Yleensä elämässä asiat etenevät ihan omaa luonnollista tietään. Vaikka osaamiseni ornitologian saralla on suorastaan hävettävän heikkoa, olen ymmärtänyt että jossakin vaiheessa poikasten on lähdettävä pesästä. Täällä virtuaalimaailmassa eivät välttämättä päde mitkään normaalit säännöt. Tällä kertaa kävi nimittäin toisinpäin; vanhempi lensi pois pesästä.
Älä silti säikähdä, mitään kovin dramaattista ei ole tapahtunut. Toukokuussa 2010 pyysin omaa isiäni kirjoittelemaan silloin tällöin ajatuksiaan korpialttarille. Halusin innostaa terävää ajattelijaa luonnostelemaan ajatuksiaan ihan luettavaan muotoon asti. Innolla isi toimeensa tarttuikin. Kolmattakymmentä erillistä postausta ehti ilmestyä korpialttarille tänä aikana. Erityisen ansioitunut isi on kommentoijana. Jonkinlainen kunniamainista täytyy antaa hänelle ja Tonzalle maratonmaisia piirteitä saaneista ja uskomattoman polveilevista keskusteluista. Antaa keskustelun jatkua!
Nyt on tullut aika siis siirtyä seuraavalle levelille. Avasimme eilen isille oman blogisivuston: Kaikuja periferiasta. Ehkäpä lisäätkin hänet samantien seurattavien blogiesi joukkoon ja toivotat hänet siten tervetulleeksi bloginpitäjien laajaan joukkoon.
Osa periferian postauksista jää aluksi ilman kommentointimahdollisuutta, mutta satunnaisesti siihenkin on mahdollisuus. Tervetuloa Talepani! Antaa hyvän jatkua!
Korpialttari 
Sen(kin) se ”nettitekniikka” teettää, että kääntää sukupolvien välisen kuilun päälaelleen. 😉
Niinpä. Lienee kaiken pahan alkujuuri, mokoma netti… 😉
No tätähän onkin jo odotettu 😉
Täältä kautta onnea ja menestystä blogiurallasi, Talepani!
Kiitos niille jotka osasivat odottaa, kuin myös niile jotka eivät. 😉
Huomasin vasta nyt. Täytyypä toivotella tsemppiä tätä kautta, kun periferialle ei (vielä) voi kommentteja lisätä 🙂 Luen varmasti.
Toisaalta, mahtaako sitä urbaani city-ihminen periferiaan kaivatakaan? 😉