Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Köyhyys’ Category

Maanantain Helsingin Sanomia lukiessani törmäsin kahteen uutiseen, joissa molemmissa kerrottiin oikeistopuolueiden noususta todellisiksi politiikan tekijöiksi. Ensimmäisessä jutussa kerrottiin Englannin tilanteesta, jossa äärioikeistolainen BNP puolue yrittää edetä suoranaisen muukalaisvihan tai ainakin maahanmuuttovastaisuuden turvin kohti valta-asemaa. Toinen, pienempi juttu kertoi Unkarin oikeiston saaneen jättipotin sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa. Maltillisen oikeistopuolueen ohella menestyjiin lasketaan äärioikeistolainen Jobbik-puolue, jonka kaartilaiset marssivat kuvassa. Jobbik-puolue on vahvasti muukalaisvastainen ja samalla juutalaisvastainen. Itse asissa Englannin ja Unkarin oikeistopuolueiden suosion nousu kertoo osaltaan siitä, että maahanmuuttopolitiikka on aina vain keskeisempi osa arkipäivän politiikkaa ja yhä useampi ihminen miettii omaa kantaansa ja suhtautumistaan maahanmuuttajiin.

Minä kerron heti alkuun, että minulla ei ole tähänkään tilanteeseen ratkaisua. On vain monia kysymyksiä. Luulen, että yksi perusongelma on kuitenkin se, että maahanmuuttajat on helppo niputtaa yhteen ryhmään, vaikka maahanmuuttajiin sisältyy erilaisen kulttuuritaustan ja tilanteen omaavia ihmisiä. Oman kaupunkini suurimman maahanmuuttajaryhmän taitavat muodostaa vietnamilaiset. He ovat ahkeria ihmisiä. Oman subjektiivisen näkemykseni perusteella vietnamilaiset ovat sulautuneet hienosti osaksi suomalaista kulttuuria ja monen pietarsaarelaisen suosikkiravintola taitaa olla joku aasialaista ruokaa tarjoilevista vaihtoehdoista. Tästä huolimatta tiedän vanhempia, jotka eivät halua laittaa lapsiaan samaan kouluun heidän kanssaan. (Pietarsaaressa maahanmuuttajia on pääosin laitettu aluksi ruotsinkielisiin kouluihin osin kielipoliittisista syistä.) Toisaalta hiljattain avatun vastaanottokeskuksen jäljiltä on kaupungissa melko paljon sellaisia päämäärättömänä maleksivia nuorten miesten porukoita, jotka varmasti ainakin jonkin verran huolestuttavat etenkin vanhempaa väestöä. Onko se vain turhaa ennakkoluuloa?

Hankalaa on sekin, että joidenkin maahanmuuttajien taustalla on se ymmärrys, että nainen ei ole arvokas eikä ansaitse koulutusta. Ottamatta kantaa kyseisen ajatuksen etiikkaan on kai selvää, että hankaluuksiin joudutaan silloin kun tuon kyseisen ideologian kannattaja joutuu suomalaiseen kouluun, jossa tilastollisesti enemmistö opettajista on naisia. Mikä on prioriteetti? Onko maahanmuuttajan sijoittaminen luokkaan integroinnin nimissä tärkeämpää kuin suomalaislasten opetuksen tason takaaminen? Onko opettajan työnä opettaa lapsia vai paimentaa kielitaidotonta maahanmuuttajaa? Kun kaupungilla riehutaan, onko syynä rasistisen suomalaisen provosointi? Onko vaalea suomalaiskaunotar sekoittanut ulkomaalaisten ystäviemme pään vai onko heidän tapansa puhutella naisia vain normaali käytäntö heidän omassa kulttuurissaan? Tuleeko maahanmuuttajien olla ”maassa maan tavalla” vai onko suomalaisten kunnioitettava heidän kulttuuriaan ja oltava ”vähän avarakatseisempia, pliis”? Onko työttömyyden ja rahattomuuden loukku ajanut nuoret miehet purkamaan turhautumistaan rähinöintiin? Joidenkin maahanmuuttajien lähtömaassa on on melko raju lainsäädäntö esimerkiksi varkauksien suhteen. Kokevatko nämä maahanmuuttajat suomalaisen lainsäädännön järkevänä, maltillisena ja kunnioitettavana vai onko se heille naurettava, heikko ja hyväksikäytettävä? Onko ratkaisu työn tarjoaminen maahanmuuttajille vai avun tarjoaminen sinne, mistä ovat lähteneet? Voitko tarjota työtä täysin kielitaidottomalle ihmiselle vai haluatko tarjota sitä ensin suomalaiselle? Onko se oikein?

On totta, että aivan liian usein maahanmuuttokeskustelua leimaa yhtäältä suoranainen rasismi ja typeryys  ja toisaalta melkoinen naiviuus ja hyväuskoisuus. Joku huolehtii rahasta ja maahanmuuttajille maksetuista sosiaalietuuksista, toinen murehtii perheiden yhdistämisestä tai siitä, ettei joku tuo mukanaan kymmentä äitiä ja kahdeksaa isää helpon rahan perässä Suomeen. Kuinka helppoa se raha oikein on? Ja mitä me teemme kansakuntana, jonka syntyvyys ei riitä pitkällä tähtäimellä ylläpitämään suomalaista kansaa? Kuinka moni pakenee ihan aitoa tuskaa ja vainoa ja kuinka moni on vain elintasopakolainen? Minä en tiedä, tiedätkö sinä?

Ps. Minä en ole maahanmuuttovastainen. Tunnen muutamia aivan upeita maahanmuuttajia ja toivon, että muutamat suomalaisetkin ottaisivat heistä oppia. Silti myönnän, että joskus ihmettelen, että mihin tämä kaikki oikein lopulta johtaa. Seuraako tästä äärioikeiston valtaannousu vai näenkö vain mörköjä kaikkialla?

Pss. Olen ensimmäisenä valmis myöntämään, etten tiedä oikeastaan mitään koko asiasta. Kerro ihmeessä, jos olen jotenkin ymmärtänyt jonkin asian väärin. Odotan mielenkiinnolla ajatuksiasi.

Read Full Post »

Yksi tämän ajan esiin nostamista termeistä on ”sukupolvikuilu”. Puhutaan journalismin sukupolvikuilusta tai mediankäytön, politiikan tai jopa tekijänoikeusmoraalin sukupolvikuilusta. Itse olen aina ollut kiinnostunut sukupolvikuilusta seurakunnassa ja siitä, miten sen voisi ylittää, ohittaa tai kiertää. Korpialttarin ensimmäinen postaus liittyikin asiaan melko läheisesti. Tosiasiaksi jää, että monessa suhteessa maailma muuttuu niin rajusti, että vanhat ja vakiintuneetkin käsitteet ja tavat jäävät jälkeen. Tuntuu siltä, että nopeasti muuttuvassa maailmassa nopea reagointi on avaintekijä. Joskus liian hidas reagointi johtaa vain kalliisiin ja turhiin ratkaisuihin.

Yhtenä lievenpänä esimerkkinä seurakunnallisesta hidastelusta käy vaikkapa puheiden taltiointi. Seurakunnat nauhoittivat puheita vuosikausia C-kasetille. Niitä sitten monistettiin myytäväksi ja kuunneltavaksi. Kun sitten tallennusmedia vaihtui CD-levyihin, useimmat seurakunnat pohtivat ja jahkailivat, että kannattaako satsata CD-tallentimiin ja CD-levyihin. Vanhempi sukupolvi saattoi olla täysin tyytyväinen kasettien kanssa touhuamiseen, kun nuoremmat möivät kasettinauhurinsa pois (tai antoivat jollekulle vanhemmalle, joka kenties vielä voisi soitinta jossain tarvita) ja hankki CD-soittimen. Kun sitten seurakuntakin lopulta osti CD-tallentimet, oli aika jo ajanut ohi ja ääntä kuunneltiin MP3-soittimilla ja iPodeilla ja podcasteinä. Tästäpä joku vanhempi saikin aiheen huomauttaa, että ei nuorille kannata mitään ostaa, kun ei kukaan edes käytä laitteita. Saattaa olla, että nuorten bändi haluaisi uusia äänentoistolaitteita, mutta kun ne vuosien pohdinnan jälkeen satsataan, on bändi mennyt jo menojaan.

Toinen erityispiirre seurakunnallisessa sukupolvikuilussa on se, että monen seurakunnan päättäjät ovat sodan jälkeisessä puutteen ja säästäväisyyden ajassa kasvaneita. Heidän ajatusmaailmaansa kuuluu säästäminen ja tavaroiden korjaaminen ennen uuuden ostamista. Niinpä sitten seurakuntien varastot ovat pullollaan vanhoja miksauslaitteita, soittimia, piirtoheittimiä ja kopiokoneita, joita vanhat eivät osaa korjata ja nuoret eivät halua korjata.

Nämä kaksi esimerkkiä eivät ole vakavimmasta päästä ongelmia. Ne ovat kuitenkin esimerkkejä samankaltaisesta sukupolvien välisestä kuilusta, jolla on paljon vakavammat seuraukset. Kun seurakunnan työssä sovelletaan samoja perusperiaatteita: ”jahkailua, kunnes tilanne on jo ohi” ja ”ei vielä tehdä uutta, korjataan tuo vanha”, niin pulassa ollaan. Olen taas viime aikoina saanut nähdä, kuinka ilmeiset ovat tämänkaltaisen ajattelun aikaansaamat ongelmat. Liian moni nuorisopastori kamppailee turhautumisen keskellä jaksamisensa kanssa. Ongelman ydinhän on siinä, että paikkakunnalla, josta nuoret muuttavat opiskelujen tähden nopeasti pois, on nuorisopastorilla vain muutama vuosi aikaa opettaa nuorille seurakuntaelämän perusteita. Sinä aikana pitäisi saada luotua niin vahva nuorisokulttuuri, että kun ensimmäinen sukupolvi lähtee pois on uusia jo innolla mukana.

Jos esimerkiksi kolmen vuoden aikana on luotu upea nuortentoimintakulttuuri tietylle paikkakunnalle, on varmaa, että se vetää lisää nuoria mukaansa. Jos taas kolme vuotta tapellaan tai väitellään tuon kulttuurin oikeellisuudesta, uusia ei tule ja poislähtevät kiittävät Jumalaa, kun pääsevät pois. Kaiken keskelle jää vain nuorisopastori kokoamaan työtään raunioista.

Read Full Post »

Mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi oppia tekemään hyvää. Erityisesti seurakuntien pitäisi olla edelläkävijänä hyvän tekemisessä. Jos seurakuntasi ei tunnu tarttuvan tämän maailman ongelmiin, voit silti yksilöihmisenä tehdä osasi. Alla neljä loistavaa mahdollisuutta vaikuttaa maailman suuriin ongelmiin.

Kiva.org

Kiva.org auttaa tavallisia ihmisiä lainaamaan rahaa yrittäjille köyhissä maissa. Ideana on auttaa ihmisiä nousemaan pois köyhyydestä yrittäjyyden kautta. Kivan kautta järjestetään suoraan ihmiseltä ihmiselle mikrolainoja, joilla mahdollistetaan yrittäjyys ympäri maailmaa. Kivan periaatteisiin kuuluu suora kontakti aitoon ihmiseen. Opit tuntemaan toisen ihmisen liikeidean ja autat häntä pääsemään taloudellisesti jaloilleen. Kun saat lainasi takaisin, voit lainata rahaasi edelleen.

thea21campaign.org

A21 kampanja koostuu yksilöistä, organisaatioista, virkailijoista ja tavallisista ihmisistä, jotka ovat sitoutuneet lakkauttamaan epäoikeudenmukaisuuden maailmassa tällä 21. vuosisadalla. Kampanjan tavoitteen on lisätä tietoa, saada rikollisia oikeuden eteen ja tarjota kuntoutusta pelastetuille ihmiskaupan uhreille. Järjestö haluaa taistella ihmiskauppaa vastaan kokonaisvaltaisesti. Arviolta 2 – 4 miljoonaa ihmistä viedään seksiorjiksi rajojen yli vuosittain. Ihmiskaupan arvioidaan tuottavan 9.5 miljardia dollaria vuosittain. Murskaava enemmistö ihmiskaupan uhreista on naisia ja lapsia. Keskimääräinen ihmiskaupan uhri joutuu keskimäärin 20 kertaa päivässä harrastamaan seksiä tai tulemaan raiskatuksi.

Stand Up

Stand Up on taistelua köyhyyttä vastaan. Maailmassa lasketaan olevan yli miljardi ihmistä, jotka elävät köyhyydessä. Stand Up on muun muassa vaatinut hallituksia ja johtajia sitoutumaan seuraaviin tavoitteisiin: Poistaa äärimmäinen köyhyys ja nälkä, tarjota perusopetusta kaikille, edistää tasa-arvoa ja vahvistaa naisten asemaa, vähentää lapsikuolleisuutta, parantaa äitien terveyttä, taistella HIV/Aidsia, malariaa ja muita tauteja vastaan, varmistaa ympäristön kestävyys ja muodostaa maailmanlaajuinen yhteistyöverkosto kehityksen saavuttamiseksi

RED

RED on yksinkertainen idea, jossa länsimaisten kuluttajien ostovoima muutetaan taloudelliseksi voimavaraksi, jolla autetaan hädänalaisia. RED erikoistuu erityisesti auttamaan AIDSin uhreja. Kun ostat RED tuotteita tai palveluita, se ei maksa sinulle mitään. Palveluiden tai tuotteiden tuottaja kuitenkin maksaa puolet voitostaan ostaakseen ja levittääkseen AIDS-lääkettä Afrikkaan.

Read Full Post »