Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Saarna’ Category

[Tämä blogikirjoitus on osa ’Saarnakritiikki’ -sarjaa. Saarnakritiikki-sarjan kirjoitukset ovat muuten tavallisia blogikirjoituksia, mutta niiden aihetta on käsitelty niiden ilmestymispäivänä pidetyssä puheessa. Näin erityisesti kuulijat voivat antaa kritiikkiä puheesta keskustelussa, joka jatkuu täällä korpialttarilla. Toki kaikki saavat kommentoida.]

Luulenpa, että jos minun pitäisi nostaa esille yksi sellainen asia joka raivostuttaa useimpia pastoreita, se olisi tehottomuus. Tällä epämääräisellä ilmaisulla tarkoitan erityisesti saarnojen tai opetuspuheiden tehottomuutta. Raamatussa on esimerkkejä ihmisistä, jotka kuulevat jonkin asian olevan aavistuksen pielessä omassa elämässään. Useimmiten sitä seuraa välitön asioiden muuttaminen. Ihmiset, jotka kuulevat kasteen tärkeydestä, menevät välittömästi kasteelle. Ne, joita ohjataan elämänmuutokseen tekevät sen nopeasti. Kaiken kaikkiaan Raamatun kertomuksia leimaa nopea ratkaisun tekeminen. Muistan eräänkin vanhan uskovan, joka nuorena vasta uskon ratkaisun tehneenä poltteli tupakkaa puiston penkillä ja kertoili kaverilleen uskoontulostaan. Kaveri siinä kuunnellessaan huomautti miehelle, että ”Uskovat ei kai saa polttaa tupakkaa”. Nuori uskova totesi: ”Jaa, ei vai?” ja tumppasi elämänsä viimeisen tupakan.

Tänä päivänä voit kulkea useissa eri seurakunnissa ja kuulla loistavia puhujia. Siis ihan todella ammattitaitoisia, selkeäkielisiä ja osaavia puhujia. Meistä useimmat tuntevat montakin hyvää pastoria ja joskus heidän puheitansa kuunneltuamme olemme taputtelemassa heitä olalle, kättelemässä heitä eteisessä ja laittamassa heistä ylistävää tilakommenttia Facebookissa. Me olemme samaa mieltä hänen kanssaan, emme vain yleensä tee, niinkuin pastori opettaa.

Olen itsekin huomannut vuosien varrella, että on joskus aivan tajuttoman raivostuttavaa puhua anteeksiannosta ja nähdä kuulijoiden pyyhkivän liikutuksesta kyyneliään vain kuullakseen heidän jatkavan riitelyään seuraavan viikon loppupuolella. On ärsyttävää puhua kunnioituksesta, jos se saa aikaan vain hyväksyviä nyökkäyksiä aidon kunnioituksen sijaan. On masentavaa kertoa uhraamisen merkityksestä, jos kukaan ei koskaan koe sitä tärkeäksi omalla kohdallaan. Siinä missä aviopareilla vitsaillaan olevan valikoiva kuulo, on kristityillä valikoiva ymmärrys. Helluntaijargonilla kerrottuna joku asia ei ole ”kirkastunut”. Joillekin eivät asiat kirkastu koskaan.

Minä luulen, että saarnojen tehottomuus ei johdu siis saarnoista, vaan siitä että useimmat kristityt on pilattu. Heidät on pilattu vuosikausien opetuksilla ja puheilla. He ovat oppineet nyökkäämään oikeissa kohdissa, huutelemaan aamenta ja hallelujaa sopivissa kohdissa (jos ovat kovin karismaattisia taustaltaan) ja jopa olemaan samaa mieltä useimmista asioista puhujan kanssa. He eivät vain osaa tehdä asioille mitään, nuo pilatut kristityt. On uskovia, jotka tuskailevat, kun eivät tunnu oikein löytävän paikkaansa. He haluaisivat lähemmäs Jumalaa (vaikeaselkoinen käsite, jonka merkitys vaihtelee ajatuksen lausujan oman käsityksen mukaan). He ovat istuneet vuosia seurakuntien tilaisuuksissa ja kuulleet useita puheita rukouksesta, Raamatun lukemisesta, uhraamisesta, palvelemisesta tai sitoutumisesta. He ovat innoissaan kehuneet pastoriaan toisilleen kahvikupin äärellä tilaisuuden jälkeen. He ovat jopa muistaneet rukaista pastorinsa puolesta hetken ennen nukkumaan menoa. Koskaan he eivät ole silti oppineet rukoilemaan, lukemaan Raamattua, uhraamaan, palvelemaan tai sitoutumaan. Miksi?

Matt. 5:13: Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.

Read Full Post »

Suomalaisen journalismin lippulaiva, Helsingin Sanomat, kertoi maanantain 26.4. numerossaan joukkoälyn yleistymisestä. Kielipoliisi on suomentanut englanninkielisen crowdsourcing-termin muotoon joukkoistaminen, joten siihen on perusbloggaajankin tyytyminen. Joukkoistamisen esimerkkinä on mielenkiintoisessa jutussa t-paitayhtiö Threadless, jonka ideana on käyttää tavallisia ihmisiä t-paitojensa kuosien suunnitteluun. Kuka tahansa voi siis suunnitella kuosin, joka sitten julkaistaan firman nettisivuilla. Eniten ääniä saanet kuosit laitetaan tuotantoon ja suunnittelijat saavat palkkion.

Oma mielenkiintoni asiaan liittyy toiseen samansuuntaiseen ajatukseen. Gary Hamel esitti taannoin ajatuksen ”Avoimen lähdekoodin saarnasta”. Ajatus oli, että pastori laittaisi saarnansa nähtäville ennen kuin se on puhuttu, jolloin ihmiset voisivat kommentoida puhetta etukäteen. Idea ei niinkään ollut saada saarnoista hiottua pois kaikkea epämukavaa, vaan tarjota puheisiin osuvia ja valaisevia esimerkkejä ihmisten eletystä elämästä. Eli jos pastori haluaisi puhua rukouksesta, niin ihmiset voisivat esittää sekä kysymyksiä rukouksesta että esimerkkejä rukousvastauksista jo etukäteen. Kenties puhe osuisi paremmin kohdalleen ja esimerkit toisivat ihan uutta ulottuvuutta puheeseen.

Garyn avoimen lähdekoodin saarna on siis juuri tuota joukkoistamista. Mitä muita tapoja seurakunnalla voisi olla joukkoistaa toimintaansa? Voisiko lauluja valita vähän laajemmalla osaamisella, kun kaikki saisivat vaikuttaa valittaviin lauluihin? Voisiko tapahtumakalenteria, puhujavierailuja tai vaikkapa avustuskohteita alistaa joukon äänivallan alle? Mitä etuja voisi joukkoistamisella olla seurakunnassa? Mitä haittaa siitä voisi olla?

Read Full Post »

Kirkossa

Annoin taas periksi itselleni. Olen jo kertaalleen aloittanut ja lopettanut tällaisen bloggailun. Edellisen kerran lopetin, kun lupauduin kirjoittamaan toisaalle. No, se homma tuli tiensä päähän ja palasin takaisin. En oikein edes tiedä miksi.

Näin kun olen tällaista hellariperinnettä ylläpitänyt ansiokkaasti vuosikaudet, on joskus tarvetta vähän arvioida mennyttä elämää ja tehtyjä valintoja. Pastorina kun kiertää eri seurakuntia, huomaa aikalailla samanlaisia ilmiöitä eri puolilla. Yksi erityisen helluntailainen piirre on se, että nuoret (laaja käsite) eivät käy päiväkokouksissa. Päiväkokous on, niille jotka eivät tiedä, helluntailainen nimitys sunnuntain klo 11.00 alkavalle jumalanpalvelukselle. Koska minä huomaan saman ilmiön kaikkialla, pyrin tähän listaamaan yleisimpiä syitä moiseen ilmiöön. Ehkäpä joku innokas auttaa täydentämään listaa ajan saatossa. Osasyynä käymättömyysilmiöön saattaa olla jopa sellainenkin muutos, että enää ei useissa seurakunnissa järjestetä sunnuntai-iltaisin ikinostalgisia Hyvän Sanoman iltoja. Sain tässä veljeni kanssa keskustellessani sellaisen ahaa-elämyksen, että kun usein käytiin paikalla sentään sunnuntai-iltana, ei aamupäivän poissaolo vaikuttanutkaan kovin dramaattiselta. Se on kuitenkin vain sivujuonne isossa ja monisyisessä tilanteessa. Tässä listaa syistä, joita olen kuullut (kaikki eivät siis ole minun mielipiteitäni eivätkä kuvaa mitään yhtä seurakuntaa):

1. Puhetaito

Liian usein ovat seurakuntien puhujat huonoja puhujia. He eivät osaa jäsennellä puheitaan eikä puheen jälkeen osaa oikein sanoa, että mikä oli puheen aihe. Saattaa olla, että puhujan ulosanti on niin heikkoa, että kuulija tuntee lähinnä myötähäpeää tai sääliä puhujaa kohtaan. Erityisesti Raamatun opetuksessa saattaa puhujalla olla taipumus siteerata Raamattua useiden kymmenien eri jakeiden voimin. Puhe ei etene ja se menettää kiinnostuksensa nopeasti. Harva puhuja käyttää visuaalisia tai muita tehokeinoja sellaisten ihmisten tavoittamiseksi, jotka yksinkertaisesti ottavat oppia vastaan tehokkaammin visuaalisesti.

2. Musiikki

Jossakin oli tutkimus, jonka mukaan vain 2% ihmisistä kuuntelee vapaa-aikanaan sellaista musiikkia, mitä seurakunnissa soitetaan. Tässä tapauksessa kyseessä on siis virsi- ja kuoromusiikki. Seurakunnissa niin perinteinen ja voimakas yhteislaulukulttuuri on myös monessa tapauksessa tullut tiensä päähän. On vaikeaa löytää enää toista yhteisöä, joka kokoontuu säännöllisesti tilaisuuksiinsa laulamaan lauluja. Kun kysymyksessä on nimen omaan syyt seurakunnan kokouksissa käymättömyyteen, on huomattava, että monissa tapauksissa nuorisomusiikiksi mielletty ylistysmusiikki on aika kaukana todellisesta nuorisomusiikista.

3. Ajankohta

Vuosikymmenten perinne ja vakiintunut käytäntö on aloittaa sunnuntai päiväkokoukset klo 11.00. Se sattuu olemaan erityisen huono aika esimerkiksi lapsiperheille. Kokouksen aikana on lasten ruoka-aika ja päiväuniaika. Jos seurakunnan tilat sattuvat olemaan erityisen huonosti suunnitellut lapsia varten, monet lapsiperheet jäävät pois. Moni lapseton nuori viettää iltaa pitkälle aamuyöhön. Herääminen kokoukseen onnistuu, jos tilaisuus on muuten mielekäs. Jos muut tämän sivun kohdat eivät täyty, ei ole syytä kokouksen vuoksi herätä.

4. Osallistuminen

Pastori Kari Ketoja kuvaili kerran seurakuntien päiväkokouksia mummon iltapäivälounaaksi. Mummolaan tullaan koko perheen voimin ja nautitaan Mummon valmistamaa lounasta. Kukaan toinen ei osallistu lounaan valmistamiseen. Mummo päättää mitä syödään ja siinä se. Jos se toimiikin lounaalla, ei se toimi seurakunnassa. Toisen tutkimuksen mukaan 60% ihmisistä tarvitsee tehtävän pysyäkseen seurakunnassa. Jos ihmisellä ei ole mitään sanomista siihen, miten tilaisuudet etenevät, kynnys jäädä pois on melko matala.

5. Merkitys

Erityisesti nuoren kuulijan eteen nousee nopeasti kysymys siitä, onko toiminnalla mitään merkitystä. Jos puheet eivät kohtaa nuoren elämää millään tasolla tai opetus on muuten niin korkealentoista, ettei siitä saa otetta, on vaikea nähdä nuoren viihtyvän mukana kovin kauaa. Usein hyvienkin opettajien opetuksesta puuttuu johdonmukaisuus. Eli puheiden aiheet vaihtelevat viikosta toiseen. Onpa jossakin taipumuksena arvioida seurakunnan viikko-ohjelmasta puhujien vastuuvuorojen mukaan, että kannattaako paikalle mennä. Torumisen sijaan voisi harkita myös puhujien vaihtamista.

6. Tarkoitus

Tarkoitus on käsitteenä toki melko laaja, mutta tässä yhteydessä tarkoitan sitä, että onko koko toiminnalla tarkoitusta. Keskimääräinen nuori oppii koulussa melko kattavan paketin maailmassa olevista ongelmista: nälästä, köyhyydestä, prostituutiosta ja rikollisuudesta. Seurakunnan turvalliset sunnuntaiaamupäivät tarjoavat häiritsevän suuren kontrastin maailman ongelmiin. Nuori saattaa kokea suurta tarkoituksettomuutta seurakunnassa, joka ei tunnu tekevän muuta kuin kokoustavan viikoittain, samalla kuin ihmiset kärsivät lähellä ja kaukana.

Kun jokaiseen kohtaan sovelletaan seurakunnissa syvässä ja voimissaan olevaa muutosvastarintaa ja meille kaikille niin rakasta asioiden teologisoimista tai ainakin hengellistämistä, niin on helppo ymmärtää, miksi moni ei jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan. Joskus yksinkertaisetkin muutokset vaativat vuosikausien prosessin. Ehkäpä meillä ei ole aikaa niin paljon kuin me luulemme?

Read Full Post »