Aivan ensimmäiseksi haluan kiitt … eikun todeta että ihan nappiin ei otsikko toteutunut, joten se oli varustettava kysymysmerkillä.
Soinin on moneen kertaan todettu tehneen ”veret seisauttavaa” poliittista historiaa. Onko hän edes tullut ajatelleeksi miten mittava voitto oikeastaan tulikaan saavutettua? Kun tällä kertaa häviäjinä eivät olleet ainoastaan poliittiset vastustajat, vaan sekä kotimainen että ulkomainen media ja kaiken huippuna Ruotsin pääministeri! Tästähän puuttuu enää se että Natojoukot, kunhan Libyan pommittamiselta ehtivät, rientävät pelastamaan Suomen väärin äänestämisen aiheuttamilta kauheuksilta!
Entisaikojen toteamus ”kansa on puhunut, pulinat pois”, ei alkuunkaan näyttäisi tällä kertaa melkoiselle osalle suomalaisista kelpaavan. Merkillepantavaa tässä valtavassa ruikutuksessa on se, että ruikuttajana toimii se kansanosa joka pitää itseään suvaitsevaisena. Vai miten pitäisi asia tulkita kun julkisuudessa esitetyt kannanotot tuomitsevat soinilaiset erittäinkin suvaitsemattomiksi? Mitäköhän suvaitsevaisuudella ylipäätään oikeastaan tarkoitetaan? Naulan kantaan osui Tony Halme aikanaan aiheeseen liittyvässä kommentissaan, joka on esitelty edellisessä postauksessani mutta ansaitsee tulla kerratuksi: ”Mä oon aina sanonut, että suvaitsevaisiksi itseään kutsuvat ihmiset on oikeasti aivan helvetin suvaitsemattomia. Jos joku rohkenee olla eri mieltä kuin ne, niin se ei ole ihminen ollenkaan, vaan joku perkeleen esikartanosta noussut hirviö, joka tulee syömään pikkulapset …”
Nähtäväksi jää selviääkö Suomi tästä koettelemuksesta. Raskaat sodat sotakorvausvelvoitteineen eivät olleet mitään tämän rinnalla. Toivoa sopii että edes Anni Sinnemäki saa mielenrauhan. Niin, mutta sekin taitaa edellyttää sitä että hän löytää itselleen sukupuolineutraalin aviomiehen!
Ilmapiiri on lähes verrattavissa Lapin sodan aikaan (josta kuva) sillä erotuksella, että tuolloin itänaapurimme Neuvostoliitto määräsi meidät ajamaan entiset liittolaisemme saksalaiset ulos maastamme. Kun tällä kertaa länsinaapurimme Ruotsin media ja pääministeri Carl Bildt haluaa määrätä meidät ajamaan soinilaiset ulos, eikä missään tapauksessa sallisi Soinia päästettävän hallitukseen! ”Oi aikoja, oi tapoja.”
Eduskuntaan tuli tällä kerralla kuitenkin valituksi niin monta uutta Perussuomalaista kasvoa, että heitä on pikkuisen vaikea sivuuttaa olankohautuksella, mikäli eivät rupea keskenään kärhämöimään.
Tällä hetkellä väitän että Persut osuivat populistisella agendallaan ainoastaan hyvään markkinarakoon, jota kautta äänestäjien oli helppoakin helpompi protestoida ja osoittaa tyytymättömyytensä. Kokonaan toinen asia on mitä Persut saavat sitten loppuviimein aikaan. Vaalivoitto on vaalivoitto, mutta pelkkä vaalivoitto ei mitään jos siitä ei synny mitään konkreettista. Aika näyttää tämän asian.
Reaktiot maailmalta ovat olleet milloin naurettavia, milloin surullisia. Naurettavia siinä mielessä että jos tässä nyt vähänkään kokonaisuutta katsoo, niin 81% eduskunnasta on jotain muuta kuin Persuja. Maailmalta kaikuneen metelin mukaan luulisi että Persuja olisi eduskunnassa vähintään 40%. Sitten on kokonaan sekin asia että miten tehokkaasti Soini saa Persut ylipäänsä yhteisen agendan alle.
Surullisiakin reaktioita on maailmalta saatu. Portugalin ex-presidentti Mario Soares on vetänyt jostain käsittämättömästä syystä (Persujen vaalimenestyksestä kenties) herneen nenään niin syvälle, että se haittaa jo aivotoimintaa. Soares tykittää Ylen mukaan seuraavaa:
”Portugalin ex-presidentti Mario Soares kirjoitti katkeraa tekstiä, jossa totesi Suomen muuttuneen äärikonservatiiviksi maaksi, kertoo Yle.
Portugalissa pelätään, että vaalituloksen myötä Suomi voi kaataa EU:n ohjelman Portugalin talouden pelastamiseksi.
Soaresin mukaan solidaarisuuden puute leimaa nyt EU:ssa vahvoja, ”sekä ei niin vahvoja – kuten Suomea, joka tänään on äärikonservatiivinen”.
Sosialisti Soares muisteli sen sijaan lämmöllä Suomen edesmennyttä pääministeriä Kalevi Sorsaa (sd).
– Vertailen keskenään hänen jalomielisyyttään ja niitä kääpiöitä, jotka tänään haluavat hallita Suomea, heidän eettisiä arvojaan ja vihamielisyyttä Portugalia kohtaan – mikä valtava ero! Soares jyrisi.”
Soares, joka on osaltaan ollut ryssimässä Portugalin taloutta, haukkuu suomalaiset jo ennekuin mitään lainapäätöstä on edes tehty. Fiksu kaveri…
Suvaitsevaisuudesta sen verran että sen voi tiivistää niin että suvaitseva hyväksyy asioita liberaalimmin kuin suvaitsemattomampi. Suvaitsevien suvaitsemattomuus suvaitsemattomuutta kohtaan on asia josta saa kyllä raflaavia lauseita, mutta joka on mielestäni argumentointivirhe. Siinä unohdetaan lähtöasetelma.
Palataksemme Persuihin ja Halmeeseen, niin oli Tonyllakin hetkensä, ehdottomasti. Pientä ennustajanvikaakin löytyi. Neljällä vuodella meni mönkään, mutta hyvin toi silti meni. Ote Halmeen puheesta eduskunnassa vuonna 2003:
”Jos te nytten puollatte näitä minun muutamaa lakialoitettani, jotka Suomen kansalle kuuluvat, niin pääsette minusta vähin äänin eroon neljän vuoden päästä. (Ed. Ala-Nissilä: Miksi pitäisi päästä?) Muuten minunlaisiani voi olla täällä neljän vuoden kuluttua kymmenittäin, ja sitä te ette kestä.”
Koko puhe:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1336301/hyva_kirjoitus_aiheena_yksi_eduskunnan_parhaista_p
Hyvä oli Tonyn Halmeen puhe! Taitaa olla niin tuossa veteraanikysymyksessä, että sitten kuin heitä on enää kourallinen jäljellä, joku puolue vetää pisteet kotiin parantamalla jäljellä olevan porukan oloja jonkin verran.
Kommentointi takkuaa.
Vai onko mut bännätty. ;D
Ei sentään. Mä luulen, että nuo linkit saa nuo kommentit joskus menemään spammifiltteriin, ja siinä menee hetki, ennenkuin niitä sieltä huomaa poimia…
Toivoa sopii, että meikäläisellä hommat jatkuvat, jos pakkoruotsi poistetaan.
Eiköhän ruotsia sentään, ainakin tällä seudulla, lueta edelleen ilman pakkoakin. 😉