Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Organisaatio’ Category

Miksi lopetin pastorin hommat?

Posted in Ajankohtainen, Johtajuus, Luottamus, Muutos, Organisaatio, Seurakunta, Usko, Vedä Henkeä -Seurakunta, Yhteisö, Ystävyys, tagged , , , on 11 tammikuun, 2018|

Rami puhuu
Kuva seurakuntamme yksivuotisjuhlista, vuodelta 2011.

Ilmoitin Vedä Henkeä -seurakunnalle viime vuoden lopulla, että minun on tullut aika siirtyä syrjään pastorin tehtävästä. Haluan tässä vielä kertoa julkisesti kaikki syyt päätökseeni, sillä joillakin asioilla joissakin piireissä on taipumusta lähteä oikean tiedon puutteessa elämään omaa elämäänsä.

Miksi siis jäin pois perustamani seurakunnan pastorin tehtävästä? Pääsyitä on kolme. Ensimmäinen syy liittyy juuri siihen, että olen itse ollut perustamassa Vedä Henkeä -seurakuntaa. En kuitenkaan ole halunnut missään vaiheessa, että seurakunta henkilöityy minuun. Se on silti ollut lähes väistämätön seuraus päätöksestäni perustaa seurakunta. Monen mielessä seurakunta on ollut juuri minun seurakuntani. Kun minulla nyt oli mahdollisuus astua vähän syrjemmälle, niin halusin samalla osoittaa, ettei Vedä Henkeä -seurakunta ole ”Ramin seurakunta”.

Toinen selkeä syy oli oma väsymiseni. Mutta samalla, kun kirjoitan näin, haluan korostaa etten minä ollut mitenkään puolikuollut tai loppuunpalanut. Enemmänkin koin, että lähes 17 vuoden pastoriuteni jälkeen olin ammentanut annettavani vähän turhan vähälle ja pieni sapattijakso voisi tehdä hyvää. Kerroin, että viime aikoina olen antanut enemmän kuin olen saanut. Vaikka akuissa olikin vielä virtaa, niin laturin teho ei riittänyt. Kerroinkin seuraajalleni Antille – kun hänen suostumustaan jatkajakseni kysyin – että en ole niin väsynyt, että hänen pitäisi kokea painetta suostumiseen sen tähden. Yksi asia, johon olenkin ollut tyytyväinen seurakunnassamme, on sen suhteellisen helppo hallittavuus. Se on suunniteltu siten, että se ei polta ihmistä loppuun hetkessä.

Kolmas ja tärkein syy on kuitenkin tuo edellä mainittu ystäväni Antti. Antti on toiminut seurakunnassamme nuorisopastorina pitkään. Pienen paikkakunnan vähemmistökieliryhmälle suunnattu työ on kuitenkin haastavaa, eivätkä meidän parhaatkaan yrityksemme saavuttaneet sellaista vaikutusta, kuin olisimme toivoneet. Näin ja näen Antissa niin paljon potentiaalia, että halusin valjastaa sen parempaan käyttöön. Sen verran tärkeä perustamani seurakunta minulle on, etten sitä aivan kenelle tahansa uskalla jättää. Antille sen jätin ilomielin.

Tässä siis lyhyesti syyt päätökseni taustalla. En ole vaihtamassa seurakuntaa. En ole muuttamassa mihinkään. En pyri taustalta vaikuttamaan päätöksiin. Olen antanut johtajuuden Antille täydellisesti. Palvelen siis rivijäsenenä niissä tehtävissä, joihin minua pyydetään tai tarvitaan. Ja luultavasti palvelen taas pastorin tehtävässä tulevaisuudessa, mutta se hetki on vielä horisontin takana.

Ei siinä sen kummempia.

Read Full Post »

Mikä mättää, Pietarsaari?

Posted in Ajankohtainen, Ilmiö, Jännite, Keskustelu, Kielipolitiikka, Organisaatio, Pietarsaari, Politiikka, Strategia, Uncategorized, Vaikuttaminen, Virkamies, Yhteiskunta, tagged , , , on 27 maaliskuun, 2017| 6 Comments »

jadsa

Tänään Facebookia selatessani sattui silmiini uutinen, jonka mukaan Pietarsaarelaiset ovat kaikkein tyytymättömimpiä omaan kaupunkiinsa. Näin kuntavaalien alla tulos on mielestäni mielenkiintoinen, vaikka en jaksakaan uskoa poliitikkojen heräävän tähän todellisuuteen.

Minun Facebook-kavereideni joukosta ensimmäisenä asiaa ehti kommentoimaan Kari Koskela. Omassa blogissaan Koskela nostaa esiin mahdollisia syitä Pietarsaaren huonoon tulokseen. Itse asiassa olen Karin kanssa samaa mieltä useimmista asioista. Olen myös siinä mielessä hänen kanssaan samoilla linjoilla, että uskon syitä olevan useampia. Myös toinen Facebook-kaverini, Esko Heinonen nosti uutisen esille. Eskon isä, entinen kaupunkisuunnittelija Ilmari Heinonen, kommentoi uutista näin:

”Kun tuota listaa katsoo, niin tyytyväisimmät ihmiset asuvat ns. kehyskunnissa tai kaupungeissa, joihin kehyskunnat on jo liitetty. Siinä se 10 kärki jo olikin. Pietarsaaren kohdalla tilanne on se, että kehyskunnissa (luoto, Pedersöre) ollaan varmaankin tyytyväisiä omaan kuntaan. Meillä ongelmana on se, että kaupunki kärsii kaikilla mittareilla siitä, että pinta-ala on pieni, ja ”tyytyväiset omakotiasukkaat” asuvat kunnan rajan väärällä puolella – ja samaan aikaan keskittyvät kaikki seudun ongelmat kaupunkiin”

Lisäksi Esko itse totesi, että muutkin huonon tuloksen kunnat ovat ns. ”yhden puolueen kuntia”, joissa yksi puolue vie ja muut vikisevät. Uskoakseni molemmilla Heinosilla on ajatuksissaan osa totuudesta.

Itse olen aiemmin ottanut varovasti ja maltillisesti kantaa vaikkapa kielikysymyksiin tai toriparkkiin. Toriparkkia käsitellyt postaukseni sai myös ystäväni Jarmo Patanan kommentoimaan kaupungin tilannetta muun muassa kivijalkakauppojen osalta. Voit lukea keskustelua toriparkki-postausta seuraavasta kommenttiosiosta.

Samaan aikaan tämän uutisen kanssa Pietarsaaren kaupunki on päättänyt päivittää strategiaansa. Tätä kirjoitettaessa on vielä vähän toista viikkoa aikaa käydä vastaamassa kyselyyn, jossa kaupunki kerää tietoa kaupunkilaisten ajatuksista. Kun itse vastasin tuohon kyselyyn, niin nostin esille kaksi asiaa, jotka omalla kohdallani lisäävät tyytymättömyyttä kaupunkia kohtaan.

Syksyllä salibandyn harrastajia päätettiin kurittaa oikein kunnolla. Vuosien kamppailun jälkeen Rettigin kiinteistöön on valmistunut uusi salibandykaukalo. Lokakuussa tuli kuitenkin tieto, että kaupunki nostaa myös vanhojen salien vuokria roimasti. Itse asiassa hinta nousi Pietarsaaren Sanomien uutisen mukaan 14 eurosta 29 euroon tunnilta. Erityisen harmillista se on siitä syystä, että palvelu ei parane. Esimerkiksi urheilutalon sali on edelleen yhtä pieni kuin ennenkin, eikä palvelussa muutenkaan ole paljoa riemun aihetta.

Tyypillinen tilanne on esimerkiksi se, että salissa käy joku koululuokka pelaamassa koripalloa, jolloin korit lasketaan ala-asentoon. Jos et käy erikseen pyytämässä (ja aina sekään ei auta) koreja ei kuitenkaan nosteta takaisin ylös moneen viikkoon. Kolmessa metrissä olevat korit ovat liian matalalla salibandyn peluuta varten (Esimerkiksi maalivahdin torjunnasta pallo kimpoaa usein ylöspäin koriin, jolloin peli katkeaa ja jatkuu sisäänlyönnillä kulmasta). Luonnollisesti korit veivataan ylös käsikäyttöisellä veivillä, joka on lukittuna kiinni munalukolla, ettei vain kukaan itse pääse tekemään talonmiehen työtä. Tottakai tämä on pieni asia, mutta se on silti hyvä esimerkki siitä, miksi hinnankorotukset ärsyttävät, kun palvelu ei pelaa. Nostin tämän salibandyesimerkin esille, koska se on nyt akuutti. Pietarsaaressa on muitakin esimerkkejä siitä, että hintoja nostetaan, mutta palvelu ei parane.

Palvelusta puhuttaessa nostan esiin myös toisen tyytymättömyyden aiheen: Virkamiehiä on hankala tavoittaa. Vuoden alussa Pietarsaaressa otettiin käytöön Front Office -järjestelmä, joka on hieno nimitys vastaanottotiskille. Ennen voit kävellä suoraan asioimaan sille osastolle, jolle asiaa oli. Nyt sinun on ilmoittauduttava tiskille. Siinä ei ole mitään vikaa. Ongelma on vain siinä, että kun itse olen tässä pariin kertaan asioinut rakennusvalvonnassa, niin kukaan ei vastaa Front Officen soittoihin. Ei edes silloin, kun kaikki henkilöt olivat kyllä paikalla.

Kaupungin nettisivuilla oli rakennusvalvonnasta maininta: ”Toiminta-ajatus on palvella ja ohjata rakentajia sekä suunnittelussa että rakentamisessa lupakäsittelyn ja valvonnan avulla.” Palvelu ja ohjaus toteutuvat vain tekstinä nettisivulla. Itse olen esimerkiksi odotellut tässä kohta neljä kuukautta, että kuuden neliö vajaani koskeva toimenpidelupa saadaan käsiteltyä. Muutenkin olen saanut kysyä jokaisen yksityiskohdan perään. Etukäteen en ole ohjausta saanut eikä edes hakemukseni puutteista kerrottu ennen kuin itse kyselin niiden perään.

Nämä ovat, kuten jo sanoin, aika pieniä asioita, mutta omiaan lisäämään tyytymättömyyttä. Ja kuten Koskela blogissaan totesi, on kaupungissa paljon hyvääkin. Siitä olen samaa mieltä. Mutta jos etsitään syitä tyytymättömyyteen, niin silloin on vähäksi aikaa laitettava hyvät asiat sivuun ja pohdittava niitä huonoja. Kerro siis omia kokemuksiasi. Mihin sinä olet tyytymätön Pietarsaaressa?

Read Full Post »

Ongelmia, joita ei pidä ratkaista.

Posted in Ajattelu, Global Leadership Summit, Jännite, Johtajuus, Organisaatio, Tehokkuus, Vedä Henkeä -Seurakunta, tagged , , , , , , on 15 marraskuun, 2010| 8 Comments »

Tulimme, kuten edellisessä postauksessani mainitsin, käyneeksi Global Leadership Summitissa Jyväskylässä. Loistavan tapahtuman anti oli niin tasokasta ja upeaa, että postauksia saisi kevyesti tehtyä vuoden loppuun ihan vain viikonlopun opeilla. En kuitenkaan aio kaikkea kerrata, sitä varten on olemassa video- ja muuta materiaalia.

Yksi parhaimmista luennoista oli mielestäni Andy Stanleyn: ”Paineen parempi puoli”. Andyn perusajatuksena oli muun muassa se, että jokaisella organisaatiolla ongelmia, joita ei pitäisi ratkaista ja jännitteitä, joita ei pitäisi laukaista. Andy osoitti, että on olemassa myös sellaisia ongelmia, joiden kanssa on opittava elämään. Jos nämä ongelmat tai jännitteet pyritään ratkaisemaan, saadaan vain aikaan uusia ongelmia. Tämänkaltaisten ongelmien haaste on lisäksi siinä, että jos ne pyritään väkisin ratkaisemaan, ei voida sanoa että tuli tehtyä ”oikea” ratkaisu. Voidaan vain sanoa, että tehtiin ratkaisu.

Itselleni tämä oli monella tapaa vapauttavaa. Tajusin, että meidänkään ei väkisin tarvitse etsiä ratkaisua haasteisiin, joissa ei yksiselitteisesti ole oikeaa vastausta tarjolla. Kun sovelsin kuulemaani Vedä Henkeä -seurakuntaan, huomasin seuraavat jännitteet tai haasteet, joita en usko olevan tarkoitettu ratkaistavaksi. Uskon, että näiden haasteiden kanssa on vain opittava elämään.

1. Ymmärrettävyys / Syvällisyys
Tämä monelle tuttu jännite syntyy siitä, että toisaalta toiminnan pitäisi olla ns. matalan kynnyksen touhua ilman sellaista sanastoa tai opetusta joka menee yli hilseen. Ensikertalaista varten opetuksen tulisi olla tarpeeksi selkeää ja yksinkertaista. Toisaalta vanhat sotaratsut kaipaavat väkisinkin rukiisempaa leipää.

2. Esittävä / Laulettava musiikki
Meillä ei niinkään ole haasteena musiikkityylit, sillä kaikki käy. Toiveita on sen sijaan esitetty sekä siihen suuntaan, että antaa muusikoiden laulaa ja muut kuuntelevat ja toisaalta sitten niin, että lauletaan yhteislauluja. Tämä on toki osaltaan samaa haastetta tuon ensimmäisen kanssa, sillä monesti ensikertalainen ei osaa ensimmäistäkään laulua, eikä ole edes tottunut yhteislauluihin. Edelleen monelle veteraanille on kirjakaupalla rakkaita lauluja tarjolla.

3. Ihmiset / Ihmissuhteet
Jokainen seurakunta tarvitsee ihmisiä. Ilman ihmisiä ei ole seurakuntaa. Kuitenkin ihmiset ovat samalla usein rikkinäisiä, erilaisia ja hankaliakin. Eli ikuisena jännitteenä tulee olemaan se, että ihmisiä on tavoiteltava, mutta mukana on myös haastavia luonteita.

Tulipa mieleeni monta muutakin mahdollista jännitettä, mutta näistä saanee käsityksen haasteista. Jännite ei tarkoita ilmiriitaa tai suurta skismaa. Se on vain jännite. Mitä jännitteitä näet omassa organisaatiossasi? Ovatko ne ratkaistavissa vai tulisiko niiden kanssa oppia elämään?

Muuten, Andy antoi kolme kysymystä tunnistaaksesi asiat, joita ei ehkä pitäisi ratkaista. Näiden avulla kenties erotat ne niistä ongelmista, jotka ovat ratkaistavissa:

1. Ilmeneekö ongelma tai jännite toistuvasti?
2. Onko molemmilla puolilla asiaan kypsästi suhtautuvia puoltajia ja hyviä argumentteja?
3. Ovatko nämä kaksi puolta todella riippuvaisia toisistaan?

Read Full Post »

Soutuveneen kapteeni

Posted in Auktoriteetti, Edelläkävijä, Johtajuus, Luottamus, Organisaatio, Seurakunta, Vedä Henkeä -Seurakunta, tagged , , , , , , , , on 11 marraskuun, 2010| Leave a Comment »

”Yksi johtajan tärkeimmistä läksyistä on oppia tietämään, miten luottamus toimii. Mielestäni se muistuttaa hieman vaihtorahan hankkimista ja käyttämistä. Aina tehdessäsi hyvän päätöksen johtajana saat ikään kuin vaihtorahaa taskusi pohjalle. Aina tehdessäsi huonon päätöksen sinun on annettava osa vaihtorahoistasi muille ihmisille. Jokaisella johtajalla on tietty määrä vaihtorahaa taskussaan, kun hän aloittaa uudessa tehtävässään johtajana. Siitä lähtien hän joko kartuttaa vaihtorahojaan tai antaa niitä pois. Jos hän tekee toistuvasti huonoja päätöksiä, hänen vaihtorahansa hupenevat koko ajan. Sitten eräänä päivänä, viimeisen huonon päätöksen tehtyään, hän työntään kätensä taskuun ja käsittää, että vaihtokassa on tyhjä. Siinä vaiheessa on merkityksetöntä sekin, oliko viimeinen huono päätös suuri vai pieni.” –John C. Maxwell

Minulle on viime päivinä käynyt selväksi Johnin kuvailema totuus. Jos seurakuntien johtajia verrataan joskus taistelulaivan kapteeniin, olen minä lähinnä kipparoimassa vasta soutuvenettä (tai ehkä kuitenkin optimistijollaa). Siitä olen kuitenkin varma, että molemmissa tilanteissa riittää omat haasteensa. Suuren seurakunnan johtajan ongelmat voivat olla suuria, mutta resurssit ja mahdollisuudetkin ovat yleensä samaa mittaluokkaa. Ihan viime päivinä olen itse kamppaillut luottamuksen säilyttämisen keskellä. Ei, kyseessä ei ole mikään dramaattinen tilanne, joten jätä spekulaatiot sikseen. Ihan vain tavallisia haasteita ihmissuhteiden ja kokonaiskuvan hahmottamisen kanssa.

Jokaiselle johtajalle tulee joskus eteen tilanne, joka vaatii päätöksiä. Itse asiassa ilman päätöksentekoa ei ole johtajuutta. Jokainen johtaja tajuaa, että yleensä vaihtoehtoina ei ole kolmea huonoa ja yksi hyvä. Todellisuudessa vaihtoehtoina voi olla pari heikkoa, kaksi epävarmaa ja yksi mahdoton. Itse asiassa on äärimmäisen vaikea olla eri vaihtoehdoista ihan täysin varma. Eli mahdotonkin vaihtoehto saattaa silti onnistua ja heikko saattaa osoittautua erinomaiseksi. Andy Stanley onkin sanonut, että parhaimmillasikin olet vain 80% varma. Kuitenkin johtajana eteesi tulee tilanteita, jotka vaativat jonkinlaista reaktiota ja vieläpä kohtuullisessa ajassa. Toisin sanoen jotakin on tehtävä ja se on tehtävä ennenkuin on liian myöhäistä. Et voi olla tekemättä mitään, etkä voi odottaa, että tilanne laukeaa itsestään. Samalla joudut ottamaan riskin, että teetkin huonon päätöksen. Kuitenkin johtajan ja seuraajan ero on muun muassa siinä, johtaja tekee aloitteita ja seuraaja vastaa aloitteeseen.

Omalta kantiltani katseltuna yksi johtajuuden hienouksia on juuri tuo epävarmuustekijä. Vaikka kuinka pohdit ja mietiskelet ja erityisesti seurakuntakuvioissa rukoilet, et silti ole koskaan täysin varma. Joudut tekemään ratkaisun täysin tietoisena siitä, että pelaat vaihtokassallasi ja loppuviimein vain sinä yksin kannat vastuun. Erityisen haastavaa tämä on kaikille niille johtajille, joiden johtajuus on täysin vapaaehtoisuuden varassa. Seurakuntien johtajat, pienten urheiluseurojen valmentajat, kansalaisjärjestöt ja harrastusporukat ovat täynnä johtajia, jotka eivät voi käskeä ketään eivätkä uhata potkuilla. Ainoa pelivara mitä tällaisilla johtajilla on, on se luottamus, minkä he ovat rakentaneet. Nostan hattua teille kaikille. Johtakaa edelleen.

Ps. Tässä lopputoteamuksena mainitsen, että olemme Vedä Henkeä -seurakunnan hallituksena lähdössä Global Leadership Summitiin Jyväskylään. Ehkä opimme jotakin uutta koko porukalla. Raporttia seuraa.

Read Full Post »

Shakaba Global Family

Posted in Ajankohtainen, Luovuus, Organisaatio, Seurakunta, Vedä Henkeä -Seurakunta, Verkostotuminen, Ystävyys, tagged , , , , , on 14 maaliskuun, 2010| 5 Comments »

Se oli vain hetken häivähdys. Ehkä syynä oli jatkuva lentäminen edestakaisin tai lyhyeksi jääneet yöunet. Kenties oikealta lennolta myöhästymisen aiheuttama stressi tai kaikki edellämainittu yhdessä vaikuttivat sekavuuteeni. Katsoin kuvaani lentokoneen wc:n peilissä. Tunne kesti vain hetken ja oli samaan aikaan kiehtova ja pelottava. Tuon lyhyen hetken ajan mietin tosissani: kuka minä olen ja minne olen menossa? Peilistä katsovat kasvot olivat yhtä aikaa tutut ja vieraat. Ravistin päätäni, pesin kasvoni ja muistin: minä olen Rami ja matkalla Lontooseen…

Vedä Henkeä -seurakunnan lyhyen elämän aikana on eteen tullut jo monenlaisia tilanteita ja jopa haasteita. Seurakuntamme on ns. ”Non-Denominational” eli mihinkään kirkkokuntaan kuulumaton. Syynä on lähtökohtaisesti se, että mihinkään kirkkokuntaan ei voi liittyä ihan vapaasti. Joihinkin kirkkokuntiin emme edes halua liittyä. Ihan vain sen vuoksi, että ne ovat meille vieraita. Eivätkä tietenkään kaikki meitäkään joukkoonsa halua. Jokaisessa kirkkokunnassa ja itse asiassa jokaisessa valinnassa muutenkin on omat hyvät ja huonot puolensa. Kuulumatta kirkkokuntaan tai muuhuun liikkeeseen jäät vaille sitä hyvää, mikä tarjolla olisi ja pääset irti siitä huonosta, mitä et kaipaa.

Oli seurakuntasi minkälainen tahansa, se tarvitsee silti jonkinlaista tukea ja ystävyyttä. Suomen kuvioissa ja suomalaisessa seurakuntaskenessä meidän on vaikea löytää kokonaisia seurakuntia tueksemme. Yksittäisiä ymmärtäjiä on toki monia. Jotkut henkilöt voivat toimia ihan avoimestikin meidän rinnallamme, toisia sitoo kenties luja lojaalius seurakuntaa tai herätysliikettä kohtaan. Joidenkin tuki on sellaista, että sen voi sanoa vain kahvipöytäkeskustelussa, mutta julkisesti pitää olla hiljaa. Oli tilanne mikä tahansa, niin arvostan jokaista tukeansa tarjonnutta ja jokaista työmme ja näkymme ymmärtäjää.

Lontoossa tarkoitukseni oli verkostoitua muutamien muiden seurakuntien kanssa yhteistyön merkeissä. Shakaba Global Family on juuri meille sopiva verkko. Samanhenkisten ja omalla tavallaan luovien, jopa hulluja ideoita kokeilevien pastorien seura oli kuin kesäsade kuivalle nurmelle. Ihanaa oli. Näinpä tämä pieni Vedä Henkeä -seurakunta on alle kolmen kuukauden olemassaolonsa jälkeen saanut organisaationsa kuntoon, työmuodot käyntiin, visiot, mantrat ja strategiat hiottua ja löytänyt kolme ystäväseurakuntaa. Yhden Yhdysvalloista, toisen Etelä-Afrikasta ja kolmannen Englannista.

Kun upean ja rakentavan yhdessäolon lisäksi tuli nähtyä Buckinhamin palatsi, käytyä London Eyessä ja ajeltua metrossa, niin mikäs tässä on seurakuntaa rakentaessa. Kaikki on vielä pientä, mutta suunta on hyvä. Thanks Shakaba Global Family for everything!

Read Full Post »

Järjestelykysymys?

Posted in Auktoriteetti, Johtajuus, Kirkko, Kysymys, Muutos, Organisaatio, Seurakunta, tagged , , , , , on 23 helmikuun, 2010| 16 Comments »

Sattuipa silmiini Graig Groeschelin kirjoitus hänen omassa Swerve -blogissaan. Kaksiosaisessa kirjoituksessaan Graig kertoo saaneensa tehtäväksi tehdä muutamia ehdotuksia Yhdysvaltain metodistikirkolle. Asiallisessa ja mielenkiintoisessa tekstissään Graig kertoo ajatuksiaan metodistikirkon kiertojärjestelmästä. (En löytänyt parempaa käännöstä.) Näin tuo järjestelmä määritellään:

”Kiertojärjestelmä on metodistikirkon hyväksymä tapa, jossa työhönsä siunatut vanhimmat määrätään työkentälleen piispan toimesta. Kaikki vanhimmat hyväksyvät nämä määräykset ja pysyvät niissä.” Graig jatkaa: ”Kun henkilö on valmistunut pastori, niin piispa (tai hallitus) määrää hänet mihin tahansa seurakuntaan Jumalan tahdon mukaan”.

Tässä mallissa on siis Graigin mukaan useita haasteita:

  1. Paikallisella seurakunnalla ei ole juuri sanomista siihen, kuka on heidän pastorinsa.
  2. Pastori ja hänen perheensä eivät kenties sitoudu täysillä yhteisöön, koska tulevaisuus on epävarmaa.
  3. Seurakunnan jäsenet tietävät, että heidän pastorinsa voidaan siirtää milloin tahansa toiseen seurakuntaan.
  4. Yleensä tällaisten työjaksojen pituus jää kovin lyhyeksi. Tämä tuo ongelmia yrityksissä rakentaa luottamusta, vahvistaa näkyä ja rakentaa pitkäaikaisia ihmissuhteita.

Suomalaisesta näkökulmasta tämänkaltainen malli on aika vieras. En ehkä olisi siihen edes tarttunut, ellen olisi juuri tammikuussa keskustellut Etelä-Afrikan helluntailiikkeen johtajan, Peter Wattin kanssa. Hän näet kertoi, että samantapainen järjestelmä oli käytössä myös Etelä-Afrikassa. Kaksi vuotta oli pitkä aika yhdellä paikkakunnalla. Yleensä tuo järjestelmä toimi niin, että kun seurakunnan johto tai useat seurakuntalaiset alkoivat haluta muutosta, he ilmoittivat siitä piispalle tai muille vastaaville johtohenkilöille. Nämä sitten ilmoittivat pastorille uuden seurakunnan johon oli lähdettävä melko nopeastikin. Pastorilta ei itse kysytty halukkuutta lähteä ja joskus tilanne saattoi tulla melkoisena yllätyksenä pastorille.

Toki Suomessakin on joskus pastori vaihtunut joillakin paikkakunnilla melko tiheään, mutta syy lienee muualla kun suoranaisessa järjestelmässä. On niitäkin, jotka tuskailevat sitä etteivät ”pastorit kierrä tarpeeksi nopeasti”.

Kun samaan kokonaisuuteen lisää sen tutkimustuloksen, jonka mukaan kasvavilla seurakunnilla on useimmiten ollut vuosikausia (ellei vuosikymmeniä) sama pastori, on syytä miettiä, että miksi moiseen malliin on oikein päädytty. Siispä haastankin niitä muutamia, joita tällainen saattaa kiehtoa, mukaan pohdintaan. Mitä etuja saattaa olla edellä mainitusta mallista? Miksi sellainen on nähty hyväksi? Onko pastorin työpaikka vain järjestelykysymys?

Read Full Post »

Kuka todella johtaa?

Posted in Auktoriteetti, Johtajuus, Muutos, Organisaatio, Raamattu, Seurakunta, tagged , , , , , , , , , , , on 3 tammikuun, 2010| 13 Comments »

”Seurakunnat ovat organisaationa pahamaineisia siitä, että niissä on syväänkaivautuneena omat voimahahmonsa. Kun tuore nuori pastori suoraan raamatukoulusta kertoo uudelle seurakunnalleen, että hän haluaisi vähän uudistaa seurakuntaa ja tehdä siitä hiukan nykyaikaisemman, miksi kaikki katsovat seurakunnan harmaahiuksista matriarkkaa nähdäkseen ensin hänen reaktionsa. Seurakunnissa auktoriteetti on joskus oudoissa paikoissa. Kahdessa edellisessä seurakunnassani auktoriteetti oli talonmiehellä. Talonmiehellä oli viimeinen sana siinä, että mitkä toimintamuodot olivat ok ja milloin ja miten. Jos talonmies ei ollut samaa mieltä. Asioita ei tehty, ei ainakaan ilman tappelua. Toisessa seurakunnassa useat seurakunnan vanhinten vaimoista olivat itse nimenneet itsensä omien pienten tiluksiensa hallitsijoiksi. Perusseurakuntalainen ei tiennyt, että seurakunnassa oli työmuotoja tai vastuualueita, joissa heidän oma pastorinsa ei rohjenut kulkea.”

Tuossa edellisessä katkelmassa Berryessa Valley Churchin pastori Douglas Estes kiteyttää hyvin omat ajatukseni tai huolenaiheeni monen seurakunnan kohdalla. Olen läheltä nähnyt vastaavien valtataisteluiden uuvuttamia pastoreita, työmuotojen vastuuhenkilöitä ja olenpa oman osani noista myrskyistä käynyt itsekin läpi. Suomalaisessa (tai pohjoismaisessa) helluntaikentässä on ajateltu, että vanhimmisto johtaa seurakuntaa. Muualla maailmassa saattaa olla, että päävastuu on johtavalla pastorilla. Suomalaisen perushelluntaiseurakunnan johtoa saattaa hämmentää vielä hallitus, joka on lain edessä vastuussa. Seurakunnan hengellinen johto on siis vanhimmistolla ja käytännön asioiden hoitovastuu on hallituksella. Toisaalta, vaikka Raamattu puhuu vanhimmistosta, niin Suomen laki ei sellaista tunne. Suomen helluntaiseurakunnistahan valtaosa on yhdistyksiä. Useimmiten tämä niin sanottu kaksoishallinto toimii, mutta joskus tästäkin tulee ongelmia. Lain edessä vanhimmistolla ei ole mitään sanomista, jos hallitus päättää irtisanoa vaikkapa pastorin. Joskus samat henkilöt ovat mukana molemmissa, joskus ei. Soppaan voidaan lisätä vielä käsitteet: laajennettu vanhimmisto, johtoryhmä, tiimivastaavat tai solujohtajat.

Yksi klassinen esimerkki vaikkapa sisäisestä johtamisongelmasta voisi olla vaikkapa tilanne, jossa vanhimmisto hengellisenä johtajana haluaa järjestää jonkinmoisen hintavan kampanjan, mutta hallitus ei suostu siihen myöntämään varoja. Muistan tapauksen, jossa vanhimmisto päätti lähettää seurakunnan tilaisuuksia Streaming-lähetyksinä netissä, mutta hallituksen puheenjohtaja esitti, että ADSL-modeemia hallinnoi hallitus, joten heillä on oikeus päättää, mitä nettiin laitetaan. Samasta teemasta on olemassa monta muuta variaatiota. Toisaalta vahvojen sukujen tai yksilöiden mahti saattaa lamaannuttaa koko toiminnan. Pelko varakkaan seurakuntalaisen lahjoitusten loppumisesta saa päättäjät varomaan mitään sellaista päätöstä, joka voisi kyseisen seurakuntalaisen suututtaa. Ise asiassa monessa tapauksessa todellisen eteenpäin menemisen ja johtajuuden tilalle on tullut varpaisillaan miinakentässä pyöriminen. Mihinkään suuntaan ei päästä ja pitää varoa, ettei astu miinaan.

Kun maallisellakin tasolla sekavaan organisaatiomalliin lisätään teologiset käsitykset, on mahdollista saada tilanteet todella jumiin. Jälleen omaan kokemuspiiriini kuuluu tilanne, jossa johtava pastori koki toimintamuodon ”olevan Jumalasta” (Eli että työ on hyvä ja Jumalan innoittama ja siunaama asia) kun taas seurakunnan vanhimpana toimiva kertoi nähneensä enkeli-ilmestyksen, jossa enkeli kertoi häntä pysymään kaukana samasta työmuodosta. Tulkoon tässä sanottua, että kaikilla näillä henkilöillä oli ja on vilpitön, puhdas ja voimakas halu olla kuuliaisia Jumalalle ja he kokevat toimivansa Jumalan tahdon mukaisesti. Kaikki eivät vain voi olla oikeassa samaan aikaan.

Haluaisin kuulla lukijoiden kokemuksia. Kerro vastaava tapaus, jossa johtajuus on hautautunut jonkin teknisen seikan, sukurasitteen tai vaikkapa vahvan talonmiehen alle. Kerro ilman nimiä, sillä toisen mustamaalaaminen ei ole tässä tarkoitus.

Read Full Post »