Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Jännite’ Category

jadsa

Tänään Facebookia selatessani sattui silmiini uutinen, jonka mukaan Pietarsaarelaiset ovat kaikkein tyytymättömimpiä omaan kaupunkiinsa. Näin kuntavaalien alla tulos on mielestäni mielenkiintoinen, vaikka en jaksakaan uskoa poliitikkojen heräävän tähän todellisuuteen.

Minun Facebook-kavereideni joukosta ensimmäisenä asiaa ehti kommentoimaan Kari Koskela. Omassa blogissaan Koskela nostaa esiin mahdollisia syitä Pietarsaaren huonoon tulokseen. Itse asiassa olen Karin kanssa samaa mieltä useimmista asioista. Olen myös siinä mielessä hänen kanssaan samoilla linjoilla, että uskon syitä olevan useampia. Myös toinen Facebook-kaverini, Esko Heinonen nosti uutisen esille. Eskon isä, entinen kaupunkisuunnittelija Ilmari Heinonen, kommentoi uutista näin:

Kun tuota listaa katsoo, niin tyytyväisimmät ihmiset asuvat ns. kehyskunnissa tai kaupungeissa, joihin kehyskunnat on jo liitetty. Siinä se 10 kärki jo olikin. Pietarsaaren kohdalla tilanne on se, että kehyskunnissa (luoto, Pedersöre) ollaan varmaankin tyytyväisiä omaan kuntaan. Meillä ongelmana on se, että kaupunki kärsii kaikilla mittareilla siitä, että pinta-ala on pieni, ja ”tyytyväiset omakotiasukkaat” asuvat kunnan rajan väärällä puolella – ja samaan aikaan keskittyvät kaikki seudun ongelmat kaupunkiin”

Lisäksi Esko itse totesi, että muutkin huonon tuloksen kunnat ovat ns. ”yhden puolueen kuntia”, joissa yksi puolue vie ja muut vikisevät. Uskoakseni molemmilla Heinosilla on ajatuksissaan osa totuudesta.

Itse olen aiemmin ottanut varovasti ja maltillisesti kantaa vaikkapa kielikysymyksiin tai toriparkkiin. Toriparkkia käsitellyt postaukseni sai myös ystäväni Jarmo Patanan kommentoimaan kaupungin tilannetta muun muassa kivijalkakauppojen osalta. Voit lukea keskustelua toriparkki-postausta seuraavasta kommenttiosiosta.

Samaan aikaan tämän uutisen kanssa Pietarsaaren kaupunki on päättänyt päivittää strategiaansa. Tätä kirjoitettaessa on vielä vähän toista viikkoa aikaa käydä vastaamassa kyselyyn, jossa kaupunki kerää tietoa kaupunkilaisten ajatuksista. Kun itse vastasin tuohon kyselyyn, niin nostin esille kaksi asiaa, jotka omalla kohdallani lisäävät tyytymättömyyttä kaupunkia kohtaan.

Syksyllä salibandyn harrastajia päätettiin kurittaa oikein kunnolla. Vuosien kamppailun jälkeen Rettigin kiinteistöön on valmistunut uusi salibandykaukalo. Lokakuussa tuli kuitenkin tieto, että kaupunki nostaa myös vanhojen salien vuokria roimasti. Itse asiassa hinta nousi Pietarsaaren Sanomien uutisen mukaan 14 eurosta 29 euroon tunnilta. Erityisen harmillista se on siitä syystä, että palvelu ei parane. Esimerkiksi urheilutalon sali on edelleen yhtä pieni kuin ennenkin, eikä palvelussa muutenkaan ole paljoa riemun aihetta.

Tyypillinen tilanne on esimerkiksi se, että salissa käy joku koululuokka pelaamassa koripalloa, jolloin korit lasketaan ala-asentoon. Jos et käy erikseen pyytämässä (ja aina sekään ei auta) koreja ei kuitenkaan nosteta takaisin ylös moneen viikkoon. Kolmessa metrissä olevat korit ovat liian matalalla salibandyn peluuta varten (Esimerkiksi maalivahdin torjunnasta pallo kimpoaa usein ylöspäin koriin, jolloin peli katkeaa ja jatkuu sisäänlyönnillä kulmasta). Luonnollisesti korit veivataan ylös käsikäyttöisellä veivillä, joka on lukittuna kiinni munalukolla, ettei vain kukaan itse pääse tekemään talonmiehen työtä. Tottakai tämä on pieni asia, mutta se on silti hyvä esimerkki siitä, miksi hinnankorotukset ärsyttävät, kun palvelu ei pelaa. Nostin tämän salibandyesimerkin esille, koska se on nyt akuutti. Pietarsaaressa on muitakin esimerkkejä siitä, että hintoja nostetaan, mutta palvelu ei parane.

Palvelusta puhuttaessa nostan esiin myös toisen tyytymättömyyden aiheen: Virkamiehiä on hankala tavoittaa. Vuoden alussa Pietarsaaressa otettiin käytöön Front Office -järjestelmä, joka on hieno nimitys vastaanottotiskille. Ennen voit kävellä suoraan asioimaan sille osastolle, jolle asiaa oli. Nyt sinun on ilmoittauduttava tiskille. Siinä ei ole mitään vikaa. Ongelma on vain siinä, että kun itse olen tässä pariin kertaan asioinut rakennusvalvonnassa, niin kukaan ei vastaa Front Officen soittoihin. Ei edes silloin, kun kaikki henkilöt olivat kyllä paikalla.

Kaupungin nettisivuilla oli rakennusvalvonnasta maininta: ”Toiminta-ajatus on palvella ja ohjata rakentajia sekä suunnittelussa että rakentamisessa lupakäsittelyn ja valvonnan avulla.” Palvelu ja ohjaus toteutuvat vain tekstinä nettisivulla. Itse olen esimerkiksi odotellut tässä kohta neljä kuukautta, että kuuden neliö vajaani koskeva toimenpidelupa saadaan käsiteltyä. Muutenkin olen saanut kysyä jokaisen yksityiskohdan perään. Etukäteen en ole ohjausta saanut eikä edes hakemukseni puutteista kerrottu ennen kuin itse kyselin niiden perään.

Nämä ovat, kuten jo sanoin, aika pieniä asioita, mutta omiaan lisäämään tyytymättömyyttä. Ja kuten Koskela blogissaan totesi, on kaupungissa paljon hyvääkin. Siitä olen samaa mieltä. Mutta jos etsitään syitä tyytymättömyyteen, niin silloin on vähäksi aikaa laitettava hyvät asiat sivuun ja pohdittava niitä huonoja. Kerro siis omia kokemuksiasi. Mihin sinä olet tyytymätön Pietarsaaressa?

Read Full Post »

dsa

Muistan lukeneeni joskus erään artikkelin, jossa haastateltava totesi ymmärtäneensä, ettei hänen tarvitse sanoa mielipidettään joka asiaan. Siis siinä mielessä, että vaikka mieli tekisi jotakin sanoa ja vaikka jonkinlainen mielipide olisi, niin voi olla joskus vain hiljaa. Mielipiteenlaukojia on maailma täynnä. Päätin silloin, että otan siitä itselleni teeman loppuvuodeksi. Se selittää osaltaan tätä hiljaiseloa täällä Korpialttarilla. Loppu selittyy laiskuudella.

Näin loppuvuoden vapailla on taas ollut aikaa pohtia monenlaista. Yksi ajankohtainen polemiikki liittyy jälleen kielikysymyksiin. Edellisen kerran sivusin itse kielipolitiikkaa postauksessani, jossa pohdin Pietarsaaren GLS-tapahtumaa. Täällä Suomessa loppusyksyä värittivät toisaalta RKP:n kampanjointi Vaasan sairaalan laajan päivystyksen lopettamista vastaan ja toisaalta vaikkapa Sebastian Tynkkysen kohua herättänyt ruoskintavideo, josta uutisoitiin aina Ruotsia myöten.

Kieli on herkkä asia. Ruotsinkieliset ovat harmissaan siitä, että laaja päivystys siirtyy Vaasasta Seinäjoelle. Arvellaan, että Seinäjoella ei saa yhtä laadukasta palvelua ruotsiksi, kuin Vaasassa on saanut. Ymmärrän toki heidän huolensa. Meille suomenkielisille täällä Pietarsaaressa se on ollut arkipäivää jo vuosia. On aivan normaalia, että sairaalassa on lääkäri, joka puhuu vain ruotsia tai englantia. (Olen myös tästä kirjoittanut aiemmin.) Itse asiassa juuri meidän näkökulmastamme koko touhu tuntuu kovin tekopyhältä. Täällä on ihan Anna-Maja Henrikssonin kotikentälläkin mahdollisuus puolustaa vähemmistön oikeuksia. Täällä olemme vain vähemmistössä me suomenkieliset. Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että 1960-luvulla sekä Pietarsaari että Kokkola olivat vähän alle 20000 asukkaan kaupunkeja. Pietarsaari on sitä edelleen, mutta Kokkolassa lähennellään 50000 asukkaan rajaa. Ja ainakin yhden tilaston mukaan Pietarsaaresta muuttaa pois lähinnä suomenkielinen väestö.

Toisaalta myös Tynkkysen (jonka tunnen muista yhteyksistä) tempaus tuntuu aika rajulta. Minulle ei pakkoruotsi ollut pakkopullaa. Vaimoni on ruotsinkielen opettaja, olen itse töissä täysin ruotsinkielisessä työpaikassa ja minulla on monia hyviä ruotsinkielisiä ystäviä. Tiedän pariskuntia, joissa toinen puolisoista on suomen- ja toinen ruotsinkielinen. Olen kuunnellut, kuinka työkaverit, jotka ovat Larsmosta tai Lepplaxista, arvostelevat ruotsinkielen murretta, jota puhutaan Närpiössä tai Kokkolassa. Olen kuunnellut kuinka KAJ laulaa: ”Kom ti byin” tai ”Jåo nåo e ja jåo YOLO ja nåo” ja jopa laulanut mukana. Olen nauranut katketakseni, kun Murre och Backlund går på Jaromatch ja yrittänyt pysyä kärryillä, kun ähtäväläinen ja uusikaarlepyyläinen puhuvat kalastuksesta (en pysynyt).

Olen ihmetellyt, kun salibandyjoukkueessani olevia ruotsinkielisiä pelaajia on haukuttu kentällä vain sen tähden, että he puhuvat ruotsiksi ne vähät asiat, mitä pelikentällä puhua ehtii. Haukkujina siis yleensä vastustajan pelaajat. Olen myös ihmetellyt, kuinka luennoitsijan kysyessä, että ”Kuinka moni kokee olevansa parempi ihminen puhumansa kielen perusteella”, miten lähes jokainen ruotsinkielinen nosti kätensä ylös. Ei tee ruotsinkieli ihmisestä parempaa sen enempää kuin suomen- tai venäjänkieli. Kielitaito sinänsä on suotava ominaisuus.

Kaiken ihmettelyn jälkeenkin minä haluaisin tehdä yhteistyötä yli kielirajojen. Haluaisin tehdä sitä erityisesti oman seurakuntani kohdalla, mutta se on toistaiseksi osoittautunut mahdottomaksi. Eikä syynä liene edes ensisijaisesti haluttomuus, vaan yksinkertaisesti osaamattomuus. Me emme vain osaa kaikkien näiden vuosien jälkeenkään tehdä aloitetta ja nähdä sitä vaivaa, että aitoa ja toimivaa yhteyttä voisi syntyä. Ja lienee niin, että kaikki tuo edellä mainittu kyräily, epäluulo ja pettymykset ovat loppujen lopuksi puuttuvan yhteyden syytä. Mitä mieltä sinä olet? Jos vastaat, niin muista vastata kunnioittavasti.

Read Full Post »

fdaTässä pitkin viikkoa on silmiini sattunut uutisia siitä, kuinka eri mediatalot ovat päättäneet rajoittaa tai lopettaa kokonaan kommentointimahdollisuuden verkkosivuillaan. Luullakseni Helsingin Sanomien NYT-liite avasi pelin, johon ilmeisesti ainakin MTV3 ja Ylekin harkitsevat liittyvänsä. Luulen, ettei kenellekään nettikeskusteluita seuranneelle ole yllätys, että yksinkertainenkin keskustelu saattaa eskaloitua hämmästyttävän nopeasti.

Yksi ärsyttävä piirre monessa nettikeskustelussa on tuotu hyviin NYT-liitteenkin mainitsemassa, alunperin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistu parodioiva pakina: Vilkasta keskustelua internetissä. Vaikka kyseessä on parodia, niin eipä se taida kovin kaukana todellisuudesta olla. Ihmiset vastaavat reaalimaailmassakin asian vierestä ja menevät henkilökohtaisuuksiin kovin neutraalinkin asian käsittelyssä.

Aikana ennen Facebookia olivat monella sivustolla suosiossa vieraskirjat. Sellainen oli käytössä silloisen seurakuntani sivustollakin ja työni kautta jouduin sitä moderoimaan. Itselleni oli melkoinen yllätys huomata, kuinka suuri moderoinnin tarve todella oli. Kyseessä oli siis tutun seurakunnan vieraskirja, joten melko nopeasti tunnistin nekin kaverit, jotka kommentoivat nimimerkin takaa. Useimmat, jopa pöyristyttävät kommentit eivät siis olleet mitenkään ulkopuolelta tulleita, vaan ihan tuttujen ihmisten kirjoittamia.

Tuntui kuin joillakuilla olisi ollut ihan kaksi eri persoonaa. Toisaalta oli se normaaliminä ja sitten se nettiminä, jolla ei juuri rajoitteita tai estoja kommentoinnin suhteen ollutkaan. Myöhemmin kehittelimme sivustolle kommuunin, joka oli monella tapaa Facebookin esiaste. Yksi idea oli, että jokainen on siellä omalla nimellään. Ajatus oli, että omalla nimellä toimiminen rauhoittaisi edes jollakin tavoin keskustelua. Turha toivo.

Joillakin ihmisillä tuntuu olevan lähes olematon harkintakyky. He suoltavat ajatuksensa ja väitteensä suodattamatta ja karkeasti kaiken kansan nähtäville. Sama ilmiö johti aikanaan muun muassa siihen, että gospelartistina aloittanut ja sittemmin musiikkiskaalaansa laajentanut Juha Tapio joutui sulkemaan sivustonsa vieraskirjan tulisieluisten ja kitkerien kommentoijien pilatessa kaikkien tunelman. Kaiketi samankaltainen ”keskustelu” on johtanut nyt myöhemmin siihen, että mediatalot joutuvat tosissaan pohtimaan kannataako ihmisten antaa kommentoida uutisia.

Yksi tällainen tuntemani kahden persoonan ihminen myönsi avoimesti, ettei uskalla sanoa mielipiteitään kasvotusten, mutta netin kautta kaverin mielipiteet olivat lempeästi sanottuna jyrkkiä. Kasvotusten kaveri on miellyttävä, hiljainen ja jopa säyseä, mutta netissä miehestä kuoriutuu Tšingis-kaanin veroinen virtuaalimaailmojen alistaja.

Toinen tuttu henkilö on intoutunut trollaaja. Trollaus, fleimaus ja provosointi ovat hänen arsenaaliaan. Mauno Koiviston kerrotaan sanoneen, että ”Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan.”. Se lienee hyvä neuvo politiikassa ja diplomatiassa, mutta ei taida onnistua nettikeskustelussa. Tiedän henkilöitä, jotka haluavat tieten tahtoen ärsyttää jotakuta tuttua vaikkapa Facebookin sekavissä syövereissä. He ovat mielestään suunnanneet trollinsa tietylle henkilölle, mutta ihmettelevät, kun kaverit alkavat karttaa heitä. Trollauksissa ja provosoinneissa on se haittapuoli, että itse ei oikein voi päättää että kuka niihin reagoi ja miten. Vaikka ei pitäisi provosoitua, niin minkäs teet kun provosoiduttaa.

Edelleen sellainen ominausuus kuin ”lähdekritiikki” alkaa olla valitettavan harvinainen ilmiö. Sitä toki ilmenee kaikilla elämän osa-alueilla, mutta esimerkiksi nyt ajankohtaiseen maahanmuutto- tai pakolaiskeskusteluun ovat jo pitkään liittyneet tilastot, joita joku laatii autotallinsa nurkassa ja esittää sitten validina tutkimustuloksena kaikelle maailmalle. Näihin ”tutkimuksiin” nojaavia kommentoijia sitten riittää.

Pastorina minua tietysti harmittaa, että kaverit, jotka nostin esimerkiksi, ovat Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuvia. Tiedän, että meissä on monia sellaisia, joista ei päällimmäisenä välity se, että meille Jeesus ja hänen opetuksensa ovat tärkeitä. Tiedän, että moni uskovaiseksi itseään sanova on samalla äärimmäisen tiukka, tuomitseva ja negatiivinen kommenteissaan. Silti tunnen monia hyviä keskustelijoita ja ajattelijoita, joita yhdistää sama usko.

Paavali, yksi kristittyjen rakastetuimmista opettajista sanoo kirjeessään galatalaisille, että: ”Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.” Kaikki kolme lienevät edelleen hyviä neuvoja ihan meille suomalaisillekin.

Read Full Post »

glssemod

”Kaksikielisyys on rikkaus!” Tai ainakin me muistamme muistuttaa sitä toisillemme, kun yritämme tulla sivistyneesti toimeen pienellä kaksikielisellä paikkakunnalla. Kielitaito on yleisesti ottaen osa hyvää yleissivistystä ja olenkin saanut suuren siunauksen osakseni päästessäni tutustumaan äidinkielenään ruotsia puhuviin ihmisiin täällä ruotsinkielisellä rannikolla.

”Yhteistyötä yli kielirajojen!” on yksi monen yhteiskristillisen tapahtuman ja kampanjan haavekuvista. Itse olen käytännössä ollut koko elämäni aktiivinen seurakuntalainen ja me olemme enemmän tai vähemmän aktiivisesti etsineet mahdollisuuksia ja tilaisuuksia toimia yhteistyössä ruotsinkielisten seurakuntien kanssa. Tämä pyrkimys on ollut olemassa niin kauan kuin jaksan muistaa.

Pietarsaaressa järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa GLS-tapahtuma. Global Leadership Summit on ollut syksyni kohokohta jo kuuden vuoden ajan. Itse asiassa pieni Vedä Henkeä –seurakuntamme on paljosta velkaa tälle upealle tapahtumalle. Arvaatte varmaankin innostukseni, kun kuulin, että tänä vuonna saisimme nauttia tapahtumasta ihan kotikaupungissamme.

Ei toki mennyt kauaa, kun kuulin, että tapahtumasta tulisi pelkästään ruotsinkielinen. Itse ymmärrän ruotsia hyvin ja englantia erinomaisesti, joten minulle se ei olisi ongelma, mutta osalle seurakunta-aktiiveistani kyllä. Otinkin saman tien yhteyttä tuttuun järjestäjään ja esitin vienon toiveen: Voisivatko videonäytöltä näytettävät puheet olla tekstitettyjä molemmilla kielillä? Sellainen kun oli mahdollista jo vuonna 2009 ensimmäisessä GLS-tapahtumassani Vaasassa. Kerroin lisäksi, että juontojen, laulujen ja muiden infojen ei tarvitse olla kahdella kielellä. Riittää, kun itse opetusta pystyy seuraamaan.

En kuitenkaan yllättynyt kun kuulin, että tekstitys kahdella kielellä koettiin hankalaksi. Oletan, että yhtä hankalaksi koettiin simultaanitulkkaus ja mahdollisesti erillinen huone ja siinä pieni näyttö, jolla sama opetus olisi ollut suomenkielisellä tekstillä (Tapahtumaan tehdään joka tapauksessa DVD:t suomenkielisellä tekstillä.), koska nekään vaihtoehdot eivät toteutuneet. En enää yllättynyt, koska surullisen usein lopputulos on juuri tämä. Itse ajattelen, että järjestäjien kohdalla oikea kysymys ei tässä tapauksessa ollut ”Onko se hankalaa?” tai ”Onko se helppoa?”, vaan ”Onko se oikein?” tai ”Onko se kristillistä?”.

En toki tiedä minkälaisen kysymyksen päättäjät ovat itselleen tehneet, mutta vastauksen tiedän. Olen näet kuullut saman vastauksen niin monta kertaa aiemminkin. Jeesus kyllä yhdistää yli kunta- ja valtakuntarajojen. Hän yhdistää eri kirkkokunnista ja tunnustuskunnista olevia ihmisiä. Jeesus kykenee yhdistämään ihmisiä yli ikäkuilujen ja kulttuurirajojen. Ainoa asia, jossa Jeesuksen valta hyytyy on suomen- ja ruotsinkielisten yhdistäminen Pietarsaaressa.

En tällä kaikella ole kuitenkaan nostattamassa kieliriitaa. Tai se ei siis ole tavoitteeni. Tiedän, että ymmärrystä ja puolestapuhumistakin esiintyi. Tiedän myös, että moni ruotsinkielinen ystäväni oli yhtä hämmästynyt, ellei enemmänkin, kuullessaan tästä kaikesta.

Se mikä minua todella harmittaa on se, että niin moni seurakunta on herännyt maailmassa vallitsevaan epäoikeudenmukaisuuteen. Moni seurakunta tekee työtä ihmiskaupan uhrien, orpojen, sorrettujen tai vaikka katulapsien parissa. Jotkut kampanjoivat reilun kaupan suklaan, kahvin tai muun tavaran puolesta. Joku sijoittaa mikrolainoihin tai hommaa kenkiä köyhille. Kuitenkin, kaiken jalon, ylevän ja oikean kanssa kisaillessamme me kompastumme edelleen ikiaikaiseen kysymykseen: ”Kuka on minun lähimmäiseni?”

Read Full Post »

albert-einstein-fear-technology-surpass-human-interaction-generation-idiots

”Pelkään sitä päivää, jolloin teknologia ottaa vallan ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Silloin maailma näkee ensimmäisen idioottien sukupolven” -Albert Einstein

Olen tietoinen siitä, että tuo alun sitaatti ei itse asiassa ole Albert Einsteinin sanoma. En loppujen lopuksi löytänyt selvää vastausta siihen, että kuka tuon ajatuksen on alunperin keksinyt. Minä käytän sitä tässä yhteydessä, koska JOKU on sen keksinyt ja MINÄ olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Minua on nimittäin tänä keväänä vaivannut pahemman laatuinen kevätallergia. Tähän allergiaan ei ole syypäänä mikään siitepöly, vaan yllätyksekseni olen tullut allergiseksi älypuhelimille ja sosiaaliselle medialle.

Muistan, kuinka joku vuosi sitten olin käymässä Englannissa tapaamassa muutamaa kaveria. Meistä kellään ei ollut paikallista puhelinliittymää, joten kun sitten pääsimme ilmaisen langattoman verkon ääreen, jokainen nappasi puhelimensa ja päivitti kuulumisensa Facebookiin. Kun tajusin meidän kaikkien päivittävän statuksiamme ja vieläpä tykkäävän toistemme tilapäivityksistä ja kommentoivan niitä samalla, kun istuimme samassa huoneessa hiljaisina puhelinten näyttöjen valaistessa kasvojamme, minä raukka pidin sitä jotenkin hienona ja modernina.

Viime kesänä sain etuoikeuden viedä kauniin vaimoni veneretkelle lastemme jäädessä isovanhempien huomaan. Ajoimme veneellämme läheiseen rantaravintolaan ja nautimme upeasta kesäsäästä ja toisistamme. Siinä ruokaamme odottaessamme läheiseen pöytään tuli keski-ikäinen pariskunta. Hetkeä myöhemmin omilla veneillään saapuivat ilmeisesti pariskunnan pojat, pari kaveria ja mahdollinen tyttöystävä tai vaimo. Ruokansa tilattuaan jokainen otti puhelimensa eteensä ja alkoi räpeltää sillä. Muistelen, että ainoastaan perheen äiti oli ilman puhelinta ja hän katseli yksinäisenä ympäriinsä, kun kaikki olivat kiinni koneissaan. Silloin se ei enää näyttänyt hienolta tai edes modernilta.

Niin, kyllä minä tiedän, että älypuhelimilla voi tehdä paljon hyvää. Samoin sosiaalinen mediakin on tuonut mukanaan paljon hyvää ja toimivaa. Niiden yhdistelmä on vain hankala. Liian usein näkee ihmisiä, jotka sen sijaan että keskittyisivät läsnäoleviin ihmisiin, käyttävät aikaansa puhelintaan räpeltäen. On liian tärkeää selata Facebookia, Twitteriä tai WhatsAppia. On todella ärsyttävää olla sellaisessa seurassa läsnä. Tiedän, että on jo olemassa yrityksiä ja vaikkapa seurakuntia, joissa puhelinten tuonti palaveriin on kokonaan kielletty. Erään seurakunnan nuorisotiimin jäsenet jättävät puhelimensa oven vieressä olevaan koriin, äänettömänä ja kuvaruutu alaspäin.

Viimeksi, kun tyttäreni synttäreillä törmäsin samaan ilmiöön tein päätöksen. Tästä lähtien meidän perhejuhlissamme ovat puhelimet kiellettyjä. Niin ikään olen alkanut huomautella kavereille asiasta. Sanon melko suoraan ja töykeästikin: Laita puhelin pois! Ole läsnä! Me olemme tässä nyt! Räplää kotonasi!

Kevätallergia ei ole naurun asia! Minä en enää suostu siihen, että kanssani olevat ihmiset kokevat virtuaalimaailman tärkeämmäksi kuin minut. Olen ehkä vanhanaikainen. Kenties olen itsekäs. Olkoon niin, mutta rajansa kaikella. Tässä on minun rajani.

Mitä mieltä sinä olet?

Ps. Tässä on aiheeseen liittyvä video. Törmäsin siihen sattumalta tänään.

Read Full Post »

screenshot

”Teologiset perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi” – Muistiinpano yhdysvaltalaispastorin Raamatun marginaalissa.

Loppukesän leirillä sain kuulla erikoisesta tapauksesta. Suomalaispastoria oli pyydetty tavan mukaan tulkiksi Yhdysvalloista saapuneelle puhujavieraalle. Tyypillisessä tulkkaustilanteessa sekä puhuja että tulkki seisovat saman puhujapöntön takana ja tulkilla on mahdollisuus jopa sivusilmällä seurata puhujan muistiinpanoista, että mitä on tulossa seuraavaksi. Tiedän, koska olen itsekin toiminut useita kertoja tulkkina.

Suomalaismies oli kiinnittänyt huomiota vieraansa Raamatun marginaaliin kirjoittamaan erikoiseen neuvoon: ”Teologiset perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi”. Traagista ja koomista yhtä aikaa. Hienoa on tietysti, että mies tajusi itsekin olevansa heikoilla jäillä, mutta ehkäpä äänen korottamisen sijaan olisi syytä etsiä aiheita, joille löytää vahvat perustelut.

Onnekseni en tiedä kyseisen pastorin nimeä, en aihetta enkä edes sitä, että liittyikö kyseinen neuvo sillä kertaa esillä olleen aiheen käsittelyyn. Asia muistui mieleeni, kun kävin pikaisesti torstaina 19.9. paikallisessa Siwassa. Huomasin siinä ohimennen iltapäivälehden lööpin, jossa kerrottiin järkyttyneestä kuntapomosta. Heitä lienee näinä aikoina monia, mutta tämä mies oli ilmeisesti pysähtynyt kysymään tietä pojilta, minkä johdosta häntä oli luultu namusedäksi. Ilmeisesti miehestä oli levitetty Facebookissa jopa tuntomerkkejä.

En tullut lehteä ostaneeksi ja tänään kun yritin uutista etsiä, löysin vain tuon otsikkokuvan kaksi linkkiä, joista kumpikaan ei johtanut oikeaan osoitteeseen. Vaikuttaa siltä, että uutinen oli syystä tai toisesta poistettu netistä. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että jos jenkkipastorin neuvosta poistaa viittauksen teologiaan, niin hänen neuvollaan on monia kannattajia. ”Perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi.”

Nähdäkseni sosiaalinen media ja elämämme internet-aika on tuonut mukanaan paljon hyvää. Ikävänä lieveilmiönä on kuitenkin ’ammu ensin, kysy vasta sitten’ -tyyppisen lynkkausviestinnän nousu. En valitettavasti tiedä kuntapomouutisen taustoja, mutta mieleeni nousee muita esimerkkejä siitä, kuinka tarkoitushakuisella viestillä, sopivasti kuvatulla videolla tai asiayhteydestään irrotetulla sanomisella saadaan aikaan melkoinen meteli. Kun perustelut ovat hatarat, on korotettava ääntään. Tänä päivänä ääni korotetaan kaiketi internetin ihmemaassa epäilystä nostattamalla.

Monet ovat ne facebookpostaukset, joiden kammottavan, pöyristyttävän, uskomattoman tai yltiöihmeellisen viestin takaa paljastuu aivan täysi huijaus. Yhtenä esimerkkinä, jonka äkkiä muistan on ulkomaalaisen ystäväni kauhisteleva postaus, jossa Barack Obama kuulemma lukee muslimikirjailijan kirjaa islamin hallitsemasta maailmasta. Lyhyellä tarkistuksella huomaa, että kirja ei ole muslimin kirjoittama, eikä se edes liity islamiin. Tämänkaltaiset viestit keräävät silti satoja jakoja ja linkityksiä ilman, että monikaan vaivautuisi ottamaan perusteluista selvää.

Minun neuvoni amerikkalaispastorille olisi tämä: ”Opeta asioita, joista tiedät varmasti. Ole nöyrä ja myönnä se, ettet tiedä jotakin asiaa. Jos perustelusi ovat hatarat, ole mieluummin hiljaa äläkä suinkaan korota ääntäsi.”

Sopinee neuvoksi meille muillekin?

Read Full Post »

1111Tänään, kun selailin perinteiseen tapaani Facebookissa kiertäviä juttuja, sattui silmiini tapaus MC Abdi. Kyseinen nuorimies oli ilmeisesti liittynyt monien muiden tykkäyksiä keräävien joukkoon ja laittanut itsestään kuvan facebookiin tekstillä: ”Jos 5000 tykkää tästä, menen takaisin Somaliaan”. Kuva keräsi hetkessä tuhansia tykkäyksiä ja satoja vihaisia ja suoraan sanoen pöyristyttäviä kommentteja.

Meidän aikamme uudissanoihin kuluu myös termi ”vihapuhe”. En ainakaan muista, että nuoruudessani olisin koskaan kuullut kenenkään puhuvan vihapuheesta. Tänä päivänä puolestaan vihapuhetta tuntuu olevan kaikkialla. Itse asiassa joskus vaikuttaa jopa siltä, että vihapuheeksi leimataan kaikki asiallinenkin argumentointi, oli sitten puheenaiheena seksuaalivähemmistöt, pakkoruotsi tai maahanmuuttajat.

Olen aiemmin kirjoittanut jonkin verran ajatuksiani maahanmuutosta. En koe tarvetta muuttaa mitään siitä, mitä kirjoitin tuolloin, yli kolme vuotta sitten. Olen saanut itse olla useammassakin sellaisessa työpaikassa, jossa on joukko maahanmuuttajia töissä. He ovat puolestaan edustaneet useaa eri kansallisuutta ja ovat poikkeuksetta olleet hyviä ja ahkeria työntekijöitä.

Mielestäni niin pakkoruotsiin kuin maahanmuuttonkiin liittyy eräs yhteinen ongelma ja tyytymättömyyden aiheuttaja. Se on epäoikeudenmukaisuus. Selvennän sitä näin: Minä asun pienellä, kaksikielisellä paikkakunnalla. Minulla on useita kaksikielisiä tai pelkästään ruotsinkielisiä ystäviä. He ovat hyvää porukkaa ja luvalla sanoen ruotsinsuomalainen kulttuuri vaikuttaa monella tapaa rennommalta ja iloisemmalta kuin meidän suomenkielisten. En osaa, enkä halua ajatella heistä mitään pahaa.

Usein kielikysymyksessä otetaan esille se kiistaton tosiasia, että ruotsinkielinen ei välttämättä saa palvelua virastossa omalla äidinkielellään. Meillä on tilanne joskus toisinpäin. Tänä päivänä eteen tulee todennäköisimmin tilanne, jossa olet käymässä terveyskeskuksessa ja sinua hoitaa ummikkoruotsalainen lääkäri ja tulkkinasi toimii sairaanhoitaja, joka ei hänkään osaa suomenkieltä kunnolla. On jotenkin halju tunne selitellä omia oireitaan, kun ei ole varma, että kääntyykö kurkkukipu peräsuolentähystykseksi. No leikki sikseen, mutta tällaisista tilanteista alkaa aivan tavallisen ihmisen kohdalla kyteä tyytymättömyys. Uskoakseni perusmaukka kokee valtavan epäoikeudenmukaisena sen, ettei hän saa Suomessa palvelua omalla äidinkielellään. Omakohtaisen kokemuksen rinnalla kaikki muut argumentit tapaavat jäädä toissijaisiksi. Niin ikään RKP on politiikallaan näyttänyt, että elämä ei aina ole helppoa paikkakunnalla, jossa RKP on vallassa. Muistan koululautakunnassa istuneen ystäväni kertoneen, kuinka pätevän suomenkielisen sijaan johonkin tehtävään valittiin epäpätevä ruotsinkielinen ihan vain enemmistön turvin. Epäoikeudenmukaista? Ehdottomasti!

Maahanmuuttoon liittyy joskus sama epäoikeudenmukaisuuden tunne. Minulla on sellainen käsitys, ja korjaa jos olen väärässä, että maahanmuuttajille suunnatusta tuesta ja heihin liittyvistä kuluista ei oikein kukaan ole selvillä. Muistelen lukeneeni, että hekin, jotka ovat yrittäneet selvittää erilaisia tukia maahanmuuttajille, ovat hämmästyneet selvitystyön vaikeudesta. Uskon, että näihin liittyy juuri tästä syystä paljon käsityksiä, jotka eivät välttämättä perustu totuuteen, mutta totuuskaan ei ole tarjolla. Saattaa olla, että pitkäaikainen naapuri kertoo perusjonnelle, että hänen vaimonsa ei päässyt hammaslääkäriin, koska jono oli liian pitkä, mutta  Ahmed vietiin taksilla sadan kilometrin päähän yksityishammaslääkärille. Naapuri kertoo, että taksi oikein odotti siellä, toi Ahmedin takaisin ja kaupunki maksoi kaiken.  Jälleen kerran tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Naapurin sanaan on totuttu luottamaan.

Aika, jona elämme on täynnä yksittäisiä tarinoita epäoikeudenmukaisuudesta. Ylevät periaatteet ja julkilausumat hukkuvat yhden ihmisen kokemuksiin. Huomaathan, ettei Ahmedin tarinan tarvitse edes olla tosi. Silti se ruokkii sitä tunnetta, joka on alkanut kasvamaan jo jonkin muun syyn tähden. Toiset tarinat Facebookissa, työpaikkojen kahvihuoneissa ja väsähtäneillä huoltoasemilla syytävät lisää polttoainetta tyytymättömyyden liekkiin. Kun liekki yltyy, se roihahtaa raivoksi ja sitä raivoa saamme lukea kaikesta siitä vihapuheesta, jota aika, jona elämme, on pullollaan.

Read Full Post »

Colorful Chalk at Chalkboard

”Yhden sukupolven ajattelu luokkahuoneessa tulee olemaan hallituksen ajattelua seuraavassa sukupolvessa” -Abraham Lincoln

Tuo ylläoleva lainaus on ihan omaa käännöstäni, eikä se ole sellaisena kovin onnistunut. Se saa kuitenkin kelvata avaukseksi muutamille ajatuksilleni. Kukaan on tuskin voinut välttyä huomaamasta erityisopettaja Antti Korhosen irtisanomista ja sen jutun ympärillä vellovaa kohua. Monia hyviä näkökulmia on tuotu jo esille ja tällä kertaa en usko voivani lisätä mitään merkittävää meneillään olevaan keskusteluun.

Sen verran kerron kuitenkin, että en muista ärsyyntyneeni pitkään aikaan mistään niin paljon, kuin tästä asiasta. Minä en ole niitä ihmisiä, jotka pitävät fyysistä koskemattomuutta jonkilaisena korkeimpana totuutena ja kaiken ylittävänä arvona. Isäni on usein kertonut hänen lapsuutensa tarkkailuluokan opesta, joka antoi valita jälki-istunnon ja luunapin väliltä. Moni valitsi luunapin, mutta vain kerran. Miehen luunappi napsahti sen verran napakasti otsaan, että se riitti. Ai pahus, ihannoinko nyt väkivaltaa? Unohda, että kerroin tästä.

Korhosen tapausta seuranneessa keskustelussa moni muisteli itsekin saaneensa kokea muutakin kuin nuhtelua. Milloin oli tullut kirjasta päähän ja milloin oli tullut viivottimesta näpeille. Moni muistelija lisäsi samaan hengenvetoon, että ”ilman muuta ansaitsin sen”. Siinäpä se. Tuntuu, että ei tarvitse mennä kovin kauas taaksepäin, kun lapsikin tajusi sentään käyttäytyneensä kuin idiootti, silloin kuin niin käyttäytyi. Ulla Appelsin kirjoitti tästä osuvasti. Moni arkielämän idealisti haaveilee maailmasta, jossa aikuisen lempeä, mutta luja puhe tehoaa tämän päivän angstiteiniin ja he paheksuvat jokaista, joka alentuu primitiivisen luolamiehen (tai -naisen) tasolle ja turvautuu fyysiseen voimankäyttöön. Luulen, että koulumaailman todellisuus on aivan toista, kuin miltä se monien hurskastelijoiden silmiin näyttää. Pilvilinnoistaan maailmaa katselevat maailmanparantajat arvelevat, että aikuinen ei voi tai saa alentua nuoren tasolle. Raamatun mukaan kaikkien aikojen viisain mies lausui kerran: ”Nuhde pystyy paremmin ymmärtäväiseen kuin sata lyöntiä tyhmään. Luulen, että hän on oikeassa. Nuo ymmärtäväiset eivät kaiketi haistattele opettajilleen?

Minun mielestäni kaikki kehitys ei ole hyvää kehitystä. Käytöstapojen puute, kurin ja rajojen katoaminen ja auktoriteettien poistuminen nuoren elämästä eivät koskaan voi olla suotuisaa kehitystä. Pulassa me kaikki olemme viimeistään silloin, kun nämä opettajia halveksivat, aikuisille haistattelevat tulevaisuuden toivot ovat päättäjinä. Herra meitä sellaiselta varjelkoon!

Mahtavatko Suomessa päteä Mark Twainin ajatukset?: ”Aluksi Jumala loi idiootit. Se oli harjoittelua. Sen jälkeen hän loi koululautakunnan.”

Read Full Post »

Seurakuntapiireissä on jo kauan aikaa pyörinyt ajatus palvelemisesta ’levosta käsin’. Muistan kuulleeni jo vuosia sitten ihmisten kertovan, että pitäisi elää levosta käsin, palvella levosta käsin tai muuten vain edetä siitä samasta levosta käsin. Tunnustan, että olen itsekin joskus – enempää asiaa ajattelematta – esittänyt samankaltaisia ajatuksia. Olen tullut kuitenkin siihen lopputulokseen, että tuo ajatus on kaikenkaikkiaan melko typerä!

Päinvastoin kuin ehkä kansankirkossa, jossa pyritään maksamaan selkeää palkkaa kaikille työntekijöille, vapaammin järjestäytyneissä seurakunnissa työ perustuu paljon enemmän vapaaehtoisuuteen. Työ perustuu ihmisten hyväntahtoisuuteen ja alttiuteen tehdä asioita ihan vain yhteisen hyvän eteen. Samaa asennetta löytyy monista urheiluseuroista tai yhdistyksistä, joissa innokkaat talkoolaiset mahdollistavat paljon laajemman toiminnan, kuin pelkkien palkkalaisten varassa olisi mahdollista. (Huomaa, että palveleminen, talkootyö ja vapaaehtoisuus ovat kaikki samaa asiaa.) Siispä levosta käsin palvelemisessa haetaan sitä, että tuon vapaaehtoisuuden tulisi olla hauskaa tai ainakin sen tulisi sopia helposti ihmisen senhetkiseen aikatauluun. Missään nimessä vapaaehtoisuudesta ei saisi tulla stressiä tai prässiä ihmisen elämään. Aikataulujen pitäisi olla joustavia ja asioita tehdään sitä tahtia, kun sopivasti ehditään. Oikeastaan ei saisi vaatia kovin paljoa eikä antaa edes negatiivista palautetta, ettei lepo kärsi.

Pienelläkin pohdinnalla täyspäinen lukijani ymmärtää, että levosta käsin tekemällä ei saada mitään aikaan. Tai se mitä saadaan aikaan, tehdään hitaasti, kankeasti ja siten, että käytetään valtavasti energiaa ihmissuhteiden säilyttämiseen. Voi olla, että joudut käyttämään suhteettoman paljon aikaa siihen, että maanittelet ja innostat ’palvelijaa’ tekemään osansa ajoissa tai kunnolla. Jos joudut antamaan palautetta, joudut miettimään tarkkaan mitä sanoisit, ettei vastaanottaja vain suutu ja lopeta työtään kokonaan. Jos työssä mukana oleva on vielä niin sanottua ’High Maintenance’ -tyyppiä, niin alat olla ihan aidosti kus…, anteeksi, lirissä. Olen varma, että jokainen vapaaehtoisten kanssa työtä tehnyt tunnistaa tämän piirteen.

Itse asiassa luulen, että koko ’levosta käsin’ -palvelemisen taustalla on ongelmana ihan joku muu asia. Olen listannut tähän muutamia ajatuksiani siitä, mistä todella kiikastaa silloin, kun alat kuulla vaatimuksia levosta käsin palvelemisesta:

1. Alttiuden kirous
Ikiaikainen ongelma on, että ihminen, joka vastaa sinulle mielellään ’kyllä’, vastaa usein samoin myös muille. Alttiit ja innokkaat ihmiset kuormittavat usein jopa huomaamattaan itseään lupautumalla moniin eri rientoihin ja harrastuksiin. Heidän alttiutensa on heidän kirouksensa. Heillä on niin monta rautaa tulessa, että he alkavat yksinkertaisesti uupua taakkansa alle. Tällöin he kaipaavat lepoa ja sitä, että saisivat helpotusta kuormaansa. Toisinaan on päivänselvää, että nämä ihmiset ovat itse sotkeneet elämänsä lupaamalla itsensä liian paljoon, ja niin vaatimus levosta käsin palvelemisesta voi olla vain hätähuuto liian täyden viikko-ohjelman vuoksi.

2. Sitoutumisen suo
Kirjoitin sitoutumisesta elokuun alkupuolella. Sitoutumisen haaste liittyy kuitenkin oleellisesti myös levosta käsin palvelemiseen. Erityisesti silloin, kun sitoudutaan johonkin tiettyyn näkyyn, visioon tai konseptiin, liittyy siihen myös selkeitä vaatimuksia. Jos esim. rockbbändi asettaa tavoitteekseen radiosoittoon yltävän levyn tekemisen, niin se samalla vaatii bändiläisiä harjoittelemaan enemmän, hiomaan kappaleitaan kauemmin ja ehkä hylkäämään rakkaitakin luomuksia, jotka eivät vain sovi levylle. Bändin sisällä esitetään varmasti rajuakin kritiikkiä prosessin aikana. Sama lainalaisuus toki toimii seurakunnassa tai muussakin yhteisössä. Joskus työhön tulee ihminen, joka ei ole ymmärtänyt sitä, kuinka paljon sitoutuminen häneltä vaatikaan ja kuinka kovaa palautetta hän joutuu vastaanottamaan. Tämä yksilö on uppoamassa sitoutumisen suohon. Niinpä hän kaipaa saada palvella levosta käsin.

3. Mukavuuden viehätys
Tosiasia on, että harva asia on hauskaa jatkuvasti. Yleensä kaikkiin uusiin asioihin liittyy oma uutuudenviehätyksensä ja alkuinnostus, jotka kyllä kantavat pitkälle, mutta eivät koskaan perille. Ihminen, joka haluaa palvella levosta käsin on kenties huomannut, että haskuus on vähän väljähtänyttä ja nyt edellytetäänkin määrätietoisuutta ja päättäväisyyttä. Usein mukavuutta ja uutuutta kaipaavilla on kovasti uusia ideoita, koska he etsivät sitä kautta aina sitä uutuudenviehätystä ja uutta alkuinnostusta. He ovat koukussa mukavuuden viehätykseen. Kuitenkin edelliset sitoutumiset saattavat jäädä kesken. Heidän ideoihinsa on hankala suhtauta innostuneesti, koska tiedät, että heiltä loppuu kohta innostus siihen uuteenkin juttuun.

Nämä kolme esimerkkiä ovat toki vain yleisimmät havaitsemani syyt siihen, että halutaan palvella levosta käsin. Muitakin syitä löytyy. Jos sinun tehtävänäsi on johtaa, pyri tunnistamaan oikeat syyt näiden vaatimusten takaa. Anna lepoa sille, joka on liian suuren kuorman alla. Muista esittää selkeät vaatimukset ennenkuin kukaan sitoutuu mihinkään. Käytä impulsiivisia ihmisiä projektiluontoisissa tehtävissä, joissa heidän kykynsä ovat parhaimmillaan. Et voi koskaan valita niitä, jotka päättävät tulla mukaan työhön. Voit kuitenkin itse tehdä parhaasi, että työ menee eteenpäin ja kukaan ei kuole.

Read Full Post »

Vaikka itse sanonkin, niin minä olen melko ahkera talkoomies. En sano sitä niinkään itseäni kehuakseni, vaan ihan vain toteamuksena. Olen aina pitänyt työnteosta ja erityisesti remontti- ja kunnostustalkoot ovat minulle mieluisia. Olen sillä tavalla sairas, että oikein odotan seuraavaa talkoopäivää. Oma isäni ja veljeni ovat myös kovia työntekijöitä. Itse asiassa he ovat kovempia työntekijöitä kuin minä. Heidän kanssaan saa aikaan ihan mitä vain haluaa. Isääni tai isiä, kuten häntä kutsun, on poikkeuksellisen hienoa seurata. Kahdentoista tunnin talkoopäivänä hän keskittyy lähes hypnoottisesti työhönsä ja häntä saa lähes käskeä tauolle tai kahville. Eikä hän silti meinaa malttaa edes kahvikupposta juoda.

Aikoinaan tuli vietettyä melko monta tuntia työssä Larsmon Lähetyskodilla. Siellä tehty alakerran ja saunan remontti oli paitsi työläs, niin myös opettava ja mielenkiintoinen. Opin muutamia uusia työmenetelmiä, joita en olisi ehkä missään muualla tullut oppineeksi. Niin ikään talkootyönä rempattu Fog-bändin keikkabussi tarjosi uutta oppia ja mielenkiintoisia haasteita. Parhaillaan olemme kunnostamassa uusia tiloja Vedä Henkeä -seurakunnalle. Omat tilat mahdollistavat vähän erikoisempia ratkaisuja, kun ei tarvitse ihan kaikkia miellyttää. Jälleen on siis mahdollisuus tehdä jotakin sellaista, jota en ennen ole tehnyt.

Pelkkien työmenetelmien ja teknisten ratkaisujen lisäksi olen kuitenkin oppinut kaksi tärkeää asiaa kaikissa edellämainituissa talkoissa. Ne haluan jakaa kanssanne:

1. Älä laske töitä koskaan kovin monen ihmisen varaan.
Kun jotakin aletaan suunnittelemaan, on yleensä mukana kovastikin innokasta ja osaavaa ihmistä. Mukana voi olla visionääriä ja innostujaa ihan kymmenittäin. Kuitenkin, kun työ alkaa, on se usein silti muutaman avainhenkilön vastuulla. Se ei ole ongelma, jos tiedostat sen etukäteen *). Jos lasket sen varaan, että kaikki ovat mukana, tulet varmasti pettymään. Pyydä mukaan muutama varmasti luotettava ja sitoutunut henkilö. Anna heille vastuu keskeisistä asioista. Siihen ympärille voit etsiä niitä, jotka voivat tehdä yhden tunnin silloin ja toisen tällöin. Jätä heille ne työt, jotka voi jättää kesken ja joita joku toinen voi jatkaa milloin tahansa.

2. Tunnista oma mielialasi.
On tragikoomista, kuinka helposti mielialasi voi vaihdella projektin edetessä. Kun aloitat työn yksin työkohteessa, voi tunnelma olla hyvä. Kun muutaman tunnin olet touhunnut, saattaa tuntua että olet yksin koko maailmassa. Hyvänä hetkenäsi ymmärrät, että ihmisillä on työesteitä tai heidän täytyy levätä tai antaa aikaa perheelle. Väsyneenä ajattelet helposti: ”Kyllä tässä mullakin töitä olis. Kyllä mäkin haluaisin levätä tai antaa aikaa perheelle.” On helppoa sortua sellaiseen ”Pitäkää tunkkinne, P****le” -ajatteluun, jossa käyt riitelemään mielessäsi niiden ihmisten kanssa, jotka eivät ole talkoisiin tulleet. On tärkeää tunnistaa oma mielentilansa ja lopettaa työt ajoissa. Väsyneenä et ole tehokas ja mielikuvariitelykään ei tuo tulosta.

Nämä kaksi neuvoa saattavat olla useimmille kovin yksinkertaisia, mutta silti ne unohtuvat niin usein meiltä kaikilta. Toivon sinulle runsasta talkoohenkeä tulevalle vuodelle.

*) Esimerkiksi edellä mainitussa Lähetyskodin projektissa oli mukana kaksi seurakuntaa, joiden yhteinen jäsen määrä oli yli 700 henkeä. Lähetyskodista innostuineita oli useita kymmeniä, mutta aktiivista remonttia tehtiin pääosin alle kymmenen hengen porukalla

Read Full Post »

Older Posts »