Tätä kirjoittaessani on jo selvinnyt, että presidentinvaalien toiselle kierrokselle selvisivät Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. Henkilökohtaisesti yllätyin myös Paavo Väyrysen hienosta kampanjasta, sillä olin todella skeptinen hänen mahdollisuuksiensa suhteen, kun kuulin hänen lähtevän mukaan kisaan. Mielestäni on hienoa, että Väyrynenkin jaksoi vielä kampanjoida.
Olen pettynyt ja jossakin määrin jopa järkyttynyt siitä, kuinka rajuja kommentteja erityisesti Haaviston hyvä vaalitulos aiheutti. Omassa lähipiirissäni ja Facebook-kavereissani on monia vapaiden suuntien kristittyjä. Tämä on seurausta siitä, että olen joskus toiminut helluntaipastorinakin. Erityisesti uskovien kohdalla tuomitseminen, halveksunta ja täydellinen kunnioituksen puute on tyrmistyttävää. Muutamien tuntemieni pastoreiden arvostus koki kyllä kohdallani kovan kolauksen.
Facebookin moninaisten tilapäivitysten joukosta poimin nopeasti pari ajatusta: ”Mitä suvaitsevaisempi mieli, sitä avarampi suoli!” (toistasataa ’tykkäystä’ tätä kirjoitettaessa) tai ”Vastakkain Vapaamuurari, jonka juhlia johtaa homo Marco. Vastassa julkihomo, joka ei ole käynyt armeijaa. Ketä kristitty äänestää????”
Minua masentaa ja ärsyttää kanssauskovieni suhtautuminen presidenttiehdokkaisiin. Muistelen, että erityisesti hellutaiherätyksessä politiikkaa pidettiin syntinä tai ainakin paheksuttavana vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Nyt jokaisella on jokin mielipide asiasta, mutta ei välttämättä ymmärrystä.
Monet uskovat tuntuvat olevan presidentinvaaleissa puolustamassa Raamatullisia arvoja, huolehtimassa kansakunnan moraalista tai varoittamassa kansakuntaa uhkaavasta Jumalan tuomiosta. Vaikuttaa siltä, että joidenkin uskovien mielikuvissa presidentillä on valtaa kuin muinaisilla faaraoilla. Niinpä he äänestävät Sari Essayahia, koska tämäkin on uskova. Jotenkin he kai kuvittelevat, että uskovan presidentin myötä koko kansa kokee jonkinlaisen kääntymyksen. Älä käsitä väärin, Sari esiintyi mielestäni edukseen kampanjassaan ja häntä äänestääkseen voi varmasti löytää hyviä syitä. Usko ei liene silti se oleellisin syy presidenttiä valittaessa.
En välttämättä jaa samoja arvoja Pekka Haaviston tai Sauli Niinistön kanssa, mutta en voi uskoa esimerkiksi Haaviston homouden olevan jollakin tavalla este hänen kyvyilleen hoitaa presidentin tehtäviä. Olen toki sen verran perinteinen, että toivon näkeväni linnanjuhlia isännöimässä ihan tavallisen heteroparin, mutta en osaa venyttää tätä eeppisiin mittasuhteisiin. Olen yksinkertaisesti siltä osin vanhanaikainen. En sen enempää.
Loppujen lopuksi presidentin merkitys lienee silti melko vähäinen noin niinkuin jokapäiväisen elämän kannalta. Luulen, että uskovien tylyt kommentit tekevät paljon enemmän hallaa kuin yksikään presidentti voisi tehdää hyvää uskovien näkökulmasta. Me ammumme itseämme jalkaan.
Joka tapauksessa minä häpeän kanssauskovieni kommentteja ja rajuja tuomioita. Toivotan omasta puolestani siunausta molemmille ehdokaille ja toivon menestystä ja voimia jäljellä olevaan kampanjointiin.
Korpialttari 