Ennen kuin kukaan ehtii hihkaista: no nyt se vihdoinkin on tullut järkiinsä, joudun toteamaan heti alkuunsa tuottavani (taas?) pettymyksen. Nimittäin otsikon antamasta vaikutelmasta. Sitä paitsi tarkkaavainen lukija varmaan on jo huomannutkin otsikon päättyvän kysymysmerkkiin? Olen siis edelleenkin samaa mieltä esimerkiksi evoluutiosta tai suvaitsevaisuudesta, kuin ennenkin jopa niin – käyttääkseni nykyisin muotiin tullutta ilmaisua, – että molemmat saavat ”poistamaan varmistimen.”
Näin siksi, että edellinen yrittää kammeta Raamatun opetukset maailmankaikkeuden synnystä ja siinä sivussa myös Jumalan romukoppaan, ja jälkimmäisestä on toistaiseksi saatu hyvin yksipuolinen kuva, mitä sillä perimmältään tarkoitetaan. Yksinkertaistettuna Raamatun Jumala ei suvaitse syntiä vaikka suvaitseekin syntistä ihmistä, ja kehoittaakin sen vuoksi tekemään parannuksen. Nykyaika on kaiken muun hylkäämänsä lisäksi hylännyt myöskin koko syntikäsityksen, joten eipä ole parannuksentekotarvetta. Yksinkertaista!? Ei taida kuitenkaan mennä läpi.
Mutta who knows, kunhan asia perin juurin tutkitaan, saattaa käydä ilmi että olenkin suvaitsevainen, jopa suvaitsevaisempi kuin varsinaiset suvaitsevaiset! Onhan tuosta aiheesta jo sen verran saatu näyttöjä, että saattaa lopputulos ollakin yllättävä sen suhteen että kuka olikaan ja mitä.
Tuorein esimerkki lienee Tasavallan Presidentin ulostulo rasismigallup-kysymyksessä! Tarkistin Wikipediasta vakiintuneen käytännön olevan, että presidenttiehdokas, tultuaan valituksi luovuttaa puolueen jäsenkirjansa merkiksi siitä, että hän ei ole puolueen, vaan koko kansan Presidentti! Näyttäisi siltä että Tarja Halosen kohdalla se on ollut vain symbolinen ele. Tai sitten on todettava että lähtee niitä sammakoita isoistenkin suusta!
Näppäinsormen pidättelyssä ainakin on joskus täysi työ kun surffailee ja katselee maailman menoa netin kautta. Joskus on vain annettava (viime aikoina aika paljonkin, se myönnettäköön) juosta vapaana kuin koiran omistaja koiransa.
Selvennettäköön että kirjoitin taannoin lupauksen Verbaalisen Velodromin erääseen, muistaakseni jo yli puolitoistasataa kommenttia käsittäväksi paisuneeseen postaukseen. Lupaus meni jokseenkin tähän tapaan, ei ehkä ihan sanatarkasti. ”En vastaa kirjoituksista, jotka vielä tämän jälkeen mahdollisesti ilmestyvät nimelläni tähän postaukseen. Sillä jos niin tapahtuu, se johtuu siitä että näppäinsormeni on kehittynyt itsenäiseksi (lue=itsepäiseksi), eikä enää kerro minulle puuhistaan.”
Tuosta lupauksesta on jo jonkin aikaa ja uskoisin sen tuolla nimenomaisella blogisivulla pitäneen. Mutta ihan viime aikoina, ihan täällä kotirintamalla ja facebookissa on herännyt hienoinen epäilys siitä, ettei tuo mokoma vain olisi ottanut, ottamassa tai ainakin yrittämässä ottaa ohjakset itselleen. Ainakin tuo näyttäisi ohittaneen ajatuksen nopeuden! Ennen kuin tässä ehtii kunnolla ajatella, kommentti on jo klikattu sisään. Tosin on todettava näillä vuosilla että kovin nopea ei tarvitse olla tuohon yltääkseen.
Joten jo senkin takia minun on syytä pysytellä sen verran turvallisilla vesillä, että pystyn edes poistamaan kommentin, mikäli tulen katumapäälle. Sanottakoon siis lohdutukseksi sille, joka epäilee näkökykynsä temppuilevan, kun kuvittelee nähneensä kommentteja, joita sitten ei olekaan, että homma saattaa johtua allekirjoittaneen taistelusta näppäinsormea vastaan.
Niin, ja oma lukunsa olisi myöskin viime aikainen sähläily Korpialttarilla, joka aiheutti tilapäisen porttikiellon (näppäinsormen syytä tietenkin).
Lopuksi: Luulenpa, että jos Raamattu kirjoitettaisiin tänään, siellä saattaisi lukea: jos näppäinsormesi viettelee sinua…