Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Metodit’ Category

lawn mowingNurmikon leikkaamisella ja lumitöillä on ainakin yksi yhteinen tekijä. Molemmat ovat kautensa alussa hienoja ja terapeuttisia kokemuksia ja kautensa loppupuolella ärsyttäviä ja tympeitä pakkotöitä. Ainakin minulle. Näin alkukesästä on mukavaa ottaa ruohonleikkuri esille ja ajaa ruoho lyhyeksi ihan ensimmäistä kertaa. Loppusyksystä koko leikkurin pärinäkin alkaa jo ärsyttää.

Tässä ruohoa leikatessani ehdin vaipua pohdiskelemaan nurmikon leikkaamisen syvempää olemusta. Joskus on näet niin, että lasten kasvatuksen (=laiskuuden) nimissä tulee pyydettyä jotakuta lapsista huolehtimaan nurmikon leikkaamisesta. Sellaisessa tilanteessa tankkaan koneen lapselle ja näytän, kuin laite toimii. Saatan siirtyä itse terassille kylmän juotavan ääreen ’valvomaan’ itse toimitusta. Ei mene kauaakaan kun tajuaa, että lapsi valitsee ihan toisen järjestyksen ja tyylin omalle leikkausoperaatiolleen. Sellaisessa tapauksessa nousee nopeasti mieleen ajatus siitä, että käy vähän neuvomassa lasta siinä, kuinka nurmikko tulee leikata oikein.

Ongelma on vain siinä, että oikeastaan ei ole mitään ’oikeaa’ tapaa leikata nurmikkoa. Itse asiassa koko toimituksen tavoitteena lienee se, että tapahtuman jälkeen nurmikko on lyhyempi kuin sen alussa. Joku insinöörin sielulla varustettu piruparka voi yrittää laskea optimaalista kulkua leikkurilleen, mutta meitä muita ohjaa ikiaikainen viettimme päästä nopeasti takaisin lepoon. Kukaan ei kuitenkaan halua konetta työntää huvikseen pitkin pihoja. Niinpä haluni ojentaa nuortaa leikkaajaa liittyy suoranaisesti siihen, että olen itse urautunut omassa tavassani leikata nurmikkoa. Teen sen aina samalla tavalla, samassa järjestyksessä ja samoja ongelmapaikkoja noituen. Tässä kaikessa on jotakin samaa, kuin siinä legendaarisessa ’Väärin sammutettu’ -tarinassa.

Uskoakseni nurmikonleikkuu ei kuulu niihin elämän osa-alueisiin, joilla tekemämme ratkaisut kaikuvat halki iäisyyden mullistaen historiaa ja kaataen kansakuntia. Voi olla, ettei lopulta mikään tekemämme osoittaudu kuuluvaksi tuohon kategoriaan, mutta ehdin pohtia sitäkin, että jos huomaan urautuvani niin helposti nurmikonleikkuussa, niin kaiketi uraudun yhtä helposti myös työelämässäni tai seurakunnassani? Se saattaa jo vaikuttaa ruohonleikkuuta enemmän ympärilläni oleviin ihmisiin.

Tämän päivän termistöön kuuluu ”Think outside the box” -lausahdus, jonka ihanan ärsyttävästi moni suomalainen luovaksi tekeytyvä kääntää latteasti suoraan muotoon: ”Ajattele laatikon ulkopuolella”. Kaiketi tuolla laatikolla halutaan kuvata juuri edellämainittua urautumista, josta pitäisi siis pyrkiä eroon. Olisi jälleen hienoa sanoa olevansa luova, innovatiivinen ja ennakkoluuloton tienraivaaja ja pioneeri. Olisi (ehkä) hienoa julistaa luovan ajattelun ilosanomaa ja olla edelläkävijä kaikessa mihin ryhtyy. Mutta kun en ole. Tosiasiassa olen ollut todella luova vain muutamia kertoja elämässäni. Muuten turvaudun useimmiten hyväksi havaittuun ratkaisuun. Joudun myöntämään, että teen useinkin asioita samalla tavalla, samassa järjestyksessä ja samoja ongelmapaikkoja noituen.

Luulen, että voin jatkaa nurmikonleikkaustani hyväksi havaitsemani kaavan mukaan. Luulen myös, että työelämässäni, seurakunnassani tai muissa tärkeämmissä asioissa minun olisi silti hyvä ajatella laatikon… Ei, en pysty… Yritän sanoa että olisi hyvä poiketa kaavasta, vaihtaa kanavaa, kammeta itsensä toiselle uralle tai ihan vain uudistaa ajatteluaan, sillä nurmikon leikkaamiseen, palon sammuttamiseen ja elämän elämiseen on onneksi monta oikeaa tapaa.

Paljon ehtii miettiä ruohoa leikatessaan.

 

 

Read Full Post »

Minä en yleensä ole sen tyypin ihminen, joka haikailee vaihtoehtoisen elämän perään. Useimmiten olen ihan tyytyväinen osaani ja elämääni. Jos kuitenkin sorrun haaveilemaan toisenlaisesta elämästä, siihen tavallisesti liittyy taistelulentäjän ura. Itse asiassa olen haaveissani ja päiväunissani käynyt hienoja ilmataisteluita erilaisilla lentokoneilla ja erilaisissa sodissa. Erityisen sankarillisia tehtäviä olen suorittanut laivaston lentäjänä. Lentotukialukset ja kaikki niihin liittyvä on ollut minulle aina suuri mielenkiinnon kohde.

Alkuvuodesta luin kaksi aiheeseen liittyvää kirjaa. Ensimmäisen kirjan: The Illustrated Guide to Naval Aircraft ostin alennuksesta Suomalaisesta kirjakaupasta. Toisen, Aviation Art of World War II löysin puolestani Barnes & Noblelta Yhdysvalloista. Kirjoja lukiessani törmäsin pitkästä aikaa monen sotahistoriaan perehtyneen henkilön hyvin tuntemaan tosiasiaan: toinen maailmansota mullisti käsityksen merisodankäynnistä. Ennen toista maailmansotaa merisotilaat yleensä ajattelivat, että taistelulaiva on merien valtias. Järeillä tykeillä ja raskaalla panssaroinnilla varustettuja laivoja pidettiin tehokkaimpina taistelijoina ja suurimpina pelotteina. Pearl Harbor romutti nuo käsitykset kertaheitolla, kun lentotukialuksilta tehty yllätyshyökkäys pyyhkäisi Yhdysvaltain laivaston lähes olemattomiin.

Jossakin vaiheessa luin myös vara-amiraali Tom Phillipsistä. Kuvassa näkyvää HMS Prince of Walesia lippulaivanaan pitänyt Phillips ei pitänyt lentokoneita uhkana suurille laivoille. Hän oli käynyt kiivaan väittelyn vuosia aiemmin erään lentäjän kanssa. Väittelyn päätteeksi lentäjä tiuskaisi Phillipsille: ”Sinä tulet vielä uppoamaan laivasi mukana”. Ilman lentotukialuksen suojaa merelle lähtenyt laivasto-osasto jäi japanilaisten ilmahyökkäyksen alle ja Prince of Walesista tuli historian ensimmäinen taistelulaiva, joka upotettiin yksinomaan ilmahyökkäyksellä. Philips meni laivansa mukana syvyyteen.

Miksi tämä sotahistorian luento? Siksi, että pysähtyisit miettimään onko sinun työpaikallasi, yrityksessäsi tai yhteisössäsi taistelulaivan kapteeneja? Oletko itse sellainen? Voiko yrityksesi, yhteisösi tai vaikkapa seurakuntasi olla vanha ja kunniakas taistelulaiva? Onko niin, että joku työmuoto, projekti tai hanke on kuin taistelulaivan jääräpäistä käyttöä merellä, jota hallitsevat lentotukialukset? Onko aika ajanut ohi siitä, mikä ennen oli vahvinta, suurinta tai tehokkainta? Onko aika uudelle ajattelulle?

Jos meillä on vaikeuksia tunnistaa muuttuva maailma ja muuttuvat tilanteet, meille käy kuten herra Phillipsille. Me menemme laivamme mukana syvyyteen. Prince of Wales makaa 88m syvyydessä kaukana kotoa.

Read Full Post »

Vierasblogissa kirjoittavat vierailevat kirjoittajat. Tarkoituksenani on aina silloin tällöin pyytää eri henkilöitä kirjoittamaan ajatuksiaan joko ihan vapaasti tai johonkin muuhun aiheeseen liittyen. Vierasblogien kirjoittamisen aloittaa Tapani Lehtola. (Rami Lehtola, Korpialttari)

Seurakuntakasvu  Suomen Siionissa – Mitä se on?

”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset.” (Luuk. 16:8)

Ilkikurinen puoleni haluaisi sanoa, että no sehän on sitä, että seurakuntien lukumäärä Suomessa kasvaa. Mutta sen sijaan seurakuntien jäsenmäärä ei, vaan pikemminkin pienenee!

Olen tässä asiassa enemmän kuin mielelläni väärässä, mutta pelottavan toden tuntuiselta tämänkaltainen visio näyttäisi. Mitkä mahtaisivat olla syitä nurinkuriseen kasvuun?

Mieleeni tulee muutamia käytössä olleita ja edelleen käytössä olevia metodeja:

”Tule sellaisena kuin olet” -metodi
Hämäävä käsite, joka käytännössä tarkoittaa: Me teemme sinusta sellaisen kuin me haluamme, ennen kuin sinut voidaan liittää seurakuntaan.

”Lukkimetodi”
Perustuu ajatukseen, jossa ollaan ikään kuin hämähäkki verkon perällä, odottamassa saalin tarttumista verkkoon ajatuksella: pakkohan sen joskus on onnistua! Erittäin käytännöllinen ja minimaalisesti vaivannäköä aiheuttava keino. Soveltuu myös kadonneiden ja niskuroivien lampaiden ruotuun palauttamiseen ajatuksella: kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Usein ja pitkään käytössä ollut metodi. Tulokset eivät ehkä mairittele, kätevä keino kuitenkin.

”Meillä ei ole sellainen tapa” -metodi
Tehokas tapa keskustelun, ja mahdollisten vastaväitteiden tukahduttamiseksi. Paljon käytetty.

”Silmäterämetodi”
Myös erittäin tehokas keskustelun tukahduttaja. Soveltuu erityisen hyvin ”meillä ei ole sellainen tapa” metodin kanssa yhdessä. Sillä kuka nyt haluaisi tai uskaltaisi koskea Jumalan silmäterään!

”Täällä ei ole pakko olla” -metodi
Myöskin pitkään käytössä ollut ja johdon vaivoja säästävä keino. Koska mukana-olo perustuu vapaaehtoisuutteen, ei johdon tarvitse vaivautua ”kadonneiden” etsimiseen. Erittäin suosittu.

”Tämä on Perkeleestä” -metodi
Ylivoimaisesti pisimpään ja eniten käytössä ollut. Käytettävyydelle voi vain mielikuvitus, tai sen puute asettaa rajoituksia.Vuorollaan ovat muun muassa polkupyörä, radio ja televisio olleet tulilinjalla, muutamia mainitakseni. Viimeisimpiä lienevät värivalot, trussit ja savukoneet.

Mutta nämähän ovat niitä koeteltuja ja hyviksi havaittuja metodeja, joten niissä se syy ei ainakaan voi olla?!

Tapani Lehtola

Read Full Post »