Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Lukeminen’ Category

Näin eläkeputkessa jo olevana, eläkettä odotellessa, on ehkäpä enemmän aikaa kiinnittää huomiota erilaisiin yhteiskunnassa esiintyviin kummallisuuksiin. Kuten armottomaan kilpailuun, joka alkaa viimeistään päiväkodissa, mutta sen voidaan nykymenolla sanoa alkavan jo kohdussa!

Otin pienen näytteen Wikipedian aborttia käsittelevästä kohdasta jossa todetaan: ”Vuotta 1973 voidaan pitää aborttien huippuvuotena, jolloin tehtiin abortteja yli 23 000.” Sen enempää en asiaa tutkinut, mutta päättelen että jos aborteista nykyään olisi kokonaan luovuttu, olisi se luultavasti ylittänyt uutiskynnyksen ollen täten yleisessä tiedossa.

Eli ihminen joutuu jo sikiövaiheessa, itse sitä tiedostamatta kilpailemaan pelkästään siitä, näkeekö hän päivänvalon! Jos tuo vaihe onnistuneesti sivuutetaan, on seuraava areena päiväkodissa.

Tässä joku päivä sitten osui silmään artikkeli Pohjalaisen matkailuliitteestä, jossa kerrottiin Etelä-Korean arjesta, jossa ikuinen kilpailu alkaa todellakin pahimmillaan jo päiväkodissa:

”Viimeistään 10-vuotiaina lapset lähetetään peruskoulun lisäksi yksityiskouluun, oli varaa tai ei.” Leikkimisen voi unohtaa, ”koska koulupäivä venähtää usein iltakymmeneen.” ”Itsemurhatilastojen piikki osuu yliopistojen hakuajoille”, ja jos noista vaiheista vielä selviää korkeasti koulutettuna, ”alkaa armoton taistelu työpaikoista. Työmarkkinoilla pelkkää ysin todistusta ei edes vilkaista!” Siinä muutama poiminta kyseisestä artikkelista joka oli Pohjalaisen liitteenä 28.09.2011.

Noita mietiskellessäni, kuinka ollakaan, samaisen Pohjalaisen 01.10.2011 numerossa oli artikkeli sekä lasten, että ikääntyvien yliopistosta! Ihan täällä koto-Suomessa!

Lasten kouluttamiselle ehkä jonkin verran löytyy ymmärrystä (jotta pärjäisivät Korealaisille?), mutta ikäihmisten kohdalle nousee suuri kysymysmerkki. Etenkin kun yritysten kolmekymppiset rekrytoijat tekevät hartiavoimin työtä saadakseen yli 50-kymppiset työnnettyä joko eläkeputkeen tai mihin vain, kunhan häipyvät pois silmistä.

Saman aikaisesti päättäjät hokevat mantraa työurien pidentämisestä!

Loppukaneetiksi haluan kuitenkin muistuttaa niin itseäni, kuin meitä kaikkia kilpailulajista, josta aiheutuneita rasitusvammoja ei yksikään lääkäri sen paremmin kuin kiropraktikkokaan, todennäköisesti koskaan ole joutunut hoitamaan. Toisaalta, jos tuon kaltaisessa kilpailussa ihan rasitusvammoihin asti uurastaa, lienee se pelkästään positiivinen asia. Taitaa muuten olla ainoa laji, jossa Raamattu kehoittaa meitä keskinäiseen kilpailuun:

”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room. 12:10)

Read Full Post »

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Löysin äskettäin kirpputorilta kirjan ”JFK Avoin tapaus”, ja luin sitä lumoutuneena, tuskin malttaen laskea sitä välillä käsistäni. Mieleeni muistuu tuo aika jolloinka uutinen John Kennedyn murhasta iskeytyi tärykalvoihini. Olin tuolloin 13 vuoden ikäinen ja muistan kuinka sisintäni kouraisi uutisen kuullessani, ja olin ihan varma että tuon murhan seurauksena olisi kolmannen maailmansodan syttyminen. Joko taas – oli ajatus joka nousi mieleen ensimmäisten joukossa, oltiinhan juuri lähimenneisyydessä selvitty Kuuban kriisistä, jonka Kennedy mielestäni hoiti tyylikkäästi, ilman sotimista. Ehkäpä juuri se koitui hänen kohtalokseen, että hän ei ollut kyllin sotaisa Yhdysvaltain presidentiksi. Saattaa olla niin, että ”rauhankyyhky” ei menesty heillä presidenttinä vaan ammutaan melko nopeasti alas. Kirja esittelee todennäköisimmäksi syyksi Kennedyn poisraivaamiselle sitä, että hän oli luopumassa kylmän sodan politiikasta ja aikoi vetäytyä Vietnamista.

Se valtava valehtelun ja salailun ilmapiiri, ja jopa piirisyyttäjän toimien vastustaminen kaikin mahdollisin tavoin sen estämiseksi, ettei totuus paljastuisi, oli ja on edelleen vertaansa vailla. Maailma on tottunut ajattelemaan, että Yhdysvaltain presidentti on maailman vaikutusvaltaisin mies, mutta onko sittenkään?!

Sen verran patriootti, jopa paranormaali näyttäisi Lee Oswald olleen, että ampumansa ”taikaluodin” lisäksi järjesti kuolemansa jälkeen, ettei mikään muu totuus kuin se, että hän ja vain hän yksin oli kaiken takana, pääsisi esiin! Että ei ollut mitään salaliittoa, eikä ollut tapahtunut mitään valtakoneiston junailemaa valtiokaappausta!

Tähän sopinee lainata Adolf Hitlerin kommenttia: ”Mitä suurempi valhe, sitä suurempi mahdollisuus, että siihen uskotaan.” Ei voi kuin huuli pyöreänä ihmetellä mihin kaikkeen valtakoneisto oli valmis, raivatakseen tieltä ei toivotun Presidentin ja lavastaakseen syylliseksi viattoman miehen. Pelottava on edelleen sama koneisto, jolla kansallisen turvallisuuden nimissä näyttäisi olevan rajattomat valtuudet, ilman että mitkään lait sitä sitovat!

Raamatun kirjoittajia olen myöskin joskus kuullut syytettävän jonkinlaisesta salaliitosta, joskin sen toteen näyttäminen saattaa olla jonkin verran pulmallista. Vähintäänkin yhtä pulmallista kuin yllämainitun salaliittoteorian kumoaminen! Olisi melko tyhmää jättää niin paljon aukkoja ja ristiriitaisuuksia (kuten usein annetaan ymmärtää) tarinaan, josta yritetään tehdä uskottava. Luulisi ainakin, ottaen huomioon  että puuhassa on mukana enemmän kuin yksi henkilö, voitavan saada aikaiseksi aukottomampi tarina. Raamatun tapauksessa ongelmaksi muodostunee se, että kirjoittajat ovat eläneet eri vuosisadoilla, eivätkä täten ole kasvotusten päässeet samaan ”aivoriiheen”, mikä ei kuitenkaan näyttäisi vastustajia kovinkaan paljon häiritsevän. Luulisi edes hämmästyttävän se yhdenmukaisuus, joka Raamatun kirjoituksissa kuitenkin näyttäisi olevan. Aukkojen Raamattu – on ilmaisu, jota mieluusti käytetään.

Jos nyt kuitenkin spekuloidaan Raamatun salaliitto-ajatuksella, eikö tällöin kysymyksessä olisi huomattavasti humanistisempi salaliitto? Tällainen salaliitto, tai miten sitä halutaankin kutsua, luulisi olevan enemmän kuin tervetullut! Liitto, joka tähtää siihen että ilman toivoa oleva ihmiskunta saa kokea vapautuksen ja saa iankaikkisen elämän toivon!

Read Full Post »

Mark Batterson kertoo loistavassa kirjassaan: In a Pit with a Lion on a Snowy Day seuraavaa:

”Vastustus on usein mahdollisuuksien kylvömaata. Vaikeilla olosuhteilla on taipumus saada meistä esiin parhaimmat ominaisuutemme. Villit leijonat saavat esiin rohkeimmat soturit aivan kuten myrskyisät meret kasvattavat parhaita merimiehiä. Vastustus on usein siunaus valepuvussa. Me unelmoimme painovoimattomasta tilasta. Haaveilemme siitä, että elämässämme ei olisi ongelmia tai haasteita. Biologisesta näkökulmasta painovoimattomus on terveydelle haitallista. Astronautit, jotka viettävät pitkiä aikoja painovoimattomuudessa kärsivät vakavista seurauksista. Ilman vastusta he menettävät lihasmassaansa ja heidän luidensa tiheys heikkenee. He kärsivät kohonneesta verenpaineesta ja sydämen tykytyksestä. Kun he saapuvat takaisin maahan, heillä saattaa olla vaikeuksia jopa kävellä. Unelmoimme painovoimattomuudesta, mutta me itse asiassa tarvitsemme terveen annoksen vastusta.”

Minä luen useimmiten iltaisin. Makoilen sängyssä ja lueskelen erilaisa kirjoja. Pidän lukemisesta. Yksi syy sihen, että luen juuri sängylläni on se, että siinä on myös aikaa pohtia lukemaansa tekstiä. Ylläoleva Battersonin kirjoitus sai minut muistelemaan ja pohtimaan oman elämäni vastuksia. En halua profiloitua suurena marttyyrinä, sillä eivät minun elämäni vaikeudet ole sentään niin suuria. Meillä uskovilla on loppumaton varasto erilaisia sanontoja erilaisiin tilanteisiin. Yksi suosikeistani kuuluu näin: ”Kun olet niin syvässä kuopassa, että et näe missään ympärilläsi pakopaikkaa, katso ylöspäin”. Ideana kai on, että Jumala voi nostaa niistäkin kuopista, mistä ei itse enää pois pääse. Tuo lause on ehdottomasti totta, mutta sen tajuaminen siellä oman elämänsä kuopassa on sitten kokonaan toinen juttu.

Nyt kun pieni seurakuntamme alkaa lähestyä yksivuotissynttäreitään, olen tajunnut oppineeni tämän vuoden aikana enemmän kuin ehkä koko muun elämäni aikana. (Tiedän, että sanoin tämän jo edellisessä postauksessani, mutta täsmennän vähän.) Ensimmäinen oppimani asia on se, että kun kohtaat erilaista vastustusta, se pakottaa sinut aina palaamaan siihen alkuperäiseen näkyyn ja kutsuun, joka sinulla oli. Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvältä, mutta minulta sen tajuaminen vei kauan. (Ehkä olen vain hiiiidaaaaas?) Kun arvostelijat kyseenalaistavat motiivisi, perusteesi, luonteesi, osaamisesi ja lopulta uskosi ja teologiasi on vain kaksi tietä. Voit väistyä pois masentuneena tai päättää roikkua entistä lujemmin kiinni siinä, mihin sinut on kutsuttu. Vastustus pakottaa sinut karsimaan kaiken sellaisen, mikä ei näkyysi kuulu ja sitoutumaan vain ja ainostaan aitoon ja alkuperäiseen näkyyn.

Toinen asia, jonka ymmärrän nyt selvemmin kuin koskaan, on Jeesuksen sanoja mukaillen: ”Rami, Rami, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen.” Kaikkea muuta tässä maailmassa voi johtaa puhtaasti omalla taidollaan ja osaamisellaan, mutta seurakunta ilman Jumalan apua on kuin futisjoukkue ilman palloa tai formulakuski ilman autoa. Siksipä minä myönnänkin ihan avoimesti: Minä tarvitsen Jumalan apua. Sitä toisaalta olen saanutkin. Minä kyllä uskon niinkin, että tuon avun ohella saa silti käyttää kaikkea osaamistaan tai taitoaan. Uskon, että kaikki kokemani vastustus on osaltaan muokannut minusta tällaisen ihmisen. Uskon myös, että jatkossakaan en tule välttymään vastuksilta. En näet oikein usko, että Jumala on vielä täysin tyytyväinen lopputulokseen…

Ps. Luin tuossa listaa hakusanoista, joilla on päädytty korpialttarille. Kaksi päivän suosikkiani ovat: Korpiseurakunta Pietarsaari ja Joukkopornoa…. Erikoista ;-D

Read Full Post »