Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Neuvo’ Category

ww

Joitakin vuosia sitten pohdimme äitini kanssa lähipiirissämme ilmenneiden kiemuroiden vuoksi, että pitäisikö meidän jotenkin auttaa tai neuvoa henkilöä, jota nuo kiemurat suoranaisesti koskettivat. Muistan, kuinka pohdin asiaa hetken ja vastasin sitten: ”Minun käsitykseni on se, että valtaosa ihmisistä ei koskaan kysy neuvoa ja niistä jotka kysyvät, valtaosa ei koskaan noudata annettuja neuvoja. En usko, että neuvot auttavat tässä tapauksessa”.

Se oli siinä hetkessä sopivalta kuulostanut ajatus, mutta elämä on myöhemmin monta kertaa vahvistanut tuon yksinkertaisen toteamuksen olevan totta. Olen eri keskusteluissa tuonut esille montakin esimerkkiä ihmisistä, joiden elämän valinnat eivät yksinkertaisesti ole kovin viisaita. Nuo ihmiset eivät koskaan kuitenkaan edes kysy neuvoa ennen valintojaan. Ja edelleen nekin, jotka kysyvät, harvoin kuitenkaan noudattavat annettuja neuvoja.

Voi olla, että tämä kuulostaa sinusta ylimieliseltä. Voi olla että ajattelet, että mikä minä olen arvioimaan toisten valintojen viisautta. Minä olen kuitenkin varma, että myös sinä olet nähnyt ihmisten tekevän valintoja, joiden suoranainen typeryys hämmästyttää sinua. Ja nimenomaan valintojen seuraamuksista me voimme päätellä niiden viisauden.

Muistan erään tapauksen, jossa yksinhuoltajaäiti löysi uuden rakkauden. Tällä äidillä oli useampi lapsi, eikä kaikilla ollut edes sama isä. Tuo äiti yritti tehdä parhaansa kasvattaakseen lapsiaan, mutta hän oli myös kovin impulsiivinen. Kun hän sitten esitteli uuden rakkautensa, totesin heti, että tästä ei hyvää seuraa. Miehen habituksessa ja käytöksessä ei ollut mitään sellaista, joka olisi huokunut vakautta ja rauhallisuutta ailahtelevan naisen rinnalla. Yritin aluksi sivuuttaa omat epäilyni turhana ennakkoluulona, mutta pastorin työssä oppii myös ihmistuntijaksi ja loppujen lopuksi olin varma, ettei tämä mies ole hyvää seuraa tälle äidille. Tuo nuori äiti ei kuitenkaan kysynyt neuvoani. Ihmissuhdeasioissa on vaikeaa antaa neuvoa kysymättä. Joka tapauksessa nämä kaksi aloittivat suhteen, muuttivat muualle, sortuivat alkoholismiin ja surullista kyllä, tuon äidin lapset otettiin huostaan.

Muistan sellaisiakin tapauksia – itse asiassa useampia – joissa minulta on sentään kysytty neuvoa. Neuvojani on kysytty monenlaiseen asiaan, mutta kyllä suurin osa avuntarpeesta on liittynyt aina ihmissuhteisiin. Eräässä elävästi mieleeni tulevassa tapauksessa ystäväni halusi aloittaa seurustelun tuntemani naisen kanssa. Neuvoin ystävääni odottamaan ja toipumaan. Sekä mies että nainen olivat vähän rikkinäisiä oman taustansa vuoksi ja aika olisi mielestäni ollut sopiva lääke heille. Mielestäni olisi siis ollut viisasta antaa ajan vähän kulua ja antaa toipumisen edetä vähän pidemmälle. Mies päätti kuitenkin edetä nopeasti. Niinpä he solmivat avioliiton ja päätyivät sitten eroamaan melko pian. Lapsi ehdittiin kuitenkin tehdä. On selvää, että nämä kaksi esimerkkiä ovat sieltä karummasta päästä. Siksi ne ovatkin esimerkkinä. Eivät jokaisen kysymättä, antamatta ja noudattamatta jääneen neuvon seuraamukset ole yhtä rajuja.

Tarkoitukseni ei ole tällä kirjoituksella alleviivata omaa erinomaisuuttani. Itse asiassa näissä ja monissa muissakin tilanteissa minä olen ollut vain yksi monista, jotka ovat nähneet samat haasteet ja antaneet (tai toivoneet voivansa antaa) samat neuvot. Minä en ole se metsän viisas pöllö, jolla on vastaus kaikkeen. Tällä kertaa tämä aihepiiri kuitenkin palautui mieleeni, kun minuun otti yhteyttä eräs poikkeus tähän sääntöön.

Tämä ystäväni halusi nimenomaan kuulla neuvojani oman elämänsä haasteisiin. Hän  oli älykkäästi pohtinut omaa käyttäytymistään ja tehnyt siitä oivaltavia havaintoja. Itse asiassa hän oli jo itse oivaltanut niin paljon tilanteestaan, että minun tehtäväkseni jäi vain jäsennellä hänen ajatuksensa paremmin käsiteltävään ja hahmotettavaan muotoon. Sen lisäksi olen vakuuttunut, että hän myös noudatti neuvojani. En kuitenkaan muista, että hänen kaltaisiaan olisi kohdalleni sattunut kovin montaa. Tämä alleviivatkoon alun ajatusta.

Tämä tekstin otsikkona on ”Joku tietää”. Pidin vappuna seurakunnassamme puheen, jolla on sama otsikko. Voit kuunnella puheen tästä, mutta siinä puheessa totean, että meistä luultavasti jokainen on tehnyt valintoja, joita me kadumme. Me olemme aloittaneet ihmissuhteita joita kadumme tai vaihtaneet työpaikkaa ja joutuneet katumaan sitä. Olemme tehneet hankintoja, joita kadumme. Ehkä olemme vain keskittyneet johonkin asiaan niin lujasti, että olemme sen vuoksi laiminlyöneet jonkin toisen osa-alueen elämästämme ja se kaduttaa meitä. Monesti me katselemme elämäämme taaksepäin ja ihmettelemme, että ”Miten en nähnyt, että tässä käy huonosti? Minun olisi pitänyt nähdä, että tämä ei pääty hyvin!”

Yksi vappupuheeni ydinkohtia on se, että jos meidän olisi pitänyt itse nähdä valintojemme heikkous, niin on todennäköistä, että joku toinen näki sen. Jos meidän olisi PITÄNYT tietää, että tämä ei ole viisasta, niin joku toinen TIESI. Aivan kuten noissa mainitsemissani esimerkeissä, meitä oli monta, jotka näkivät selvästi sen, mikä olisi ollut viisasta. Pastori Andy Stanley kysyy podcastissaan: ”Miksi on niin helppoa nähdä toisen elämästä ne parhaat valinnat ja niin vaikeaa nähdä niitä omasta elämästään?” Andyn vastaus kuuluu: ”Koska tunteet sotkevat kaiken. Me voimme katsella toisen elämää ilman tunteiden tuomaa sameutta ja tehdä järkiperäisiä ja viisaita ratkaisuja. Omaa elämäämme me katselemme tunteiden hämärtämin silmin ja tunteiden hidastamin ajatuksin ja teemme usein huonoja ratkaisuja.”

Mitä yritän tällä kaikella sanoa? Ehkä vain sitä, että kysy joskus neuvoa. Kysy neuvoa ennen kuin teet päätöksen ja mikä vielä tärkeämpää – kun saat hyviä neuvoja, noudata niitä.

Mainokset

Read Full Post »

Forum Romanum, Rom (Kuva Wikipediasta)

Forum Romanum, Rom (Wikipedia)


Puolimatka hämmästeli antiikin ajan raa`an ajattelumallin paluuta. -Meidän parhaat filosofit puolustavat nyt, että vanhemmilla on oikeus tappaa lapsensa. Hän kertoi olleensa paikalla luennolla, kun eräs kansainvälisesti tunnettu filosofi argumentoi ihmisten, vanhempien olevan vapaita.
Jos heille syntyy lapsi, on vanhemmilla oikeus päättää haluavatko he hoitaa lasta. Jos lasta ei kukaan hoida, lapsi kuolee parin päivän päästä. Puolimatkan mukaan heti, kun evankeliumin perusta lähtee pois, älykkäistä ihmisistä tulee typeriä. Hän hämmästelee, että kuka olisi voinut kuvitella, että yht-äkkiä syntyy kulttuuri, jossa aletaan puolustaa oikeutta tappaa lapsi. -Kristuksen viisaus näkyy maailman historiassa modernin tieteen ja demokratian synnyssä, ehdottomien ihmisoikeuksien perustassa.” (Pohjalainen 03.07.2011)

Tälle ajalle on ominaista se, että erilaisille perversioille haetaan väen väkisin oikeutusta ja tasa-arvoista kohtelua. Kuin myös se, että näitä asioita harjoittavat ja heidän kannattajansa ovat sen verran äänekästä väkeä, että syntyy helposti mielikuva heidän olemisestaan enemmistönä yhteiskunnassa. Juuri tällä hetkellä väännössä olevan sukupuolineutraalin lain läpimenon(?) seuraava vaihe lienee lukumäärän rajoittamattomuus?

Tahtoo sanoa, että saa solmia avioliiton useamman henkilön kanssa, jos vain rahkeet muuten siihen riittävät. Tähän kohtaan on jo pakko kerrata: ”Oi aikoja, oi tapoja.”

Saman aikaisesti kauhistellaan raiskausten ja lapsiin sekaantumisten yleistymistä.

Miksi kauhistella? Mihin pitää vetää raja eri taipumusten toteuttamisen oikeutukselle, ja kuka sen määrittelee? Miksei pedofiili (pedofilian todettiin muuten samaisessa Puolimatkan puheessa olleen yleisesti hyväksyttyä antiikin aikana) saa vapaasti elää ja toimia taipumustensa mukaan? Tai vaikkapa nekrofiili? Naturalistisen luonnonkäsityksen mukaan me olemme kaikki eläimiä, joten kuinka voi eläin sanoa toiselle eläimelle: sinä teit väärin? Tai mikä ylipäätään on väärin? Homoseksuaalisten taipumusten vietäväksi antautumista puolustetaan kiivaasti sillä, että se on synnynnäinen ominaisuus. Uskallan väittää että meillä jokaisella on synnynnäisesti -ensimmäisen ihmisparin lankeemuksen jälkeen- taipumus kieroutua kuka mitenkin, kunhan oikeat olosuhteet toteutuvat.

Minun henkilökohtainen käsitykseni Raamatun Jumalasta on sellainen, että Hän ei valehtele. Jos Hän määrittelee esimerkiksi homoseksualismin harjoittamisen synniksi, josta on tehtävä parannus, ihmisen on parasta hyväksyä se ja ojentautua sen mukaan. Olisikin vähintäänkin kummallista ensin luoda ihmiseen ominaisuus, jonka mukaisesti hänen on pakko elää kun ei muuta voi, ja sitten määritellä sen mukaan eläminen synniksi ankarilla seuraamuksilla uhaten!

Ja hän sanoi minulle: ”Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” ” (Ilm. 22:10-12)

Ja joka ei vielä ole ratkaissut kantaansa, voi sen yhä tehdä. Se on viisautta!

Read Full Post »

Kuva Wikipediasta

Kaikkien peruutusten äiti

”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap.t. 1:7-8)

”Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matt. 24:36)

Maailmanloppu ennustettiin tapahtuvaksi tänään 21.05.2011, mutta jo päivää ennen suurtapahtumaa saimme sitten kuulla, että se onkin peruutettu!

Aikaisemmat maailmanloput ovat yksinkertaisesti jääneet muuten vain toteutumatta kun Jumala ei ole niihin suostunut. Yhden tuollaisen muistan pikkupoikana kokeneeni (olen siitä aikaisemminkin kertonut, mutta kertaushan on opintojen äiti), odottaen selkä kyyryssä kellon lyövän kaksitoista päivällä, joka tuolloin taisi olla täsmällinen ajankohta. Oli kaunis kesäpäivä ja pikkupojan sydämeltä putosi raskas taakka kun keskipäivä meni, eikä mitään pudonnutkaan niskaan, vaan päivä jatkui yhtä kauniina kuin siihenkin asti.

Ylläolevissa Raamatun lainauksissa lausutut, Jeesuksen itsensä sanomat sanat, riittävät useimmille kristityille vastaukseksi mieltä askarruttavaan kysymykseen Jeesuksen paluun, ja maailmanlopun ajankohdasta. Mutta aina löytyy joku joka kokee saaneensa asiasta vuorenvarman tiedon päivämäärineen ja jopa kellonaikoineen!

En tiedä perustuuko moinen tarve kaikesta huolimatta ennusteluun jonkinmoiseen masokismiin, tarpeeseen tai haluun tulla julkisesti nolatuksi, vaiko vain haluun pelotella. Ehkäpä joku jossain tuohonkin osaa sanoa oikean diagnoosin.

Mitä maailmanloppuun tulee, tällainen talonpoikaisteologi ymmärtäisi tämän Telluksen pysyvän nykyisessä muodossaan kasassa vielä ainakin tuhat vuotta. Jonkinmoinen maailmanloppu se tietenkin on niille kiihkeästi vallankahvasta kiinni pitäville, jotka valtansa menettävät. Mutta tämän maan kamaralla minun ymmärrykseni mukaan näytetään ihmiskunnalle miten asiat hoidetaan ja valtakuntia hallitaan silloin, kun se tapahtuu niin kuin Jumala on sen alun perin ajatellut! Liitän tähän loppuun raamatullisen iskulauseen, joka meillä kaikilla kristityillä tulisi olla huulillamme liittyen Jeesuksen paluuseen, oli ajankohta sitten mikä onkin: ”Maranata! Herramme, tule!” (1. Kor. 16:22)

Journalistinen vapaus

Teinpä tuossa pienen kokeilun lähettämällä omalta Facebook-seinältäni löytyvän Maan tapa -nimisen kirjoituksen sekä Pohjalaisen, että Pietarsaaren Sanomien mielipide-osastolle. Jälkimmäisessä kirjoitus julkaistiin sellaisenaan (josta lähetin lehteen kiitokset), mutta Pohjalaiseen olin pakotettu lähettämään vähintäänkin närkästyneen palautteen johtuen siitä että sitä on niin paljon muokattu! Sillä saatetoteamuksella että jos tämä on käytäntö, ei Pohjalaiseen uskalla laittaa edes kuolinilmoitusta, koska saattaa lehden editoinnin johdosta tulla ilmoittaneeksi naapurin hyvinvoivan isännän kuolleeksi. Äkkinäinen ajattelisi, että jos mielipidekirjoitusta ei voi sellaisenaan julkaista, vain mahdolliset kirjoitusvirheet korjattuna, olisi parempi käytäntö (pienempi paha) jättää se kokonaan julkaisematta, kuin muokata se lähes tuntemattomaksi!

P.S. Kuten huomaatte, minäkin olen kuitenkin sen verran varovainen mies että jätin tämän kirjoittamisen näin myöhäiseen (noin klo 23:00) ajankohtaan.

Read Full Post »

Rakastan Kristusta. Hänen seuraajansa tekevät minut hulluksi. Tosiasia on, että inhoan suurta osaa kristityistä. Huomaa, että en sano vain osaa, vaan suurta osaa. En pidä heistä – en sitten yhtään, en edes hitusen vertaa. Usein vietän aikaani mieluummin villien, kiroilevien, maailmallisten ihmisten kanssa kuin tekopyhien, superkriittisten ja kapeakatseisten, niin kutsuttujen uskovien kanssa. –Graig Groeschel, Confessions of a Pastor

Taannoin joku laittoi minulle lyhyen viestin: ”Et taida kestää kritiikkiä?” Siinä se. Ei selitystä. Ei tarkennusta. Ei edes mitään selkeää tavoitetta koko kysymyksellä. Ajattelin sillä kertaa valita jalomman tien ja olla sivaltamatta tätä kanssaihmistä kovin rajusti (vaikka vähän kuitenkin sivalsin), mutta jäin miettimään asiaa.

Itse asiassa minunkin täytyy tunnustaa eräs asia. Tai ei täydy, mutta tunnustan kuitenkin. Tässä se tulee: Joskus minä koen aivan samoin kuin Graig. Siinä. Järkytyitkö? Tuntui ainakin hyvälle saada sanoa se. Miksikö minä niin tunnen? Annas kun kerron.

Graig Groeschel kertoo tuossa ingressissä mainitussa kirjassaan tapauksen, jossa hän lensi ystävänsä kanssa puhujamatkalle toiseen kaupunkiin. Koneessa hän huomasi pastorituttunsa ensimmäisessä luokassa istumassa ja tervehti kollegaa matkalla omalle paikalleen turistiluokassa. Perillä miehet tapasivat uudestaan ja pastori nuhteli Graigia kovin tarmokkaasti. Jumalan palvelijan tulisi matkustaa kuulemma ensimmäisessä luokassa ollakseen tuoreena ja levänneenä valmiina palvelemaan. Pastori tuli itse asiassa pitäneeksi oikein luennon aiheesta. Kotimatkalla Graig nostettiin ystävänsä kanssa jostakin syystä ykkösluokkaan, vaikka heillä olikin liput edelleen turistiluokan paikoille. Istuessaan ykkösluokassa he huomasivat muutamien tuttujen menevän omille paikoilleen turistiluokkaan. Ensimmäinen tuttu vitsaili, että ”mahtaa olla mukavaa täällä”. Toinen tuumasi jo, että ”On varmaan mukavaa olla tärkeä pastori. Me tavalliset ihmiset joudumme istumaan tuolla takana.” Kolmas huusi kovalla äänellä: ”Näin sitä törsätään seurakunnan rahoja. Megaseurakunnan johtaja elää megarikasta elämää.”

Tässä kai on se ydinsyy.  Teit niin tai näin, aina väärinpäin. Mutta ei minua edes haittaa se, että joku ei tykkää minusta tai tekemisistäni. Itse asiassa ymmärrän oikein hyvin, jos joku ei minusta pidä. Tunne on luultavasti molemminpuolinen. Se mikä minua ärsyttää suunnattomasti on ihmisten taipumus kertoa mielipiteensä ja kantansa aivan ilman faktatietoa. Jotenkin sitä uskoo naiivisti, että edes uskovaista ihmistä kiinnostaisi sellainen pikkuseikka kuin totuus tai edes tasapuolisuus. Eli että mahtaako se mitä on kerrottu, olla totta ja mikä on tämän tarinan toinen puoli? Olen työssä ICEJ-nimisessä järjestössä. Kotimassa meitä syytetään useimmiten siitä, että me emme kuulemma evankelioi. Israelissa ortodoksijuutalaiset ovat kironneet meidät (levittämällä mustaa maalia päätoimiston portinpieliin) siitä syystä, että me kuulemma evankelioimme. Palestiinalaishallinnon lehdessä meidät luokiteltiin terroristijärjestöksi. Lisäksi olemme kuulemma äärioikeistolaisia rasistifasistifanaatikkoja (sinänsä hieno titteli), jotka eivät näe totuutta vaan fanittavat Israelia ilman kritiikkiä. Älä ymmärrä väärin. Kyllä meissä varmasti on aihetta kritiikkiin. Olisi vain kiva joskus kuulla jonkun ensin kysyvän perusteita ja tarkennuksia ja vasta sen jälkeen esittävän kritiikkinsä.

Vedä Henkeä -seurakunta ja Koukussapornoon.com ovat molemmat saaneet osansa sellaisesta kritiikistä, joka ei perustu tosiasioihin. Tilanne on vähän samankaltainen kuin taannoisen William P. Youngin The Shack -kirjan aiheuttama kohu. Aika moni pastorismieskin intoutui kirjaa tuomitsemaan lukematta koko teosta. Uskon, että useimmat meistä emme pidä sitä kovin oikeudenmukaisena. Siis että tuomitset kirjan tai elokuvan sen enempää kuin nettisivustoa tai seurakuntaakaan tutustumatta itse asiaan. Ja tutustuminen tarkoittaa useimmiten ihan selkeää yhtydenottoa ja keskustelua. Harvakseltaan on yhteydenottoja tullut. Tosiasioihin perustuva kritiikki on sitten jo pakko käsitellä harkiten. Siitähän voi vaikka oppia.

Niin. Joskus minun on vain vaikea käsittää meitä uskovia. Tulkoon se silti sanottua, että tämmöisen tilityksen jälkeenkin minä uskon siihen, että Jeesus on parasta, mitä kohdalleni on sattunut. Tunnustan, että Vedä Henkeä -seurakunta on asia, mistä olen tavattoman kiitollinen kaiken, ehkä vääränkin kritiikin keskellä. Rakastan jokaista mukana olijaa sydämestäni. Te olette minun perheeni. Ehkäpä tuo alussa mainittu kysyjä oli oikeassa. Minä en vain kestä kritiikkiä. Täytyy tehdä parannus.

Read Full Post »

Tulin tuossa taannoin luvanneeksi, että kerron korpialttarilla uuden seurakuntamme kehityksestä, ideoista ja virheistäkin. Tarkoituksenani on tarjota oppimismahdollisuus niille, jotka miettivät seurakunnan perustamista. Heitä ei liene kovin montaa lukijoideni joukossa. Toisaalta helluntaiherätyksen suurissa linjauksissa on tavoiteltu uutta intoa seurakuntien perustamiseksi. Aika näyttää miten siinä onnistutaan. Voi myös olla, että historia tulee pitämään meidän tarinaamme koulukirjaesimerkkinä siitä, miten kaikki tehdään väärin. Olen joka tapauksessa vakaasti päättänyt, että kun kerran seison Jumalani edessä, voin ainakin sanoa yrittäneeni. Tässä kirjoituksessa tarjoan muutaman perusvinkin uuden seurakunnan aloittajille ja tai sellaista miettiville. Tässä yksinkertaiset ja lyhyet neuvoni:

1. Kuuntele.

Kuuntele kokeneiden pastorien ja johtajien ajatuksia. Erityisesti kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat jo jonkin aikaa sitten seurakunnan perustaneet. Upeaa opetusta saa toki Rick Warrenilta, Bill Hybelsilta, Graig Groeschelilta tai vaikka Graig Grossilta. Global Leadership Summit on loistava paikka hakea innoitusta ja inspiraatiota, sillä vaikka seurakunta on konseptina Jumalan keksintö, on se ytimeltään ihmisyhteisö ja ihmiset toimivat seurakunnassakin ihmisisnä ja inhimillisten ominaisuuksiensa mukaan. Ihmisiä on johdettava ja sinä voit oppia jokaiselta johtajalta jotakin. Seurakunnan perustamisessa tarvitaan vahvaa johtajuutta. Kuuntele myös aloittelevia johtajia, sillä Warrenin ja Hybelsin kaltaisten suurjohtajien resurssit ja ideat saattavat tuntua niin kaukaisilta, että lannistut ennenkuin aloitatkaan. Muista, ettei pyörää kannata keksiä uudestaan. Se, minkä joku toinen on oppinut, kannattaa ottaa käyttöön. Vuoden 2009 Global Leadership Summitissa puhuneet Gary Hamel ja David Gergen tarjosivat maailmanluokan opetusta johtajuudesta ja kuvaavaa onkin, että esimerkiksi Hamelin johtajuusluennon tuntitaksa saattaa olla jopa 50 000 dollaria. Kuuntele, keskustele ja opi.

2. Lue

Mahtoi olla juuri David Gergen, joka siteerasi presidenttiään: Not every reader is a leader, but every leader is a reader. Ymmärtänet sen verran englantia, ettei käännös ole tarpeen. Lue kirjoja. Omia suosikkejani ovat Rick Warrenin päämäärätietoinen seurakunta ja Ron Sylvian ”Starting New Churches on Purpose”, jotka molemmat kertovat melko suoraan monia lainalaisuuksia seurakunnan perustamiseen liittyen. Jälkimmäinen on suoraan kirjoitettu perustamisajatusta silmällä pitäen. Lisäksi viimeaikoina lukemani ”SimChurch”, ”Multisite Church Roadtrip” ja ”Se Jokin”, ovat kaikki hyviä kirjoja muovaamaan ajattelua ja täsmentämään sitä, mistä seurakunnassa on oikeastaan kysymys. Useiden kirjojen lukemisen etuna on se, että saat monia erilaisia työkaluja käyttöösi. Voi olla, että valmiin seurakunnan mallit ja ideat ovat sinulle vielä mahdottomia toteuttaa. On hyvä tietää useita eri malleja, joista hakea ratkaisua.

3. Rukoile

On tottakai itsestään selvää, ettei seurakuntaa kannata lähteä perustamaan ilman rukousta. Erityisesti tarvitset varmuutta siitä, että juuri sinun on perustettava seurakunta. Ron Sylvia mainitsee, että joskus perustamisvaiheen johtajan työkalupakissa on aivan eri työkalut kuin vakiintuneen seurakunnan johtajalla. Pioneerin työkaluja kannattaa rukoilla. Rukous, Raamatun luku ja paasto, ovat niitä työkaluja, joita seurakunnan persutajan kannattaa pitää työpöydällään. Erityisen tärkeää rukous on silloin, kun olet sisimmässäsi varmistunut Jumalan sinulle antamasta kutsusta, olet kuunnellut paljon hyvää opetusta johtajuudesta ja tiedät olevasi kykenevä johtamaan, olet lukenut kirjoja ja mielessäsi risteilee tuhat ja yksi ideaa ja unelmaa. Tarvitset sitä taivaallista selkeyttä ja näyn kirkastumista, joka vain rukouksessa saavutetaan. Ron Sylvia kuvaa tuota prosessia osuvasti. Näky on kuin videotykin kuvan, joka on pahasti poissa tarkennuksestaan. Näet vain värit ja hahmot, mutta kun videotykkiä säädetään, niin kuva terävöityy ja saat selvän siitä, mitä valkokankaalla esitetään. Rukouksen tehtävänä on terävöittää se näky, joka on vahvana mielessäsi, mutta vielä sumeana.

4. Toimi

Tärkein viimeiseksi. Toimi. On aivan liian helppoa, kuten Harvey Carey sanoi, käydä vain johtajuusseminaarista toiseen. On helppoa tuoda uusia ideoita ja kansioita omaan kirjastoon odottelemaa. Voit täyttää kirjahyllysi erilaisilla oppikirjoilla ja johtajuutta käsittelevillä teoksilla. On mukavaa haaveilla kaikesta siitä, mitä voisit tehdä. On vaivatonta istua kuppilassa Cappuccino-kuppi kädessä ja ajatella suuria ajatuksia johtajuudesta. On aivan liian helppo rukoilla, lukea Raamattua ja paastotakin odottaen, että joku enkeli-ilmestys kertoo sinulle milloin on oikea aika. Älä jää odottelemaan täydellistä hetkeä. Se ei koskaan tule. Omasta kokemuksestani peilaten väitän, että useimmat suuremmat ja pienemmät hankkeet kaatuvat vain ja ainoastaan tämän viimeisen kohdan tähden. Etenkin seurakunnan perustamiselle ei täydellistä hetkeä olekaan. On vain astuttava rohkeasti eteenpäin. On luotettava itseensä ja siihen näkyyn, jonka on saanut. Tulet saamaan kaikenlaisia kommentteja ja neuvoja. Hyvää tarkoittavat ja vilpittömät pastorit antavat sinulle aivan täysin päinvastaisia neuvoja. Joskus jopa molemmat Jumalan nimessä. On niitä, jotka pitävät sinua saatanan kätyrinä, perkeleen oppipoikana tai narsistisena psykopaattina. Kaiken keskellä sinun pitää pitää näky kirkkaana mielessäsi ja tietää mihin sinut on kutsuttu.

Ron Sylvia sanoo: ”Jos olet päättänyt lähteä mukaan tälle matkalle, se tulee olemaan tunteiden vuoristorata”. Niin se onkin. Kun kaikkien arvostelu masentaa, niin itke kuin mies. Kun joku löytää uuden kodin ja yhteyden Jumalaan, iloitse kuin mies. Loppujen lopuksi olet tilivelvollinen vain Jumalalle.

Read Full Post »