea Jumalan eheyttävän ja rakastavan voiman. Me unelmoimme yhteisöstä, joka tavoittaa nuoren sukupolven uudella, energisellä, inspiroivalla ja ajanmukaisella tavalla. Haluamme osoittaa ihmisille radikaalin Jeesuksen, joka 2000 vuotta sitten muutti maailman tavallisten ihmisten kautta. Me haluamme olla niitä tavallisia ihmisiä, joiden kautta hän muuttaa maailman tänään.

Me unelmoimme yhteisöstä, josta voimme kaikki olla ylpeitä. Haluamme sitoutua panostamaan energiamme, ideamme, voimamme yhteisen näyn taakse tavoittaaksemme oman sukupolvemme rikkinäisessä maailmassa. Unelmoimme yhteisöstä, jota voimme kutsua kodiksemme. Unelmoimme yhteisöstä, jota Raamattu kutsuu nimellä seurakunta.

Tämän unelman toteuttamisen ensimmäinen askel on otettu. Perustimme yhdistyksen, jonka suojista otamme haparoivia askeleita kohti sitä kaunista maisemaa, jonka Jumala on eteemme maalannut. Yhdistyksemme nimi on Vedä Henkeä Unelma. Haluamme olla uskollisia sille unelmalle, jonka uskomme saaneemme Jumalalta. Haluatko sinä tarttua tähän unelmaan? Haluatko auttaa meitä eteenpäin nyt, kun unelmamme on vielä pelkkä herkkä ja särkyvä kangastus? Toivon, että saisit otteen yhteisestä unelmastamme ja astuisit rohkeasti mukaan elämäsi seikkailuun.

Pastori Rami Lehtola
Vedä Henkeä -seurakunta

Ps. Kiitän sydämestäni entistä kotiseurakuntaani kaikesta siitä hyvästä opetuksesta, yhteydestä ja palvelumahdollisuuksista, joista olen saanut nauttia. Teidän rukoushuoneenne on ollut minun elämäni ensimmäinen koti, kun vanhempani toimivat siellä talonmiehenä. Samassa seurakunnassa olen tehnyt uskonratkaisuni, käynyt kasteella ja täyttynyt Pyhällä Hengellä. Siellä olen oppinut miksaamaan, puhumaan, johtamaan leirejä, vetämään kerhoja, opettamaan pyhäkoulussa, laulamaan kuorossa ja jopa sen, kuinka pystytetään iso kokousteltta. Teidän seurakunnassanne palvelin hallituksessa, vanhimmistossa ja aloitin pastorin työni. Olen saanut osani siunauksista ja koettelemuksista. Olen saanut kehuja ja nuhteita. Olen kokenut armoa ja kovuutta. Kaikesta tästä olen kiitollinen. Kaikki kokemani on tehnyt minusta sen mitä olen tänään. Olen teille paljosta kiitollinen ja toivotan teille kaikille siunausta ja menestystä. Kiitos.

Read Full Post »