Lapsiperheissä kyllä tiedetään, että mahdollisia rahareikiä löytyy pilvin pimein. Esimerkiksi meillä näin kesällä päivittäinen mankuminen kulminoituu Powerparkin ympärille: ”Milloin mennään powerparkkiin? Kaikki kaveritkin ovat jo käyneet siellä! Mennäänkö jo huomenna?”
Olisi sitä lomareissujen lisäksi tarvetta uusille polkupyörille, vaatteille, kengille ja monelle muulle tarpeellisemmallekin hankinnalle. Olen yrittänyt kuitenkin opettaa lapsilleni talouden perustotuuksia. Vanhin lapsistamme lopettaa jo kinumisen, kun kerron talouden realiteetteja: ”Poika, meillä ei ole pennin hyrrää rahaa. Ei tipu!” Tuo yleispätevä vastaus toimii itse asiassa jokaiseen hankintaan, mitä lasten mieliin pälkähtää kinua. Se, ettei ole rahaa, pitää meidän perheessämme useimmiten paikkansa. Jos jotakin haluaa, siihen on säästettävä, mikä on varsin terve muistutus itse kullekin pikavippeihin ja osamaksuihin tottuneelle.
Helsingin Sanomien (19.7.) Merkintöjä -palstalla Piia Elonen, politiikan toimituksen varaesimies, tekee selkoa Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmasta. Elonen huomioi, että ohjelmassa kyllä puhutaan oppisopimuskoulutuksen lisäämisestä, mutta että sen rahoituksesta leikataan 21 miljoonaa euroa. Samoin luvataan turvata vanhusten asuntojen korjausavustusten riittävyys ja nopeuttaa maahanmuuton viranomaiskäsittelyä. Molemmista kuitenkin päädytään leikkaamaan rahoitusta pienemmäksi.
Hyvänä huomiona Elonen jatkaa edelleen, että ”hallitusohjelmassa selvitetään ja edistetään paljon. Se kuulostaa hyvältä… …nyt alkaa kuulostaa siltä, että edistämisestä ja selvittämisestä puhuminen tarkoittaa, ettei varmasti tehdä mitään… …Hallitus lupaa myös selvittää tarpeet kiristää aborttilainsäädäntöä. Johtoryhmästä kerrottiin HS:lle, ettei se tarkoita mitään. Erilaisilla selvityshankkeilla onkin ilmeisesti lähinnä ostettu poliittisissa kamppailuissa joku neuvotteluosapuoli tyytyväiseksi, kuten esimerkiksi aborttiselvityksellä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen.”
Samassa lehdessä oli myös Tuomas Niskakankaan juttu Yhdysvaltain velkakriisistä. Lyhyt juttu päättyi toteamukseen, että ”Yhdysvaltojen velkaantumista ovat kiihdyttäneet presidentti George W. Bushin kauden veronkevennykset ja Obaman talouden elvytyspaketit”
Kai kyse on loppuviimein siitä, että me ihmiset haluamme saada kaiken. Aivan kuten minun lapseni ovat jo nuorella iällä oppineet määrätietoisiksi kuluttajiksi, me aikuisenakin haluamme oppisopimuskoulutuksia, hissiavustuksia, remonttitukia, nopeampaa viranomaistoimintaa, parempia teitä, maukkaampaa kouluruokaa, lyhyempiä sairaalajonoja ja kaiken lisäksi aina yhtä ihania veronkevennyksiä. Me haluamme kaikkea, mutta emme halua maksaa siitä oikein mitään.
Poliitikkoparat ovat kuin niitä uusavuttomia isiä, jotka eivät ole oppineet sanomaan lapsilleen: ”ei”. Ehkä jo seuraavia vaaleja varten he pukevat tavoiteensa ’edistämisiin’ ja ’selvityksiin’, vaikka tietävät, että rahaa ei ole. On vain liian monta rahareikää. Kaikkea haluamaansa ei vain voi saada.
Eikä tässä kaikessa ole ’ostettu’ vain Päivi Räsästä tyytyväiseksi, vaan meidät kaikki. Mehän olemme kaikki tyytyväisiä, kun meille luvataan sitä sun tätä, vaikka niiden lupausten täyttämiseksi ei löydy rahaa.
Minä luulen, että meille kaikille tekisi joskus hyvää, että poliitikkomme sanoisivat: ”Kansalaiset, meillä ei ole pennin hyrrää rahaa. Ei tipu!” Voi olla, ettei se poliitikko tulisi uudelleen valituksi, mutta ainakin me saisimme muistutuksen siitä, että raha ei kasva puissa.
Poliitikoilla ja papeilla lienee yhteinen ongelma: Kaikkia pitäisi miellyttää, eikä ketään saisi loukata. Eikä sillä tiellä mutkittelu lopu!