Helluntaiherätyksen viikkolehti Ristin Voiton ja sen liitteen, Paimen Plussan päätoimittaja Leevi Launonen otti minuun yhteyttä uusien seurakuntien perustamiseen liittyen. Itse olen ollut keskeisessä roolissa vuonna 2009 perustetun Vedä Henkeä -seurakunnan perustamisessa ja Launosen kiinnostus juontaa siis juurensa niihin tapahtumiin. Helluntaiherätyksen toimijat ovat luoneet Talvipäivillä 2010 hankkeen, joka kulkee nimellä: ”Seurakunta jokaiselle 2020”. Helluntailiike on edelleen jäsentänyt toimintaansa muodostamalla ”Helmet – helluntaiherätyksen menettelytapaohjeet” uusien seurakuntien perustamisen avuksi ja tueksi.
Launonen pyysi minua ja muutamaa muuta uuden seurakunnan perustamiseen osallistunutta kommentoimaan Helmet-ohjeistoa ja helluntaiherätyksen nykytilaa. Olin luonnollisesti kiitollinen mahdollisuudesta saada kertoa ajatuksistani. Kuitenkin, kuten jokainen haastatteluja antanut tietää, päätyy pitkästäkin vastauksesta usein paperille vain yksi tai kaksi pientä lainausta. Niin nytkin. Ymmärrän kyllä hyvin, ettei lehteen ole mahdollista laittaa jokaisen pastorin jaarituksia, mutta kun tarpeeksi moni kommentoi, niin kenenkään ääni ei tule kuuluviin. Loppujen lopuksi aukeaman kokoisen jutun sekaan mahtui ne pari lainausta minulta.
Helluntaiherätyksen mediatoimijoista Aikamedia, joka yllämainittuja lehtiä julkaisee on pitäytynyt tiukan vanhakantaisessa linjassaan sikäli, ettei lehden juttuja juuri pääse mistään näkemään. Näin ollen ihan todellista keskusteluakaan ei pääse syntymään. Paimen Plussa on levikiltään 1300 kappaleen lehti ja se on tarkoitettu helluntaiherätyksen johtajille. Yleisesti pyrin blogissani kommentoimaan asioita, joista jokaisella voisi olla käsitys, mutta tällä kertaa itse artikkelista ei ole toistaiseksi ole sähköistä versiota saatavilla, joten koko juttu voi mennä satunnaiselta lukijaltani ohi. Siitä huolimatta päätin laittaa vastaukseni kokonaisuudessaan näkyville. Puoliksi ihan jo senkin vuoksi, että lupasin niin tehdä.
Liitän tähän Leevin esittämät kysymykset ja niihin antamani vastaukset:
1. Miten arvioitte helluntailiikkeen / helluntaiseurakuntien kykyä uudistaa toimintakulttuuriaan nykypäivän tarpeita vastaavaksi?
Perusongelma toimintakulttuurin uudistamisessa on seuraava: Uudistumistarve on kääntäen verrannollinen uudistumiskykyyn. Toisin sanoen: mitä suurempi tarve uudistumiselle olisi, sitä vähemmän siihen on enää mahdollisuuksia ja kykyä. Toisaalta seurakunnat, jotka kykenevät uudistumaan ovat harvoin sen tarpeessa. Uudistumistarpeen ja uudistumiskyvyn väliin jää vain kapea mahdollisuuden ikkuna ja valitettavasti mielestäni valtaosa helluntaiseurakunnista on tuon mahdollisuutensa jo menettänyt. Suurimmalla osalla helluntaiseurakunnista on ilmeinen tarve toimintakulttuurin uudistamiselle, mutta niillä ei enää vuosiin ole ollut siihen mahdollisuutta eikä kykyä.
2. Miten arvioitte Helmet-menettelytapaohjeisiin (liitteenä tämän tekstin lopussa) sisältyviä periaatteita uusien seurakuntien perustamisesta ja niiden toimivuutta käytännössä?
Vaikuttaaa vahvasti siltä, että Helmet-ohjeiston laadinnassa on jälleen syyllistytty perihelluntailaiseen virheeseen: On tehty ohjeet kysymättä keneltäkään lähteneeltä, ulkopuoliselta tai sellaiselta, joka voisi kuvata uuden seurakunnan perustamisen haasteita toiselta puolelta. Erityisesti ”ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen” on erikoista luettavaa. Tottakai lähtökohdaksi tarjotaan neuvottelua, mutta useimmiten tilanne on se, että uuden seurakunnan perustamiseen joudutaan, koska kaikesta neuvottelusta huolimatta työlle ei löydy tilaa tai ymmärrystä. Jatkoneuvottelu ei auta enää siinä vaiheessa. Sen jälkeen Helmet-menettelytapaohjeet keskittyvät oman tulkintani mukaan kolmeen askeleeseen: Tehdään lausunto, jossa todetaan ettei uusi seurakunta kuulu veljesyhteyteen ja ettei helluntaiseurakunta ole vastuussa sen toilailuista ja tiedotetaan tämä asia vielä kaikkien muidenkin seurakuntien tietoon. Päävaikutelma on siis se, että on annettu ohjeet siihen, kuinka tehdään selkeä, nopea ja lopullinen pesäero niihin, jotka ajattelevat toisin. Muuta apua näistä ohjeista ei ole.
3. Miten Helmet-ohjeistuksen periaatteet ovat toimineet Pietarsaaren helluntaiseurakunnan ja Vedä henkeä -seurakunnan välillä?
Kuten edellisessä kohdassani mainitsin, nämä ohjeet eivät valitettavasti auta oikein mitenkään. Ymmärtääkseni ne on kuitenkin laadittu paljon lähtömme jälkeen. Jos ne ovatkin olleet olemassa, niin tämä haastattelu oli ensimmäinen kerta kun niistä kuulin.
4. Tarvitaanko Helmet-menettelytapaohjeisiin tai helluntailiikkeen nykyisiin käytäntöihin uusien seurakuntien perustamisessa jotain muutoksia? Mitä ja miksi?
Helmet-ohjeet voi laittaa arkistoon ja aloittaa koko homman alusta. Sen sijaan, että perustetaan Seurakunta kaikille 2020 -työryhmiä, luodaan menettelytapaohjeita ja tehdään lausuntoja maakunnallisille neuvottelupäiville, olisi syytä unohtaa kaikki byrokratia ja komiteat ja nöyrästi kuunnella edes niitä syitä, jotka ovat johtaneet uusien seurakuntien perustamiseen ja niitä kokemuksia, joita nämä uuden ajan pioneerit ovat keränneet. Ennen ainuttakaan julkilausumaa ja tiedonantoa on nöyrryttävä kuuntelemaan. Ilman ongelmatilannettakin on nähdäkseni melko rohkeaa ajatella, että toiminnassaan väljähtänyt tai uriinsa kangistunut helluntaiseurakunta kykenee perustamaan vireän, elinvoimaisen ja erilaisen seurakunnan yhtään minnekään. Todennäköistä on, että jos jotakin saadaan aikaan, niin korkeintaan kopio emäseurakunnasta. Sellainen ei palvele ketään.
5. Kuuluuko Vedä Henkeä -seurakunnan keskeisistä vastuunkantajista kukaan enää jäsenenä Pietarsaaren helluntaiseurakuntaan? Jos kuuluu, miksi?
Ei kuulu.
6. Muita vapaamuotoisia ajatuksia aiheesta?
Helluntaiherätys kärsii myös samoista ongelmista, mistä useat seurakunnat kärsivät pienemmässä mittakaavassa: kaksoishallinnosta ja johtajuuden puutteesta. Meidän seurakuntamme ei saa esimerkiksi mainostaa millään tavalla sen enempää Netmissionin kuin Ristin Voitonkaan kautta. Perusteluksi saatetaan mainita, ettei kilpailevaa toimintaa sallita. Kuitenkin vaikkapa Pirkko Jalovaara tai Seppo Juntunen ovat kelvanneet mainostajiksi, vaikka heidänkään taustansa ei ole helluntailiikkessä. Kun yritin asiaan aikoinaan selvyyttä, niin välillä asiaa piti kysyä Avainmedialta tai Aikamedialta. Välillä ohjattiin Ristin Voiton puoleen ja välillä asiaa piti kysyä HyRyn päättäjiltä. Loppujen lopuksi päätösvaltaa ei ollut kenelläkään, mutta selväksi tuli, ettei kannata kysyäkään. Sellaista päättäjää, joka ottaa vastuun ja kantaa sen, ei enää löydy.
Uutta seurakuntaa perustettaessa ongelmatilanteessa on todennäköistä, että seurakunta josta lähdetään pitää lähtöä jollakin perusteella vääränä ja lähtijät puolestaan välttämättömänä. Tilanne etenee kuitenkin kaiketi siten, että olemassaoleva helluntaiseurakunta käyttää veto-oikeuttaan ja ilmoittaa Ristin Voitonn kautta helluntaikansalle, että lähtijät ”Eivät nauti seurakuntamme luottamusta” tai ”Lähtijät eivät ole toimineet raamatullisten periaatteiden mukaan”. Sanomattakin on selvää, että vanha helluntaiseurakunta täyttää kaikki raamatulliset ja teologiset kriteerit. Helluntaikenttää tunteva tietää mikä painoarvo on sillä, että yksilö tai yhteisö todetaan tahoksi, joka ei enää nauti luottamusta. Tämän jälkeen lähtijän tie on suljettu. Ja vaikka tahtoakin olisi, niin ei ole sitä johtajaa, jolla olisi valta enää avata tietä. Minkä helluntaiherätys sulkee, sitä ei Jumalakaan avaa.
Helmet – menettelytapaohjeisto
Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 1 (Aikamedia, 2013)
Uuden seurakunnan perustaminen
Seurakunnan perustaminen vastoin yhteisesti sovittuja periaatteita aiheuttaa hajaannusta. Siksi onkin tärkeää, että käytössä on yhteisesti sovittu seurakunnan perustamismenettely.
Neuvoa-antavien vanhimpien luoma ohjeistus seurakunnan perustamiseen
- Jokaisella seurakunnalla on oikeus perustaa uusia seurakuntia omalle paikkakunnalleen.
- Seurakunnilla tulisi olla halu kasvaa ja synnyttää uusia seurakuntia alueille, joissa ei ole helluntaiseurakuntaa.
- Seurakuntaa, jonka toimintaedellytykset ovat jäsenkehityksen myötä heikentyneet, suositellaan hakeutumaan yhteistyöhön lähialueella toimivan helluntaiseurakunnan kanssa.
Ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen
- Jos paikkakunnalle on syntymässä uusi työ, on siitä neuvoteltava paikkakunnalla jo toimivan seurakunnan johdon kanssa.
- Uuden työn aloittava taho on vastuussa jäsenensä ja työntekijänsä tekemästä työstä.
- Ellei yhteistyötä synny, on käännyttävä neuvoa-antavien veljien puoleen, jotka valmistavat prosessin jälkeen lausunnon maakunnallisille neuvottelupäiville.
- Mikäli osapuolet eivät pääse sopimukseen uudesta työstä, syntyvää seurakuntaa ei katsota veljespiiriin kuuluvaksi helluntaiseurakunnaksi.
- Neuvoa-antavien veljien toimesta asiasta tiedotetaan seurakuntien vanhimmille.
Korpialttari 
Kliseeksi kulunut sanonta ”joskus on hyvä siirtyä kauaksi, nähdäkseen paremmin lähelle” pätee erinomaisen hyvin myöskin seurakuntien toiminnan tarkasteluun. Viime aikaisten kokemusten perusteella voin todeta että fyysiseksi etäisyydeksi riittää jo pari korttelia sen toteamiseksi, kuinka hajuttomia, värittömiä, mauttomia, äänettömiä ja näkymättömiä helluntaiseurakunnatkin oikeastaan ovat ulkopuolelta tarkasteltuna.
Jos olisi mahdollista, voisi olla hyväksi määrätä seurakuntien johtoryhmiin kuuluville pakolliseksi osioksi vaikkapa vuodeksi ero seurakunnistaan; saamaan perspektiiviä siihen miltä touhu näyttää ulkopuolisen silmin. Saattaa nimittäin olla niin, että (aivan huomaamattakin) kaikki energia ja innovatiivisuus kuluu olemassa olevan bunkkerin ja -tai poteron seinien vahvistamisessa mahdollisimman iskunkestäviksi, ja sen varmistamiseksi ettei ”maailma saastuta.”
Tuosta Helmet – menettelytapaohjeistosta tulee mieleen, että se on mitä ilmeisemmin laadittu sellaista hypoteettista tilannetta varten jossa 95 prosenttia paikkakunnan väestöstä kuuluu paikalliseen helluntaiseurakuntaan. Joten sunnuntait eivät enää riitä kun kaikki eivät sovi kerralla sisälle seinien pullistellessa väenpaljoudesta. Jolloinka ollaan pakotettuja – joko porrastamaan kokoukset useampaan osaan, jopa eri päiville – tai pohtimaan uuden seurakunnan, tai uusien seurakuntien perustamista.
Todettakoon tässä yhteydessä, että vaikka olemme poistuneet paikallisesta helluntaiseurakunnasta, ei se tarkoita että olisimme luopuneet helluntai-teologiasta.
Niinpä jonkin verran ihmetyttää, ettei Ristin Voitolla ole omaa nettiversiota josta voisi käydä lukemassa kolumneja. Se(kin) kertoo mielestäni ennemmin sisäänpäin kääntyneestä sulkeutuneisuudesta, kuin ulospäin suuntautumisesta.
Mitä tuohon johtoryhmien perspektiivin laajentamiseen vielä tulee, siinä saattaisi ikäänkuin optiona päätyä hetkeksi hyvään seuraan. Sillä kannattaa muistaa ettei Jeesus oheisessa raamatunkohdassa suinkaan puhu uskosta osattomille (toisin kuin ehkä olemme sen mieltäneet) vaan seurakunnalle!:
”Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilm. 3:20)
Todella mielenkiintoinen ja hyvä avaus Ramilta!
Näkisin ongelmana uusien toimivien (helluntai)seurakuntien perustamisessa seuraavan jatkumon puutteen.
1) Seurakunnan perustamiseksi tarvittaisiin edes muutaman ihmisen/perheen joukko, jolla on suunnilleen samansuuntainen näky jostain alueesta, esim. kaupunginosasta. Heidän olisi hyvä itse asua kyseisellä alueella.
2) Ryhmän tulisi osata viestiä oma näkynsä ymmärrettävästi vanhan seurakunnan johdolle, mieluiten ajan kanssa. Koko ajan tulee korostaa, ettei kyseessä ole vain kyllästyminen vanhaan seurakuntaan, vaikka usein Jumala tuntuu laskevan uusien seurakuntien perustajien sydämelle sopivan annoksen pyhää tyytymättömyyttä.
3) Vanhassa seurakunnassa tulisi olla riittävän laajalla paimensydämellä ja lähetyshengellä (miten ihania sanoja!!) varustettuja johtajia, jotka pystyvät omaksumaan uuden seurakunnan perustamisen myös osaksi omaa näkyään. Heidän tulisi myös kohtuuajassa kyetä nielemään ymmärrettävä pettymyksensä ja pelkonsa lähtijöiden viedessä osan vanhan seurakunnan resursseista.
4) Seurakunta tulisi perustaa yhdessä. Jos vain lähtijät perustavat, syntyy repeämä. Tätä pidän luonnonlakina.
Jos jokin neljästä kohdasta tökkii, homma johtaa todennäköisesti kaaokseen.
Näen kynnyskysymyksenä juuri sen, kyetäänkö vanhassa seurakunnassa näkemään uusi lähetystyönä. Jos uusi seurakunta nähdään vain resurssirosvona ja rauhanhäiritsijänä, tulevaisuutta ei ole.
Tiedän: moni ajattelee, että ykköskohdan ”näky alueesta” on jotain perinjuurin vanhanaikaista. Nykyisin trendikäs seurakuntien perustaja tähtää mystistä kadotettua sukupolvea, yleensä 25-40 -vuotiaita, kohti – aivan kuin kaikki ikäluokat eivät olisi aivan yhtä arvokkaita ja kadotettuja nykyisinkin. Eivät vanhat seurakunnat tavoita 50-80 -vuotiaita sen paremmin.
Moodin, jonka nykyisestä seurakunnanistutushypestä haluaisin muuttaa, on nuoruuden ihannointi. Uudet seurakunnat ovat yleensä luonnostaan aiempia nuorekkaampia, siitä asiasta ei kannata kantaa huolta.
Olen siis RV:n toimituspäällikkö ja seurakunnanistuttaja Jokelasta.
http://www.stationjokela.fi
Kiitos Anssi ajatuksistasi. Vastaan tässä vain nopeasti muutamalla ajatuksella. Tuo kakkoskohta sivuaa jossakin määrin myös Helmet-ohjeiston ajatusta neuvottelusta vanhan seurakunnan kanssa. Meillä oli aikoinaan sellainenkin sivujuonne kuviossa, että kun toimimme VH-työssä vanhassa seurakunnassa noin viiden vuoden ajan, niin sinä aikana siellä oli kolme pastoria neljässä eri osassa. Nykyinen kaveri tuli takaisin pienen tauon jälkeen ja välillä oli lähetyssaarnaaja kotimaanjaksolla. (Hänen olisi kai kuulunut levätä, mutta arvelen sen vuoden olleen hänelle melko raskaan) Arvelen, että miesten on ollut melko hankalaa päästä jyvälle kuvioista, kun lyhyissä jaksoissa on työntekijä vaihtunut. Tällä yritän vain sanoa, että niissä seurakunnan perustamista edeltävissä vaiheissa sitä viestimistä, neuvottelua ja kertomista kyllä tapahtui, mutta se ei aina riitä.
Toisekseen oli niinkin, että joku saattoi kokea saman työn olevan Jumalasta ja toinen Perkeleestä. Sellaisessa ristiriitaisten viestin ilmapiirissä neuvottelukin on vähän vaikeaa.
Mitä tulee tuohon nuoruden ihannointiin, niin mekin olemme siihen kaiketi syyllistyneet. Siitä huolimatta yllätyin, kun huomasin monien ikääntyneiden ja eläkeläisten löytävän oman kotinsa luotamme. Olen heistäkin kiitollinen.
PS. Voisitteko edes laittaa RV-lehdet vaikkapa ISSUU-palveluun vaikka kuukauden myöhässä. Kuukauden vanhaa viikkolehteä ei kukaan enää osta, mutta sillä voisi olla keskustelullista ja arkistollista arvoa.
”Toisekseen oli niinkin, että joku saattoi kokea saman työn olevan Jumalasta ja toinen Perkeleestä.”
Tämä juuri on usein ongelma. Esim. Stationin tapauksessa on ollut siunaavaa se, ettei Järvenpään helluntaiseurakunnan johtajissa ole ollut ammattiloukkaantujia, jotka olisivat ottaneet uuden seurakunnan tai sen perustajat silmätikukseen. Tästä olemme osanneet olla kiitollisia..
Mielestäni PaimenPlussan juttu oli erittäin tärkeä päänavaus joillekuille ilmeisen hankalassa kirkkopoliittisessa asiassa. Ja minusta erittäin mielenkiintoista luettavaa. Tärkeää oli, että tiputetut/tippuneet srk:t ja työntekijät saivat olla näkyvissä ja olemassa. Toki rajaaminen on aina jutun tekemisen ongelma. Sen sijaan käsitys siitä, että joku taho löysästi järjestäytyneessä herätysliikkeessä voisi kieltää yhteydenpidon tai yhteistyön, on liioiteltua, mutta erottaa kyllä voi ja aiheuttaa tavattomasti murhetta. Mitä etäämmäs fyysiseltä alueelta mennään, sitä enemmän lienee kyseessä pikemminkin tiedon puute. Itse kuulin Hengen vedosta vasta parisen kuukautta sitten, ja kävin heti sivuillanne.
Toki itsekin olen srk-istuttaja Turussa ja usein löydän enemmän yhteistä yleensä aina uusien srktien edustajien kanssa kuin vanhojen. Samat murheet, tutut tilanteet, halua rakentaa ensin srktaa ja sitten vasta herätysliikettä, mikäli aikaa jää. Yleensä ei jää. Uudet hankkeet joutuvat aina miettimään suhdettaan herätysliikkeesen ja yleensä tekevät myös omia linjauksiaan, jotka poikkeavat tapakulttuurista (erityisesti emon) ja usein myös opillisista painotuksista. Irtiotto saattaa tapahtua heti alussa tai kohta itsenäistymisen jälkeen. Joskaan irtiotto itseisarvona on mielestäni vähän hölmöä, ellei sillä ole jotain merkitystä itse työn kautta. Tärkeintä on löytää alueelle/kulttuuriin parhaiten sopivat toimintatavat. Kyllä siinä saattavat rockijätkät joutua humppaakin soittamaan – ja ihan oikein jos sillä tavalla saadaan kontakteja.
Uskon, että ajan myötä uusien seurakuntien vastuuihmisten tapaamiselle yli kirkkokuntarajojen tulee paljon tarvetta. Ja merkkejähän tästä jo on. Uusien srktien perustamiskoulutukset yms keräävät koolle pienehkön mutta kirkkokuntarajat ylittävän porukan.
Toki itse artikkelilla on oma paikkansa ja tarpeensa. Ja keskustelu on sinänsä aina tarpeellista. Luulen kuitenkin, että joskus keskustelu on ainoa, mitä aikaan saadaan.
Ja vaikka kuinka pidät ajatusta yhteistyön tai yhteydenpidon kieltämisestä liioitteluna, niin totta se on. TIedon puutetta esiintyy myös paljon, mutta myös haluttomuutta ottaa selvää.
Kiitos ajatuksistasi
Kiitos kommentistasi, Rami.
Nyt alkoi todella kiinnostaa. Eli kuka on kieltänyt, ketä (teitä? muita?) ja missä ja millä valtuuksilla? Mun silmiin ja korviin ei ole sattunut yhtään mitään asiaan liittyvää. Ja edustan aidosti tahoa, jolla voisi olla intressiä verkostoitua uusien srk-istutus tms -hankkeiden kanssa niin helluntaissa kuin yli rajojen. Meillä on opittavaa toisiltamme. Syynä toki voi olla se, että liikun harvakseltaan hellurien yhteisissä jutuissa. Minulle aika harva ”järjestelmästä” uskoutuu, sen sijaan liepeille tai ulkopuolle ajautuneet tai ajetut useammin uskoutuvat.
Uskon, että tulevaisuudessa näillä uusien seurakuntien perustamisohjeistuksilla (tarvitaan alueen ”hallitsija”seurakunnalta lupa) ja toisaalta ahkeralla asian esilläpidolla takuulla seuraa konfliktitilanteita ja helluntailiikkeen ulkopuolelle joutuvia istutushankkeita, jotka ovat opillisesti ja ydinporukaltaan hellureita.
Olen kuullut viimeksi sinusta ja palvelutyöstäsi, kun olitte porukalla konffassa ”pornoillassa” ja joskus selasin minulle tulevan ICEJ:n lehden, jonka sivuilla olit nuorten juttujen puuhaihimisenä esillä.
Miten teillä on työssä mennyt?
Kiitos, veljet, raikkaista ajatuksista ja keskustelun virikkeistä. Tiedoksi myös, että Paimen Plussan levikki on yli 1500 kpl ja lehti menee tosiaankin seurakuntien johdolle. Paimen Plussalla on oma verkkokeskustelupalsta, jonne kaikki lehden tilaajat saavat tunnukset.
Leevi Launonen
Tuon levikkitiedon poimin sieltä Aikamedian sivulta, mutta kiitos, että korjasit tiedon.
Hei Ari, Voi olla, että me puhumme nyt eri asioista. Alkuperäinen kritiikkini koski siis sitä, että seurakuntaamme perustettaessa olisin halunnut laittaa siitä pienen ja neutraalin mainoksen Ristinvoitto-lehteen ja Netsmissioniin. Tämä ei käynyt. Juttelin silloin asiasta Leevi Launosen ja Reijo Ruotsalaisen kanssa. Reijo ei muistaakseni ollut oikeilla valtuuksilla varustettu ja Leevi katsoi asian kuuluvan osaltaa HyRyn päättäjille. (Molemmissa paikoissa oli jo silloin jos jonkinlaista mainostajaa, joten yksi ulkopuolinen lisää ei kaiketi olisi ollut liikaa)
Kuten muistat oikein, olin myös ICEJ:n toiminnassa mukana. Kysyin silloiselta pomoltani, Juha Ketolalta, että onko minun syytä tehdä jonkinlainen julkilausuma minua ja työtämme kohtaan esitetystä virheellisestä tiedosta (Ristin voitto julkaisi virheellisen ja jopa valheellisen tiedon, jonka Pietarsaaren vanhimmisto oli lähettänyt) ihan vain sen vuoksi, ettei ICEJ:n työ kärsi. Hän pohti asiaa ja päätyi siihen, että se voisi olla hyvä. Lähetin sellaisen HyRyn silloiselle puheenjohtajalle, mutta kuulin myöhemmin, ettei asiaamme tai lausuntoamme käsitelty millään tavalla. Niinpä meistä jäi elämään monia vääriä käsityksiä, joita ei ehkä ole koettu tarpeellisiksi oikaista. Koin sen silloin vääryytenä, mutta enää niillä asioilla ei ole meille käytännön merkitystä
No, ne ovat vanhoja asioita, mutta kerroin ne vain selkiyttääkseni sitä mitä tarkoitin. Ei helluntaiherätyksellä tai kenelläkään muullakaan ole tietenkään valtuuksia tai edes mahdollisuutta kieltää yhteistyötä yksittäisten seurakuntien välillä. Mainitset tuossa aiemmassa kommentissasi että: ”Sen sijaan käsitys siitä, että joku taho löysästi järjestäytyneessä herätysliikkeessä voisi kieltää yhteydenpidon tai yhteistyön, on liioiteltua, mutta erottaa kyllä voi ja aiheuttaa tavattomasti murhetta.” Olen siis itse asiassa siitä samaa mieltä kanssasi, luin vain ajatuksesi jotenkin väärin.
Niinpä mekin olemme omaa verkostoamme luoneet ja aina valmiita uusiin ystävyyssuhteisiin.
Ja kiitos kysymästä, olemme juuri remontoineet uutta tilaa käyttöömme. Siksi olen vastannutkin vähän hitaasti. Intoa ja energiaa riittää taas ja kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen seurakuntamme tilanteeseen. Ehkäpä joku kerta törmätään ja jutellaan oikein kasvotusten.
Tulipa tuossa mieleeni, asiaa tarkemmin harkittuani että saattaa sittenkin olla aiheellista – nykypolitiikasta tutuksi tullutta terminologiaa käyttäen – ”sanoutua irti” omista sanomisistani; liittyen tuohon toteamukseeni helluntaiteologiasta. Olen nimittäin kuullut (tai lukenut) tässä matkan varrella useammin kuin kerran sitä kutsuttavan ainakin ”ohueksi”, mitä ikinä sillä sitten tarkoitettaneekin.
Tuohon lisättynä helluntaiherätyksenkin piirissä muotiin tullut ilmiö käydä ateistien toimesta kouluttautumassa teologiksi – ja sitä kautta tuoden nuoruuden varmuudella koulutuksen tuomaa liberaaliteologista ”besservisseriyttä” tyhmien maallikkojen hallitsemaan liikkeeseen – tekee siitä ehkä liiankin paksua. Tai sitten ohentaa entisestään; kukin päättäköön itse.
Joten herää kysymys: mikä onkaan tämän päivän helluntaiteologia; onko sitä (yhteistä sellaista) ylipäätään olemassakaan, ”löysästi järjestäytyneessä herätysliikkeessä?”
Taitaa siis olla viisainta pitäytyä raamatulliseen teologiaan.
Bwana Joe esittää blogissaan Ristin Voittoon liittyvän aiheellisen kysymyksen: ”Miksi kristitty suosii myyttejä mutta ei usko Kristuksen Sanaa?”
http://bwanajoe.blogspot.fi/2015/06/teistinen-evoluutio-miksi-kristitty-ei.html
Mielestäni Hesarista löytyvään kirjoitukseen, joka on otsikoitu: -Teologinen tiedekunta voisi kouluttaa imaameja Helsingissä (joka muuten ohimennen todettuna näyttäisi oikeuttavan lanseeraamaan Breivikin tunnustaman kultuurikristillisyyden lisäksi termin: monikulttuurikristitty) – liittyvän kommentin loppuosa kiteyttää hyvin tunnustuksettoman teologisen koulutuksen dilemman(?).
”Jos joku uskoo Jumalaan vielä valmistuttuaan teologisesta, eiköhän hänen uskonsa ole sen verran vahva että sitä voi saarnata muillekin.”