Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Koukussa pornoon’ Category

Oletko laittanut merkille, että pornosta on tullut ihan jokapäiväinen ilmiö? Enkä edes tarkoita sitä perinteistä pornoa, vaan ihan ”porno” -sanaa. Kirjailija Riku Korhonen osoitti kyvykkyyttään taannoisessa Helsingin Sanomien kolumnissaan. Korhonen tuli ammentaneeksi lahjakkuutensa syövereistä uuden käsitteen, uskovaispornon. Samassa kolumnissa Korhonen viittasi meille jo aiemmin lanseerattuihin sotapornoon, mellakkapornoon ja sosiaalipornoon.

Hesarin uhreilutoimituksen uutispäällikkö Esa Lilja otti osaa talkoisiin tuomalla oman näkemyksensä 13 vuotta jatkuneesta dopingsotkusta. Vallitsevaa trendiä noudattaen Lilja päätti kutsua tapausta dopingpornoksi. En tiedä miten sinä koet, mutta mielestäni aika köyhää on ammattikirjoittajien sanasto. Ettei vain tässä kevään aikana törmätä vielä vaalipornoon, tulvapornoon tai hääpornoonkin?

Eikö tämä kaikki ole yhdenlaista verbaalipornoa? Eikö tarkoituksena ole saada lukija kiihottumaan Hard Core -sanavalinnoilla? Korhonen päättää kolumninsa sanoihin: ”Ehkä uskovaisporno kiihottaa samasta syystä. Se esittää ihmisen vähä-älyisimmillään, tuomitsemassa tuomitsemisen vuoksi, ilman ainoata järkisyytä.”

Minä mukailen hieman Rikun ajatusta: ”Ehkä verbaaliporno kiihottaa samasta syystä. Se esittää kirjoittajan vähä-älyisimmillään, sivaltamassa sivaltamisen vuoksi, ilman mitään järkevää sanottavaa.”

PS. Itse Korhosen kolumniin on hyvä kannanotto ystäväni Ville Mäkipellon blogissa.

Mainokset

Read Full Post »

Voi olla, että Playboy-lehden perustaja Hugh Hefner on elämänsä aikana saanut riittävästi palstatilaa. Tarjoanpa sitä pikkuisen minäkin. MTV3.fi -sivuston artikkeli tiesi kertoa miehen maanneen yli 2000 naisen kanssa elämänsä aikana. En ole kuitenkaan ensisijaisesti kiinnostunut Hefnerin seksielämästä oikeastaan millään muotoa. Huomioni kiinnitti vain artikkelin ensimmäisessa faktassa mainittu perhetausta: ”Hänen vanhempansa olivat metodisteja ja sekä Hugh että hänen veljensä Keith saivat hyvin ankaran kasvatuksen”. Ankaran metodistikasvatuksen saanut poika päätyy siis loppujen lopuksi varsin toisenlaiselle uralle, kuin ehkä hänen vanhempansa olivat ajatelleet.

Hugh Hefner on vain yksi monista samanlaisen kaavan kautta maailmalle lähteneistä ihmisistä. Elvis Presley haki alkutahdit uralleen gospelkuorosta ja pastorivanhempien tytär Katy Perry ehti aluksi tehdä yhden gospellevynkin ennen siirtymistään kirkkokuorosta popin kultamaille. Perry ei saanut kotonaan katsoa MTV:tä. Baptistiperheen kasvattina Britney Spearskin lienee saanut ehkä toisenlaisen kasvatuksen, kuin mitä hänen elämästään voisi nyt päätellä. Koukussapornoon.com sivuston tiimoilta tavattu pornotuottajakin oli lestadiolaistaustainen.

Esimerkkejä löytyy runsaasti, mutta ehkä ymmärrät pointtini. Jotenkin kovin ankara kasvatus näyttää saavan aivan päinvastasia tuloksia aikaan kuin vähän lempeämpi. (Osaltaan aihe sivuaa aiempaa kirjoitustani ”Tilaa kysymyksille”.) Minua ei edes välttämättä huoleta laulajan into tehdä työtään ja saavuttaa menestystä urallaan. Elviksen viimeiset vuodet ja aikainen kuolema ei enää kai kuitenkaan ollut elämän parasta aikaa kenellekään. Britney Spears on omat sekoilunsa tehnyt ja toivoa vain sopii, että Katy Perry selviää paremmin. On harmillista, että inhimillisesti kaiken saavuttaneet ihmiset saavat elämänsä niin pahoin sekaisin. Voisi olla, että lääke- ja huumeriippuvuuksien kanssa lapsensa huoltajuudesta taisteleva maailmantähti joskus ehkä kaipaisi takaisin siihen aikaan, kun elämä oli yksinkertaisempaa. Mene ja tiedä.

On niin monia ihmisiä, joiden kohdalla ankaruus ja jyrkkyys on vienyt ihmisen aivan toiseen ääripäähän. Onko mahdollista löytää sellaista kotia, jossa saa sopivasti kokeilla siipiensä kantavuutta ilman, että ”takaisin ei ole tulemista”? Mistä löytyy se pelimies, joka osaa antaa sopivasti tilaa silloin kun tilaa tarvitaan? Mistä löytyy se pelimies, joka osaa laittaa rajat siihen, mihin rajat on laitettava? Oletko sinä sellainen? Olenko minä?

Oletko sinä käynyt läpi ankaran kasvatuksen? Mitä jälkiä se jätti?

Read Full Post »

Harhaillessani päämäärättömänä virtuaalimaailman loppumattoman linkkiviidakon ummehtuneissa tiheiköissä, törmäsin mielenkiintoiseen blogikirjoitukseen. Promener Oy:n toimitusjohtaja Marko Sykkö pohtii kirjoituksessaan hallittua muutosta tutun apinatarinan kautta. Jos et tunne kyseistä tarinaa, lue se alkuperäisestä postauksesta. (Tarina on melko tunnettu, mutta en pikaisella etsinnällä löytänyt siihen alkuperäistä lähdettä, josta varmentaa tarinan todenperäisyys.)

Vaikka alkuperäisen postauksen näkökulma liittyy erityisesti yrityksiin ja kaupallisiin organisaatioihin, on apinatarinaa helppoa soveltaa myös seurakuntapuolelle. Vaikka itse tarina osoittautuisi jopa sepitetyksi, sen ydinajatus toteutuu sellaisenaan liian usein mitä erilaisimmissa yhteisöissä, myös seurakunnissa. Jotkut ovat luonnehtineet minua edelläkävijäksi tai tienraivaajaksi. Ne ovat aika mahtipontisia määritelmiä ja aika voi osoittaa minut köykäiseksi moisia arvonimiä kantamaan.  Näiden imartelevien kuvausten taustalla lienee roolini sekä uuden seurakunnan perustajana että koukussapornoon.com -sivuston ylläpitäjänä, vaikka kummassakaan roolissa en ole mitenkään ainutlaatuinen. Rohkenipa taannoin eräs pastoriystäväni arvioida, että meidän ratkaisumme perustaa uusi seurakunta on vain ensimmäinen monista samankaltaisista ratkaisuista. Kokenut pastori koki, että monen vanhan seurakunnan on mahdoton enää uudistua tarpeeksi nopeasti ja uusia seurakuntia tarvitaan.

On selvää, että me emme ensijaisesti ole olleet käynnistämässä mitään vallankumousta tai radikaalia muutosliikettä. Toisaalta on aivan yhtä selvää, että meidän esimerkkimme on silti puhutellut monia ihmisiä. Tiedän sen niistä ihmiskohtaloista, joista olen saanut kuulla. Monet ovat oman näkynsä valtaamana etsineet seurakunnastaan tilaa tehdä asioita uudella tavalla. On surullista nähdä niin monia väsyneitä, pettyneitä ja turhautuneita, mutta silti palvelualttiita henkilöitä ilman seurakunnan tukea. Nämä ihmiset ovat niitä, joiden on tavattoman turhauttavaa kuulla kuinka ”tarvitaan työmiehiä elonkorjuuseen”, kun heidän työpanoksensa tai työtapansa ei kuitenkaan ole ollut tarpeellinen. Luulen että yksi syvimmistä haavoista, joka seurakunnassa voidaan ihmiseen lyödä on yksilön tarpeettomaksi tekeminen. ”Kukaan ei tarvitse minua” -haava paranee hitaasti.

Jos minä kelpaan juuri sinulle edelläkävijäksi, niin salli minun yrittää neuvoa sinua edes hiukan. Apinatarinan mukaan voi olla niin, että ympärilläsi tai seurakunnassasi on ihmisiä, joita on aikoinaan suihkutettu kylmällä vedellä. Toisin sanoen he ovat polttaneet näppinsä, polttaneet siipensä tai pudonneet korkealta. Mikä tahansa on ollutkaan tavoitteena, he eivät ole saaneet sitä tavoitella. Näiden ihmisten on tavattoman vaikea suoda sinullekaan mitään sellaista, mitä he eivät itse ole saaneet tavoitella. Toinen tosiasia apinatarinasta johdettuna on se, että jossakin vaiheessa alkuperäiset apinat olivat kaikki poissa, mutta käytäntö jatkui. Vaikka apinoita ei enää suihkutettu vedellä, alkuperäisten apinoiden kokemus ajoi kaikki apinat varomaan uuden tekemistä.

Jos sinä olet taistellut pitkään elintilasta ja halunnut kokeilla jotakin uutta tapaa viedä Jumalan valtakuntaa eteenpäin, kenties sinunkin pitää harkita astumista tyhjän päälle. Kenties vanhan seurakuntasi sisällä on niin monta kylmän suihkun saanutta, että he haluavat estää sinuakin menemästä eteenpäin. Kenties näkyäsi jarruttavat ja rajoittavat käytännöt ovat peräisin vuosikymmenten takaa ja seurakunnastasi on tullut apinoiden planeetta. Kenties kukaan ei enää tiedä miksi kaikki tehdään niinkuin tehdään, ja kenties kukaan ei uskalla myöntää että aika voi muuttua. Kenties kylmät suihkut ovat loppuneet.

Jos sinä olet juuri tässä suloisessa, pysäyttävässä, elävöittävässä, kuluttavassa ja musertavassa prosessissa, niin rukoile. Kysy Jumalalta hänen ajatuksiaan. Jos Jumala on antanut sinulle näyn työstä, älä kuluta voimiasi loppuun taistelemalla tuulimyllyjä vastaan. Anna tilaa niille, jotka eivät halua muutosta. Jos joudut jäämään pois seurakuntasi toiminnasta, tee se mahdollisimman rauhallisesti. Itse jätin jälkeeni kirjallisen anteeksipyynnön ihan vain yrittääkseni puhdistaa pöydän mahdollisista skismoista. Lähtiessäni seurakunnan toimistosta kättelin reilusti pastoria ja toivotin hänelle siunausta. Tämän kerron vain siksi että muistaisit, ettei kyse ei ole taisteluhaasteesta tai kilpailusta vaan erilaisesta näystä. Erilaisten ihmisten tavoittamisen tarvitaan erilaisia näkyjä, erilaisia seurakuntia ja erilaisia ihmisiä. Kenties juuri sinua.

Read Full Post »

Rakastan Kristusta. Hänen seuraajansa tekevät minut hulluksi. Tosiasia on, että inhoan suurta osaa kristityistä. Huomaa, että en sano vain osaa, vaan suurta osaa. En pidä heistä – en sitten yhtään, en edes hitusen vertaa. Usein vietän aikaani mieluummin villien, kiroilevien, maailmallisten ihmisten kanssa kuin tekopyhien, superkriittisten ja kapeakatseisten, niin kutsuttujen uskovien kanssa. –Graig Groeschel, Confessions of a Pastor

Taannoin joku laittoi minulle lyhyen viestin: ”Et taida kestää kritiikkiä?” Siinä se. Ei selitystä. Ei tarkennusta. Ei edes mitään selkeää tavoitetta koko kysymyksellä. Ajattelin sillä kertaa valita jalomman tien ja olla sivaltamatta tätä kanssaihmistä kovin rajusti (vaikka vähän kuitenkin sivalsin), mutta jäin miettimään asiaa.

Itse asiassa minunkin täytyy tunnustaa eräs asia. Tai ei täydy, mutta tunnustan kuitenkin. Tässä se tulee: Joskus minä koen aivan samoin kuin Graig. Siinä. Järkytyitkö? Tuntui ainakin hyvälle saada sanoa se. Miksikö minä niin tunnen? Annas kun kerron.

Graig Groeschel kertoo tuossa ingressissä mainitussa kirjassaan tapauksen, jossa hän lensi ystävänsä kanssa puhujamatkalle toiseen kaupunkiin. Koneessa hän huomasi pastorituttunsa ensimmäisessä luokassa istumassa ja tervehti kollegaa matkalla omalle paikalleen turistiluokassa. Perillä miehet tapasivat uudestaan ja pastori nuhteli Graigia kovin tarmokkaasti. Jumalan palvelijan tulisi matkustaa kuulemma ensimmäisessä luokassa ollakseen tuoreena ja levänneenä valmiina palvelemaan. Pastori tuli itse asiassa pitäneeksi oikein luennon aiheesta. Kotimatkalla Graig nostettiin ystävänsä kanssa jostakin syystä ykkösluokkaan, vaikka heillä olikin liput edelleen turistiluokan paikoille. Istuessaan ykkösluokassa he huomasivat muutamien tuttujen menevän omille paikoilleen turistiluokkaan. Ensimmäinen tuttu vitsaili, että ”mahtaa olla mukavaa täällä”. Toinen tuumasi jo, että ”On varmaan mukavaa olla tärkeä pastori. Me tavalliset ihmiset joudumme istumaan tuolla takana.” Kolmas huusi kovalla äänellä: ”Näin sitä törsätään seurakunnan rahoja. Megaseurakunnan johtaja elää megarikasta elämää.”

Tässä kai on se ydinsyy.  Teit niin tai näin, aina väärinpäin. Mutta ei minua edes haittaa se, että joku ei tykkää minusta tai tekemisistäni. Itse asiassa ymmärrän oikein hyvin, jos joku ei minusta pidä. Tunne on luultavasti molemminpuolinen. Se mikä minua ärsyttää suunnattomasti on ihmisten taipumus kertoa mielipiteensä ja kantansa aivan ilman faktatietoa. Jotenkin sitä uskoo naiivisti, että edes uskovaista ihmistä kiinnostaisi sellainen pikkuseikka kuin totuus tai edes tasapuolisuus. Eli että mahtaako se mitä on kerrottu, olla totta ja mikä on tämän tarinan toinen puoli? Olen työssä ICEJ-nimisessä järjestössä. Kotimassa meitä syytetään useimmiten siitä, että me emme kuulemma evankelioi. Israelissa ortodoksijuutalaiset ovat kironneet meidät (levittämällä mustaa maalia päätoimiston portinpieliin) siitä syystä, että me kuulemma evankelioimme. Palestiinalaishallinnon lehdessä meidät luokiteltiin terroristijärjestöksi. Lisäksi olemme kuulemma äärioikeistolaisia rasistifasistifanaatikkoja (sinänsä hieno titteli), jotka eivät näe totuutta vaan fanittavat Israelia ilman kritiikkiä. Älä ymmärrä väärin. Kyllä meissä varmasti on aihetta kritiikkiin. Olisi vain kiva joskus kuulla jonkun ensin kysyvän perusteita ja tarkennuksia ja vasta sen jälkeen esittävän kritiikkinsä.

Vedä Henkeä -seurakunta ja Koukussapornoon.com ovat molemmat saaneet osansa sellaisesta kritiikistä, joka ei perustu tosiasioihin. Tilanne on vähän samankaltainen kuin taannoisen William P. Youngin The Shack -kirjan aiheuttama kohu. Aika moni pastorismieskin intoutui kirjaa tuomitsemaan lukematta koko teosta. Uskon, että useimmat meistä emme pidä sitä kovin oikeudenmukaisena. Siis että tuomitset kirjan tai elokuvan sen enempää kuin nettisivustoa tai seurakuntaakaan tutustumatta itse asiaan. Ja tutustuminen tarkoittaa useimmiten ihan selkeää yhtydenottoa ja keskustelua. Harvakseltaan on yhteydenottoja tullut. Tosiasioihin perustuva kritiikki on sitten jo pakko käsitellä harkiten. Siitähän voi vaikka oppia.

Niin. Joskus minun on vain vaikea käsittää meitä uskovia. Tulkoon se silti sanottua, että tämmöisen tilityksen jälkeenkin minä uskon siihen, että Jeesus on parasta, mitä kohdalleni on sattunut. Tunnustan, että Vedä Henkeä -seurakunta on asia, mistä olen tavattoman kiitollinen kaiken, ehkä vääränkin kritiikin keskellä. Rakastan jokaista mukana olijaa sydämestäni. Te olette minun perheeni. Ehkäpä tuo alussa mainittu kysyjä oli oikeassa. Minä en vain kestä kritiikkiä. Täytyy tehdä parannus.

Read Full Post »

Ei sitä aina tiedä, mihin kaikkeen tulee elämässään ryhtyneeksi. Muistan vieläkin, kuinka istuimme Pietarsaaren Saalemin alakerrassa suunnittelemassa tulevien Vedä Henkeä -iltojen aiheita. Kaikkien villien ja outojenkin aihevaihtoehtojen keskelle Ville Mäkipelto tömäytti ehdotuksensa: Puhutaan pornoriippuvuudesta. Pakollisen naurunremahduksen jälkeen meistä oikeastaan jokainen hiljeni ja tajusimme, että se olisi aivan loistava aihe. Vaikka en itse koskaan ole suoranaisesti pornoa katsellut, olin kuitenkin törmännyt aivan liian moneen ihmiseen, joka oli koukussa pornoon. Eivätkä ne kaverit edes olleet enää teinipoikia. Jollakulla oli kaunis vaimo ja toisella suloinen kihlattu. Porno vain vei niin, ettei oikein kiinnostanut se oma kulta.

Innostuinpa sitten lukemaan oikein kirjojakin aiheesta. Steve Gallagherin: At the Altar of Sexual Idolatry oli ensimmäinen kirja, jonka luin. Kirjan tiedoilla ja muutamalla muulla faktalla varustautuneena puhuin aiheesta 22.11.2008 pidetyssä ”Suoraa puhetta pornosta” -illassa. Omissa pienissä kuvioissamme aihevalinta sai aikaan paljon kihinää ja huomasin, että monilla oli ihan tajuttomia ongelmia pornon kanssa. Kun sitten vuoden vaihteen jälkeen saimme kuulla, että meitä oli pyydetty pitämään tuo samantyyppinen Vedä Henkeä -ilta vuotuisessa helluntaikonferenssissa oli aihevalintamme selvä: puhuisimme uudelleen pornoriippuvuudesta. Toki sillä edellytyksellä, että saisimme siihen luvan. (Tapahtuman järjestäjillä on luonnollisesti veto-oikeus aihevalintoihin nähden.) Järjestäjät eivät kuitenkaan nähneet mitään ongelmaa aiheessamme, joten sillä päätettiin edetä.

Valmistelimme kevään 2009 aikan juhannuskonferenssissa pidettävää Vedä Henkeä -iltaamme ja luin aihetta varten uusia kirjoja. Michael Leahyn Porn Nation oli toinen lukemistani kirjoista. Michaelin elämän tarina on kaikessa surkeudessaan klassinen esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun alunperin harmittoman tuntuisesta pornon katselusta kasvaa vaikea, sairaalloinen seksiriippuvuus, jonka hintana on avioliitto, lapset, työpaikka, yritys ja lopulta lähes oma henki. Jatkoin tutkimistani, vaikka olin samaan aikaan sekä väsynyt että ahdistunut kaikesta eteeni tulevasta.

Törmäsin muun muassa Valtion elokuvatarkastamon tilastoihin vuodelta 2007. Sinä vuonna Suomeen tuotiin tarkastettavaksi yli 25300 elokuvaa. Niistä 24147 oli kovaa pornoa. Siinä ei ole mukana niin sanottu pehmoporno eikä Suomessa laiton eläin-, lapsi-, ja väkivaltaporno. Opin, että lapsiporno tuottaa 3 miljardia dollaria vuodessa maailmassa, jossa lasketaan olevan 420 miljoonaa pornosivua. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset ovat kasvaneet yhdysvalloissa vuoden 1998 4500 tapauksesta 112083 tapaukseen vuonna 2004. Huomasin, että 1/3 pornosivuilla käyvistä on naisia ja että heistä joka kuudes taistelee pornoriippuvuuden kanssa. Opin senkin, etttä keskimäärin pornoon törmätään 11 vuotiaana ja että 15-17 vuotiaista nuorista 80% on nähnyt useita kertoja kovaa pornoa ja 90% 8-16 vuotiaista on katsonut nettipornoa.

Kun sitten lopulta sain puheeni kasattua ja ennenkaikkea rajattua jollakin tavalla olin todella epävarma sen suhteen. En oikein ollut varma, että uskaltaako moista aihetta kuitenkaan ottaa esille. Oman epäröintini keskellä tein päätöksen, että en aio enää vaihtaa aihetta ja niin me pidimme iltamme suunnitelmien mukaan juhannuksena 2009. Saamamme palaute oli huikeaa. Luullakseni pitkästi toistasataa ihmistä tuli juttelemaan kanssani puhettani seuranneina päivinä. Olin joutunut käyttämään hyväkseni paljolti yhdysvaltalaista tilastotietoa, mutta nyt sain kuulla ihan suomalaisten kertomuksia. Kuulin surullisia, hätkähdyttäviä, kuvottavia, masentavia ja yllättäviä tarinoita. Saatoin kuulla pornoriippuvuudesta vanhalta harmaapäiseltä mieheltä tai nuorelta naiselta. Näin aviopareja, joiden liitto oli pelkkä kulissi, koska porno riivasi taustalla. Kuulin pastoreista, jotka ovat seurakunnan johtotehtävissä, mutta ovat kiinni pornossa.

Kaiken tämän keskellä kuljin kuin sumussa. Osin oli oloni kuin rocktähdellä (mikä ei näissä pienissä kuvioissani vaadi paljoa) ja toisaalta tajusin sen huutavan hädän, mikä ihmisillä oli oman riippuvuutensa kanssa. Jotenkin sen kaiken hälinän keskellä tajusin, yhdessä ystävieni kanssa, että meidän on tehtävä asialle jotakin. Koska suurin osa pornoriippuvuudesta keskittyy nimen nettipornon ympärille, päätimme perustaa nettisivuston nimeltä Koukussa pornoon. Esikuvanamme pidimme xxxchurch.com -sivustoa, joka oli toiminut jo muutamia vuosia. Ongelmana oli se, ettei apua ollut tarjolla suomeksi. Me halusimme omalta osaltamme yrittää tuoda apua niiden ihmisten elämään, jotka todella kärsivät pornoriippuvuudesta. Oma lähtökohtamme on kristillinen, mutta loppuviimein pornoriippuvuudella ei ole mitään tekemistä teologian tai uskon kanssa. Vaikka ihminen ei mitenkään uskoisi Jumalaan voi pornoriippuvuus silti tuhota hänen elämänsä.

On selvää, että olemme saaneet oman osamme arvostelustakin, mutta sen kanssa oppii aina elämään. Meitä on syytetty julkisuushakuisiksi tai oman kunniamme metsästäjäksi (vaikka pornoriippuvuudesta puhuminen ei suoranaista kunniaa ole tuonut). Monenlaista muutakin arviota on osaksemme siunaantunut, mutta loppujen lopuksi olen vain kiinnostunut siitä, että pornoriippuvainen voisi päästä vapauteen. Koko sivustomme on tehty oikeastaan vapaaehtoisvoimin. Siitä syystä aikataulummekin venyi muutamalla kuukaudella. Vaikka yritimme saada sivustomme avatuksi viime syksyn aikana, emme siinä onnistuneet. Nyt sivut on kuitenkin avattu siitä iso kiitos kaikille innokkaille. Voit käydä tarkistamassa sivut osoittessa www.koukussapornoon.com. Graig Grossia mukaillen olen ennakoiden ottanut tittelikseni: pornopastori. Että sitä saa kyllä ihan käyttää…

Read Full Post »