Pinokkio tunnetaan satuhahmona, jonka nenällä oli taipumus pidentyä sitä mukaa, kun hän kertoili valheita. Joskus mietin, että kyseinen ominaisuus olisi varsin hyödyllinen ihan oikeassakin elämässä. Voisi näet olla helpompi poimia ihmisten joukosta ne, joilla on taipumusta valehteluun, liioitteluun tai muuten vain totuuden muunteluun.
Vaaleista on taas ehditty kirjoittaa niin paljon, että jonkinlainen vaaliväsymys tai vaaliähky saattaa vaivata ainakin joitakin ihmisiä. Minuakin se vaivaa aina välillä. Pian alkavat nämäkin vaalit olla paketissa ja saa taas hengähtää. Edellisen postauksen jälkeen olen seurannut mielenkiinnolla ihmisten ajatuksia kahdesta jäljellä olevasta ehdokkaasta. Erityisesti olen seurannut loanheittoa Facebookissa, sillä siellä on materiaalia yllin kyllin. Ovatpa ehdokkaat itsekin puuttuneet muutamaan otteeseen tukijoidensa edesottamuksiin ja toivoneet maltillista ja kunnioittavaa käytöstä.
Pastorina tarkkailen erityisesti uskovien ja sellaiseksi itseään kutsuvien kommentointia ja käytöstä. Ei sillä, että minulla poliisinvaltuuksia olisi, mutta jos voisin edes jotakin puoleltani tehdä pahimpien ylilyöntien estämiseksi. Toisaalta koen olevani uskovien kesken ”omieni joukossa”, vaikka välillä häpeänkin tuota joukkoa.
Raamattu kertoo yhdessä monista ohjeistaan näin: ”Älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen. Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi.” 2.Moos 23:1-2
Sauli Niinistö on tuskaillut omalta kohdaltaan sitä, että joku on valheellisesti arvellut hänen olevan vapaamuurari. Pasi Turunen kirjoitti asiasta hienosti omassa blogissaan, joten en sen kummemmin puutu enää loppuunkäsiteltyyn asiaan. Niille hengellisten piirien ulkopuolisille, jotka suhtautuvat Saulin mahdolliseen vapaamuurariuteen lipposmaiseen ”So what” -tyyliin, totean vain asian olevan sen verran monimutkaisen, etten sitä selittele tässä.
Mielestäni Pekka Haavisto on kuitenkin kärsinyt oudoista, typeristä tai virheellisistä väittämistä Niinistöä enemmän. Moni on kaiketi törmännyt netissä leviävään ja Ilmajoki-lehdessä julkaistuun tarkoitushakuiseen vertailuun ehdokkaiden ansioluetteloista. Haaviston osaamista on myös epäilty hänen siviilipalvelustaustansa vuoksi. Arvelen, ettei monesta reserviläisestäkään silti olisi sotatoimia ylipäällikkönä johtamaan. Sotaa tässä ei nyt olla kuitenkaan ensisijaisesti edes johtamassa. Kaiketi sellaisen sattuessa voi ylipäällikkyyden luovuttaa jollekulle paremmalle asiantuntijalle.
Edelleen minua kiusaa erityisesti uskovien kohdalla havaitsemani selkeä Haaviston mustamaalaus. Tavallisia ovat kommentit, joissa Sodomaa ja Gomorraa yhdistellään surutta presidentin vaaleihin. Joillakin on otsaa vaahdota Haaviston puolison olevan kapakkatappelija ja rattijuoppo. Näiden tapausten sanotaan edustavan Haaviston arvoja. Myös Haaviston professoritittelistä on saatu osoituksia miehen kalseasta luonteesta. Vierailevan professorin titteli on kaiketi paljastunut silti oikeaksi (ihan viimeistä uutista asiasta en löytänyt)? Paheksun sitäkin, että vihreiden nuorisoliiton ajatuksia Suomeen tarvittavasta moniavioisuudesta esitetään ikäänkuin Haaviston ajatuksina. Lukijalleni ei tule varmasti yllätyksenä, etten minäkään kannata moniavioisuutta, mutten myöskään kannata perättömien huhujen levittämistä.
Tarkoitukseni on edelleen sanoa, että soisin jokaisen tekevän päätöksensä omien ajatustensa, arvojensa ja tärkeinä pitämiensä perusteiden pohjalta, kunhan ne perustuvat totuuteen. En haluaisi itse koskaan tulla tuomituksi valheellisesti, enkä soisi sen olevan kenenkään toisenkaan kohtalo. En haluaisi kenenkään koskaan levittävän minusta perättömiä huhuja, enkä soisi niitä levitettävän toisestakaan ihmisestä. Tässä toteutunee yksi kristillinen perusperiaate: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.”
Luulen, että osa tästä kaikesta ei silti kumpua pahantahtoisuudesta, vaan hiirikäden nopeudesta. On liian helppoa jakaa sellaisia linkityksiä, joiden todenperäisyyttä ei tule pohtineeksi. Kaiketi me uskomme liian nopeasti kaiken, mikä meille kerrotaan suurten mediatalojen logojen väriloistossa. Medialukutaitomme lienee rappeutunut. Silti pelkään, että jos meidän nenillämme olisi taipumusta pidetä valehtelun seurauksena, saisin nähdä aivan liian monta uskovaista Pinokkiota. Sen ei soisi kuvaavan niitä, joiden Jumalasta sanotaan: ”Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka…”
Toivotan edelleen siunausta molemmille ehdokkaille ja malttia ja kunnioitusta jokaiselle vaaleja kommentoivalle.
Korpialttari 