Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Pietarsaari’ Category

Pietarsaareen ollaan rakentamassa uutta jalkapallostadionia. Hanke puhuttaa kuntalaisia monin tavoin, eikä vähiten lähestyvien kuntavaalien johdosta. Tässä minun ajatukseni hankkeeseen liittyen.

Kuuntelin tässä taannoin radiohaastattelua, jossa Timo kertoi mietteensä stadionista. Timo oli siis käsittääkseni ottanut kantaa päivän aiheeseen jotakin kautta ja hänen lausuntonsa oli nostettu esiin. Jos muistan oikein, niin hänen ajatuksensa oli: ”Stadionhanke on yhtä typerä kuin Pietarsaaren toriparkki. Täällä ei tulla enää koskaan pelaamaan liigaa, jos ei KPV lainaa stadionia.”

Olen itse kirjoittanut toriparkista jo aiemmin. Se ei aikanaan kuulunut omiin suosikkeihini, eikä se tietääkseni parkkitilana ole vieläkään kovin suosittu. Siitä huolimatta näen asian Timon kanssa vähän eri tavalla. Mielestäni ei voi olla niin, että toriparkkia käytetään lyömäaseena kaikkien muiden hankkeiden kohdalla. Toriparkista voi olla montaa mieltä, mutta on vähän erikoista lyödä sillä stadionhankkeen puuhamiehiä. Ne ovat yksinkertaisesti eri asioita.

Toriparkista voi olla montaa mieltä, mutta on vähän erikoista lyödä sillä stadionhankkeen puuhamiehiä.

Mitä tulee sitten itse stadioniin, niin se on mielestäni hyvä asia. Timon ajatus siitä, ettei täällä koskaan tulla pelaamaan liigaa, on epärelevantti. Meillä on täällä Pietarsaaressa hyvä (joskin vanha) uimahalli, vaikka meillä ei ole vuosiin ollut kansallisen tason uimareita. Meillä on vihdoinkin hyvä salibandyhalli, vaikka lajia ei tällä hetkellä pelata 2. divisoonaa korkeammalla. Meillä on hyvät yleisurheilumahdollisuudet, vaikka siinäkin lajissa kansallinen taso on karannut kauas. Kaupunki on täynnä lentopalloon soveltuvia saleja, vaikka lentopallon erikoisseura Jeppis Wolley* on elänyt hiljaiseloa viime vuodet.

Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että urheilutiloja hankittaessa ei saa olla niin, että vain kansallinen huipputaso jotenkin oikeuttaa hankkeen. Tai että se ”liigataso” tekisi tämän hankkeen jotenkin enemmän ansaituksi. Eikä sekään ole oikein, että vain sellaiset lajit saavat mahdollisuuksia, joita itse sattuu harrastamaan. Toki kunnallisessa päätöksenteossa on aina otettava huomioon taloudelliset realiteetit ja se, että kulloinenkin hanke voisi palvella mahdollisimman montaa kuntalaista. Se, että kuntalaisten verotuloilla kustannetaan harvalukuisen joukon harrastus, ei ole oikein. Tässä ei nähdäkseni ole siitä kysymys.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, eivät stadionhankkeen vetäjät ole pyytäneet kaupungilta rahaa. Kaupunkia on pyydetty takaamaan laina, mutta valtaosa rahoituksesta on tarkoitus hankkia itse. Se on mielestäni oikea tapa ja silloin kaupungin on syytä olla jarruttelematta sen enempää. Jos jollakulla on halu, mahdollisuus ja voima kehittää tätä kaupunkia eteenpäin, niin mielestäni kaupungin tai kunnan ihan yleisestikin on syytä olla sitä mahdollistamassa.

Minä olen tietysti urheiluihminen. Oma lajini on salibandy, enkä ole kovin aktiivinen jalkapallon seuraaja. Jos minulle itselleni on jokin asia tässä koronapandemiassa ollut yllätys, niin se on se kuinka paljon loppujen lopuksi kaipaankaan urheilua. Erityisesti viime keväänä, kun korona keskeytti valtaosan sarjoista, olivat viikonloppuni melko tyhjiä ja tylsiä. Ja toisaalta, kun sain kesällä katsella muutaman ottelun Jaron pelejä – vaikka sitten maski naamalla – ja nauttia kesästä ja jalkapallosta, aloin kyllä ymmärtämään mikä merkitys urheilulla voi parhaimmillaan olla. Siksi minä kannatan stadionhanketta.

* Ilmeisesti seuran nimi taitaa olla todella väärin kirjoitettu. Rekisterissä olevassa nimessä Wolley on kirjoitettu W-kirjaimella, vaikka lentopallon englanninkielisessä nimessä Volleyball on tavallinen V-kirjain.

 

Read Full Post »

Tiedän kyllä. Edellisen kerran olen saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne blogiini kesällä 2018. Voisin tarjota taas samat tutut selitykset, mutta eivät ne taida ketään kiinnostaa. Toki samaa voisi sanoa koko tästä blogista, mutta se on oma lukunsa se.

Minä päätin lähteä ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Minua on pyydetty mukaan jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta tähän asti vaimoni on ollut ehdokkuuttani vastaan. Ei hän nytkään riemusta kilju, mutta ei tyrmännytkään. Olen siis ehdokkaana KD:n listalla.

Meillä täällä Pietarsaaressa on sellainen tilanne, että ruotsalaisen kansanpuolueen, RKP:n ehdokaslista on vaikuttava ja jotkut kokeneet poliitikot ovat ennakoineet, että RKP voi saada yksinkertaisen enemmistön kaupungin valtuustoon. Lisäksi muutama kokenut suomenkielinen paikallispoliitikko jättää paikkansa. Suomenkielisistä ehdokkaista on kuulemma pulaa ja moni suomenkielinen ehdokas alkaa olla jo veteraani-iässä. Muun muassa näiden syiden vuoksi päätin lähteä ehdolle. Ajattelin perisuomalaiseen tyyliin että ”ei se ota, jos ei annakaan”.

Ei se ota, jos ei annakaan.

Tosiasia on, että Pietarsaaren taloudellinen tilanne ei ole hyvä tällä hetkellä. Niukkuudesta on vaikea jakaa. Hyvinä aikoina, kun rahaa on reippaasti, on sitä helpompaa jakaa kaikille tarvitsijoille. En toki tiedä onko sellaisia aikoina ollut kovin taajaan viime vuosikymmeninä. Olen lukenut muutaman kokeneen poliitikon kirjoituksia ja ainakin joidenkin teksteistä paistaa läpi turhautuminen ja väsyminen Pietarsaaren poliittiseen elämään. Edellä mainittu RKP on kaiketi aina ollut valtapuolueen asemassa ja siltä osin tuo pelätty yksinkertainen enemmistö vain nopeuttaa päätöksentekoprosessia entisestään. Kyllä valtapuolueet aina ja kaikkialla ovat valtaansa käyttäneet.

Olen varmasti hieman lapsellinen, mutta haluaisin ainakin välttää sitä, että olisin hetken päästä itse väsynyt ja katkeroitunut poliittiseen tilanteeseen ja lautakuntien toimintaan. Voi toki niinkin käydä, mutta en halua lähteä liikkeelle periksi antaneena ja valmiiksi pettyneenä. Ja toki ymmärrän, että voidakseen pettyä politiikkaan ja lautakuntiin, pitää ensin tulla valituksi niihin. Siihenkin on kyllä pitkä matka taivallettava.

”Loppujen lopuksi jokainen voi vain tuoda oman verkostonsa, oman tapansa ajatella ja oman persoonansa mukaansa”

Ystäväni ja kollegani, Antti Koivukangas (joka myös on ehdokkaana RKP:n listalla) sanoi osuvasti tänään: ”Loppujen lopuksi jokainen voi vain tuoda oman verkostonsa, oman tapansa ajatella ja oman persoonansa mukaansa”. Samoin ajattelen minäkin. Minä en ole tyypillinen poliitikko, mitä ikinä ”tyypillinen” juuri sinulle tarkoittaakaan. Olen luonteeltani ihminen, joka haluaa tehdä yhteistyötä ja mennä eteenpäin sen sijaan, että olisin vaikkapa jarruttelemassa ja yleisenä vastarannankiiskenä mukana. Minäkin voin tuoda vain oman persoonani ehdolle. Paljoa muuta ei voi realistisesti tarjota.

Aion kertoa täällä Korpialttarilla näkemyksiäni muutamaan vaaliteemaan, kunhan ehdin. Listaan myös vaalikoneet, joihin olen vastannut. Niistä saa aika kattavan kuvan siitä, miten minä ajattelen asioita edistää. Minusta ei ole ihmeidentekijäksi, mutta työntekijäksi on. Ehkä jälkimmäisiä tarvitaan kuitenkin enemmän.

Ps. Jos haluat kysyä tai kommentoida, ole hyvä. Pyydän vain säilyttämään kunnioittavan asenteen. Minäkin lupaan vastata kunnioittavasti.

Read Full Post »

jadsa

Tänään Facebookia selatessani sattui silmiini uutinen, jonka mukaan Pietarsaarelaiset ovat kaikkein tyytymättömimpiä omaan kaupunkiinsa. Näin kuntavaalien alla tulos on mielestäni mielenkiintoinen, vaikka en jaksakaan uskoa poliitikkojen heräävän tähän todellisuuteen.

Minun Facebook-kavereideni joukosta ensimmäisenä asiaa ehti kommentoimaan Kari Koskela. Omassa blogissaan Koskela nostaa esiin mahdollisia syitä Pietarsaaren huonoon tulokseen. Itse asiassa olen Karin kanssa samaa mieltä useimmista asioista. Olen myös siinä mielessä hänen kanssaan samoilla linjoilla, että uskon syitä olevan useampia. Myös toinen Facebook-kaverini, Esko Heinonen nosti uutisen esille. Eskon isä, entinen kaupunkisuunnittelija Ilmari Heinonen, kommentoi uutista näin:

Kun tuota listaa katsoo, niin tyytyväisimmät ihmiset asuvat ns. kehyskunnissa tai kaupungeissa, joihin kehyskunnat on jo liitetty. Siinä se 10 kärki jo olikin. Pietarsaaren kohdalla tilanne on se, että kehyskunnissa (luoto, Pedersöre) ollaan varmaankin tyytyväisiä omaan kuntaan. Meillä ongelmana on se, että kaupunki kärsii kaikilla mittareilla siitä, että pinta-ala on pieni, ja ”tyytyväiset omakotiasukkaat” asuvat kunnan rajan väärällä puolella – ja samaan aikaan keskittyvät kaikki seudun ongelmat kaupunkiin”

Lisäksi Esko itse totesi, että muutkin huonon tuloksen kunnat ovat ns. ”yhden puolueen kuntia”, joissa yksi puolue vie ja muut vikisevät. Uskoakseni molemmilla Heinosilla on ajatuksissaan osa totuudesta.

Itse olen aiemmin ottanut varovasti ja maltillisesti kantaa vaikkapa kielikysymyksiin tai toriparkkiin. Toriparkkia käsitellyt postaukseni sai myös ystäväni Jarmo Patanan kommentoimaan kaupungin tilannetta muun muassa kivijalkakauppojen osalta. Voit lukea keskustelua toriparkki-postausta seuraavasta kommenttiosiosta.

Samaan aikaan tämän uutisen kanssa Pietarsaaren kaupunki on päättänyt päivittää strategiaansa. Tätä kirjoitettaessa on vielä vähän toista viikkoa aikaa käydä vastaamassa kyselyyn, jossa kaupunki kerää tietoa kaupunkilaisten ajatuksista. Kun itse vastasin tuohon kyselyyn, niin nostin esille kaksi asiaa, jotka omalla kohdallani lisäävät tyytymättömyyttä kaupunkia kohtaan.

Syksyllä salibandyn harrastajia päätettiin kurittaa oikein kunnolla. Vuosien kamppailun jälkeen Rettigin kiinteistöön on valmistunut uusi salibandykaukalo. Lokakuussa tuli kuitenkin tieto, että kaupunki nostaa myös vanhojen salien vuokria roimasti. Itse asiassa hinta nousi Pietarsaaren Sanomien uutisen mukaan 14 eurosta 29 euroon tunnilta. Erityisen harmillista se on siitä syystä, että palvelu ei parane. Esimerkiksi urheilutalon sali on edelleen yhtä pieni kuin ennenkin, eikä palvelussa muutenkaan ole paljoa riemun aihetta.

Tyypillinen tilanne on esimerkiksi se, että salissa käy joku koululuokka pelaamassa koripalloa, jolloin korit lasketaan ala-asentoon. Jos et käy erikseen pyytämässä (ja aina sekään ei auta) koreja ei kuitenkaan nosteta takaisin ylös moneen viikkoon. Kolmessa metrissä olevat korit ovat liian matalalla salibandyn peluuta varten (Esimerkiksi maalivahdin torjunnasta pallo kimpoaa usein ylöspäin koriin, jolloin peli katkeaa ja jatkuu sisäänlyönnillä kulmasta). Luonnollisesti korit veivataan ylös käsikäyttöisellä veivillä, joka on lukittuna kiinni munalukolla, ettei vain kukaan itse pääse tekemään talonmiehen työtä. Tottakai tämä on pieni asia, mutta se on silti hyvä esimerkki siitä, miksi hinnankorotukset ärsyttävät, kun palvelu ei pelaa. Nostin tämän salibandyesimerkin esille, koska se on nyt akuutti. Pietarsaaressa on muitakin esimerkkejä siitä, että hintoja nostetaan, mutta palvelu ei parane.

Palvelusta puhuttaessa nostan esiin myös toisen tyytymättömyyden aiheen: Virkamiehiä on hankala tavoittaa. Vuoden alussa Pietarsaaressa otettiin käytöön Front Office -järjestelmä, joka on hieno nimitys vastaanottotiskille. Ennen voit kävellä suoraan asioimaan sille osastolle, jolle asiaa oli. Nyt sinun on ilmoittauduttava tiskille. Siinä ei ole mitään vikaa. Ongelma on vain siinä, että kun itse olen tässä pariin kertaan asioinut rakennusvalvonnassa, niin kukaan ei vastaa Front Officen soittoihin. Ei edes silloin, kun kaikki henkilöt olivat kyllä paikalla.

Kaupungin nettisivuilla oli rakennusvalvonnasta maininta: ”Toiminta-ajatus on palvella ja ohjata rakentajia sekä suunnittelussa että rakentamisessa lupakäsittelyn ja valvonnan avulla.” Palvelu ja ohjaus toteutuvat vain tekstinä nettisivulla. Itse olen esimerkiksi odotellut tässä kohta neljä kuukautta, että kuuden neliö vajaani koskeva toimenpidelupa saadaan käsiteltyä. Muutenkin olen saanut kysyä jokaisen yksityiskohdan perään. Etukäteen en ole ohjausta saanut eikä edes hakemukseni puutteista kerrottu ennen kuin itse kyselin niiden perään.

Nämä ovat, kuten jo sanoin, aika pieniä asioita, mutta omiaan lisäämään tyytymättömyyttä. Ja kuten Koskela blogissaan totesi, on kaupungissa paljon hyvääkin. Siitä olen samaa mieltä. Mutta jos etsitään syitä tyytymättömyyteen, niin silloin on vähäksi aikaa laitettava hyvät asiat sivuun ja pohdittava niitä huonoja. Kerro siis omia kokemuksiasi. Mihin sinä olet tyytymätön Pietarsaaressa?

Read Full Post »

eePietarsaareenkin on saatu Toriparkki. Sillä on oikein nimikin: Toriparkki Ludvig. Kuvaavaa toki on, että vaikka itse parkkihalli on valmis, eivät nettisivut toimi kunnolla vieläkään. Vanha sananlasku sanoo, että: ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä”. Siitä taitaa olla täälläkin kysymys. Kun itse kuulin ensimmäisen kerran hankkeesta, olin vähän skeptinen sen suhteen. Olen kyllä kiitollinen siitä, että kaupunki kehityy, mutta en vain itse osannut nähdä, että täällä olisi ollut tarvetta parkkiluolalle. En osaa edelleenkään.

Pietarsaaressa on käyty keskustelua siitä, että ihmiset eivät ole oikein löytäneet Toriparkkiin. Joku kertoi nähneensä kuvan, jossa tyhjässä parkkihallissa oli nuori mies skeittaamassa. Koko hallissa ei ollut auton autoa. Edelleen Pietarsaaren Sanomien lyhyt uutinen kertoo, että lähes parinsadan autopaikan hallissa oli joulua edeltävänä sunnuntaina vain kaksi autoa. Teiden varret ja tori olivat täynnä. Mutta ei kyse ole löytämisestä, ei näin pienessä kaupungissa ole vaikeuksia löytää yhtään mitään. Ongelma on siinä, että Toriparkin hinnat ovat liian korkeat. Täällä parkkihinnat ovat samaa tasoa, kuin Vaasan Toriparkissa. Palvelut ja tarjonta eivät kuitenkaan ole lähelläkään Vaasan tasoa. Toisaalta esimerkiksi Kokkolassa sekä Chydeniuksen että Halpa-Hallin parkkitalot ovat ilmaisia. Molempien kaupunkien, Kokkolan ja Vaasan palvelut ovat aivan toista luokkaa Pietarsaareen verrattuna.

28.12. julkaistussa Pietarsaaren Sanomien uutisessa kerrotaan, että Toriparkissa voidaan odotella jopa parikin vuotta, että ihmiset oppivat käyttämään parkkia. Luonnollisesti kaupungissa ajatellaan, että myös teiden varsilla olevia parkkipaikkoja vähennetään ja niitä muutetaan maksullisiksi. Jos saan toimia profeettana, niin kerron, että siitä on seurauksena se, että keskustan yrittäjät alkavat moittia sitä, etteivät asiakkaat enää tule keskustaan. Itse asiassa täällä on kokeiltu maksullisia parkkipaikkoja aina silloin tällöin, mutta aina ne ovat poistuneet. Näin pienessä kaupungissa ei vain kukaan halua maksaa pysäköinnistä. Ei ainakaan paljoa. Sanon nyt senkin, että minä en aio maksaa koskaan pysäköinnistä tässä kaupungissa. Asun sen verran lähellä keskustaa, että menen sinne pyörällä ja kauppareissuni suuntaan automarketteihin, joissa parkkitila on ilmaista. Jo nyt monia Pietarsaaren kivijalkakauppoja vaivaa se ongelma, että tavaraa ei ole hyllyssä. Aina voidaan toki tilata, mutta sen osaan itsekin. Ja usein olen sen tien valinnutkin.

Luulen, että kaiken pohjalla on joillakin tahoilla vallitseva harhakäsitys siitä, että Pietarsaari on jotenkin houkutteleva kaupunki. Ja tässä kaupungissa on paljon hyvää ja kaunista. Tämä ei vain ole niin elinvoimainen, niin houkutteleva ja niin vetävä, kuin mitä jotkut tästä ajattelevat. Ja siksi ison kaupungin parkkijärjestelyt ja parkkihinnoittelu yhdistettynä pienen kaupungin palveluihin on tuhoon tuomittu yhdistelmä.

Read Full Post »

dsa

Muistan lukeneeni joskus erään artikkelin, jossa haastateltava totesi ymmärtäneensä, ettei hänen tarvitse sanoa mielipidettään joka asiaan. Siis siinä mielessä, että vaikka mieli tekisi jotakin sanoa ja vaikka jonkinlainen mielipide olisi, niin voi olla joskus vain hiljaa. Mielipiteenlaukojia on maailma täynnä. Päätin silloin, että otan siitä itselleni teeman loppuvuodeksi. Se selittää osaltaan tätä hiljaiseloa täällä Korpialttarilla. Loppu selittyy laiskuudella.

Näin loppuvuoden vapailla on taas ollut aikaa pohtia monenlaista. Yksi ajankohtainen polemiikki liittyy jälleen kielikysymyksiin. Edellisen kerran sivusin itse kielipolitiikkaa postauksessani, jossa pohdin Pietarsaaren GLS-tapahtumaa. Täällä Suomessa loppusyksyä värittivät toisaalta RKP:n kampanjointi Vaasan sairaalan laajan päivystyksen lopettamista vastaan ja toisaalta vaikkapa Sebastian Tynkkysen kohua herättänyt ruoskintavideo, josta uutisoitiin aina Ruotsia myöten.

Kieli on herkkä asia. Ruotsinkieliset ovat harmissaan siitä, että laaja päivystys siirtyy Vaasasta Seinäjoelle. Arvellaan, että Seinäjoella ei saa yhtä laadukasta palvelua ruotsiksi, kuin Vaasassa on saanut. Ymmärrän toki heidän huolensa. Meille suomenkielisille täällä Pietarsaaressa se on ollut arkipäivää jo vuosia. On aivan normaalia, että sairaalassa on lääkäri, joka puhuu vain ruotsia tai englantia. (Olen myös tästä kirjoittanut aiemmin.) Itse asiassa juuri meidän näkökulmastamme koko touhu tuntuu kovin tekopyhältä. Täällä on ihan Anna-Maja Henrikssonin kotikentälläkin mahdollisuus puolustaa vähemmistön oikeuksia. Täällä olemme vain vähemmistössä me suomenkieliset. Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että 1960-luvulla sekä Pietarsaari että Kokkola olivat vähän alle 20000 asukkaan kaupunkeja. Pietarsaari on sitä edelleen, mutta Kokkolassa lähennellään 50000 asukkaan rajaa. Ja ainakin yhden tilaston mukaan Pietarsaaresta muuttaa pois lähinnä suomenkielinen väestö.

Toisaalta myös Tynkkysen (jonka tunnen muista yhteyksistä) tempaus tuntuu aika rajulta. Minulle ei pakkoruotsi ollut pakkopullaa. Vaimoni on ruotsinkielen opettaja, olen itse töissä täysin ruotsinkielisessä työpaikassa ja minulla on monia hyviä ruotsinkielisiä ystäviä. Tiedän pariskuntia, joissa toinen puolisoista on suomen- ja toinen ruotsinkielinen. Olen kuunnellut, kuinka työkaverit, jotka ovat Larsmosta tai Lepplaxista, arvostelevat ruotsinkielen murretta, jota puhutaan Närpiössä tai Kokkolassa. Olen kuunnellut kuinka KAJ laulaa: ”Kom ti byin” tai ”Jåo nåo e ja jåo YOLO ja nåo” ja jopa laulanut mukana. Olen nauranut katketakseni, kun Murre och Backlund går på Jaromatch ja yrittänyt pysyä kärryillä, kun ähtäväläinen ja uusikaarlepyyläinen puhuvat kalastuksesta (en pysynyt).

Olen ihmetellyt, kun salibandyjoukkueessani olevia ruotsinkielisiä pelaajia on haukuttu kentällä vain sen tähden, että he puhuvat ruotsiksi ne vähät asiat, mitä pelikentällä puhua ehtii. Haukkujina siis yleensä vastustajan pelaajat. Olen myös ihmetellyt, kuinka luennoitsijan kysyessä, että ”Kuinka moni kokee olevansa parempi ihminen puhumansa kielen perusteella”, miten lähes jokainen ruotsinkielinen nosti kätensä ylös. Ei tee ruotsinkieli ihmisestä parempaa sen enempää kuin suomen- tai venäjänkieli. Kielitaito sinänsä on suotava ominaisuus.

Kaiken ihmettelyn jälkeenkin minä haluaisin tehdä yhteistyötä yli kielirajojen. Haluaisin tehdä sitä erityisesti oman seurakuntani kohdalla, mutta se on toistaiseksi osoittautunut mahdottomaksi. Eikä syynä liene edes ensisijaisesti haluttomuus, vaan yksinkertaisesti osaamattomuus. Me emme vain osaa kaikkien näiden vuosien jälkeenkään tehdä aloitetta ja nähdä sitä vaivaa, että aitoa ja toimivaa yhteyttä voisi syntyä. Ja lienee niin, että kaikki tuo edellä mainittu kyräily, epäluulo ja pettymykset ovat loppujen lopuksi puuttuvan yhteyden syytä. Mitä mieltä sinä olet? Jos vastaat, niin muista vastata kunnioittavasti.

Read Full Post »