Tänään Facebookia selatessani sattui silmiini uutinen, jonka mukaan Pietarsaarelaiset ovat kaikkein tyytymättömimpiä omaan kaupunkiinsa. Näin kuntavaalien alla tulos on mielestäni mielenkiintoinen, vaikka en jaksakaan uskoa poliitikkojen heräävän tähän todellisuuteen.
Minun Facebook-kavereideni joukosta ensimmäisenä asiaa ehti kommentoimaan Kari Koskela. Omassa blogissaan Koskela nostaa esiin mahdollisia syitä Pietarsaaren huonoon tulokseen. Itse asiassa olen Karin kanssa samaa mieltä useimmista asioista. Olen myös siinä mielessä hänen kanssaan samoilla linjoilla, että uskon syitä olevan useampia. Myös toinen Facebook-kaverini, Esko Heinonen nosti uutisen esille. Eskon isä, entinen kaupunkisuunnittelija Ilmari Heinonen, kommentoi uutista näin:
”Kun tuota listaa katsoo, niin tyytyväisimmät ihmiset asuvat ns. kehyskunnissa tai kaupungeissa, joihin kehyskunnat on jo liitetty. Siinä se 10 kärki jo olikin. Pietarsaaren kohdalla tilanne on se, että kehyskunnissa (luoto, Pedersöre) ollaan varmaankin tyytyväisiä omaan kuntaan. Meillä ongelmana on se, että kaupunki kärsii kaikilla mittareilla siitä, että pinta-ala on pieni, ja ”tyytyväiset omakotiasukkaat” asuvat kunnan rajan väärällä puolella – ja samaan aikaan keskittyvät kaikki seudun ongelmat kaupunkiin”
Lisäksi Esko itse totesi, että muutkin huonon tuloksen kunnat ovat ns. ”yhden puolueen kuntia”, joissa yksi puolue vie ja muut vikisevät. Uskoakseni molemmilla Heinosilla on ajatuksissaan osa totuudesta.
Itse olen aiemmin ottanut varovasti ja maltillisesti kantaa vaikkapa kielikysymyksiin tai toriparkkiin. Toriparkkia käsitellyt postaukseni sai myös ystäväni Jarmo Patanan kommentoimaan kaupungin tilannetta muun muassa kivijalkakauppojen osalta. Voit lukea keskustelua toriparkki-postausta seuraavasta kommenttiosiosta.
Samaan aikaan tämän uutisen kanssa Pietarsaaren kaupunki on päättänyt päivittää strategiaansa. Tätä kirjoitettaessa on vielä vähän toista viikkoa aikaa käydä vastaamassa kyselyyn, jossa kaupunki kerää tietoa kaupunkilaisten ajatuksista. Kun itse vastasin tuohon kyselyyn, niin nostin esille kaksi asiaa, jotka omalla kohdallani lisäävät tyytymättömyyttä kaupunkia kohtaan.
Syksyllä salibandyn harrastajia päätettiin kurittaa oikein kunnolla. Vuosien kamppailun jälkeen Rettigin kiinteistöön on valmistunut uusi salibandykaukalo. Lokakuussa tuli kuitenkin tieto, että kaupunki nostaa myös vanhojen salien vuokria roimasti. Itse asiassa hinta nousi Pietarsaaren Sanomien uutisen mukaan 14 eurosta 29 euroon tunnilta. Erityisen harmillista se on siitä syystä, että palvelu ei parane. Esimerkiksi urheilutalon sali on edelleen yhtä pieni kuin ennenkin, eikä palvelussa muutenkaan ole paljoa riemun aihetta.
Tyypillinen tilanne on esimerkiksi se, että salissa käy joku koululuokka pelaamassa koripalloa, jolloin korit lasketaan ala-asentoon. Jos et käy erikseen pyytämässä (ja aina sekään ei auta) koreja ei kuitenkaan nosteta takaisin ylös moneen viikkoon. Kolmessa metrissä olevat korit ovat liian matalalla salibandyn peluuta varten (Esimerkiksi maalivahdin torjunnasta pallo kimpoaa usein ylöspäin koriin, jolloin peli katkeaa ja jatkuu sisäänlyönnillä kulmasta). Luonnollisesti korit veivataan ylös käsikäyttöisellä veivillä, joka on lukittuna kiinni munalukolla, ettei vain kukaan itse pääse tekemään talonmiehen työtä. Tottakai tämä on pieni asia, mutta se on silti hyvä esimerkki siitä, miksi hinnankorotukset ärsyttävät, kun palvelu ei pelaa. Nostin tämän salibandyesimerkin esille, koska se on nyt akuutti. Pietarsaaressa on muitakin esimerkkejä siitä, että hintoja nostetaan, mutta palvelu ei parane.
Palvelusta puhuttaessa nostan esiin myös toisen tyytymättömyyden aiheen: Virkamiehiä on hankala tavoittaa. Vuoden alussa Pietarsaaressa otettiin käytöön Front Office -järjestelmä, joka on hieno nimitys vastaanottotiskille. Ennen voit kävellä suoraan asioimaan sille osastolle, jolle asiaa oli. Nyt sinun on ilmoittauduttava tiskille. Siinä ei ole mitään vikaa. Ongelma on vain siinä, että kun itse olen tässä pariin kertaan asioinut rakennusvalvonnassa, niin kukaan ei vastaa Front Officen soittoihin. Ei edes silloin, kun kaikki henkilöt olivat kyllä paikalla.
Kaupungin nettisivuilla oli rakennusvalvonnasta maininta: ”Toiminta-ajatus on palvella ja ohjata rakentajia sekä suunnittelussa että rakentamisessa lupakäsittelyn ja valvonnan avulla.” Palvelu ja ohjaus toteutuvat vain tekstinä nettisivulla. Itse olen esimerkiksi odotellut tässä kohta neljä kuukautta, että kuuden neliö vajaani koskeva toimenpidelupa saadaan käsiteltyä. Muutenkin olen saanut kysyä jokaisen yksityiskohdan perään. Etukäteen en ole ohjausta saanut eikä edes hakemukseni puutteista kerrottu ennen kuin itse kyselin niiden perään.
Nämä ovat, kuten jo sanoin, aika pieniä asioita, mutta omiaan lisäämään tyytymättömyyttä. Ja kuten Koskela blogissaan totesi, on kaupungissa paljon hyvääkin. Siitä olen samaa mieltä. Mutta jos etsitään syitä tyytymättömyyteen, niin silloin on vähäksi aikaa laitettava hyvät asiat sivuun ja pohdittava niitä huonoja. Kerro siis omia kokemuksiasi. Mihin sinä olet tyytymätön Pietarsaaressa?
Korpialttari 
Tämä oli jälleen varsin hyvä kirjoitus. Jeppiksestä itse yli 15 v. sitten pois muuttaneena olen kyllä jossain ajukopan takaperukoilla ylläpitänyt ajatusta mahdollisesta takaisinmuutosta ”sitten joskus”. Vi ska titta, sanoi Jokisen Titta. 😎
Kiitos Mazienator. Ei ole huono ajatus ollenkaan, tuo paluu Jeppikseen. Täällä on paljon hyvääkin. Oikeastaan kaikkeen paluuseen liittyy vain sellainen haaste, että ihminen saattaa palata mielellään nuoruutensa maisemiin vain huomatakseen, että nuoruus ja maisemat ovat menneet. Vanhoista kavereista ei moni ehkä ole enää paikkakunnalla ja nekin jotka ovat, ovat vuosien aikana menneet eteenpäin ja muuttuneet. Itse huomasin tämän jo sinä aikana, kun oli pois täältä viitisen vuotta. Kuitenkin on myös mahdollista löytää uusia ystäviä ja elää täyttä elämää joka tapauksessa. Onnea ja menestystä, mitä sitten valitsetkin.
Minun henkilökohtainen mielipide on, että niin pitkälle kuin minä olen seurannut ja kuunnellut, koko Pietarsaaren kaupunginhallituksen energiarippeet menee taisteluun suomenkielisten ja ruotsinkielisten keskinäistä epäoikeudenmukaisuuksista. Tyyliin, teidän lapset sai lukoin ja meidän lapset saavat opiskella homekoulussa. Tuntuu että se, että toiset saa jotain, on lähtökohtaisesti poissa toiselta. Tulee mieleen lapsuuden hiekkalaatikkoleikit, kun kaveri -raato vieköön- löysikin tuliterän lapion hiekkalaatikon hiekkaan hautautuneena. Helppo sivusta seuraajan luonnollisesti on taas täältä huudella, ja voi toki olla, että resurssit on nykyään paremmassa käytössä, ja että olen tulkinnut asioita huonosti tai jopa täysin väärin.
Peruslähtökohtahan pitäisi yrittää muistaa, eli inhimillisyys. On selvä, ettei kenenkään pidä eikä saakaan hyväksyä väärinkohtelua, mutta kun tuntuu että jos saadaan uusi lukio tai muu koulurakennus, niin sekös ei voisi olla lähtökohtaisesti kaikille lapsille/nuorille. Onko näin, että kun suunnitelmat tehdään, ne tehdään ainoastaan puolelle kaupunkia? Päätöksissä tulisi ehdottomasti ottaa huomioon kaikki ihmiset ja kaikkien kaupunkilaisten tarpeet, ja jos on tilanne, että toinen puoli saa ensin, niin suunnitelmasta käy ilmi se, milloin toinen puolikas saa omansa. Kuka saa ensin.. niin.. kai se pitkä tikku on se millä aina on ongelmat ratkaistu.
En haluaisi tulla kielikysymykseen, mutta ei sitä nyt voi välttääkään, sillä Pietarsaarelaisten tyytymättömyys ihan selkeästi peilaa kielikysymyksiä. Kun mediassa rummutetaan pakkoruotsia, niin tämähän on juuri se paikka missä tilanne kärjistyy. Vieläpä kansanedustajien selkeät linjaukset puolesta ja vastaan. Tämä on varmasti tilanne, joka aiheuttaa ärtymystä kaikille, ja varsinkin niille jotka jo lapsuudessa on kotona kasvatettu suomenainoaoikeakielisyyteen, niin kuin minä. Ruotsinkieliset olivat parempia ihmisiä, ajoivat uudemmilla autoilla, lapsilla oli hienot lelut, polkupyörät ja pelit.
Nyt vanhempana olen korjautunut näkemään, että ruotsinkielisillä monesti on ihan selkeästi erilaisesti arvotettu elämä, eli toisin sanoen työmoraali on erilainen. Työtä tehdään ja säästetään rahaa, se opitaan jo varhain lapsuudessa. Velka ei heille ole pahasta, vaan välillä pakollinenkin väline hankintoihin. Rahalla ei ole niin suurta merkitystä vaan hankitaan tarvittavat hankinnat, ja maksetaan sitä mukaa. ”Suomalaisilla” on ehkä enemmän asenteena että ”Kun voitan lotossa” tai että ”Kun saan talolainan maksettua” sitten voin hankkia uudemman kärryn pihaan, nauttia elämästä ja matkustella. Ja täytyy rehellisesti sanoa, että vaikka tunnen tuhansia ihmisiä (en kuitenkaan missään tilanteessa kutsuisi itseäni ihmistuntijaksi) niin suurin osa kaikesta valituksesta, palkoista, rahoista, vedenhinnasta ja ruoanhinnasta tulee selkeästi toiselta puoliskolta. Toinen puolisko tuntuu enemmän ajattelevan, että koska nämä pakolliset asiat maksavat näin paljon, pitää keksiä niille rahoitus. Monessa tilanteessa tuntuu niin kuin toisilla ”olisi oikeus” ja toisilla ehkä enemmän että ”tarvitsisimme”. Sitten, kun toinen näkee ne uudet talot ja autot (mitkä perheen tarpeisiin hankitaan) niin luullaan ja kuvitellaan että kaikki on ns. paperirahalla hankittu. Kyllä on taas helppoa rikkaalla ja etuoikeutetulla kultapojalla olla uusien hankintojen keskellä hyvässä työpaikassa sukulaisen firmassa. Tietysti ihminenhän ihan juuriltaan on kateellisenluontoinen, mutta kun meillä on monesti. Huomautan myös, että kyseiset linjaukset yleisestä, ei ole täysin absoluuttisia. Välimuotoja löytyy ja paljon. Tämä on jotain mitä minä olen havainnut.
Kyseessä ei missään tapauksessa ole toisen puoliskon paremmuus tai huonommuus vaan erilaiset arvot.
Tähän väliin lisättäköön, että olen itse kaksikielinen ja olen samalla tavalla ollut vastaan ruotsin kieltä, heitin pyyhekuminpalasia koulussa ruotsin oppitunnilla, ja olin kaikin puolin vain häiriöksi. En ymmärtänyt mitään syytä siihen, että pitäisi alistua ruotsinkieleen. Onneksi tänään tilanne on toinen, minulla on paljon todella tärkeitä ja rakkaita ihmissuhteita ruotsinkielisissä, ja minulla on kaikin puolin ruotsinkielisistä ihmisistä hyvä kuva. Loppujen lopuksi ihmisarvohan meillä kaikilla tallaajilla on sama.
Onneksi lapsena kokeneeni kärjistynyt, jopa viha, näyttää kyllä kasvatuksessa lauhtuneen ainakin hieman. Tilanne on muuttunut, mutta ei suinkaan vieläkään hyväksi.
Suomenkielisten tilanne Pietarsaaressa on kyllä luonnollisesti ongelmallinen, olla nyt vähemmistökansalaisena Suomen kaupungissa. En missään tapauksessa myöskään ole sillä linjalla, että pitäisi jotenkin ”alistua” kuuntelemaan ruotsinkieltä lääkärin vastaanotolla tms. paikassa jossa täydellinen puheenymmärtäminen on edellytys kaikelle. Kyse on ehkä enemmän suvaitsevaisuuden puutteesta tai ”kieroutuneesta selkärangasta”.
Ei minua häiritse, jos tyttö kassalla sanoo hinnan ensiksi ruotsinkielellä, koska oletettavasti (wikipedian mukaan Pietarsaaren suomenkielisten osuus on 38%) asiakas on todennäköisyydellä keskimäärin enemmän ruotsinkielinen. Ainoa tilanne mikä jäi kaupassa mieleen, oli kun kysyin tytöltä, että jos hän tietää missä päin on lattiakaivonsuojaverkot, tyttö punastui ja juoksi karkuun.. Kysehän oli todennäköisesti tytön omista henkilökohtaisista ominaisuuksista, tilanteesta tuli vain vähä koominen.
Kun puhutaan Pietarsaaren huonoudesta, luulen, että jos joku punainen säde taivaalta voisi meihin ohjelmoida (myös minuun) ihmisen kunnioitusta ihmisenä olisi tilanne toinen.
Jostain syystä, se lukion kanssa taistelu on ollut mielestäni sellainen riippakivi, joka on pilannut Pietarsaaressa monenlaisia asioita. Olisiko siis ollut parempi vaihtoehto, että mitään ei olisi rakennettu eikä korjattu? Ehkä sopu olisi ”talossa”. Ehkä kaikilla olisi parempi olla homekoulussa?
Minun näkemykseni siitä miten Pietarsaarelle saataisiin parempi ”henki” olisi ehdottomasti lisätä lapsi-aikuinen tapahtumia. Niissä tuntuu sopuisuus ja keskinäinen ihmiskunnioitus kasvavan. Ollaan suvaitsevaisempia erilaisuudelle (vaikkakin voihan se olla, että esitetään suvaitsevaisuutta omille lapsille valheellisesti). Ehkä Jaakonpäivien kansallisen ryyppyviikon sijasta tai lisäksi voitaisiin pitää enemmän koko perheen tapahtumia, ehkä enemmän leikkimielisiä. Ehkä me ollaankin vain sisältä niitä hiekkalaatikkolapsia, jotka kaipaavat kunnioitusta lapsina, virheellisinä ja erehtyväisinä? Ehkä voitaisiin yhdessä kerätä rahat uusiin kouluihin ja remontteihin kaikille ihmisille Pietarsaaressa? Eikö jokainen lapsi ja ihminen olisi sen arvoinen?
Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä, tämä on kuva joka minulla tilanteesta on.
Pietarsaaressa on paljon hienoa ja hyvää, on luontopolkuja, vanhoja rakennuksia, uimarantoja, hyviä naapureita, aviomiehiä, vaimoja, lapsia, isiä ja äitejä.. Vaikka ja mitä!! Ollaan ihmiselle ihmisiä, kieleen, sukupuoleen, ihonväriin, luonteeseen katsomatta. Otetaan suomenkielisiä töihin ruotsinkielisiin yrityksiin ja toisinpäin. Arvot ovat erilaiset, mutta niitä oppii halutessaan kunnioittamaan. Otetaan huomioon toisen eriävä mielipide, ja pyritään löytämään ratkaisu.
Malja Pietarsaaren tulevaisuudelle!!
Jarmo Patana // Entinen Pietarsaarelainen
Kiitos Jarmo kattavasta vastauksesta. Vastailen tähän vain pieneltä osin, sillä vastauksesi on pitempi kuin oma postaukseni… 🙂
Omalta kohdaltani tilanne on se, että tunnen kaupunginhallituksen ja valtuuston työskentelyä kovin vähän, että joudun luottamaan siinä vain toisten kertomisiin.
Olen myös ymmärtänyt, että esim. Ruotsissa on suosittu pitkiä laina-aikoja, että jää enemmän rahaa elämiseen. Suomessa on tosiaan taas haluttu maksaa lainat pois nopeasti. Kaikki se vaikuttaa myös ihan arjen elämään ja valintoihin.
Pääosin olen kanssasi samaa mieltä. Paljon hyvää ja hienoa tapahtuu. Itsellänikin on paljon kontakteja ruotsinkielisiin ihmisiin ja omasta mielestäni suomenruotsalainen kulttuuri on kiehtovaa ja lähtökohtaisesti positiivisempaa kuin oma metsäläiskulttuurimme. Ja siitä huolimatta ymmärrän myös härmäläistä häjyylyä.
Kiitos Jarmo sinulle! Kyllä tästä hyvä tulee.
Laulu Pietarsaarelle
1Mä oon mikä oon, en muutu mä tästä
ja siis iloitsen elämästä.
Mä oon mikä oon, en voi muuksi tulla
ei muu parempaa oisi mulla.
Rerf 1: Rakkauteen sovellun
ei liene syytä mun, että en kauan saa yhtä rakastaa
Refr 2: Kaikkihan tietää sen,
leikeissä rakkauden muu täytyy unohtaa kun rakastaa
Refr 3: Katseenne kestää voin,
vaatteilla keikaroin. Tyyliä noudatan koska haluan
2. No niin mitä nyt?
Jos niin haluatte mä voin rakastaa rakastuvaa,
Mä oon mikä oon ja käyn vaihtelusta.
Te siis iloitkaa vaihtelusta!
säv Jorma Panula, sanat Sauvo Puhtila
youtuubaa Johanna Raunio live 1992
Näin pessimismiin (lue=realismiin) jonkin verran taipuvaisena pyrin välttämään monisanaisempaa analysointia.
Mutta mielestäni ostikko itsessään vastaa (lievästi modifioituna) omaan kysymykseensä: Mikä mättää: Pietarsaari! 😇 Jarmo on ehkä oivaltanut saman minkä Timo Soini toisessa yhteydessä: ”Joskus on mentävä kauas, nähdäkseen paremmin lähelle.”
Raimolle ajattelin ensin ehdottaa lääkityksen päivittämistä, kunnes hoksasin muuttaa otsikon ”lauluksi Pietarsaaresta”, joka ratkaisi ongelman! Tai siis että mahdollisen ongelman näkijä on yksinkertaisesti väärin asennoitunut. 🤔😎