Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Luottamus’ Category

Rami puhuu
Kuva seurakuntamme yksivuotisjuhlista, vuodelta 2011.

Ilmoitin Vedä Henkeä -seurakunnalle viime vuoden lopulla, että minun on tullut aika siirtyä syrjään pastorin tehtävästä. Haluan tässä vielä kertoa julkisesti kaikki syyt päätökseeni, sillä joillakin asioilla joissakin piireissä on taipumusta lähteä oikean tiedon puutteessa elämään omaa elämäänsä.

Miksi siis jäin pois perustamani seurakunnan pastorin tehtävästä? Pääsyitä on kolme. Ensimmäinen syy liittyy juuri siihen, että olen itse ollut perustamassa Vedä Henkeä -seurakuntaa. En kuitenkaan ole halunnut missään vaiheessa, että seurakunta henkilöityy minuun. Se on silti ollut lähes väistämätön seuraus päätöksestäni perustaa seurakunta. Monen mielessä seurakunta on ollut juuri minun seurakuntani. Kun minulla nyt oli mahdollisuus astua vähän syrjemmälle, niin halusin samalla osoittaa, ettei Vedä Henkeä -seurakunta ole ”Ramin seurakunta”.

Toinen selkeä syy oli oma väsymiseni. Mutta samalla, kun kirjoitan näin, haluan korostaa etten minä ollut mitenkään puolikuollut tai loppuunpalanut. Enemmänkin koin, että lähes 17 vuoden pastoriuteni jälkeen olin ammentanut annettavani vähän turhan vähälle ja pieni sapattijakso voisi tehdä hyvää. Kerroin, että viime aikoina olen antanut enemmän kuin olen saanut. Vaikka akuissa olikin vielä virtaa, niin laturin teho ei riittänyt. Kerroinkin seuraajalleni Antille – kun hänen suostumustaan jatkajakseni kysyin – että en ole niin väsynyt, että hänen pitäisi kokea painetta suostumiseen sen tähden. Yksi asia, johon olenkin ollut tyytyväinen seurakunnassamme, on sen suhteellisen helppo hallittavuus. Se on suunniteltu siten, että se ei polta ihmistä loppuun hetkessä.

Kolmas ja tärkein syy on kuitenkin tuo edellä mainittu ystäväni Antti. Antti on toiminut seurakunnassamme nuorisopastorina pitkään. Pienen paikkakunnan vähemmistökieliryhmälle suunnattu työ on kuitenkin haastavaa, eivätkä meidän parhaatkaan yrityksemme saavuttaneet sellaista vaikutusta, kuin olisimme toivoneet. Näin ja näen Antissa niin paljon potentiaalia, että halusin valjastaa sen parempaan käyttöön. Sen verran tärkeä perustamani seurakunta minulle on, etten sitä aivan kenelle tahansa uskalla jättää. Antille sen jätin ilomielin.

Tässä siis lyhyesti syyt päätökseni taustalla. En ole vaihtamassa seurakuntaa. En ole muuttamassa mihinkään. En pyri taustalta vaikuttamaan päätöksiin. Olen antanut johtajuuden Antille täydellisesti. Palvelen siis rivijäsenenä niissä tehtävissä, joihin minua pyydetään tai tarvitaan. Ja luultavasti palvelen taas pastorin tehtävässä tulevaisuudessa, mutta se hetki on vielä horisontin takana.

Ei siinä sen kummempia.

Mainokset

Read Full Post »

Sattuipa aamupalalla lehteä lukiessani silmiini artikkeli eräästä aikamme ilmiöstä. Helsingin Sanomien jutussa kerrottiin nimittäin ruotsissakin toimivasta, ilmeisesti norjalaislähtöisestä Victoria Milan -deittipalvelusta, jossa tarjotaan mahdollisuutta tehdä syrjähyppy. Ruotsin sivustolle on jutun mukaan liittynyt jo 120 000 jäsentä ja heistä 90% elää parisuhteessa.

Nettipalvelun edustajat kokevat, että heistä tehdään syntipukkeja ilmiöön, joka on aina ollut olemassa. Kuulemma 50-60% on tai tulee olemaan uskottomia. Nettiartikkelia laajemmassa lehtiartikkelissa kerrottiin vielä, että valtaosa palvelussa mukana olevista etsii seksiä ja jännitystä, sekä väliaikaista partneria, joka olisi nykyistä kumppania kiinnostuneempi seksistä. 22% etsi piristysruisketta suhteeseensa. Mukana on vieläpä heitäkin, jotka valehtelevat olevansa naimisissa saadakseen seuraa.

Tänään, tuota juttua lukiessani tajusin olevani toivottoman vanhanaikainen. Minulle ei vain koskaan ole tullut mieleeni, että parisuhdetta piristetään syrjähypyllä tai siis sen tuomalla jännityksellä. Vähän niinkuin ei ole tullut mieleenkään hakea yksitoikkoiseen työhön jännitystä varastamalla työnantajalta tai pitkäveteiseen ajomatkaan juomalla itseäni ensin känniin. Ei, vaikka nekin ilmiöt – varastaminen ja kännääminen – ovat olleet kaiketi aina olemassa. Kun on vanhanaikanen, niin on vanhanaikainen.

Vaikuttaa siltä, että seksistä ja seksuaalisuudesta on tullut tämän ajan määräävä tekijä. Pelätään seksuaalisuuden tukahduttamista ja sen seurauksena kaikki käy. Lehtiartikkelissa siteerataan myös naimisissa olevaa Annaa. Kymmenen vuotta syrjähyppyjä harrastanut Anna kertoo tulleensa siihen johtopäätökseen, ettei ”seksi ole niin merkillistä”. Sen olisi kai Annalle voinut kertoa ilmankin syrjähyppyjä..?

Mitä mieltä sinä olet? Onko pettämispalvelu osa tätä aikaa vai olisiko syytä puhaltaa hetki ja miettiä uudestaan?

Read Full Post »

Kuva Wikipediasta

Kaikkien peruutusten äiti

”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap.t. 1:7-8)

”Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matt. 24:36)

Maailmanloppu ennustettiin tapahtuvaksi tänään 21.05.2011, mutta jo päivää ennen suurtapahtumaa saimme sitten kuulla, että se onkin peruutettu!

Aikaisemmat maailmanloput ovat yksinkertaisesti jääneet muuten vain toteutumatta kun Jumala ei ole niihin suostunut. Yhden tuollaisen muistan pikkupoikana kokeneeni (olen siitä aikaisemminkin kertonut, mutta kertaushan on opintojen äiti), odottaen selkä kyyryssä kellon lyövän kaksitoista päivällä, joka tuolloin taisi olla täsmällinen ajankohta. Oli kaunis kesäpäivä ja pikkupojan sydämeltä putosi raskas taakka kun keskipäivä meni, eikä mitään pudonnutkaan niskaan, vaan päivä jatkui yhtä kauniina kuin siihenkin asti.

Ylläolevissa Raamatun lainauksissa lausutut, Jeesuksen itsensä sanomat sanat, riittävät useimmille kristityille vastaukseksi mieltä askarruttavaan kysymykseen Jeesuksen paluun, ja maailmanlopun ajankohdasta. Mutta aina löytyy joku joka kokee saaneensa asiasta vuorenvarman tiedon päivämäärineen ja jopa kellonaikoineen!

En tiedä perustuuko moinen tarve kaikesta huolimatta ennusteluun jonkinmoiseen masokismiin, tarpeeseen tai haluun tulla julkisesti nolatuksi, vaiko vain haluun pelotella. Ehkäpä joku jossain tuohonkin osaa sanoa oikean diagnoosin.

Mitä maailmanloppuun tulee, tällainen talonpoikaisteologi ymmärtäisi tämän Telluksen pysyvän nykyisessä muodossaan kasassa vielä ainakin tuhat vuotta. Jonkinmoinen maailmanloppu se tietenkin on niille kiihkeästi vallankahvasta kiinni pitäville, jotka valtansa menettävät. Mutta tämän maan kamaralla minun ymmärrykseni mukaan näytetään ihmiskunnalle miten asiat hoidetaan ja valtakuntia hallitaan silloin, kun se tapahtuu niin kuin Jumala on sen alun perin ajatellut! Liitän tähän loppuun raamatullisen iskulauseen, joka meillä kaikilla kristityillä tulisi olla huulillamme liittyen Jeesuksen paluuseen, oli ajankohta sitten mikä onkin: ”Maranata! Herramme, tule!” (1. Kor. 16:22)

Journalistinen vapaus

Teinpä tuossa pienen kokeilun lähettämällä omalta Facebook-seinältäni löytyvän Maan tapa -nimisen kirjoituksen sekä Pohjalaisen, että Pietarsaaren Sanomien mielipide-osastolle. Jälkimmäisessä kirjoitus julkaistiin sellaisenaan (josta lähetin lehteen kiitokset), mutta Pohjalaiseen olin pakotettu lähettämään vähintäänkin närkästyneen palautteen johtuen siitä että sitä on niin paljon muokattu! Sillä saatetoteamuksella että jos tämä on käytäntö, ei Pohjalaiseen uskalla laittaa edes kuolinilmoitusta, koska saattaa lehden editoinnin johdosta tulla ilmoittaneeksi naapurin hyvinvoivan isännän kuolleeksi. Äkkinäinen ajattelisi, että jos mielipidekirjoitusta ei voi sellaisenaan julkaista, vain mahdolliset kirjoitusvirheet korjattuna, olisi parempi käytäntö (pienempi paha) jättää se kokonaan julkaisematta, kuin muokata se lähes tuntemattomaksi!

P.S. Kuten huomaatte, minäkin olen kuitenkin sen verran varovainen mies että jätin tämän kirjoittamisen näin myöhäiseen (noin klo 23:00) ajankohtaan.

Read Full Post »

Pietarin ristiinnaulitseminen. Kuva Wikipediasta.

Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen.” (Saarnaaja 11:1)

Suomesta, kuten muistakin länsimaista on aikojen saatossa lähetetty lähetystyöntekijöitä Kiinaan ja sinne syntyi useita seurakuntia, joiden sittemmin arveltiin tulleen hävitetyiksi ateistisen kommunistihallinnon toimesta. Mutta mitä enemmän noita seurakuntia vainottiin, sitä enemmän ne kasvoivat. Ei virallisesti, mutta maan alla! Aivan uskomattomia kertomuksia tännekin asti kantautuu Jumalan ihmeellisestä huolenpidosta kaikesta kärsimyksestä huolimatta. Nyt on sitten tapahtunut se mitä tuossa Saarnaajan kirjan lainauksessa luvataan.

Mutta pitikö heidän lähettää meille pullamössökristityille takaisin leipä, jota meidän länsimaiseen hyvinvointiin tottuneet elimistömme eivät kestä! Eihän meille valistuneille länsikristityille saa tulla puhumaan sellaisesta Kristuksen seuraamisesta joka maksaa vapauden kaikkine kidutuksineen, ja jopa hengen!

Laitan tähän vertailun vuoksi Joel Kontisen (Bwana Joe) blogista lainaamani otoksen ruotsalaisen papin Ulla Karlssonin mielipiteistä, jotka hän kirjoitti Kyrkans tidningiin: ”kristittyjen on jo aika lopettaa puhumasta synnistä, syyllisyydestä, verestä, uhratusta karitsasta ja muista kauhistuttavista asioista. Ne eivät kuulu nykyajan valistuneille ihmisille.”

Niin, olen saanut jo jokin aika sitten luetuksi Veli Yunin elämästä kertovan kirjan: Elävää Vettä, ja olen siitä lähtien pyöritellyt mielessäni sitä, miten siitä voisi jonkinlaisen arvion esittää. Olen oman kristityn vaellukseni aikana törmännyt sellaiseenkin mielipiteeseen, -jo useita vuosia uskossa olleen henkilön sanomana, että ”en minä ainakaan haluakaan vahvaa ruokaa, minä haluan juoda vain maitoa”, kun puheen aiheena oli sisäisen hengellisen ihmisen ruokkiminen. Sen voin todellakin sanoa, että tuo kyseinen kirja ei ole hänen kaltaisensa lukemistoa!

”Tehkää parannus” taitaa olla jo muinaisjäännös nykyajan kristillisessä terminologiassa, mutta mistäpä sitä parannusta tekemään kun syntiäkään ei enää ole olemassa!

Hassu juttu muuten että meille pitää ateistisesta Kiinasta tulla mies herättelemään meidän uinuvaa kristillisyyttämme, sillä herättelevä tuo kirja kyllä parhaimmillaan on, jos sen annetaan sitä olla. Ehkäpä se on merkki siitä, että Jumala ei ole meitä suomalaisiakaan unohtanut eikä ole menettänyt toivoaan meidän suhteemme!

Siinä missä meidän kristillinen pohdiskelumme vakavimmillaan (tosin sitä vielä takavuosina kaskuna kerrottiin) keskittynee aiheeseen: ”Jos kärpänen putoaa ehtoollis-astiaan, pyhittyykö kärpänen vai saastuuko viini”, haluan laittaa tähän loppuun otteen mainitusta kirjasta maistiaisena siitä, minkälaista jälkeä kärsimyksen akatemia parhaimmillaan saa aikaan:

”Jumala olkoon todistajani, että kaikkien kokemieni kidutusten ja haakkaamisten jäljiltä en ole koskaan vihannut vainoojiani. Olen päinvastoin nähnyt heidät Jumalan siunauksen välikappaleina ja työvälineinä, jotka hän valitsi puhdistaakseen minut ja tehdäkseen minut enemmän Jeesuksen kaltaiseksi. Kun Jumalan lapsi kärsii, sinun tulisi ymmärtää, että sellaista tapahtuu ainoastaan silloin, kun Herra sallii niin tapahtua. Ei hän ole sinua unohtanut!”


Read Full Post »

Vaikka itse sanonkin, niin minä olen melko ahkera talkoomies. En sano sitä niinkään itseäni kehuakseni, vaan ihan vain toteamuksena. Olen aina pitänyt työnteosta ja erityisesti remontti- ja kunnostustalkoot ovat minulle mieluisia. Olen sillä tavalla sairas, että oikein odotan seuraavaa talkoopäivää. Oma isäni ja veljeni ovat myös kovia työntekijöitä. Itse asiassa he ovat kovempia työntekijöitä kuin minä. Heidän kanssaan saa aikaan ihan mitä vain haluaa. Isääni tai isiä, kuten häntä kutsun, on poikkeuksellisen hienoa seurata. Kahdentoista tunnin talkoopäivänä hän keskittyy lähes hypnoottisesti työhönsä ja häntä saa lähes käskeä tauolle tai kahville. Eikä hän silti meinaa malttaa edes kahvikupposta juoda.

Aikoinaan tuli vietettyä melko monta tuntia työssä Larsmon Lähetyskodilla. Siellä tehty alakerran ja saunan remontti oli paitsi työläs, niin myös opettava ja mielenkiintoinen. Opin muutamia uusia työmenetelmiä, joita en olisi ehkä missään muualla tullut oppineeksi. Niin ikään talkootyönä rempattu Fog-bändin keikkabussi tarjosi uutta oppia ja mielenkiintoisia haasteita. Parhaillaan olemme kunnostamassa uusia tiloja Vedä Henkeä -seurakunnalle. Omat tilat mahdollistavat vähän erikoisempia ratkaisuja, kun ei tarvitse ihan kaikkia miellyttää. Jälleen on siis mahdollisuus tehdä jotakin sellaista, jota en ennen ole tehnyt.

Pelkkien työmenetelmien ja teknisten ratkaisujen lisäksi olen kuitenkin oppinut kaksi tärkeää asiaa kaikissa edellämainituissa talkoissa. Ne haluan jakaa kanssanne:

1. Älä laske töitä koskaan kovin monen ihmisen varaan.
Kun jotakin aletaan suunnittelemaan, on yleensä mukana kovastikin innokasta ja osaavaa ihmistä. Mukana voi olla visionääriä ja innostujaa ihan kymmenittäin. Kuitenkin, kun työ alkaa, on se usein silti muutaman avainhenkilön vastuulla. Se ei ole ongelma, jos tiedostat sen etukäteen *). Jos lasket sen varaan, että kaikki ovat mukana, tulet varmasti pettymään. Pyydä mukaan muutama varmasti luotettava ja sitoutunut henkilö. Anna heille vastuu keskeisistä asioista. Siihen ympärille voit etsiä niitä, jotka voivat tehdä yhden tunnin silloin ja toisen tällöin. Jätä heille ne työt, jotka voi jättää kesken ja joita joku toinen voi jatkaa milloin tahansa.

2. Tunnista oma mielialasi.
On tragikoomista, kuinka helposti mielialasi voi vaihdella projektin edetessä. Kun aloitat työn yksin työkohteessa, voi tunnelma olla hyvä. Kun muutaman tunnin olet touhunnut, saattaa tuntua että olet yksin koko maailmassa. Hyvänä hetkenäsi ymmärrät, että ihmisillä on työesteitä tai heidän täytyy levätä tai antaa aikaa perheelle. Väsyneenä ajattelet helposti: ”Kyllä tässä mullakin töitä olis. Kyllä mäkin haluaisin levätä tai antaa aikaa perheelle.” On helppoa sortua sellaiseen ”Pitäkää tunkkinne, P****le” -ajatteluun, jossa käyt riitelemään mielessäsi niiden ihmisten kanssa, jotka eivät ole talkoisiin tulleet. On tärkeää tunnistaa oma mielentilansa ja lopettaa työt ajoissa. Väsyneenä et ole tehokas ja mielikuvariitelykään ei tuo tulosta.

Nämä kaksi neuvoa saattavat olla useimmille kovin yksinkertaisia, mutta silti ne unohtuvat niin usein meiltä kaikilta. Toivon sinulle runsasta talkoohenkeä tulevalle vuodelle.

*) Esimerkiksi edellä mainitussa Lähetyskodin projektissa oli mukana kaksi seurakuntaa, joiden yhteinen jäsen määrä oli yli 700 henkeä. Lähetyskodista innostuineita oli useita kymmeniä, mutta aktiivista remonttia tehtiin pääosin alle kymmenen hengen porukalla

Read Full Post »

”Yksi johtajan tärkeimmistä läksyistä on oppia tietämään, miten luottamus toimii. Mielestäni se muistuttaa hieman vaihtorahan hankkimista ja käyttämistä. Aina tehdessäsi hyvän päätöksen johtajana saat ikään kuin vaihtorahaa taskusi pohjalle. Aina tehdessäsi huonon päätöksen sinun on annettava osa vaihtorahoistasi muille ihmisille. Jokaisella johtajalla on tietty määrä vaihtorahaa taskussaan, kun hän aloittaa uudessa tehtävässään johtajana. Siitä lähtien hän joko kartuttaa vaihtorahojaan tai antaa niitä pois. Jos hän tekee toistuvasti huonoja päätöksiä, hänen vaihtorahansa hupenevat koko ajan. Sitten eräänä päivänä, viimeisen huonon päätöksen tehtyään, hän työntään kätensä taskuun ja käsittää, että vaihtokassa on tyhjä. Siinä vaiheessa on merkityksetöntä sekin, oliko viimeinen huono päätös suuri vai pieni.” –John C. Maxwell

Minulle on viime päivinä käynyt selväksi Johnin kuvailema totuus. Jos seurakuntien johtajia verrataan joskus taistelulaivan kapteeniin, olen minä lähinnä kipparoimassa vasta soutuvenettä (tai ehkä kuitenkin optimistijollaa). Siitä olen kuitenkin varma, että molemmissa tilanteissa riittää omat haasteensa. Suuren seurakunnan johtajan ongelmat voivat olla suuria, mutta resurssit ja mahdollisuudetkin ovat yleensä samaa mittaluokkaa. Ihan viime päivinä olen itse kamppaillut luottamuksen säilyttämisen keskellä. Ei, kyseessä ei ole mikään dramaattinen tilanne, joten jätä spekulaatiot sikseen. Ihan vain tavallisia haasteita ihmissuhteiden ja kokonaiskuvan hahmottamisen kanssa.

Jokaiselle johtajalle tulee joskus eteen tilanne, joka vaatii päätöksiä. Itse asiassa ilman päätöksentekoa ei ole johtajuutta. Jokainen johtaja tajuaa, että yleensä vaihtoehtoina ei ole kolmea huonoa ja yksi hyvä. Todellisuudessa vaihtoehtoina voi olla pari heikkoa, kaksi epävarmaa ja yksi mahdoton. Itse asiassa on äärimmäisen vaikea olla eri vaihtoehdoista ihan täysin varma. Eli mahdotonkin vaihtoehto saattaa silti onnistua ja heikko saattaa osoittautua erinomaiseksi. Andy Stanley onkin sanonut, että parhaimmillasikin olet vain 80% varma. Kuitenkin johtajana eteesi tulee tilanteita, jotka vaativat jonkinlaista reaktiota ja vieläpä kohtuullisessa ajassa. Toisin sanoen jotakin on tehtävä ja se on tehtävä ennenkuin on liian myöhäistä. Et voi olla tekemättä mitään, etkä voi odottaa, että tilanne laukeaa itsestään. Samalla joudut ottamaan riskin, että teetkin huonon päätöksen. Kuitenkin johtajan ja seuraajan ero on muun muassa siinä, johtaja tekee aloitteita ja seuraaja vastaa aloitteeseen.

Omalta kantiltani katseltuna yksi johtajuuden hienouksia on juuri tuo epävarmuustekijä. Vaikka kuinka pohdit ja mietiskelet ja erityisesti seurakuntakuvioissa rukoilet, et silti ole koskaan täysin varma. Joudut tekemään ratkaisun täysin tietoisena siitä, että pelaat vaihtokassallasi ja loppuviimein vain sinä yksin kannat vastuun. Erityisen haastavaa tämä on kaikille niille johtajille, joiden johtajuus on täysin vapaaehtoisuuden varassa. Seurakuntien johtajat, pienten urheiluseurojen valmentajat, kansalaisjärjestöt ja harrastusporukat ovat täynnä johtajia, jotka eivät voi käskeä ketään eivätkä uhata potkuilla. Ainoa pelivara mitä tällaisilla johtajilla on, on se luottamus, minkä he ovat rakentaneet. Nostan hattua teille kaikille. Johtakaa edelleen.

Ps. Tässä lopputoteamuksena mainitsen, että olemme Vedä Henkeä -seurakunnan hallituksena lähdössä Global Leadership Summitiin Jyväskylään. Ehkä opimme jotakin uutta koko porukalla. Raporttia seuraa.

Read Full Post »