”Maailma on menettänyt visionäärin. Eikä hänen muistolleen ole hienompaa kunnianosoitusta kuin se, että iso osa maailmasta sai kuulla hänen kuolemastaan hänen kehittämällään laitteella” – Barack Obama
Minäkin olen yksi niistä, jotka lukivat surullisen uutisen Steve Jobsin kuolemasta iMacin ruudulta. Uutisen luettuani päädyin selailemaan Twitterissä leviäviä ajatuksia Jobsista iPhonellani. Huomaan olevani liikuttunut ja surullinen lukieassani eri uutisia ja reportaaseja minulle tuntemattoman miehen elämästä.
Steve Jobsia on ylistetty visionääriksi, edeltäkävijäksi, pioneeriksi, uranuurtajaksi, innovaattoriksi ja loistavaksi johtajaksi. Näihin luonnehdintoihin on kelppo yhtyä. Näillä ominaisuuksilla Steve on innoittanut ihmisiä sellaisillakin osa-alueilla, joilla ei ole sinänsä mitään tekemistä teknologian kanssa. Muistan, kuinka eräässä seurakunnan johtamiseen keskittyvässä tapahtumissa yli puolet puhujista siteerasi Steve Jobsia tai käytti Applea jollakin tavoin hyvänä esimerkkinä ja vertauskohtana seurakuntien johtamiseen. Eivätkä ole aivan harvassa ne saarnat, joissa Steve on esimerkkinä käynyt. En usko, että Steve koskaan kuvitteli, että hänen ajatuksensa muuttaisivat seurakuntien tapaa jäsentää maailmaansa. Jossakin joku kyselikin leikillään, että ”palvotaanko täällä Steve Jobsia vai Jeesusta?”.
Steve Jobs on tietokoneiden käyttäjille samaa mitä Michael Jackson muusiikinystäville tai Wayne Gretzky jääkiekolle. Mies, joka on suurempi kuin oma lajinsa. Vaikka en itse kuulu missään asiassa fanaattisten fanien joukkoon, olen silti aina ihaillut osaavia ja kyvykkäitä ihmisiä. Steve Jobs oli kiistatta osaava ja kyvykäs henkilö. Muistan, kuinka vahvassa PC-uskossani ärsyynnyin kuunnellessani Mac-fanaatikkojen väitteitä Macin paremmuudesta. Viiden minuutin Mac-kokeiluja tehden totesin käyttöliittymän hankalaksi (se oli vain erilainen) tai rumaksi (kun en löytänyt tuttuja ikoneita). Vasta kun jouduin työni kautta läheisempään kontaktiin Macin kanssa, jouduin pikkuhiljaa luopumaan uskostani. Mac oli kuin toiselta planeetalta. Se on sitä vieläkin.
Ennen kaikkea ihailen Jobsissa hänen intohimoista suhtautumistaan omaan työhönsä. Itse asiassa maailmassa on harvoja niin kauniita asioita, kuin ihminen joka uskoo omaan tekemiseensä ja rakastaa työtään sydämensä pohjasta. Sellaisia ihmisiä ei ole liikaa tässä maailmassa. Nyt heitä on yksi vähemmän.
Kiitos, Steve!
Ihailen Jobsissa paitsi hänen intohimoaan myös omaa viisauttaan suhteessa meitä jokaista vääjäämättömästi odottavaan kuolemaan. Bloggasin aiheesta kuukausi sitten: http://trueselflimited.wordpress.com/2011/09/07/steve-jobs-kaikki-tiet-vievat-luutarhaan/
Kiitos kommentistasi. Kävin lukemassa ajatuksiasi. Vaikuttaa vahvasti siltä, että oman kuoleman läheisyys ja sen tajuaminen saa ihmisen ajattelun liikkeelle syvällisesti. Yksi hienoja ajattelijoita, on myös Erma Bombeck: http://www.snopes.com/glurge/bombeck.asp
Olisipa töissä mäkit. Tuskin koskaan tulee, koska Microsoft on varmistanut pysyvyytensä kaupungin kuninkaana. Yritys – töks, yritys – töks. Ctrl-Alt-Del, Lopeta tehtävä. Jää jumiin silti -> käynnistä uudelleen. Jne. Onneksi olen hyvin vähän tekemisissä koneitten kanssa töissä.
Enpä olisi uskonut, että koskaan mac-uskoon käännyn. En kauhean vahva uskossani ole, mutta ihan kivahan tämä on tuohon tökkimiseen verrattuna.
Löysin tämän merkinnän vasta nyt, mutta täytyy kommentoida. Jobs oli minulle tuntemattomuus vielä vuosi pari sitten, kunnes luin hänen elämänkertansa. Ihailen miehen intohimoa ja luovuuden ylistämistä. Olen vasta nyt tajunut huomaamatta olevani Mac-mies, josta olen ylpeä.
Jobsin puhe Stanfordin valmistuville on yksi inspiroivimmista asiosta ikinä.
Hei Teräskäsine!
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan… 🙂 Olen itsekin katsellut tuon Stanfordissa pidetyn puheen ja se on kyllä, kuten sanoit, todella inspiroiva. Jobs oli monella tapaa karismaattinen mies ja siltä osin Tim Cook on osoittautunut pienemmäksi hahmoksi, vaikka kaiketi kyvykäs mies on hänkin. Minä ehdin olla useamman vuoden ihan PC-vapaassa ympäristössä, mutta nyttemin on työn mukana joutunut palaamaan vähän PC-maailmaan takaisin.