Voi olla, että Playboy-lehden perustaja Hugh Hefner on elämänsä aikana saanut riittävästi palstatilaa. Tarjoanpa sitä pikkuisen minäkin. MTV3.fi -sivuston artikkeli tiesi kertoa miehen maanneen yli 2000 naisen kanssa elämänsä aikana. En ole kuitenkaan ensisijaisesti kiinnostunut Hefnerin seksielämästä oikeastaan millään muotoa. Huomioni kiinnitti vain artikkelin ensimmäisessa faktassa mainittu perhetausta: ”Hänen vanhempansa olivat metodisteja ja sekä Hugh että hänen veljensä Keith saivat hyvin ankaran kasvatuksen”. Ankaran metodistikasvatuksen saanut poika päätyy siis loppujen lopuksi varsin toisenlaiselle uralle, kuin ehkä hänen vanhempansa olivat ajatelleet.
Hugh Hefner on vain yksi monista samanlaisen kaavan kautta maailmalle lähteneistä ihmisistä. Elvis Presley haki alkutahdit uralleen gospelkuorosta ja pastorivanhempien tytär Katy Perry ehti aluksi tehdä yhden gospellevynkin ennen siirtymistään kirkkokuorosta popin kultamaille. Perry ei saanut kotonaan katsoa MTV:tä. Baptistiperheen kasvattina Britney Spearskin lienee saanut ehkä toisenlaisen kasvatuksen, kuin mitä hänen elämästään voisi nyt päätellä. Koukussapornoon.com sivuston tiimoilta tavattu pornotuottajakin oli lestadiolaistaustainen.
Esimerkkejä löytyy runsaasti, mutta ehkä ymmärrät pointtini. Jotenkin kovin ankara kasvatus näyttää saavan aivan päinvastasia tuloksia aikaan kuin vähän lempeämpi. (Osaltaan aihe sivuaa aiempaa kirjoitustani ”Tilaa kysymyksille”.) Minua ei edes välttämättä huoleta laulajan into tehdä työtään ja saavuttaa menestystä urallaan. Elviksen viimeiset vuodet ja aikainen kuolema ei enää kai kuitenkaan ollut elämän parasta aikaa kenellekään. Britney Spears on omat sekoilunsa tehnyt ja toivoa vain sopii, että Katy Perry selviää paremmin. On harmillista, että inhimillisesti kaiken saavuttaneet ihmiset saavat elämänsä niin pahoin sekaisin. Voisi olla, että lääke- ja huumeriippuvuuksien kanssa lapsensa huoltajuudesta taisteleva maailmantähti joskus ehkä kaipaisi takaisin siihen aikaan, kun elämä oli yksinkertaisempaa. Mene ja tiedä.
On niin monia ihmisiä, joiden kohdalla ankaruus ja jyrkkyys on vienyt ihmisen aivan toiseen ääripäähän. Onko mahdollista löytää sellaista kotia, jossa saa sopivasti kokeilla siipiensä kantavuutta ilman, että ”takaisin ei ole tulemista”? Mistä löytyy se pelimies, joka osaa antaa sopivasti tilaa silloin kun tilaa tarvitaan? Mistä löytyy se pelimies, joka osaa laittaa rajat siihen, mihin rajat on laitettava? Oletko sinä sellainen? Olenko minä?
Oletko sinä käynyt läpi ankaran kasvatuksen? Mitä jälkiä se jätti?
Korpialttari 
Menisikö se niin että ihmisestä kasvaa omanlaisensa lapsuuden kurista tai ankarasta kasvatuksesta huolimatta, ei sen ansiosta.
Ankara kasvatus ja kuri eivät ole tae mistään muusta kuin ankarasta kasvatuksesta ja kurista. Lienee alkukantainen käsitys että tiukalla kurilla saataisiin aikaan jotain hyvää tai pysyvää. Voisiko olla niin, että ankaraan kasvatukseen turvautuvat tahot vain yrittävät saada lapsistaan kaltaisiaan vaikka väkisin? Hyvä kysymys lienee myös se, onko tuollainen yleisempää uskonnollisissa piireissä kuin uskonnottomissa.
Raamatun mukaan vitsaa ei tule ainakaan säästää. Tuo on kai oikein hyvä esimerkki auttamatta vanhentuneesta raamatullisesta totuudesta.
Itse sain suhteellisen konservatiivisen kasvatuksen, eikä sillä ole ollut mielestäni mitään vaikutusta siihen mitä valintoja elämässäni olen myöhemmin tehnyt. Aina on tullut tehtyä enemmän tai vähemmän sitä mitä on huvittanut. 😉 Ankaraa kuria ja kasvatusta pidän myös tietyllä tavalla laiskana kasvatuksena. Kurittamiseen tottuneen on paljon helompaa antaa natiaiselleen luunappi tai muu vastaava sanktio, kuin selvittää tälle asioita ja perustella ne niin, että tämä ymmärtää ne. En minäkään joskus nappulana jättänyt tekemättä kiellettyjä asioita siksi että olisin hyväksynyt tai ymmärtänyt miksi ne ovat kiellettyjä, vaan siksi että niiden tekemisestä olisi ollut luvassa fyysinen sanktio. Fyysisen kurittamisen hyödyt ovat mielestäni hyvin näennäisiä.
Hyviä ajatuksia, Tonza.
Vaikea sanoa oikein varmuudella. Samoissa perheissä, joissa tiedät olleen ankaran kurin on silti osa lapsista kasvanut oikeinkin turvallisesti ja ovat onnellisia lapsuudestaan.
Mitä tulee Raamatun näkemysten vanhentumiseen, niin se lienee silti kyseenalaista. Monet lapsi- ja nuorisotyön ammattilaiset ovat jo huomanneet, että liian löysällä kurilla kasvaneet ovat aika usein ongelmien edessä. Uskoisin, olematta asiantuntija, että sanonnan mukaan rajat ovat rakkautta. Eikä Raamattukaan tarkoita jatkuvaa pieksämistä, vaan nimenomaan sitä, että rajat on tunnettava. Rajoja voidaan sitten asettaa muutenkin kuin fyysisellä kurituksella.
>>Samoissa perheissä, joissa tiedät olleen ankaran kurin on silti osa lapsista kasvanut oikeinkin turvallisesti ja ovat onnellisia lapsuudestaan.
Onko ankara kuri kuitenkaan tarpeellista, vaikka joku jossain pystyy nauttimaan lapsuudestaan siitä huolimatta?
>>Mitä tulee Raamatun näkemysten vanhentumiseen, niin se lienee silti kyseenalaista. – – Eikä Raamattukaan tarkoita jatkuvaa pieksämistä, vaan nimenomaan sitä, että rajat on tunnettava. Rajoja voidaan sitten asettaa muutenkin kuin fyysisellä kurituksella.
Raamattu kuitenkin alleviivaa fyysisen kurittamisen tarpeellisuutta. ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan” -lause ei ole mitenkään vertauskuvallinen (eikä vaikkapa saman kirjan 22:15: ”Hulluus on kiertynyt kiinni poikasen sydämeen, mutta kurituksen vitsa sen hänestä kauas karkoittaa.”) Rajat tosiaan voidaan vetää monella tapaa. Ja joku ei vedä niitä juurikaan.
>>Monet lapsi- ja nuorisotyön ammattilaiset ovat jo huomanneet, että liian löysällä kurilla kasvaneet ovat aika usein ongelmien edessä.
Fyysisen kurittamisen ja liian löysän siiman antamisen väliin mahtunee kaikenlaisia kasvatusvariaatioita, kuten tosiaan totesit. Olisi mielenkiintoista saada käsiin tutkimusmateriaalia, jossa olisi tutkittu vanhempien omia lapsuuden rajoja ja mallia jossa nämä on kasvatettu vs. näiden omat kasvatusmetodinsa. Olisiko liian löysää kuria toteuttavien vanhempien lapsuuden omilla kurituskokemuksilla (tai sillä ettei niitä ole) jotain yhteyttä heidän toteuttaman kasvatusmallin kanssa, vai olisivatko ne kenties päinvastaisia heidän lapsena koetun mallin kanssa. Vai olisiko omilla kokemuksilla juurikaan merkitystä sen kanssa, miten itse lapsensa kasvattaa.
Eikös tuota Tonzan mainitsemaa asiaa ole tutkittu paljonkin. En nyt osaa antaa nimiä/tutkimuksia, mutta kyllä tämä on laajasti tutkittu aihe. Se menee nimen omaan niin, että se vanhempi, jota on fyysisesti kuritettu, kurittaa myös itse lapsiaan. Se taas jota ei ole kuritettu, ei hyväksy fyysistä kuritusta.
Rajoja voi vetää äärimmäisen tiukalle tai äärimmäisen löysälle. Joillakin niitä ei näytä olevan lainkaan. Vapaa kasvatus voi tietääkseni tuottaa itsekkäitä vesoja (kaikki mulle heti). Hyvin ankara ja väkivaltainen kasvatus taas voi pahimmillaan johtaa esim. narsismiin tai psykopaattiseen käyttäytymiseen.
Jos olisin täydellinen vanhempi, kasvattaisin lapseni ainoastaan rakkaudella. Vaatisin käytöstapoja, tiettyä vanhempien kunnioittamista ja tottelemista tiettyyn rajaan asti. En kuitenkaan kasvattaisi lapsistani robotteja. Antaisin heille paljon aikaa, pitäisin paljon sylissä, huomioisin jokaista erikseen. Sallisin epäjärjestystä, luovuutta, hulluttelua, rajuja leikkejä.
Koska en valitettavasti ole täydellinen, olen tehnyt paljon virheitä. En ole tähän päivään mennessä katunut liian löysää kasvatusta, ainoastaan liian tiukkaa. Pipo on joskus turhan kireällä. Pitäisi muistaa antaa lapsen olla lapsi ja vaatia ainoastaan ikätason mukaista käytöstä. Olisi niin ihanaa olla täydellinen… 😉
>>Se menee nimen omaan niin, että se vanhempi, jota on fyysisesti kuritettu, kurittaa myös itse lapsiaan. Se taas jota ei ole kuritettu, ei hyväksy fyysistä kuritusta.
Jännä että lähipiirissäni tämä menee juurikin päinvastoin. Samoin minäkään en tukeutuisi fyysisiin sanktioihin, jos jälkikasvua olisi, vaikka itse sain siitä osani.
>>En ole tähän päivään mennessä katunut liian löysää kasvatusta, ainoastaan liian tiukkaa. Pipo on joskus turhan kireällä.
Menisiköhän se niin että kun pitää pipoa mielummin vähän liian kireällä kuin löysällä, niin vanhempana sitä kokee omaavansa jollain tavalla paremman kasvatuksellisen omantunnon? Jotenkin siis niin että se enemmän tai vähemmän kireä pipo on helpompi hyväksyä kuin löysä malli?
Itse ehkä voisin omaa kasvatustani luonnehtia tietyiltä osin turhan ylihengelliseksi. Se ainakin jätti joitain jälkiä – ja vuosikausien sisäisen tulen, joka roihuaa välillä ”kädet nyrkissä”.
Kun arjessa joka toinen asia piti hengellistää, niin se meni ehkä hieman epäterveellisille rajoille. Nyttemmin on aikuisiällä tullut sitten huomattua jopa kompulsiivista toimintaa omalla kohdalla monissa niissä asioissa, jotka lapsena/nuorena evättiin hengellisyyteen vedoten.
Esimerkkinä mainittakoon vaikka, että musiikista innostuneena veijarina en saanut lempibändieni paitoja – tai edes yhtä. Nyt keräilen niitä sellaisella innolla, että paitavarastossani alkaa olla lähemmäs 200 kpl paitaa eri vuosikymmeniltä.
Kukin tehköön toki omat johtopäätöksensä, että mikä minkin on vaikuttanut. Muistan kuitenkin elävästi eräänkin tapauksen, jossa mannalapuilla kumottiin nuoren rokkarin into tilata Ameriikoista Deliverance-paita.
”Herra vapauttaa sut tämän tilaamisesta”, sanoi muuan sukulainen, joka oli kylässä tuona iloisena päivänä. Kyllä hymyilytti olan takaa. Aivan kuin homma olisi ollut sillä selvä. No eniwei, siinä tuollainen tarina. Rokk vain! 😛
”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea.” (Sananl. 22:6 Kr. 92)
Tuossapa asia on ilmaistu ilman ruoskan sivalluksia. Tosiasiaksi jäänee kuitenkin, että mitään takeita siitä, etteikö homma voisi mennä ”kiville” kaikesta huolimatta, ei ole.
Eiköhän ole niinkin, että luonne näyttelee näissä asioissa suurta roolia. Siinä missä toinen näyttäisi luonnostaan kasvavan suoraan, ilman mitään erityisiä toimenpiteitä, toista ei saa takomallakaan oiottua. 😉
Kunhan rajat on ajoissa laitettu, voi ainakin toivoa, että ne aikanaan kantavat hedelmää.
>>Tuossapa asia on ilmaistu ilman ruoskan sivalluksia.
Tuo ei taida poistaa raamatusta niitä kohtia, joissa ruoskan käyttämistä pidetään välttämättömyytenä.
>>Eiköhän ole niinkin, että luonne näyttelee näissä asioissa suurta roolia. Siinä missä toinen näyttäisi luonnostaan kasvavan suoraan, ilman mitään erityisiä toimenpiteitä, toista ei saa takomallakaan oiottua.
Niinpä. Ja kun tuosta takomisen toimivuudesta ei ole mitään takeita, niin se on kaikenlisäksi vieläpä turhaa hommaa, väitän ma.
Valitettavasti tätä tapahtuu edelleen uskovaisissa piireissä. Monilla kasvattajilla ei ole tietoa lapsen kehitykselle normaalesista asioista, kuten siitä, että nuoruusajan kehitystehtävä on sosiaalinen. Nuoren kuuluu samastua muuhun nuorisoon, hän haluaa erottua olematta kuitenkaan erilainen. Idolien pitäminen on täysin normaalia tässä vaiheessa. Bändipaidassa ei ole mitään pahaa! Se on normaalin nuoren normaalia käytöstä. En nyt tarkoita sitä, että jokaisen vanhemman tulisi tietää Piaget’n ja Erikssonin kehitysteoriat, mutta ei niiden tuntemisesta mitään haittaakaan ole. Lastaan ymmärtää paremmin, jos sattuu tietämään jotakin lapsen normaalista kehityksestä. Ammattikasvattajana (puistattava sana) näkee kaikenlaisia nuoria. Yli 90 % on normaaleja. Joillakin siinä 10 %:ssa on diagnooseja, mutta silti ovat useimmiten tosi mukavia. Sitten on se pienen pieni vähemmistö, joilla on todella isoja ongelmia, joille me tavis-opet ei voida mitään. Heidän paikkansa on sitten muualla.
Hei Tonza, Tytisky ja Mazi. Kiitos kommenteista. Hyvää settiä. Joka jutun luen, vaikka aina en osaa mitään viisasta lisätäkään.