Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Matkailu’ Category

Meillä oli vaimoni kanssa meille harvinainen mahdollisuus matkustaa yhdessä Jenkkilään. Vaikka matkustaminen on yleensä aina mukavaa, on samalla allekirjoitettava se vanha totuus, että ”kauas on pitkä matka”. Nykyajan ihanuuksiin kuuluu onneksi se, että internetin kautta on helppoa tutustua paikkoihin etukäteen ja tehdä tarvittavat varaukset.

Ensimmäinen pieni hankaluus koettiin jo ennen matkaa. Suomalaisena näet luulin, että julkinen liikenne ja taksit ovat samanalainen vaihtoeho, kuin Suomessa, mutta näin ei ole. Vaimoni luki kuitenkin Tripadvisor-palvelusta vinkkejä ja huomasi, että taksit ovat paljon mustasukkaisempia omasta reviiristään kuin Suomessa. Joku tiesi kertoa, että taksilla ei välttämättä pääse New Yorkin puolelta New Jerseyyn, jossa hotellimme sijaitsi. Onhan kyseessä kuitenkin osavaltion rajan ylitys. En halunnut ottaa riskiä, joten vuokrasin auton. Toinen nykyajan ihanuus liittyy toimivaan GPS-navigointiin. Vaikka se on loistava laite Suomessakin, täysin vieraassa kaupungissa ja miljoonakaupungin liikenteessä laite on ehdoton välttämättömyys ja sen avulla olikin helppoa ajaa hotellille.

Hotellin olin varannut New Meadowlans Stadiumin tai MetLife Stadiumim kupeesta, sillä matkaviikonlopullemme sattui mahdollisuus käydä katsomassa New York Jetsin ja Indianapolis Coltsin välinen ottelu ihan livenä. Jenkkifutisfanille tämä on tietysti uskomaton kokemus. Aamupalalla tosin ihmettelimme sitä, että hotellissa käytettiin vain kertakäyttöastioita. Tänä ympäristötietoisuuden aikana valinta tuntuu aika erikoiselta.

Hotellilla oli oma pieni bussi, jolla he kuljettivat vieraita edestakaisin stadionille ja takaisin. Me kirjauduimme ulos hotellista ennen puoltapäivää, veimme matkatavaramme autoomme ja jätimme sen odottamaan hotellin parkkipaikalle. Parkkimaksut stadionilla ovat melko suuret, joten minibussi sopi meille oikein hyvin. Suurella stadionilla liikennejärjestelyt toimivat hyvin ja portteja löytyy useampia. Saimme kävellä jonottamatta turvatarkastusten ja lipuntarkastuksen läpi ja omien paikkojenkin löytyminen sujui helposti. Amerikkalaiseen tapaan pikaruokaa ja juomia on tarjolla joka paikassa, ettei tarvitse nälissään istua.

Koska olin varannut liput netistä, en tiennyt kuinka hyvin meidän paikoiltamme näkee itse kentän. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, sillä näkymä oli niinkin korkeilta paikoilta vielä ihan riittävä. Jos suunnittelet matkaa kokemuksen ja elämyksen vuoksi, ainakin MetLife Stadiumilla voit surutta ostaa liput halvimmille ja korkeammalla sijaitseville paikoille. Tämän stadionin neljä suurta näyttöä auttavat vielä televisionkuvan kautta näkemään ne asiat, jotka kentällä jäävät näkemättä.

Kenttäkuulutukset olivat ajoittain aika kovalla, joten korvatulpat eivät ole huono idea. Kaupalliseen tyyliin mainoksia tulee tiuhaan tahtiin ja pelikin rytmittyy televisiomainosten mukaan. Tämä vaikuttaa jopa siten, että erotuomari joutuu odottamaan televisiomainosten loppumista ennenkuin voi ilmoittaa tuomionsa yleisölle. Porukkaa myös ramppaa edestakaisin ruokaa ja juomaa hakemassa, joten omalta paikaltaan joutuu nousta ylös vähän väliä. Toisaalta ventovieraidenkin kanssa pääsee juttuun ja vieressäni istua Jets-fani läpsäytteli huoletta kanssani ylävitosia jokaisen  hienon pelitapahtuman jälkeen. Palomies Ed johti joukkojaan pitkän kokemuksen suomalla varmuudella ja ”Tebow Time!” -huudot kuuluivat jokaisen Mark Sanchezin epäonnistumisen jälkeen. Jets oli kuitenkin vakuuttava ja Sanchez vaiensi epäilijänsä johtamalla joukkueensa voittoon numeroin 35-9.

Jos satut olemaan amerikkalaisen jalkapallon fani, käy ihmeessä edes kerran kokemassa peli paikan päällä. Itärannikolla on monia jokkueita, joiden peleihin voit yrittää tähdätä oman saapumisesi. Patriots, Giants, Jets, Ravens, Panthers, Jaguars ja Dolphins pelaavat ovat kaikki itärannikon joukkueita, joten viikon matkalla voi päästä jopa kahteen peliin vieraaksi, jos on valmis matkustamaan pikkuisen lisää.

Joka tapauksessa kokemus oli hieno ja amerikkalaiset todella osaavat suurtapahtumien ja urheilujuhlien järjestämisen. Jos haluat todella päästä sisälle kokemukseen, varaa aikaa myös Tailgate partyyn osallistumiseen.

Read Full Post »

Vedä Henkeä -seurakunnalla on ystäväseurakunta muun muassa Intian Chennaissa. Kävin tammikuun alussa siellä vieraana ja olin mukana vihkimässä Contemporary Cafe Churchin uusia toimitiloja käyttöön. Tässä raporttia matkasta.

Olen jo tähän ikään mennessä saanut kokea oman osani matkailusta. Vaikka en monen muun rinnalla ole kovin ahkera matkailija, olen sen verran reissanut minäkin, että en löydä itsestäni enää minkäänlaista matkakuumetta ennen matkaa. Eikä tämäkään reissu ollut poikkeus. Avoimin mielin lähdin kuitenkin kokemaan uutta kulttuuria.

Menomatkani Chennaihin vei tällä kertaa Lontoon kautta. Kahdentoista tunnin siirtoaika seuraavalle lennolle ei riittänyt British Airwaysille, vaan matkalaukkuni jäi Lontooseen. Sitä en kuitenkaan vielä silloin tiennyt. Sinänsä rauhallisen lennon jälkeen pääsin lopulta perille Intiaan. Valitsin lyhimmän jonon passi- ja viisumitarkastaukseen, mutta se olikin samalla hitain. Pääsin melkein viimeisenä läpi tarkastuksesta. Laukkulinjalla odottelin aikani laukkuani ja kun näytti ilmeiseltä, että laukkuni jää saapumatta, menin tekemään siitä ilmoitusta. Tottakai pääsin viimeisenä myös ilmoitusta tekemään.

Kun sitten kaksi tuntia myöhemmin pääsin viimeinkin astumaan ulos terminaalista, oli paikallinen kaveri minua vastassa. Nopea ajomatka hotelliin ja kirjautuminen sisään. Portieeri nukkui pöydän takana, joten hetki meni kaveria herätellessä. Aamuyöllä puoli neljän aikaan yritin päästä huoneessani lämpöiseen suihkuun. Lämmintä vettä ei tullut, mutta riemukseni huomasin, että vesi valuikin eteiseen sen sijaan, että lattia olisi viettänyt viemäriin. Kuivailin siinä sitten ensitöikseni vielä lattiankin koko eteisen alueelta. Lämpöistä vettä saimme vasta kolmantena päivänä ja päivittäiset sähkökatkot muistuttivat, ettei olla ihan edistyneimpien yhteiskuntien syleilyssä.

Alkupäivien nautintoa himmensi se tosiasia, että kuljin hellesäässä mustissa farkuissa ja mustassa kauluspaidassa. Kotisuomessa sopiva asu oli melko tuskainen Intian talvessa. Hotellin katolla oleva uima-allaskaan ei auttanut, sillä vesi ei tunnetusti viilennä altaan reunalla. Keskiviikkoillan kohokohtana oli Contemporary Cafe Churchin uusien tilojen vihkiäisjuhla. Ajamaton partani ja nukkavieru olemukseni eivät olleet juhlan arvon mukaisia, mutta minkäs teet. Juhla itsessään oli upea ja toistakymmentä paikallista pastoria oli tullut juhlimaan uusia tiloja ja yksivuotissynttäreitä, joita seurakunta myös vietti. Muita vieraita oli salin täydeltä.

Tottakai viikon matkaan mahtuu monta muutakin upeaa ja huomionarvoista hetkeä, mutta nostan vielä esille vierailun Pyhän Tuomaan vuorella. Vuorivierailuun mennessä olin jo saanut ostettua uusia vaatteita, joten oloni oli siltäkin osin hyvä.. Itse vuori on paikka, jossa perimätiedon mukaan surmattiin Jeesuksen opetuslapsista Tuomas, epäilijä. Itse koin hyvin puhuttelevevaksi ajatuksen, että juuri tuo epäilijä oli kuitenkin päätynyt loppujen lopuksi niinkin kauas sanomansa kanssa. Jotakin suurenmoista sain kokea rukoillessani pienessä kappelissa vuoren huipulla. Näkymä vuorelta oli kaunis. Se on kuulemma ainoa paikka, josta on näkymä yli koko Chennain.

Matkan aikana pidimme viisi erilaista tilaisuutta. Pieneksi seurakunnaksi ystävillämme on tiivis tahti. Osa samoista ihmisistä oli mukana joka tilaisuudessa palvelemassa ja luulenkin, ettei meidän länsimaisista seurakunnistamme löydy samanlaista asennetta helpolla. Vaikka olenkin saanut nähdä paljon palvelualttiita ihmisiä, emme me intialaisten rinnalla voi rintaamme röyhistellä. Omalla tavalla yllättävää oli myös se, kuinka länsimaalaisia heidän tilaisuutensa olivat. Hillsong oli valtavirtamusiikkia myös Contemporary Cafe Churchin musiikissa, vaikka ystäväni Lorenzon mielestä intilaiset todella ”teurastavat nämä laulut tulkinnallaan”. Mene ja tiedä. Volyymitasossa haettiin koko ajan maksimia ja kukaan ei tuntunut äänentasosta valittavan. Olisi ollut kivaa nähdä parin helluntaijäärän kiemurtelevan penkissä näiden tilaisuuksien ajan.

Intia jätti silti lähtemättömän jäljen. Enkä puhu vain tästä toista viikkoa jatkuneesta turistiripulista, jonka toivon joskus lähtevän jälkiä jättämättä. Intia on hieno maa. Siellä on vaurautta ja loistoa ja aivan vieressä kurjuutta ja köyhyyttä. Jälkimmäistä edusti yksi alueen suurimmista slummeista, jossa kävimme kääntymässä. Liikenne oli kaoottista ja isännän mukaan liikennettä ei valvo kukaan. Meitäkin tuli yksisuuntaisella kadulla vastaan jatkuva liikennevirta. Yksisuuntaisuus taisi olla vain suositus. Ajokortin saa, kun osaa autolla ajaa S-mutkan ja arvailee liikennemerkkejä. Jos niitä ei osaa, voi osaamattomuuttaan paikata muutamalla rupialla. Mopojen, moottoripyörien ja autojen vellovaa merta katsellessa tuntuvat suomalaiset pyrkimykset päästöjen vähentämiseksi naurettavalta pelleilyltä.

Intia pitää kokea. Sitä on mahdoton muuten selittää. Kaiken jälkeen haluan joskus kokea Intian vielä uudestaan. Kunhan toivun ensin tästä… ai niin, British Airways hukkasi matkalaukkuni myös tulomatkalla, että ehkä kokeillaan jotakin toista lentoyhtiötä?

Read Full Post »