Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Musiikki’ Category

”Musiikki on ihmeellinen lääke, joka voi rauhoittaa sinua tai sytyttää sinut. Paras musiikki vie sinut lähelle Jumalaa.” – Rick Warren.

Musiikissa on voimaa. Moni meistä on tehnyt upeita mielikuvamatkoja nuoruuden kesiin tai lapsuuden muistoihin yhden ainoan kappaleen kuljettamana. Aina ei musiikin tarvitse olla erityisen hyvää (mitä hyvä musiikki sitten onkaan), kunhan se vain liittyy johonkin tiettyyn hetkeen elämässäsi. Itse törmäsin hiljattain Matchboxin ja Shakin’ Stevensin musiikkiin, joka soi lapsuuteni mummolareissuilla Saabin kasettisoittimesta taukoamatta. Voin vieläkin muistaa ohikiitävät maisemat, äidin ja isin auton etupenkillä, viimeiset mutkat tiessä ja kääntymisen mummolan pihaan aina, kun kuuntelen edellämainittua musiikkia.

Ehkäpä musiikin voima on myös joskus koettu pelottavaksi. Erityisesti seurakuntakuvioiden kasvatit saattavat muistaa, kuinka välillä ei saanut edes Elviksen Gospel-levyjä kuunnella. Musiikkia luokiteltiin maalliseen ja hengelliseen musiikkiin ja edellinen oli tietenkin Perkeleestä. Jälkikäteen surkuhupaisia, mutta aikanaan kovinkin vakavia olivat myös parannuksentekoyritykset maallisen musiikin kuuntelusta. Levyjä ja kasetteja annettiin pois tai radikaaleimmissa piireissä jopa poltettiin. (Ei sentään tanssittu rovion ympärillä.) Eräs veljeni ystävistä heitti kaikki levynsä rautasillalta alas. Mukana menivät myös veljeltäni lainassa olleet levyt. Loppujen lopuksi kokoelmat aina kuitenkin täydentyivät uusilla levyillä. Entisaikojen hengellinen musiikki kun oli yksinkertaisesti laadullisesti aika surkeata. Tänään on sentään jo huippuluokan artisteja ihan kaikilla musiikin alueilla.

Maailma oli toki monella tapaa mustavalkoisempi ennen. Siksi jaksan jotenkin ymmärtää 70-luvulta alkanutta radikaalia suhtautumista musiikkiin. Radikaalia suhtautumista kun riitti lähes asiaan kuin asiaan ihan ilman hengellistä kontekstiakin. Joskus minua kuitenkin häiritsee se, että tapaan samaan ajattelumalliin ihan näin armon vuonna 2011. Loppukesällä törmäsin ohimennen nuoreen mieheen, joka oli kovin vakuuttunut siitä, että meidän pitäisi tehdä parannus ”maallisen” musiikin kuuntelusta. Sukeltamatta sen syvemmälle asian teologisiin nyansseihin totean vain, että loppujen lopuksi minun kävi jotenkin sääliksi tuota miestä. Ei sillä, että hän olisi sääliäni kaivannut ja uskon, että hän puolestaan koki säälivänsä minua.

Asia tuli tässä mieleeni, kun hyvä ystäväni kävi meillä kylässä. Erinomaisen laulajana tunnettu ystäväni oli ollut vieraana keski-suomalaisessa seurakunnassa ja laulanut tämänkin blogisivuston kommenteissa esiintyneen ”Maailma on kaunis” -kappaleen. Yleisö oli ollut haltioissaan ja joku oli kokenut Pyhän Hengen läsnäoloakin kappaleen aikana. En epäile hänen läsnäoloaan, sillä koen itse aivan samoin kyseistä kappaletta kuunnellessani. Olisin vain ollut halukas näkemään, että olisiko tilanne muuttunut, jos kuulijoille olisi mainittu Irwin Goodmanin, Olli Lindholmin tai Vesa-Matti Loirin levyttäneen kyseisen kappaleen. Eli jos kuulijoille olisi kerrottu, ettei se ole millään tavalla hengellinen kappale. Ehkä se ei sitten olisikaan ollut niin hyvä kappale? Siis vähän samaan tapaan, kuin tuo edellämainittu Elviksen Gospel-musiikkikin oli joissakin piireissä ikäänkuin takautuvasti pilaantunut hänen myöhemmän ”maallisen” uransa vuoksi. Mene ja tiedä.

Minun sielulleni musiikki on lääkettä. Yli kahdentuhannen kappaleen kokelman voimin olen ajanut tämän maan teitä ristiin rastiin. Olen autossani musiikkia kuunnellessani itkenyt, nauranut, laulanut ja huutanut. Olen käynyt läpi koko tunneskaalani laidasta laitaan ja kaiken jälkeen ollut entistä kiitollisempi Jumalalle elämän lahjasta ja musiikista.

Read Full Post »

”Keskeltä kumpujen, mullasta maan, isät ylpeinä katsovat poikiaan. Työttömyys, viina, kirves ja perhe. Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe.” – Eppu Normaali

”Kaksikielisyys on rikkaus” – sanotaan. Olenpa tainnut joskus itsekin moisia kliseitä viljellä. Näin kun asuu kaksikielisellä paikkakunnalla sitä on tavallaan ikäänkuin aitiopaikalla seuraamassa ja ehkä vähän vertaamassakin valtaväestön ja suomenruotsalaisen kansanosan eroavaisuuksia.

Tulin tässä käyneeksi Pietarsaaren loistavien Jaakon Päivät -kaupunkifestivaalin aikaan koulupuistossa kuuntelemassa Jakob Gospel -kuoroa. Kun siinä katselin ympärilleni tajusin, että paikalla oli varmasti satoja kuuntelijoita. Valehtelematta ensimmäinen ajatukseni oli, että suomenkieliset eivät ikinä lähtisi kuuntelemaan minkäänlaista gospel-musiikkia samanlaisella joukolla. Ei siis Pietarsaaressa. (Heinäkuun lopulla Fantasea Parkissa järjestetään FantaSea Gospel. Mukana ovat silloin Exit ja Fog. En jaksa uskoa kovin suureen yleisöryntäykseen. Toivottavasti olen väärässä. Kaikki kunnia yrittäjille.) Kun hetken päästä törmäsin yleisön joukossa hyvään ystävääni, tämä kertoi miettineensä täsmälleen samaa asiaa. Suomenkieliset eivät vain intoudu samalla tavalla liikkeelle. Ihmettelivätpä Jaakon Päivien järjestäjätkin, kuinka paljon passiivisempia suomenkieliset ovat järjestämään minkäänlaista ohjelmaa festareille.

Luulen, että kyse on ennenkaikkea yhteisöllisyydestä. Siinä missä suomenkieliset seurakunnat profiloituvat liian usein toistensa vastavoimiksi, tuntuvat ruotsinkieliset löytäneet ihan aitoa yhteyttä keskenään. Monet muualta muuttaaneet vahvistavat tämän todeksi. Ruotsinkielisten kulttuuri on vain avoimempaa, iloisempaa ja lämpimämpää. Luterilaiset, hellarit ja baptistit tulevat kyllä toimeen ruotsinkielellä, mutta suomeksi monen seurakunnan yhteistyö on olematonta. Yhteistyö niissäkin seurakunnissa, jotka sitä harrastavat on melko satunnaista ja varovaista.

Rohkenenko sanoa vielä senkin, että kokonaan seurakuntakulttuurin ulkopuolella on helppoa paikallistaa suomenkieliset kaupungista. Siellä, missä on eniten humalaisia, kovin meteli ja rääväsuisimmat jutut on yleensä meitä suomenkielisiä enemmistönä. Toisaalta siellä, missä on hyväntuulisia, fiksusti käyttäytyviä ja tyylikkäästi pukeutuneita ihmsiä, kuulee yleensä ruotsia. Niin. Kyllä minä tiedän, että poikkeuksiakin on. Ne taitavat silti vain vahvistaa säännön? Onko Suomi todella murheellisten laulujen maa? Onko meillä toivoa?

Kirjoitus sivuaa aiempaa kirjoitusta: Suomalainen idiootti.

Read Full Post »

Kirjoitin vuosi sitten Hengenveto.fi -sivustolle RedBlogiin kirjoituksen Carolasta. Tänä vuonna päätimme vaimoni kanssa mennä uudemman kerran kuuntelemaan suosittu ruotsalaistähteä. Tänä vuonna artistilla oli mukanaan koko bändi. Makuasioista lienee turha kiistellä, mutta mielestäni tämän vuoden konsertti oli jopa himpun verran edellisvuotista parempi.

En lähde referoimaan vanhaa tekstiäni, mutta totean vain, että Carola teki sen taas. Minulle Carolan esimerkki alleviivaa vain sitä tosiasiaa, että ripaus laatua (lue: tonnikaupalla luovuutta ja uudistumista) ei tekisi haittaa useimmille seurakunnillekaan. Ihmiset tuntuvat olevan valmiita edelleenkin antamaan rahaansa ja aikaansa, jos homma vain muuten pelittää.

Ps. Edellisen kirjoitukseni lopussa esitellyt kaksi jakaantuneen persoonallisuuteni ilmentymää ovat vielä elossa ja voivat hyvin.

Read Full Post »

Luin hiljattain Bobby Gruenewaldin postauksen LifeChurchin Swerwe -blogista. Bobby kertoo, kuinka vuonna 1896 Presbyteerikirkon johtajat tuomitsivat polkupyöräilyn sunnuntaisin, koska se vie ihmiset kauemmas kirkosta. Bobby lopettaa artikkelinsa kysymällä, että mitä esimerkkejä löytyy tämän päivän seurakunnasta asioista, jotka tuomitaan sen sijaan että niitä hyödynnettäisiin? Postausta seuranneessa keskustelussa tulivat esille ainakin entisaikaan tuomitut haarukat, anestesia, virsien veisaaminen, pyhäkoulut ja jopa kirkkorakennukset.

Musiikki-  ja soitinrintamalta löytyy toki ehtymätön varasto tuomion kohteeksi joutuneita asioita. Musiikkityyleistä on kai kaikki tuomittu sopimattomaksi, mutta toki hevi-, rock- ja vaikkapa tanssimusiikki on aivan erityisen saatanallista. Instrumenteista haitari, kitara, erityisesti rummut ja vielä muutamat muutkin ovat päätyneet tuomittujen listalle. Muusikkojen pukeutuminen, sanoitukset, levynkannet ja keikkapalkkiot ovat kaikki saaneet oman osansa kivenheittäjistä.

Tekniikkapuolella TV, Internet, värivalot, savukoneet, lähes kaikki PA-tekniikka ja jopa korvatulpat on tuomittu. (Pastori tiesi kertoa, että korvatulpat ovat perkeleestä. Olin aivan luullut niiden olevan vaahtomuovia.) Ennenmuinoin olivat myös nuortenillat ja evankeliointi televisiossa kiellettyjen asioiden listalla.

Jos joku on vuosikausia seurannut meidän uskovien touhuja, niin ei ihme, jos meistä on vähän outo kuva jäänyt joillekuille. Varmaankin samanlaisista tunnelmista ammentaa energiaansa hevibändi HB. Ville Mäkipelto ruotii heidän uusinta singleään blogissaan Verbaalinen velodromi.

Tuleeko sinulle mieleen muuta listattavaa?

#edit

Pyykkinarut
Leirit
Parta
Hiusten värjääminen ja permanentti
Uhreilu (erityisesti seurauhreilu)

Read Full Post »