Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Teologia’ Category

Forum Romanum, Rom (Kuva Wikipediasta)

Forum Romanum, Rom (Wikipedia)


Puolimatka hämmästeli antiikin ajan raa`an ajattelumallin paluuta. -Meidän parhaat filosofit puolustavat nyt, että vanhemmilla on oikeus tappaa lapsensa. Hän kertoi olleensa paikalla luennolla, kun eräs kansainvälisesti tunnettu filosofi argumentoi ihmisten, vanhempien olevan vapaita.
Jos heille syntyy lapsi, on vanhemmilla oikeus päättää haluavatko he hoitaa lasta. Jos lasta ei kukaan hoida, lapsi kuolee parin päivän päästä. Puolimatkan mukaan heti, kun evankeliumin perusta lähtee pois, älykkäistä ihmisistä tulee typeriä. Hän hämmästelee, että kuka olisi voinut kuvitella, että yht-äkkiä syntyy kulttuuri, jossa aletaan puolustaa oikeutta tappaa lapsi. -Kristuksen viisaus näkyy maailman historiassa modernin tieteen ja demokratian synnyssä, ehdottomien ihmisoikeuksien perustassa.” (Pohjalainen 03.07.2011)

Tälle ajalle on ominaista se, että erilaisille perversioille haetaan väen väkisin oikeutusta ja tasa-arvoista kohtelua. Kuin myös se, että näitä asioita harjoittavat ja heidän kannattajansa ovat sen verran äänekästä väkeä, että syntyy helposti mielikuva heidän olemisestaan enemmistönä yhteiskunnassa. Juuri tällä hetkellä väännössä olevan sukupuolineutraalin lain läpimenon(?) seuraava vaihe lienee lukumäärän rajoittamattomuus?

Tahtoo sanoa, että saa solmia avioliiton useamman henkilön kanssa, jos vain rahkeet muuten siihen riittävät. Tähän kohtaan on jo pakko kerrata: ”Oi aikoja, oi tapoja.”

Saman aikaisesti kauhistellaan raiskausten ja lapsiin sekaantumisten yleistymistä.

Miksi kauhistella? Mihin pitää vetää raja eri taipumusten toteuttamisen oikeutukselle, ja kuka sen määrittelee? Miksei pedofiili (pedofilian todettiin muuten samaisessa Puolimatkan puheessa olleen yleisesti hyväksyttyä antiikin aikana) saa vapaasti elää ja toimia taipumustensa mukaan? Tai vaikkapa nekrofiili? Naturalistisen luonnonkäsityksen mukaan me olemme kaikki eläimiä, joten kuinka voi eläin sanoa toiselle eläimelle: sinä teit väärin? Tai mikä ylipäätään on väärin? Homoseksuaalisten taipumusten vietäväksi antautumista puolustetaan kiivaasti sillä, että se on synnynnäinen ominaisuus. Uskallan väittää että meillä jokaisella on synnynnäisesti -ensimmäisen ihmisparin lankeemuksen jälkeen- taipumus kieroutua kuka mitenkin, kunhan oikeat olosuhteet toteutuvat.

Minun henkilökohtainen käsitykseni Raamatun Jumalasta on sellainen, että Hän ei valehtele. Jos Hän määrittelee esimerkiksi homoseksualismin harjoittamisen synniksi, josta on tehtävä parannus, ihmisen on parasta hyväksyä se ja ojentautua sen mukaan. Olisikin vähintäänkin kummallista ensin luoda ihmiseen ominaisuus, jonka mukaisesti hänen on pakko elää kun ei muuta voi, ja sitten määritellä sen mukaan eläminen synniksi ankarilla seuraamuksilla uhaten!

Ja hän sanoi minulle: ”Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” ” (Ilm. 22:10-12)

Ja joka ei vielä ole ratkaissut kantaansa, voi sen yhä tehdä. Se on viisautta!

Read Full Post »

Kuva Wikipediasta

Kaikkien peruutusten äiti

”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap.t. 1:7-8)

”Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matt. 24:36)

Maailmanloppu ennustettiin tapahtuvaksi tänään 21.05.2011, mutta jo päivää ennen suurtapahtumaa saimme sitten kuulla, että se onkin peruutettu!

Aikaisemmat maailmanloput ovat yksinkertaisesti jääneet muuten vain toteutumatta kun Jumala ei ole niihin suostunut. Yhden tuollaisen muistan pikkupoikana kokeneeni (olen siitä aikaisemminkin kertonut, mutta kertaushan on opintojen äiti), odottaen selkä kyyryssä kellon lyövän kaksitoista päivällä, joka tuolloin taisi olla täsmällinen ajankohta. Oli kaunis kesäpäivä ja pikkupojan sydämeltä putosi raskas taakka kun keskipäivä meni, eikä mitään pudonnutkaan niskaan, vaan päivä jatkui yhtä kauniina kuin siihenkin asti.

Ylläolevissa Raamatun lainauksissa lausutut, Jeesuksen itsensä sanomat sanat, riittävät useimmille kristityille vastaukseksi mieltä askarruttavaan kysymykseen Jeesuksen paluun, ja maailmanlopun ajankohdasta. Mutta aina löytyy joku joka kokee saaneensa asiasta vuorenvarman tiedon päivämäärineen ja jopa kellonaikoineen!

En tiedä perustuuko moinen tarve kaikesta huolimatta ennusteluun jonkinmoiseen masokismiin, tarpeeseen tai haluun tulla julkisesti nolatuksi, vaiko vain haluun pelotella. Ehkäpä joku jossain tuohonkin osaa sanoa oikean diagnoosin.

Mitä maailmanloppuun tulee, tällainen talonpoikaisteologi ymmärtäisi tämän Telluksen pysyvän nykyisessä muodossaan kasassa vielä ainakin tuhat vuotta. Jonkinmoinen maailmanloppu se tietenkin on niille kiihkeästi vallankahvasta kiinni pitäville, jotka valtansa menettävät. Mutta tämän maan kamaralla minun ymmärrykseni mukaan näytetään ihmiskunnalle miten asiat hoidetaan ja valtakuntia hallitaan silloin, kun se tapahtuu niin kuin Jumala on sen alun perin ajatellut! Liitän tähän loppuun raamatullisen iskulauseen, joka meillä kaikilla kristityillä tulisi olla huulillamme liittyen Jeesuksen paluuseen, oli ajankohta sitten mikä onkin: ”Maranata! Herramme, tule!” (1. Kor. 16:22)

Journalistinen vapaus

Teinpä tuossa pienen kokeilun lähettämällä omalta Facebook-seinältäni löytyvän Maan tapa -nimisen kirjoituksen sekä Pohjalaisen, että Pietarsaaren Sanomien mielipide-osastolle. Jälkimmäisessä kirjoitus julkaistiin sellaisenaan (josta lähetin lehteen kiitokset), mutta Pohjalaiseen olin pakotettu lähettämään vähintäänkin närkästyneen palautteen johtuen siitä että sitä on niin paljon muokattu! Sillä saatetoteamuksella että jos tämä on käytäntö, ei Pohjalaiseen uskalla laittaa edes kuolinilmoitusta, koska saattaa lehden editoinnin johdosta tulla ilmoittaneeksi naapurin hyvinvoivan isännän kuolleeksi. Äkkinäinen ajattelisi, että jos mielipidekirjoitusta ei voi sellaisenaan julkaista, vain mahdolliset kirjoitusvirheet korjattuna, olisi parempi käytäntö (pienempi paha) jättää se kokonaan julkaisematta, kuin muokata se lähes tuntemattomaksi!

P.S. Kuten huomaatte, minäkin olen kuitenkin sen verran varovainen mies että jätin tämän kirjoittamisen näin myöhäiseen (noin klo 23:00) ajankohtaan.

Read Full Post »

Pietarin ristiinnaulitseminen. Kuva Wikipediasta.

Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen.” (Saarnaaja 11:1)

Suomesta, kuten muistakin länsimaista on aikojen saatossa lähetetty lähetystyöntekijöitä Kiinaan ja sinne syntyi useita seurakuntia, joiden sittemmin arveltiin tulleen hävitetyiksi ateistisen kommunistihallinnon toimesta. Mutta mitä enemmän noita seurakuntia vainottiin, sitä enemmän ne kasvoivat. Ei virallisesti, mutta maan alla! Aivan uskomattomia kertomuksia tännekin asti kantautuu Jumalan ihmeellisestä huolenpidosta kaikesta kärsimyksestä huolimatta. Nyt on sitten tapahtunut se mitä tuossa Saarnaajan kirjan lainauksessa luvataan.

Mutta pitikö heidän lähettää meille pullamössökristityille takaisin leipä, jota meidän länsimaiseen hyvinvointiin tottuneet elimistömme eivät kestä! Eihän meille valistuneille länsikristityille saa tulla puhumaan sellaisesta Kristuksen seuraamisesta joka maksaa vapauden kaikkine kidutuksineen, ja jopa hengen!

Laitan tähän vertailun vuoksi Joel Kontisen (Bwana Joe) blogista lainaamani otoksen ruotsalaisen papin Ulla Karlssonin mielipiteistä, jotka hän kirjoitti Kyrkans tidningiin: ”kristittyjen on jo aika lopettaa puhumasta synnistä, syyllisyydestä, verestä, uhratusta karitsasta ja muista kauhistuttavista asioista. Ne eivät kuulu nykyajan valistuneille ihmisille.”

Niin, olen saanut jo jokin aika sitten luetuksi Veli Yunin elämästä kertovan kirjan: Elävää Vettä, ja olen siitä lähtien pyöritellyt mielessäni sitä, miten siitä voisi jonkinlaisen arvion esittää. Olen oman kristityn vaellukseni aikana törmännyt sellaiseenkin mielipiteeseen, -jo useita vuosia uskossa olleen henkilön sanomana, että ”en minä ainakaan haluakaan vahvaa ruokaa, minä haluan juoda vain maitoa”, kun puheen aiheena oli sisäisen hengellisen ihmisen ruokkiminen. Sen voin todellakin sanoa, että tuo kyseinen kirja ei ole hänen kaltaisensa lukemistoa!

”Tehkää parannus” taitaa olla jo muinaisjäännös nykyajan kristillisessä terminologiassa, mutta mistäpä sitä parannusta tekemään kun syntiäkään ei enää ole olemassa!

Hassu juttu muuten että meille pitää ateistisesta Kiinasta tulla mies herättelemään meidän uinuvaa kristillisyyttämme, sillä herättelevä tuo kirja kyllä parhaimmillaan on, jos sen annetaan sitä olla. Ehkäpä se on merkki siitä, että Jumala ei ole meitä suomalaisiakaan unohtanut eikä ole menettänyt toivoaan meidän suhteemme!

Siinä missä meidän kristillinen pohdiskelumme vakavimmillaan (tosin sitä vielä takavuosina kaskuna kerrottiin) keskittynee aiheeseen: ”Jos kärpänen putoaa ehtoollis-astiaan, pyhittyykö kärpänen vai saastuuko viini”, haluan laittaa tähän loppuun otteen mainitusta kirjasta maistiaisena siitä, minkälaista jälkeä kärsimyksen akatemia parhaimmillaan saa aikaan:

”Jumala olkoon todistajani, että kaikkien kokemieni kidutusten ja haakkaamisten jäljiltä en ole koskaan vihannut vainoojiani. Olen päinvastoin nähnyt heidät Jumalan siunauksen välikappaleina ja työvälineinä, jotka hän valitsi puhdistaakseen minut ja tehdäkseen minut enemmän Jeesuksen kaltaiseksi. Kun Jumalan lapsi kärsii, sinun tulisi ymmärtää, että sellaista tapahtuu ainoastaan silloin, kun Herra sallii niin tapahtua. Ei hän ole sinua unohtanut!”


Read Full Post »

Täytyy heti aluksi todeta, että jäin suorastaan kiinni varsinkin kakkoskirjan liberaaliteologiaa käsittelevään osioon kirjasarjassa: Ennustukset Toteutuvat. Näyttäisi peräti siltä, että liberaaliteologi on ateistin paras kaveri! Sarja ilmestyi vuosina 1974-1977, ja tuli tuolloin toki luettua. Mutta on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin tuolloin. Onneksi ei ole tullut hävitettyä.

Lainaus professorilta joka erosi tehtävästään tajuttuaan vaaran, joka hänen opetuksestaan koitui opiskelijoiden uskolle.

”Minusta tuli teologi, koska Raamatun tieteellinen tutkiminen kiinnosti minua. Vasta vähitellen minulle selvisi, että teologian professorilla on myös käytännöllinen tehtävä, nimittäin opiskelijoiden valmentaminen evankelisen kirkon palvelukseen, ja että minä en täyttänyt tätä käytännöllistä tehtävääni vaan kaikesta pidättyvyydestäni huolimatta tein oppilaani pikemminkin kelpaamattomiksi työhönsä.” (J.Wellhausen, Ennustukset Toteutuvat 2, s. 38-39)

On jo aikaisemmin todettu, että kyseinen liberaaliteologia kieltää järjestelmällisesti kaiken, mikä tekee kristinuskosta kristinuskon. Kirjan mukaan syy, miksi se niin suuresti silti vetää nuoria ihmisiä puoleensa, on sen itsevarma esitystapa. Modernistit korottavat itsensä ainoiksi oikeiksi tiedemiehiksi, kun taas ne, jotka pitävät kiinni kirkon peritystä uskosta, ovat muka tietämättömiä.

Ateistit, nykyisin tunnetuimpana äänitorvenaan antisankarimme Dawkins, pitävät itseään valistuneina, kun ne jotka eivät ole ateisteja, elävät pimeydessä. Kaikki paha maailmassa on heidän mielestään uskonnon aiheuttamaa.

”Ateismi on aina osoittautunut merkillisen aggressiiviseksi, mikä todistaa, että se on oikeastaan enemmän Jumalalle vihamielistä kuin Jumalasta vieraantunutta. Voisi luulla vannoutuneiden ateistien pitävän suurena tehtävänään selityksen löytämistä maailmalle, jossa ei ole Jumalaa, tai muuten parhaan kykynsä mukaan koettavan selviytyä maailmassa, josta puuttuu Jumala. Sen sijaan saamme nähdä ateistien kuluttavan melkein koko elämänsä Raamatun Jumalan vastustamiseen ja kristinuskoa vastaan hyökkäämiseen! Tämä taistelu tuulimyllyjä vastaan tuntuu olevan heidän ateisminsa päätarkoitus, ja se todistaa joka tapauksessa, että heitä vaivaavat uskonnolliset kompleksit”. (Ennustukset Toteutuvat 2 s. 215)

Agnostisismi, mielestäni varsin merkillisenä isminä, puolestaan esittää kantansa Jumalan, ja yliluonnollisen olemassaoloon varovaisen hienostuneesti. Ei myönnä eikä kiellä.

Yhteenvetona voidaan näin maallikon näkökulmasta todeta: samaa sontaa eri paketeissa, nimityksistä huolimatta. Onhan maailmassa sentään jokunen miljoona ihmistä, jotka ovat konkreettisesti kokeneet Jumalan olemassaolon. Jumalan, joka ei suinkaan yritä piileskellä, vaan odottaa ihmisen lähestyvän itseään!

On mielenkiintoista, sanoisin jopa traagista, seurata miten ateistinen Kiina ”valistaa” kiduttamalla toisinajattelijoita, tällä hetkellä erityisesti kristittyjen oikeuksia puolustavaa asianajajaa, johon liittyen ohessa linkki. Suvaitsevainen maailma on hiljaa? Jumala meitä tuolta valistukselta varjelkoon!

http://bwanajoe.blogspot.com/

Read Full Post »


”Mutta Paavali vastasi: ”En ole järjiltäni, arvoisa Festus. Minkä puhun, puhun totuuden ja terveen järjen mukaisesti. Kuninkaalle nämä asiat kyllä ovat tuttuja, ja siksi voinkin avoimesti puhua niistä hänelle. Yksikään niistä ei ole hänelle tuntematon, siitä olen varma – eihän tämä ole tapahtunut missään syrjäisessä kolkassa. Uskotko profeettoja, kuningas Agrippa? Tiedän, että uskot.” ”Vähälläpä luulet tekeväsi minusta kristityn”, Agrippa sanoi.” (Ap.t. 26:25-28)

Tuo raamatunkohta, tai sen ruotsinkielinen versio ”otti korvaan” ensi kertaa asuessamme vuosia sitten Ruotsissa. Silloisen ruotsalaisen seurakuntamme saarnaaja sivusi saarnassaan kyseistä tekstiä, ja olen sitä siitä lähtien silloin tällöin kummastellut. Alla on ensin ruotsin, -ja sitten englanninkielinen käännösversio, tarkennettuna jae 28. Siinä missä muut näkevät ”vähältä piti”, suomalaiset ”vähälläpä luulet.” :

”Då sade Agrippa till Paulus: ”Föga fattas att du övertalar mig och gör mig till kristen.””

”Then Agrippa said to Paul, Almost you persuade me to be a Christian.”

Ottaen täysin tietoisen riskin siitä, että tietyt tahot saattavat saada tästä lisää ”vettä myllyynsä”, tai ainakin aihetta hymyillä vinosti partoihinsa, päätin laittaa sen tähän avoimuuden nimissä yleisemminkin kummasteltavaksi. Sillä kummastusta sen toden totta, ainakin pitäisi herättää! Sittemmin on ilmestynyt vuoden 1992 käännös (josta ylläoleva lainaus) eikä mikään ole muuttunut.

Onko kenties niin, että suomalaiset eivät kerta kaikkiaan kykene (edes raamatunkäännöskomiteassa) näkemään asioita kuten muut? Vaiko kenties niin että suomalaiset ovat oikeassa ja muut väärässä?

Vaiko niin, mihin otsikkokin viittaa: Tuo nyt on sen verran pikku juttu ettei tuohon kannata kiinnittää huomiota?

Eihän tuokaan kohta tosin autuuden menetystä aiheuta, olisipa vain mukava tietää, mikä on konsensus tässä asiassa.

Read Full Post »

”Jos et tiedä minne olet menossa, päädyt todennäköisesti ihan muualle.”
~Lawrence J. Peter

On kenties yllättävää, että urbaanin cityihmisen poikana minä silti viihdyn luonnossa ja välillä suorastaan kaipaan pois kaupungista. Minä nautin eräpoluista ja umpimetsistä, joskin pääsen sellaisista nauttimaan liian harvoin. Sisäinen luolamieheni vetää minua kuitenkin aina silloin tällöin tunnustelemaan Pietarsaaren luontopolun tunnelmia. Pietarsaaren matkailua edistävät tahot ovat kyseisen luontopolun kohdalla tehneet luvattoman heikkoa työtä ja siksipä polusta on vaikeaa löytää asiallista tietoa.

Paikallinen luontopolkumme ei kenties yllä Suomen upeimpien luontopolkujen listalla kovin korkealle, mutta ihan asiallinen ja hyvin hoidettu se silti on. Laavuja, taukotupia ja suuntaviittoja on riittävästi ja niistä pidetään huolta. Taannoisella kävelyretkelelläni päätin hetken mielijohteesta lähteä seuraamaan minulle ennestään tuntematonta polkua. Tutun ja tuntemattoman polun risteyksessä oli viitta, jossa kerrottiin matka seuraavalle tuvalle: 1,9km. ”Äkkiähän minä tuonne hilpasen”, ajatteli erämaan ja merituulen karaisema Rami. Toimistotyötä ja siistejä sisähommia tehnyt nörtti-Rami yritti vikistä vastaan, mutta erä-Ramin karski ärjäisy vaiensi hänet nopeasti.

Skitsofreniasta havahduttuani lähdin patikoimaan uutta polua. Huomasin siinä tarpoessani, että 1,9km ei tunnu kovin pitkältä suuntaviitassa, mutta tuntemattomalla polulla alkaa kummasti epäillä suuntavaistoaan. Ilman karttaa on kovin helppoa ajatella tulleensa jo pitkän matkaa ja että kohteen pitäisi jo kyllä näkyä. Melko pitkään sai ensimmäisten epäilyjen jälkeenkin vielä kävellä ennenkuin kohdetupa löytyi. Paluumatkalla samalla reitillä monet mutkat ja juurakot tulivatkin sitten yllättävänkin nopeasti vastaan. Tiehän oli jo tuttu.

Tajusin siinä matkallani, että näinhän se menee tämä seurakuntaelämäkin (tai elämä ylensäkin). On aina helpompaa valita se polku, jonka tuntee ja jota on ennenkin kulkenut. Siellä ei tulle yllätyksiä, mutta ei myöskään löydä mitään uutta. Ihminen, joka haluaa löytää uutta, joutuu tarpomaan epäilysten ja epätietoisuuden keskellä. Voi olla, että tuntemattomat polut ovat pitempiä, yksinäisempiä ja vaikeakulkuisempia, mutta niiden varrelta löytyvät ne metsälammet, avosuot ja siirtolohkareet, joita toiset eivät ole vielä nähneet. Tutulla polulla voit rakentaa reittisi kilometrin päähän pelkän muistisi varassa. Tuntemattomalla polulla on uusi maisema jokaisen mutkan takana. Kun siis tulet elämässäsi seuraavaan risteykseen, valitse se vähemmän käytetty tie. Astu polulle, jota et ole vielä käynyt. Voit yllättyä näkemästäsi.

Read Full Post »

Minä olen aina ollut tietokonepelaaja. Olen pelannut tietokonepelejä Commodore 64:n ja Amigan kautta lukemattomiin PC-peleihin. Olen pelannut erilaisia rooli-, seikkailu-, ja simulaattoripelejä ja nauttinut niistä kovasti. Muistan, kuinka joissakin peleissä oli mahdollisuus itse valita pelaako hyvää tai pahaa hahmoa. Minulle oli aina kovin vaikeaa toimia vasten omia moraalikäsityksiäni. Kun esimerkiksi Fallout-pelissä oli mahdollisuus tulla pornotähdeksi (Vain yhtenä sivujuonena. Koko pelissä on ihan toinen teema), moinen kokeilu ei tullut pieneen mieleenikään. Sellaisissa peleissä, joissa oli mahdollisuus valita, en useinkaan halunnut tehdä asioita, jotka ovat omia käsityksiäni vastaan. Ehkäpä olen nynny. Tiedän, että monia kiehtoo mahdollisuus olla jotakin muuta kuin ovat. Mies pelaa naishahmoa ja päinvastoin. It-nörtti saa olla lihaksikas maailmanpelastaja ja ruma ankanpoikanen voi kerrankin olla viettelvä kurtisaani.

Onko olemassa siis virtuaalisyntiä? Siis asioita, joita ei tehdä tässä maailmassa, mutta ne ovat silti syntiä? Kysymys kiehtonee lähinnä kaltaisiani kahvipöytäteologeja, mutta silti. Useimipien ihmisten ensireaktio on, että mitä lässytystä tämä on? Eihän pikselimössön ampuminen voi olla väärin? Pelkkä peli, jossa kohteena on vain oman tietokoneen ohjaama tekoäly on yksi asia. Verkkopelinä pelattavassa pelissä pikselimössön ohjaimissa on toinen ihminen. Entäpä, kun Second Lifessä intoutuu varastamaan tai tappamaan toisen. jos virtuaalimaailma ei ole totta, miksi joku eroaa ihan tässä oikeassa maailmassa, kun toinen pettää virtuaalimaailmassa? Miten sinä aviopuolisona reagoisit, jos puolisosi haluaisi vain ”esiintyä” jonakin toisena ja kävisi virtuaaliprostituoidun luona tai ”leikillään” olisi virtuaalimaailmassa pedofiili? Mitä tehdä, kun virtuaalimaailma on liian totta jollekulle? Kuten vaikkapa naiselle, joka tappoi miehensä avatarin Second Lifessä. Samassa jutussa mainitaan toisen naisen suunnitelmista siepata oikeasti virtuaalipoikaystävänsä. Olipa nuori kaveri huijannut 360 000 dollaria virtuaalirahaa. Miksi se kiinnostaa poliisia? Eihän virtuaalimaailma ole totta? Miksi virtuaaliseen maailmaan tehty seksisovellus saa aikaan oikeusjutun reaalimaailmassa? Eihän se ole totta?

Mihinkä sinä vetäisit rajan? Mikä on syntiä ja mikä ei. Tai jos satut vierastamaan sanaa ”synti”, niin mikä on oman eettisen käsityksesi mukaan väärin. Kerro, vaikka et tietäisi teologiasta mitään. Mitä saa tehdä ja mitä ei?

Read Full Post »

Luokanopettajaksi opiskeleva Hämeenlinnalainen Ulla Appelroth kirjoittaa blogissaan aikalailla yleisestä ilmiöstä: läsnäolosta. Aina silloin tällöin iltapäivälehtien toimittajat kaivavat sisältään sen todellisen journalistin ja kertovat meille taviksille siitä, kuinka moni kansanedustaja on käynyt vain istunnossa painamassa paikallaolonappiansa ja lähtenyt sen jälkeen pois kokouksesta. Läsnä vai paikalla, siinäpä pulma.

Douglas Estes kirjoittaa kirjassaan SimChurch: Being the Church in the Virtual World käsitteestä telepresence, joka voidaan kai kääntää etäläsnäoloksi. Suosittelen lukemaan koko kirjan, että pääset käsitteeseen sisään, mutta peruskysymyksenä on juuri läsnäolon määritelmä. Ja tässä tapauksessa vieläpä seurakunnassa läsnäolon määritelmä. Pohjille Estes heittää pari Paavalin lausetta:

Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen. Kol 2:5

Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä… 1.Kor 5:3

Ajatuksenaan Estes siis esittää, että jos Paavalikin erottaa fyysisen ja hengessä läsnäolemisen, voisimmeko me? Me emme täällä Suomessa ole vielä virtuaaliseurakuntia perustaneet, emmekä me edes ole siihen valmiita. Tulkoon tässä nyt lukijoilleni kerrottua, että en enää kuulu kotipaikkakuntani helluntaiseurakuntaan. Syitä en tässä erittele, mutta kerron, että laitoin kysymyksen kahteen kotikaupunkiani lähellä sijaitsevaan helluntaiseurakuntaan. Kysymyksen sisältönä oli, että voisinko kenties liittyä jäseneksi heidän seurakuntaansa. Kumpikin laittoi asian pohdittavaksi. Pohtijoina ovat yleensä vanhimmistot, hallitukset tai johtoryhmät, ihan sen mukaan, miten seurakunnat ovat asiansa järjestäneet.

En tähän päivään mennessä ole saanut vastausta. Kolmisen kuukautta olen odotellut ja ilmeisesti asiani on unohdettu. Mitä tulee nimenomaan tähän läsnäoloon, niin joku onkin sanonut, että on helmpompi ihmisen päästä taivaaseen kuin liittyä helluntaiseurakuntaan. Vaikka minä olen pastori, uskossa ja työskentelen suuren kristillisen järjestön alaisuudessa, minun jäsenyyteni seurakunnassa on vaikea asia ja kaatuu johonkin tekniseen muotoseikkaan.

Eli: En halua syytellä ketään. Tunnen seurakuntien päättäjät ja tiedän, että heidän on vaikea toimia tilanteessa, jossa on otettava niin monta muuttujaa huomioon. Haluan vain kysyä teiltä: Onko tilanne teidän mielestänne oikein? Miksi etäläsnäolo on meille täysin vieras käsite? Pitääkö sen olla?

Read Full Post »

Meissä ihmisissä on sisäänrakennettuna joku kumma geenivirhe. Kaikkina aikoina ympärillämme on luovia, energisiä, taitavia ja idearikkaita ihmisiä. Kaikkina aikoina on myös isompi joukko porukkaa, joka onnistuu tekemään luovista ideoista kiveen hakattuja dogmeja.

Suomalaisessa vapaaseurakunnallisessa elämässä on ollut jo vuosien ajan tapana pitää niin sanottuja jumalanpalveluksia sunnuntaisin klo 11.00. Olen antanut itselleni kertoa, että ajankohta juontaa juurensa maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta, jossa oli ehdittävä tehdä maatilan hoitamiseen tarvittavat työt ennen kirkkoon menoa. Klo 11 oli siis loistava aika agraariyhteiskunnassa. Onko se sitä vieläkin? Montako maanviljelijää seurakunnassasi on?

Lähetystyöntekijä Hannu Happonen kertoi kerran tulleensa kotimaahan lomalle ja kyläilleensä eri seurakuntalaisten luona. Jokaisessa kyläpaikassa oli valiteltu samaa murhetta. Olivat kuulemma ajatelleet muuttaa tuon perinteisen sunnuntaikokouksen alkamisajankohtaa klo 11.30:een. Kolmannessa kyläpaikassa olivat jopa eroamassa seurakunnasta mokoman jumalanpilkan vuoksi. Happosen kertomus on loistava esimerkki siitä, miten alunperin hyvästä ideasta tulee dogmi, josta ei anneta periksi. Ovatpa jotkut nähneet, että Jumala on Raamatussa määrännyt jumalanpalveluksen alkamaan klo 11. Rehellisyyden nimissä on muistettava, että Happonen lisäsi kertomukseensa sen, etteivät ajankohtauskovaiset hätkähdä mitenkään esimerkiksi Aids/HIV-ongelman laajuutta.

Vapaissa seurakunnissa kasvaneet tietänevät senkin, että ”meillä ei ole kaavoja”. Hienon ajatuksen taustalla on syvä ymmärrys siitä, että ”annetaan tilaa Pyhälle Hengelle toimia”. Jos kuitenkin katsoo useimpien seurakuntien tilaisuuksia, saa vahvan käsityksen siitä, että Pyhä Henki on melko lailla kaavamainen toimija. Hän tuntuu olevan erityisen ihastunut 50- ja 60-lukujen aikana kehittyneeseen seurakuntakulttuuriin. Mitä dogmeja sinä havaitset seurakunnassasi. Mitä ei saa milloinkaan muuttaa? Ehkäpä tässä auttavat Graig Grossin sanat: ”Mitä sääntöjä seurakunnassasi tai herätysliikkeessäsi on? Riko ne!”

Read Full Post »

Sanotaan, että suomalaiset ovat kiekkohullua kansaa. Voipi olla. Ainakin lajissa on jotakin suomalaiselle metsäläiselle sopivaa rähinää. Aina joskus saa todistaa tilannetta, jossa jonkinmoinen miesporukka katselee peliä ja paikalla on joku peliä ymmärtämätön tai sellaiseksi tekeytyvä naisihminen. Naisparka ei sitten tajua millään paitsiosääntöä, pitkää kiekkoa tai muuta lajin säännöstöön kuuluvaa. On hauskaa seurata, kun ukkoparat yrittävät selittää sääntöjä naiselle, joka on koko asiaa kysynyt vain häiritäkseen miesten keskittymistä.

Oikeastaan säännöt ovat pelin ydin. Ne antavat raamit, jonka puitteissa sitten peliä viedään eteenpäin. Aina välillä koko hallillinen yleisöä huutaa rytmikkäästi tuomarille: ”nuija, nuija”, osoittaakseen nähneensä tilanteen paremmin kuin ilmiselvästi puusilmäinen oikeudenjakaja.

Oletko laittanut merkille, että kukaan ei lähesty jääkiekkoa kieltojen näkökulmasta. Kukaan ei ajattele, että tämähän on typerä laji, kun ei saa mennä paitsioon tai lyödä kaveria mailalla päähän. Kukaan ei sano, että jääkiekko on turhaa, kun kädellä ei saa tehdä maalia tai maalivahtia saa työntää ensin pois laukauksen tieltä. Ihminen hyväksyy sen, että säännöt ovat olemassa jos peliä haluaa pelata.

Jotenkin me olemme saaneet annettua uskosta sen kuvan, että ihminen lähestyy sitä kielloista käsin. Kuinka moni onkaan vastaillut sellaisiin kysymyksiin kuin: saatteko katsoa televisiota, saatteko juoda viinaa tai saatteko polttaa tupakkaa? Saako harrastaa seksiä ennen avioliittoa ja tuhat ja yksi muuta kysymystä. Miten me olemme antaneet sen kuvan, että uskossa on ensisijaisesti kysymys kielloista. Miksi ihminen ei ensin huomaa syvää ja todellista elämää, jota haluaisi elää tietyillä pelisäännöillä? Lieneekö vika viestinnässä vai peräti oman elämän esimerkissä? Onko niin, että me jotenkin kerromme säännöt ja kiellot kavereille, ennenkuin ovat edes lajista kiinnostuneet? Mitäs, jos saisimme ensin läheisemme kiinnostumaan itse pelistä ja vasta sitten alkaisimme tarkentaa pelin hienouksiin kuuluvia sääntötulkintoja?

Read Full Post »