Korpialttari

Innokkaimmat Korpialttarin lukijat ovat huomanneet, että olen pitänyt luvattoman pitkää taukoa viimeisen postaukseni jälkeen. Syy on kovin yksinkertainen: lisääntyvä valo ja ankara veneilykuume pitävät minut poissa tietokoneeni ääreltä. Marraskuussa 2010 kirjoittelin ostovimmasta, joka tuntuu meistä itse kutakin joskus vaivaavan. Tällä kertaa minua ei niinkään vaivaa ostovimma, vaan ihan perinteisen sairas odotus, että jäät sulaisivat jo pois. Ystäväni näet yllätti minut antamalla minulle lahjaksi vanhan, mutta omalla tavallaan kauniin Finmar-veneen. (Kuva ei liity siihen veneeseen mitenkään. Laitan kuvia myöhemmin.) Olen viettänyt tuntikausia omassa tallissani vanhaa venettä kunnostaen ja ehostaen. Jokainen jonkinlaista remonttia joskus tehnyt tietää sen palkitsevan tunteen, joka liittyy omilla käsillä tekemiseen ja selkeään tuloksen näkemiseen.

Yksi meidän aikamme ilmiöistä on valitettavan yleiseksi käynyt työssä uupuminen. On monenlaista väsymistä, uupumista, loppuunpalamista, masennusta ja paniikkihäiriötä. Lähipiirissänikin on ihmisiä, jotka ovat kokeneet näitä valitettavia kohtaloita. Olen siinä venettä kunnostaessani pohtinut, että mahtaako edes pienenä osasyynä joidenkin uupumiseen olla se, etteivät he saa oikeastaan koskaan kunnolla nähdä työnsä tuloksia. Monen ihmisen työ on sellaista jatkuvaa prosessia, jossa ei ole kunnollista alkua tai loppua. Työpäivän jälkeen ei välttämättä voi kokea tehneensä hyvää työtä tai näyttää jotakin sellaista, josta voi olla aidosti ylpeä.

Ei sillä, että en pitäisi kaikenlaista työtä arvokkaana, mutta luulen vain, että monen työstä puuttuu jokin sellainen elementti, joka työhön on entisaikaan saattanut liittyä. Suutari lienee ollut ylpeä tekemistään kengistä ja räätäli ompelemistaan puvuista. Koko päivän palavereissa istuva ja papereita siirtelevä konttori-ihminen tekee myös arvokasta työtä, mutta mahtaako hän silti kokea työtänsä arvokkaaksi? Tehtaalla prosessia valvova ammattilainen saattaa kokea näyttöpäätteiden tuijottamisen ja mittareiden seuraamisen loppuviimein melko yksitoikkoiseksi työksi. Alkaako mahdollinen arvottomuuden tunne syömään sitä jaksamista pitemmän päälle? Väsymyskin voi olla hieno tunne. Sitä se on ainakin silloin, kun raskaan työn ja tekemisen jälkeen jokainen lihas huutaa lepoa ja saa kaatua omaan sänkyyn. Itse tarvitsen sitä ainakin silloin tällöin.

Toivottavasti sinä saat kokea onnistumisen tunteita ja löydät jotakin sellaista elämääsi, joka tuo siihen sisältä. Toivottavasti saat tehtyä jotakin sellaista, josta voit olla ylpeä ja kokea tehneesi hyvää työtä.