”Näkymä auton ikkunasta oli jotenkin masentava. Kesäisen sadepäivän harmauden ja koleuden läpi katselin asuntolan pihalle pystytettyä lentopallokenttää. Voi olla, että tuo pieni kenttä oli joskus tungeksinut innokkaita nuoria, jotka riemuitsivat pallopelin viehätyksestä, mutta jotenkin siihen on vaikea uskoa. Tänään kuitenkin kentän kova ja sorainen pinta käy hidasta taisteluaan sen reunoilla kasvavia rikkoruohoja vastaan. Ja kuten kaikki ihmisten aikaansaannokset, on tuo lentopallokenttäkin tuomittu häviämään taistelunsa. Ilman ihmisen ylläpitoa kenttä vääjäämättä peittyy rikkakasvien alle ja verkkotolpat ruostuvat hitaasti piloille. Silmiinpistävän kontrastin maisemassa tarjoaa uudehko lentopalloverkko. Sen valkoisena hehkuvat reunanauhat näyttävät luonnottomilta kaiken harmauden ja ankeuden keskellä. Voin sieluni silmin nähdä vanhan talonmiehen astelevan verkkaisesti keväisin laittamaan verkkoa jälleen paikoilleen. Ehkä se on osa hänen kesänaloitusrituaalejaan. Kesä ei vain tule, ennenkuin verkko on paikoillaan. Ehkäpä talonmies samalla muistelee nuoruutensa kesiä, jolloin hän ystäviensä kanssa pelasi lentopalloa tuolla samalla kentällä. Kenties tuo lentopallokenttä on hänelle matka takaisin nuoruuteen.”
Sanottakoon heti tähän alkuun, että minulla ei ole osaamista yhdyskuntasuunnittelussa enkä ole pätevä sen enempää arkkitehtinä kuin insinöörinäkään. Pohdin asioita tällä kertaa ihan vain kaupunkilaisen näkökulmasta. Olen nimittäin laittanut merkille, että tässäkin kaupungissa on monia kouluja ja kerrostaloja, joiden pihoilla on laitettu lentopalloverkot, koripallotelineet ja joskus jopa piirretty rajat pesäpallollekentällekin. Se kaikki on ihan hienoa, paitsi että kukaan ei yleensä käytä niitä kenttiä enää. Tosiasia lienee, että esimerkiksi nuo edellämainitut kolme lajia ovat sellaisia menneiden aikojen urheilulajeja, jotka eivät kai koskaan enää saavuta suuren porukan suosiota. Ne, jotka haluavat pelata, pelaavat kyllä mieluummin sisätiloissa. Muistan kyllä, kuinka aikoinaan Pursisalmen koululla vahtimestari korjasi koripallokorit, laittoi uuden lentopalloverkon ja hommasi meille kasan palloja. Me sitten pelasimme kaikki välitunnit vuoroin koripalloa ja vuoroin lentopalloa ja kivaa oli. Muistelen opettajien kertoneen, että ennen meitä ei kukaan ollut pelannut niin innokkaasti ja että meidän jälkeemmekään ei peli enää houkutellut porukkaa. Silloin vain sattui sopivan urheiluhullu ikäryhmä samalla aikaa paikalle.
Onkohan niin, että jossakin istuu ihminen, jonka vastuulla on yhdyskuntasuunnittelu? Jos niin on, luulen että päästäkseen tuohon asemaan hänen on täytynyt palvella kaupunkia jo vuosikausien ajan, kenties parikymmentä vuotta. Voisiko käydä niin, että kun tuo suunnittelija sitten saa tehtäväkseen suunnitella tiloja, joissa ”on sopivasti liikuntamahdollisuuksia nuorille”, hän tulee talonmiehemme tavoin sukeltaneeksi oman nuoruutensa suosikkipelien maailmaan ja suunnittelee uuden lentopallo-, koripallo- tai pesäpallokentän entisten tilalle? Ehkäpä hänen mielessään ei käy ajatustakaan pihasählykentistä, skeittirampeista tai frisbeegolfista. Ehkäpä hänenkin kohdallaan pätee se vanha viisaus: ”jos teet asioita, joita olet aina ennenkin tehnyt, saat tuloksia, joita olet aina ennenkin saanut”. Niinpä suunnittelijamme päätyy lisämään kuolevien kenttien kirjoa jälleen yhdellä hitaasti mätänevällä luomiksella.
Mitä sinä voit oppia yhdyskuntasuunnittelijaltamme? Missä asiassa sinä yrität saada aikaan uusia tuloksia vanhoilla tempuilla? Onko sinun mahdollista päästää irti menneestä ja liikkua ajan mukana?
Tämä on hyvän analogiasi kannalta epäoleellinen huomio, mutta ripareilla kahtena viimeisenä kesänä suurin hitti on ollut lentopallo 🙂 Sitä 15-vuotiaat tuppaa pelaamaan kaikki vapaa-ajat. Sen lisäksi pingis pihalla on kova juttu. Rinnalle on tosin tullut monia uusia juttuja, kuten sähly ja frisbeegolf.
Tilanne on tosin sitten eri, kun on kyse vapaa-ajasta muualla kuin suljetussa leirikeskuksessa.
Se taas on totta, että Pietarsaaren kaupunki on auttamattomasti ajasta jäljessä nuorisotilojen ja urheilutilojen kanssa. Toivottavasti näin ei käy meille hengellisessä työssä.