Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Perspektiivi’ Category

susMielessäni on viime päivinä pyörinyt vanha, ja moneen kertaan kerrottu cherokee-intiaanien legenda. Tarinan mukaan iäkäs cherokee-intiaani kertoo pojanpojalleen kuinka jokaisen ihmisen sisällä käydään taistelua. ”Poikaseni”, mies sanoo, ”sisällämme asuu kaksi sutta ja ne taistelevat jatkuvasti keskenään.”

“Toinen susista on paha. Se on vihaa, kateutta, mustasukkaisuutta, surua, katumusta, ahneutta, itsesääliä, häpeää, halveksuntaa, huonommuutta, valheita, väärää ylpeyttä, ylemmyydentunnetta ja egoa.”

“Toinen susista on hyvä. Se on iloa, rauhaa, rakkautta, toivoa, tyyneyttä, nöyryyttä, ystävällisyyttä, hyväntahtoisuutta, empatiaa, anteliaisuutta, totuutta ja uskoa”

Poikanen mietti isoisän kertomusta hetken ja kysyi sitten: ”Kumpi susista sitten voittaa?”

Vanha cherokee vastasi vain: ”Se, kumpaa ruokit”

Mitä tuohon sudenruokintaan tulee, niin itselleni oli aikoinaan Facebookista ehtinyt muodostua melkoinen ruokinta-automaatti tuolle pahalle sudelle. Jopa siinä määrin, että pienestä pahasta sudesta oli kasvanut jo iso paha susi. Kenties olin tehnyt vääriä valintoja päästäessäni tai pyytäessäni kavereikseni sellaisiakin ihmisiä, joiden linkittämät asiat, uutiset tai artikkelit ruokkivat vain kaikkea negatiivista sisälläni. Usein samat ihmiset eivät myöskään kommentoinnissaan edustaneet valoisinta tulevaisuudenuskoa tai muutenkaan positiivista maailmankatsomusta.

Ja kun aikasi seuraat kaikkea negatiivista, tulet huomaamattasi ruokkineeksi pahaa sutta sisälläsi. Tai niin ainakin minulle kävi. Edellisen postaukseni aikaan olin vielä jättänyt jäljelle Instagram-tilini, mutta jokin aika sitten poistuin sieltäkin. Ja toisin kuin moni tuulella käyvä luonnonlapsi, minä en tee comebackia palveluun, josta olen kerran lähtenyt. Omalla kohdallani viimeinen niitti oli Instagramin siirtyminen algoritmipohjaiseen kuvien esitystapaan. Toisin sanoen Instagram tietää mielestään parhaiten, mitä kuvia haluan nähdä. Ei kiitos, olen aikuinen ja osaan tehdä valintoja itse. Samalla on todettava, että myös Instagram on muuttunut paljon alkuajoista. Kauniiden kuvien ja hienojen oivallusten sekaan on tullut loputon määrä hämäriä mietelauseita ja kuvia, jotka ovat niin lähellä pornoa, kuin vain voi ilman, että sääntöjä rikotaan. Pitäkää tunkkinne! (Lisäys 10.1.2017: Palasin kuitenkin Instagramiin. Valitsen vain tarkemmin seurattavani, niin höttöiset mietelauseet ja pehmoporno pysyy poissa. Tuulella käyn siis minäkin.)

Mutta sen olen huomannut täällä somettomuudessa eläessäni, että on ihanan rauhallista ja mukavaa. Ei tule koko ajan eteen pseudotieteellisiä maahanmuuttotutkimuksia, vainoharhaisia tulevaisuudenkuvia tai maailmanloppua ennakoivia välimallin profeettoja. Saa ihan vain keskittyä tähän normaaliin elämän ja arjen haastavuuteen. Enkä nyt tarkoita, että siellä Facebookissa tai Instagramissa olisi ollut vain huonoa ja negatiivista, mutta yllättävän paljon sitäkin siellä oli. Enkä minä yksinkertaisesti halua ruokkia sitä sutta sisälläni, joka elää yltäkylläistä elämää negatiivisuuden voimalla. En suosittele sitä sinullekaan.

Ehkäpä sinäkin pysähdyt miettimään, että kumpaa sutta sisälläsi ruokitaan ja kuka sitä ruokaa oikein tarjoaa.

Read Full Post »

albert-einstein-fear-technology-surpass-human-interaction-generation-idiots

”Pelkään sitä päivää, jolloin teknologia ottaa vallan ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Silloin maailma näkee ensimmäisen idioottien sukupolven” -Albert Einstein

Olen tietoinen siitä, että tuo alun sitaatti ei itse asiassa ole Albert Einsteinin sanoma. En loppujen lopuksi löytänyt selvää vastausta siihen, että kuka tuon ajatuksen on alunperin keksinyt. Minä käytän sitä tässä yhteydessä, koska JOKU on sen keksinyt ja MINÄ olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Minua on nimittäin tänä keväänä vaivannut pahemman laatuinen kevätallergia. Tähän allergiaan ei ole syypäänä mikään siitepöly, vaan yllätyksekseni olen tullut allergiseksi älypuhelimille ja sosiaaliselle medialle.

Muistan, kuinka joku vuosi sitten olin käymässä Englannissa tapaamassa muutamaa kaveria. Meistä kellään ei ollut paikallista puhelinliittymää, joten kun sitten pääsimme ilmaisen langattoman verkon ääreen, jokainen nappasi puhelimensa ja päivitti kuulumisensa Facebookiin. Kun tajusin meidän kaikkien päivittävän statuksiamme ja vieläpä tykkäävän toistemme tilapäivityksistä ja kommentoivan niitä samalla, kun istuimme samassa huoneessa hiljaisina puhelinten näyttöjen valaistessa kasvojamme, minä raukka pidin sitä jotenkin hienona ja modernina.

Viime kesänä sain etuoikeuden viedä kauniin vaimoni veneretkelle lastemme jäädessä isovanhempien huomaan. Ajoimme veneellämme läheiseen rantaravintolaan ja nautimme upeasta kesäsäästä ja toisistamme. Siinä ruokaamme odottaessamme läheiseen pöytään tuli keski-ikäinen pariskunta. Hetkeä myöhemmin omilla veneillään saapuivat ilmeisesti pariskunnan pojat, pari kaveria ja mahdollinen tyttöystävä tai vaimo. Ruokansa tilattuaan jokainen otti puhelimensa eteensä ja alkoi räpeltää sillä. Muistelen, että ainoastaan perheen äiti oli ilman puhelinta ja hän katseli yksinäisenä ympäriinsä, kun kaikki olivat kiinni koneissaan. Silloin se ei enää näyttänyt hienolta tai edes modernilta.

Niin, kyllä minä tiedän, että älypuhelimilla voi tehdä paljon hyvää. Samoin sosiaalinen mediakin on tuonut mukanaan paljon hyvää ja toimivaa. Niiden yhdistelmä on vain hankala. Liian usein näkee ihmisiä, jotka sen sijaan että keskittyisivät läsnäoleviin ihmisiin, käyttävät aikaansa puhelintaan räpeltäen. On liian tärkeää selata Facebookia, Twitteriä tai WhatsAppia. On todella ärsyttävää olla sellaisessa seurassa läsnä. Tiedän, että on jo olemassa yrityksiä ja vaikkapa seurakuntia, joissa puhelinten tuonti palaveriin on kokonaan kielletty. Erään seurakunnan nuorisotiimin jäsenet jättävät puhelimensa oven vieressä olevaan koriin, äänettömänä ja kuvaruutu alaspäin.

Viimeksi, kun tyttäreni synttäreillä törmäsin samaan ilmiöön tein päätöksen. Tästä lähtien meidän perhejuhlissamme ovat puhelimet kiellettyjä. Niin ikään olen alkanut huomautella kavereille asiasta. Sanon melko suoraan ja töykeästikin: Laita puhelin pois! Ole läsnä! Me olemme tässä nyt! Räplää kotonasi!

Kevätallergia ei ole naurun asia! Minä en enää suostu siihen, että kanssani olevat ihmiset kokevat virtuaalimaailman tärkeämmäksi kuin minut. Olen ehkä vanhanaikainen. Kenties olen itsekäs. Olkoon niin, mutta rajansa kaikella. Tässä on minun rajani.

Mitä mieltä sinä olet?

Ps. Tässä on aiheeseen liittyvä video. Törmäsin siihen sattumalta tänään.

Read Full Post »

screenshot

”Teologiset perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi” – Muistiinpano yhdysvaltalaispastorin Raamatun marginaalissa.

Loppukesän leirillä sain kuulla erikoisesta tapauksesta. Suomalaispastoria oli pyydetty tavan mukaan tulkiksi Yhdysvalloista saapuneelle puhujavieraalle. Tyypillisessä tulkkaustilanteessa sekä puhuja että tulkki seisovat saman puhujapöntön takana ja tulkilla on mahdollisuus jopa sivusilmällä seurata puhujan muistiinpanoista, että mitä on tulossa seuraavaksi. Tiedän, koska olen itsekin toiminut useita kertoja tulkkina.

Suomalaismies oli kiinnittänyt huomiota vieraansa Raamatun marginaaliin kirjoittamaan erikoiseen neuvoon: ”Teologiset perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi”. Traagista ja koomista yhtä aikaa. Hienoa on tietysti, että mies tajusi itsekin olevansa heikoilla jäillä, mutta ehkäpä äänen korottamisen sijaan olisi syytä etsiä aiheita, joille löytää vahvat perustelut.

Onnekseni en tiedä kyseisen pastorin nimeä, en aihetta enkä edes sitä, että liittyikö kyseinen neuvo sillä kertaa esillä olleen aiheen käsittelyyn. Asia muistui mieleeni, kun kävin pikaisesti torstaina 19.9. paikallisessa Siwassa. Huomasin siinä ohimennen iltapäivälehden lööpin, jossa kerrottiin järkyttyneestä kuntapomosta. Heitä lienee näinä aikoina monia, mutta tämä mies oli ilmeisesti pysähtynyt kysymään tietä pojilta, minkä johdosta häntä oli luultu namusedäksi. Ilmeisesti miehestä oli levitetty Facebookissa jopa tuntomerkkejä.

En tullut lehteä ostaneeksi ja tänään kun yritin uutista etsiä, löysin vain tuon otsikkokuvan kaksi linkkiä, joista kumpikaan ei johtanut oikeaan osoitteeseen. Vaikuttaa siltä, että uutinen oli syystä tai toisesta poistettu netistä. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että jos jenkkipastorin neuvosta poistaa viittauksen teologiaan, niin hänen neuvollaan on monia kannattajia. ”Perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi.”

Nähdäkseni sosiaalinen media ja elämämme internet-aika on tuonut mukanaan paljon hyvää. Ikävänä lieveilmiönä on kuitenkin ’ammu ensin, kysy vasta sitten’ -tyyppisen lynkkausviestinnän nousu. En valitettavasti tiedä kuntapomouutisen taustoja, mutta mieleeni nousee muita esimerkkejä siitä, kuinka tarkoitushakuisella viestillä, sopivasti kuvatulla videolla tai asiayhteydestään irrotetulla sanomisella saadaan aikaan melkoinen meteli. Kun perustelut ovat hatarat, on korotettava ääntään. Tänä päivänä ääni korotetaan kaiketi internetin ihmemaassa epäilystä nostattamalla.

Monet ovat ne facebookpostaukset, joiden kammottavan, pöyristyttävän, uskomattoman tai yltiöihmeellisen viestin takaa paljastuu aivan täysi huijaus. Yhtenä esimerkkinä, jonka äkkiä muistan on ulkomaalaisen ystäväni kauhisteleva postaus, jossa Barack Obama kuulemma lukee muslimikirjailijan kirjaa islamin hallitsemasta maailmasta. Lyhyellä tarkistuksella huomaa, että kirja ei ole muslimin kirjoittama, eikä se edes liity islamiin. Tämänkaltaiset viestit keräävät silti satoja jakoja ja linkityksiä ilman, että monikaan vaivautuisi ottamaan perusteluista selvää.

Minun neuvoni amerikkalaispastorille olisi tämä: ”Opeta asioita, joista tiedät varmasti. Ole nöyrä ja myönnä se, ettet tiedä jotakin asiaa. Jos perustelusi ovat hatarat, ole mieluummin hiljaa äläkä suinkaan korota ääntäsi.”

Sopinee neuvoksi meille muillekin?

Read Full Post »

tsItsenäisyyspäivän alla saatiin aikaan jonkilainen kohu legendaarisen Tuntematon sotilas -elokuvan esittämisajankohdasta. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen väki sai omalla urhoollisella taistelullaan pelastettua Suomen lapset kauhealta kohtaloltaan ja vuosikausia kello 14.00 esitetty ohjelma siirrettiin alkamaan klo 17.00. Lähes Tali-Ihantalaan verrattava torjuntavoitto kaiketi?

Itse elokuvasta on aika jo monelta osin ajanut ohitse. Spontaanin naurunremahduksen aiheutti sotilaspastori, joka joukkosidontapaikalla lähestyi haavoittunutta tai kenties kuolevaa sotilasta tuolla otsikon kysymyksellä: ”Veli, tuntuuko vaikealta?”. Kysymyksenä se on aivan yhtä korni, kuin YLEn toimittajan esittämä kysymys linnanjuhlien ensikertalaiselle: ”Tuntuvatko juhlat hienoilta?”. Harva siihen kai vastaa kieltävästi.

Laitoin kuitenkin merkille, että tuossa vanhassa Edvin Laineen ohjaamassa versiossa on monella tapaa vielä Jeesuskin tai ainakin usko esillä. Sotilaspastori mainitsee hänet puhuessaan, toisaalla vänrikki rukoilee kuolevan kanssa ja välillä sotilaat huutavat vielä Jeesusta apuun hädän hetkellä. Mietin siinä elokuvaa katsoessani, että ei mahtaisi olla enää tämän päivän elokuvissa mahdollista.

Ei Jeesus-nimen mainitseminen elokuvassa tee silti siitä hyvää tai huonoa. Jotakin meidän ajastamme kertoo kuitenkin toinen tarina, joka tässä kontekstissa jäi mieleeni elämään. Kuulin nimittäin pienestä päiväkotilaisesta, joka oli tullut päiväkodista silmin nähden vaivaantuneena kotiinsa. Huolehtivat vanhemmat olivat selvitelleet lapselta tämän kiusaantumisen syytä ja lopulta oli käynyt ilmi, että päiväkodissa oli pakotettu kiroilemaan.

Kun kieltämättä uskomattomalta kuulostavaa tarinaa kuitenkin vakavissaan selviteltiin, kävi ilmi, että joulusta kerrottaessa ja joululauluja laulettaessa oli nimi ”Jeesus” arvatenkin pulpahtanut esille. Lapsukainen ei kaiketi ollut koskaan kuullut Jeesus-nimeä käytettävän muutoin kuin kirosanana. Niinpä hänen mielessään Jeesus-nimi assosioitui kiroiluun. Sen enempää kuvailematta me useimmat tiedämme ne kirosanat, jotka sisältävät tuon nimen tai ovat sen väännöksiä. Lapsen väärinkäsitys on mielestäni surullinen tosiasia.

Rohkenen uskoa lukijaani niin paljon, että vaikka et jakaisikaan kanssani kristillistä vakaumusta, etkä uskoisi Jeesukseen enempää kuin yhtenä historian hahmona, et kaiketi sinäkään pidä tuollaista kehitystä pelkästään positiivisena. Vaikka rakastankin Suomea kaikista sen puutteista ja heikkouksista huolimatta, on mielestäni matka talvisodan aikana rukoilevasta presidentistä Jeesus-nimeä kirosanana pitävään lapseen aavistuksen turhan pitkä.

Tästäkin huolimatta toivon sinulle rauhaisaa joulunodotusta ja suloista uutta vuotta.

Read Full Post »

syyllistäminen”Meillä on toiveena uusi koti, uusi auto, uusi kännykkä tai että onnistuisimme pudottamaan painoa, loputon lista eikö vain? Syöpäpotilaalla on ainoastaan yksi toive ja se on taistella sairautta vastaan. Minä oletan, että osa teistä ei aio laittaa tätä seinälleen. Ystävistäni vain alle 3% tekee sen. Laita tämä seinälle kunnioituksena heitä kohtaan jotka taistelivat tai ovat taistelemassa syöpäsairautta vastaan.” 

Jos olet mukana Facebookin ihmeellisessä maailmassa, olet varmasti törmännyt tuohon ylläolevaan postaukseen joskus. Tai jos et juuri tuohon, niin tuon kaltaiseen. Vaikkapa siihen, jossa vastustetaan kiusaamista, tai siihen, jossa vastustetaan nälkää, epäoikeudenmukaisuutta tai muuta epäkohtaa tässä maailmassa. Itse viestityyppihän on ollut olemassa jo kauan ennen Facebookia. Yhdeksänkymmentäluvulla me tapasimme saada sähköpostitse saman tyypin viestejä. Viestien perusrakenteeseen kuuluu kertoa muutamin sanoin, kuinka kurjaa ja vaikeaa jollakulla toisella on. Aiheeksi käy melkein mikä tahansa. Saatetaanpa samalla muistuttaa, kuinka hyvin meidän asiamme ovat. Tärkeintä on kuitenkin muistaa syyllistää viestin lukija lopussa. ”Jos sä välität tästä aiheesta, laita tämä eteenpäin. Älä ole kuin ne 95% maailman idiooteista, jotka ovat kovasydämisiä, kylmiä, välinpitämättömiä ja tyhmiä, vaan ole sinä se rohkea, valaistunut, informoitu ja edistyksellinen ihminen, joka tajuaa olla viestin välittäjän kanssa yhtä huolestunut ja ymmärtää, että koko asia ei korjaannu, jos juuri sinä et lähetä viestiä vähintään kymmenelle kaverillesi” Sellaista se oli sähköpostin kultakaudella.

Nyt tämä sama syyllistäminen on siirtynyt Facebookin seinille. Samat viestit, sama syyllisyys. Milloin vain 3% uskaltaa tai kehtaa laittaa viestiä eteenpäin, milloin taas 95% ihmisistä on niin välinpitämättömiä, että heitä ei kertakaikkiaan kiinnosta vastustaa kiusaamista omalla Facebook-sivullaan. Hengellisissä piireissä on tietysti lisäksi tarjolla jos jonkinlaista Jeesuksen kuvaa, mietelausetta tai raamatunpaikkaa, jotka on sitten postattu seinälle tuon saman vihjailevan viestin kanssa. Hengellisissä postauksissa syyllistävää sävyä saatetaan vielä höystää Raamatun ajatuksella. Mukaan liitetään tietenkin Jeesuksen sanat: ”Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.” (Matteus 10:33) Siinä annetaan hienosti ymmärtää, että jos et nyt samantien linkitä kaverin seinältä Jeesuksen kuvaa omalle seinällesi, niin kohta on turha toivoa taivaspaikkaa omallekaan kohdalle.

Minä en koskaan laita tuollaisia päivityksiä omalle seinälleni. Voin silti kertoa, että kyllä minäkin toivon, että sairaat saisivat olla terveitä. Toivon, että nälänhätää ei olisi, eikä ketään koskaan missään kiusattaisi. Kyllä minä uskon Jeesukseen enkä häpeä häntä millään tavalla. Minä kuitenkin vastustan myös tällaista syyllistämistä. Samaan kategoriaan kuuluvat ne kuvat, joissa on vaikkapa istuu nälkäkuoleman partaalla oleva lapsi kylkiluut paistaen. Kuvan päällä on tietysti teksti: ”Tykkää, jos haluaisit auttaa tätä lasta, jatka skrollaamista, jos et välitä tippaakaan…”. Tietysti kaikki haluavat auttaa tuota lasta ja kuva saa satojatuhansia tykkäyksiä. Lasta meidän tykkäyksemme eivät auta tippaakaan. Itse asiassa koko ilmiö on kliktivismin yksi sivujuonne. Olen kirjoittanutkin aiheesta aiemmin.

Minä en voi sietää noita ”95% ihmisistä ei tee sitä tai tätä” -tyyppisiä postauksia. Minun on vaikea sietää niitä siitä syystä, että minun mielestäni 95% niiden postaajista ei tee mitään MUUTA asiansa eteen. He vain lisäävät seinälleen yhden kopioidun ajatuksen ja ostavat sillä hetkeksi hyvää omaatuntoa ja ylevyyden tunnetta. Jos sinä olet se henkilö, joka olet näitä viestejä jaellut, tämä ei ole hyökkäys sinua vastaan. Minä vain pyydän, että jos todella kannat huolta kiusaamisesta, syöpäpotilaista, nälänhädästä tai muusta, tee paljon muutakin oman asiasi puolesta. Vasta sitten sinua saattaa joku kuunnellakin.

Mitä mieltä sinä olet?

Read Full Post »

Vedä Henkeä -seurakunnalla on ystäväseurakunta muun muassa Intian Chennaissa. Kävin tammikuun alussa siellä vieraana ja olin mukana vihkimässä Contemporary Cafe Churchin uusia toimitiloja käyttöön. Tässä raporttia matkasta.

Olen jo tähän ikään mennessä saanut kokea oman osani matkailusta. Vaikka en monen muun rinnalla ole kovin ahkera matkailija, olen sen verran reissanut minäkin, että en löydä itsestäni enää minkäänlaista matkakuumetta ennen matkaa. Eikä tämäkään reissu ollut poikkeus. Avoimin mielin lähdin kuitenkin kokemaan uutta kulttuuria.

Menomatkani Chennaihin vei tällä kertaa Lontoon kautta. Kahdentoista tunnin siirtoaika seuraavalle lennolle ei riittänyt British Airwaysille, vaan matkalaukkuni jäi Lontooseen. Sitä en kuitenkaan vielä silloin tiennyt. Sinänsä rauhallisen lennon jälkeen pääsin lopulta perille Intiaan. Valitsin lyhimmän jonon passi- ja viisumitarkastaukseen, mutta se olikin samalla hitain. Pääsin melkein viimeisenä läpi tarkastuksesta. Laukkulinjalla odottelin aikani laukkuani ja kun näytti ilmeiseltä, että laukkuni jää saapumatta, menin tekemään siitä ilmoitusta. Tottakai pääsin viimeisenä myös ilmoitusta tekemään.

Kun sitten kaksi tuntia myöhemmin pääsin viimeinkin astumaan ulos terminaalista, oli paikallinen kaveri minua vastassa. Nopea ajomatka hotelliin ja kirjautuminen sisään. Portieeri nukkui pöydän takana, joten hetki meni kaveria herätellessä. Aamuyöllä puoli neljän aikaan yritin päästä huoneessani lämpöiseen suihkuun. Lämmintä vettä ei tullut, mutta riemukseni huomasin, että vesi valuikin eteiseen sen sijaan, että lattia olisi viettänyt viemäriin. Kuivailin siinä sitten ensitöikseni vielä lattiankin koko eteisen alueelta. Lämpöistä vettä saimme vasta kolmantena päivänä ja päivittäiset sähkökatkot muistuttivat, ettei olla ihan edistyneimpien yhteiskuntien syleilyssä.

Alkupäivien nautintoa himmensi se tosiasia, että kuljin hellesäässä mustissa farkuissa ja mustassa kauluspaidassa. Kotisuomessa sopiva asu oli melko tuskainen Intian talvessa. Hotellin katolla oleva uima-allaskaan ei auttanut, sillä vesi ei tunnetusti viilennä altaan reunalla. Keskiviikkoillan kohokohtana oli Contemporary Cafe Churchin uusien tilojen vihkiäisjuhla. Ajamaton partani ja nukkavieru olemukseni eivät olleet juhlan arvon mukaisia, mutta minkäs teet. Juhla itsessään oli upea ja toistakymmentä paikallista pastoria oli tullut juhlimaan uusia tiloja ja yksivuotissynttäreitä, joita seurakunta myös vietti. Muita vieraita oli salin täydeltä.

Tottakai viikon matkaan mahtuu monta muutakin upeaa ja huomionarvoista hetkeä, mutta nostan vielä esille vierailun Pyhän Tuomaan vuorella. Vuorivierailuun mennessä olin jo saanut ostettua uusia vaatteita, joten oloni oli siltäkin osin hyvä.. Itse vuori on paikka, jossa perimätiedon mukaan surmattiin Jeesuksen opetuslapsista Tuomas, epäilijä. Itse koin hyvin puhuttelevevaksi ajatuksen, että juuri tuo epäilijä oli kuitenkin päätynyt loppujen lopuksi niinkin kauas sanomansa kanssa. Jotakin suurenmoista sain kokea rukoillessani pienessä kappelissa vuoren huipulla. Näkymä vuorelta oli kaunis. Se on kuulemma ainoa paikka, josta on näkymä yli koko Chennain.

Matkan aikana pidimme viisi erilaista tilaisuutta. Pieneksi seurakunnaksi ystävillämme on tiivis tahti. Osa samoista ihmisistä oli mukana joka tilaisuudessa palvelemassa ja luulenkin, ettei meidän länsimaisista seurakunnistamme löydy samanlaista asennetta helpolla. Vaikka olenkin saanut nähdä paljon palvelualttiita ihmisiä, emme me intialaisten rinnalla voi rintaamme röyhistellä. Omalla tavalla yllättävää oli myös se, kuinka länsimaalaisia heidän tilaisuutensa olivat. Hillsong oli valtavirtamusiikkia myös Contemporary Cafe Churchin musiikissa, vaikka ystäväni Lorenzon mielestä intilaiset todella ”teurastavat nämä laulut tulkinnallaan”. Mene ja tiedä. Volyymitasossa haettiin koko ajan maksimia ja kukaan ei tuntunut äänentasosta valittavan. Olisi ollut kivaa nähdä parin helluntaijäärän kiemurtelevan penkissä näiden tilaisuuksien ajan.

Intia jätti silti lähtemättömän jäljen. Enkä puhu vain tästä toista viikkoa jatkuneesta turistiripulista, jonka toivon joskus lähtevän jälkiä jättämättä. Intia on hieno maa. Siellä on vaurautta ja loistoa ja aivan vieressä kurjuutta ja köyhyyttä. Jälkimmäistä edusti yksi alueen suurimmista slummeista, jossa kävimme kääntymässä. Liikenne oli kaoottista ja isännän mukaan liikennettä ei valvo kukaan. Meitäkin tuli yksisuuntaisella kadulla vastaan jatkuva liikennevirta. Yksisuuntaisuus taisi olla vain suositus. Ajokortin saa, kun osaa autolla ajaa S-mutkan ja arvailee liikennemerkkejä. Jos niitä ei osaa, voi osaamattomuuttaan paikata muutamalla rupialla. Mopojen, moottoripyörien ja autojen vellovaa merta katsellessa tuntuvat suomalaiset pyrkimykset päästöjen vähentämiseksi naurettavalta pelleilyltä.

Intia pitää kokea. Sitä on mahdoton muuten selittää. Kaiken jälkeen haluan joskus kokea Intian vielä uudestaan. Kunhan toivun ensin tästä… ai niin, British Airways hukkasi matkalaukkuni myös tulomatkalla, että ehkä kokeillaan jotakin toista lentoyhtiötä?

Read Full Post »

Näin eläkeputkessa jo olevana, eläkettä odotellessa, on ehkäpä enemmän aikaa kiinnittää huomiota erilaisiin yhteiskunnassa esiintyviin kummallisuuksiin. Kuten armottomaan kilpailuun, joka alkaa viimeistään päiväkodissa, mutta sen voidaan nykymenolla sanoa alkavan jo kohdussa!

Otin pienen näytteen Wikipedian aborttia käsittelevästä kohdasta jossa todetaan: ”Vuotta 1973 voidaan pitää aborttien huippuvuotena, jolloin tehtiin abortteja yli 23 000.” Sen enempää en asiaa tutkinut, mutta päättelen että jos aborteista nykyään olisi kokonaan luovuttu, olisi se luultavasti ylittänyt uutiskynnyksen ollen täten yleisessä tiedossa.

Eli ihminen joutuu jo sikiövaiheessa, itse sitä tiedostamatta kilpailemaan pelkästään siitä, näkeekö hän päivänvalon! Jos tuo vaihe onnistuneesti sivuutetaan, on seuraava areena päiväkodissa.

Tässä joku päivä sitten osui silmään artikkeli Pohjalaisen matkailuliitteestä, jossa kerrottiin Etelä-Korean arjesta, jossa ikuinen kilpailu alkaa todellakin pahimmillaan jo päiväkodissa:

”Viimeistään 10-vuotiaina lapset lähetetään peruskoulun lisäksi yksityiskouluun, oli varaa tai ei.” Leikkimisen voi unohtaa, ”koska koulupäivä venähtää usein iltakymmeneen.” ”Itsemurhatilastojen piikki osuu yliopistojen hakuajoille”, ja jos noista vaiheista vielä selviää korkeasti koulutettuna, ”alkaa armoton taistelu työpaikoista. Työmarkkinoilla pelkkää ysin todistusta ei edes vilkaista!” Siinä muutama poiminta kyseisestä artikkelista joka oli Pohjalaisen liitteenä 28.09.2011.

Noita mietiskellessäni, kuinka ollakaan, samaisen Pohjalaisen 01.10.2011 numerossa oli artikkeli sekä lasten, että ikääntyvien yliopistosta! Ihan täällä koto-Suomessa!

Lasten kouluttamiselle ehkä jonkin verran löytyy ymmärrystä (jotta pärjäisivät Korealaisille?), mutta ikäihmisten kohdalle nousee suuri kysymysmerkki. Etenkin kun yritysten kolmekymppiset rekrytoijat tekevät hartiavoimin työtä saadakseen yli 50-kymppiset työnnettyä joko eläkeputkeen tai mihin vain, kunhan häipyvät pois silmistä.

Saman aikaisesti päättäjät hokevat mantraa työurien pidentämisestä!

Loppukaneetiksi haluan kuitenkin muistuttaa niin itseäni, kuin meitä kaikkia kilpailulajista, josta aiheutuneita rasitusvammoja ei yksikään lääkäri sen paremmin kuin kiropraktikkokaan, todennäköisesti koskaan ole joutunut hoitamaan. Toisaalta, jos tuon kaltaisessa kilpailussa ihan rasitusvammoihin asti uurastaa, lienee se pelkästään positiivinen asia. Taitaa muuten olla ainoa laji, jossa Raamattu kehoittaa meitä keskinäiseen kilpailuun:

”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room. 12:10)

Read Full Post »

Forum Romanum, Rom (Kuva Wikipediasta)

Forum Romanum, Rom (Wikipedia)


Puolimatka hämmästeli antiikin ajan raa`an ajattelumallin paluuta. -Meidän parhaat filosofit puolustavat nyt, että vanhemmilla on oikeus tappaa lapsensa. Hän kertoi olleensa paikalla luennolla, kun eräs kansainvälisesti tunnettu filosofi argumentoi ihmisten, vanhempien olevan vapaita.
Jos heille syntyy lapsi, on vanhemmilla oikeus päättää haluavatko he hoitaa lasta. Jos lasta ei kukaan hoida, lapsi kuolee parin päivän päästä. Puolimatkan mukaan heti, kun evankeliumin perusta lähtee pois, älykkäistä ihmisistä tulee typeriä. Hän hämmästelee, että kuka olisi voinut kuvitella, että yht-äkkiä syntyy kulttuuri, jossa aletaan puolustaa oikeutta tappaa lapsi. -Kristuksen viisaus näkyy maailman historiassa modernin tieteen ja demokratian synnyssä, ehdottomien ihmisoikeuksien perustassa.” (Pohjalainen 03.07.2011)

Tälle ajalle on ominaista se, että erilaisille perversioille haetaan väen väkisin oikeutusta ja tasa-arvoista kohtelua. Kuin myös se, että näitä asioita harjoittavat ja heidän kannattajansa ovat sen verran äänekästä väkeä, että syntyy helposti mielikuva heidän olemisestaan enemmistönä yhteiskunnassa. Juuri tällä hetkellä väännössä olevan sukupuolineutraalin lain läpimenon(?) seuraava vaihe lienee lukumäärän rajoittamattomuus?

Tahtoo sanoa, että saa solmia avioliiton useamman henkilön kanssa, jos vain rahkeet muuten siihen riittävät. Tähän kohtaan on jo pakko kerrata: ”Oi aikoja, oi tapoja.”

Saman aikaisesti kauhistellaan raiskausten ja lapsiin sekaantumisten yleistymistä.

Miksi kauhistella? Mihin pitää vetää raja eri taipumusten toteuttamisen oikeutukselle, ja kuka sen määrittelee? Miksei pedofiili (pedofilian todettiin muuten samaisessa Puolimatkan puheessa olleen yleisesti hyväksyttyä antiikin aikana) saa vapaasti elää ja toimia taipumustensa mukaan? Tai vaikkapa nekrofiili? Naturalistisen luonnonkäsityksen mukaan me olemme kaikki eläimiä, joten kuinka voi eläin sanoa toiselle eläimelle: sinä teit väärin? Tai mikä ylipäätään on väärin? Homoseksuaalisten taipumusten vietäväksi antautumista puolustetaan kiivaasti sillä, että se on synnynnäinen ominaisuus. Uskallan väittää että meillä jokaisella on synnynnäisesti -ensimmäisen ihmisparin lankeemuksen jälkeen- taipumus kieroutua kuka mitenkin, kunhan oikeat olosuhteet toteutuvat.

Minun henkilökohtainen käsitykseni Raamatun Jumalasta on sellainen, että Hän ei valehtele. Jos Hän määrittelee esimerkiksi homoseksualismin harjoittamisen synniksi, josta on tehtävä parannus, ihmisen on parasta hyväksyä se ja ojentautua sen mukaan. Olisikin vähintäänkin kummallista ensin luoda ihmiseen ominaisuus, jonka mukaisesti hänen on pakko elää kun ei muuta voi, ja sitten määritellä sen mukaan eläminen synniksi ankarilla seuraamuksilla uhaten!

Ja hän sanoi minulle: ”Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” ” (Ilm. 22:10-12)

Ja joka ei vielä ole ratkaissut kantaansa, voi sen yhä tehdä. Se on viisautta!

Read Full Post »

Kuva Wikipediasta

Kaikkien peruutusten äiti

”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap.t. 1:7-8)

”Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matt. 24:36)

Maailmanloppu ennustettiin tapahtuvaksi tänään 21.05.2011, mutta jo päivää ennen suurtapahtumaa saimme sitten kuulla, että se onkin peruutettu!

Aikaisemmat maailmanloput ovat yksinkertaisesti jääneet muuten vain toteutumatta kun Jumala ei ole niihin suostunut. Yhden tuollaisen muistan pikkupoikana kokeneeni (olen siitä aikaisemminkin kertonut, mutta kertaushan on opintojen äiti), odottaen selkä kyyryssä kellon lyövän kaksitoista päivällä, joka tuolloin taisi olla täsmällinen ajankohta. Oli kaunis kesäpäivä ja pikkupojan sydämeltä putosi raskas taakka kun keskipäivä meni, eikä mitään pudonnutkaan niskaan, vaan päivä jatkui yhtä kauniina kuin siihenkin asti.

Ylläolevissa Raamatun lainauksissa lausutut, Jeesuksen itsensä sanomat sanat, riittävät useimmille kristityille vastaukseksi mieltä askarruttavaan kysymykseen Jeesuksen paluun, ja maailmanlopun ajankohdasta. Mutta aina löytyy joku joka kokee saaneensa asiasta vuorenvarman tiedon päivämäärineen ja jopa kellonaikoineen!

En tiedä perustuuko moinen tarve kaikesta huolimatta ennusteluun jonkinmoiseen masokismiin, tarpeeseen tai haluun tulla julkisesti nolatuksi, vaiko vain haluun pelotella. Ehkäpä joku jossain tuohonkin osaa sanoa oikean diagnoosin.

Mitä maailmanloppuun tulee, tällainen talonpoikaisteologi ymmärtäisi tämän Telluksen pysyvän nykyisessä muodossaan kasassa vielä ainakin tuhat vuotta. Jonkinmoinen maailmanloppu se tietenkin on niille kiihkeästi vallankahvasta kiinni pitäville, jotka valtansa menettävät. Mutta tämän maan kamaralla minun ymmärrykseni mukaan näytetään ihmiskunnalle miten asiat hoidetaan ja valtakuntia hallitaan silloin, kun se tapahtuu niin kuin Jumala on sen alun perin ajatellut! Liitän tähän loppuun raamatullisen iskulauseen, joka meillä kaikilla kristityillä tulisi olla huulillamme liittyen Jeesuksen paluuseen, oli ajankohta sitten mikä onkin: ”Maranata! Herramme, tule!” (1. Kor. 16:22)

Journalistinen vapaus

Teinpä tuossa pienen kokeilun lähettämällä omalta Facebook-seinältäni löytyvän Maan tapa -nimisen kirjoituksen sekä Pohjalaisen, että Pietarsaaren Sanomien mielipide-osastolle. Jälkimmäisessä kirjoitus julkaistiin sellaisenaan (josta lähetin lehteen kiitokset), mutta Pohjalaiseen olin pakotettu lähettämään vähintäänkin närkästyneen palautteen johtuen siitä että sitä on niin paljon muokattu! Sillä saatetoteamuksella että jos tämä on käytäntö, ei Pohjalaiseen uskalla laittaa edes kuolinilmoitusta, koska saattaa lehden editoinnin johdosta tulla ilmoittaneeksi naapurin hyvinvoivan isännän kuolleeksi. Äkkinäinen ajattelisi, että jos mielipidekirjoitusta ei voi sellaisenaan julkaista, vain mahdolliset kirjoitusvirheet korjattuna, olisi parempi käytäntö (pienempi paha) jättää se kokonaan julkaisematta, kuin muokata se lähes tuntemattomaksi!

P.S. Kuten huomaatte, minäkin olen kuitenkin sen verran varovainen mies että jätin tämän kirjoittamisen näin myöhäiseen (noin klo 23:00) ajankohtaan.

Read Full Post »


Buckinghamin palatsi

Hovi versus hovi

Englannin kuninkaallisten häiden yhteydessä kuulin median ilmoittavan tuon hovin hinnaksi noin seitsemänkymmentä centtiä per asukas. Tuosta innoittuneena ryhdyin tekemään laskelmia siltä pohjalta, että brittiedustajan palkka olisi sama kuin suomalaisen, ja jokaisella olisi avustaja samoin kuin meillä. Kuin myös puoluetuki sama per kansan -tai parlamentin edustaja kuin meillä. Eräänlaisella hovi versus hovi -ajatuksella.

Luonnollisestikaan käytössäni ei ole ollut tarkkoja tietoja, vaan ainoastaan ne joita jokainen voi netistä poimia ja päätellä loput. Enkä edes yritä niitä tässä eritellä tai esitellä.

Mainittakoon sekin vielä varmuudeksi, että homma on tehty tukkimiehen kirjanpidolla.

Ajattelin ensiksi laittaa asian esille taulukoituna kuten tilastonikkarit tekevät, mutta luovuin ajatuksesta. Kaivakoot itse, niin minäkin tein, jos asia kiinnostaa. Toisekseen olen saanut jostain (mistä lie) päähäni ajatuksen, että se mitä haluan sanoa, pitää sopia jokseenkin A-nelosen kokoiselle alueelle, koska muuten saattaa olla ettei hektinen nykyihminen jaksa pysähtyä sitä lukemaan. Mieluiten se pitäisi kait voida juostessa lukea!

Hämmästyin todetessani että siinä missä meidän ”hovin” ylläpito maksaa 7,07 euroa per asukas, britit selviävät 4,94 eurolla, ja siinä on mukana sekä parlamentti että hovi! Totta on ison kirjan toteamus: joka tietoa lisää se tuskaa lisää.

Lisähämmästystä aiheuttaa toteamus siitä, että suuressa maailmassa tullaan toimeen kahdella puolueella, kun meillä sen sijaan on mies ja ääni -ajattelu jalostettu niinkin pitkälle, että käytäntönä alkaa jo olla lähes mies ja puolue!

Pakko on todeta meidän suomalaisten olevan ehkä hiukan erilaisia kuin muut.

Sosiaaliseen mediaan piiloutuva kansa

Suomalaiset ovat myöskin kännykkäkansaa, siitä ei pääse minnekään. Tavoitettavuus pitää olla taattu kaikissa olosuhteissa. En ihmettelisi yhtään jos jopa sukelluksissakin (saattaa olla että näin onkin, minä en vain sitä tiennyt) homma hoituu vedenpitävällä versiolla. On Facebookia, Twitteriä ja jos jonkinmoista. Mutta yritäpä pirauttaa jollekin, etsimällä ensin hänet jostain luettelosta niin huomaat, ettei se niin vaan onnistu! Todennäköisesti numeroa ei ole missään luettelossa ja jos yrität kännykän tekstiviestitiedustelulla, on numero salainen tai prepaid -liittymä. Numeronäytön esto on myöskin suosittu piiloutumiskeino, jolloinka vastapuoli näkee tuntemattoman numeron soittavan. Facebookissa taas esteitä on sen verran valittavana, että varmasti pysyy piilossa ja kuitenkin esillä!

Niinpä herääkin kysymys: mikä mahtaa olla ajatuksena (pointtina) piiloutua sosiaaliseen mediaan esittämään ehkä elämää suurempia ajatuksia, mutta samalla estää muita näkemästä tai kuulemasta niitä?!

Read Full Post »

Older Posts »