[Tämä blogikirjoitus on osa ’Saarnakritiikki’ -sarjaa. Saarnakritiikki-sarjan kirjoitukset ovat muuten tavallisia blogikirjoituksia, mutta niiden aihetta on käsitelty niiden ilmestymispäivänä pidetyssä puheessa. Näin erityisesti kuulijat voivat antaa kritiikkiä puheesta keskustelussa, joka jatkuu täällä korpialttarilla. Toki kaikki saavat kommentoida.]
Luulenpa, että jos minun pitäisi nostaa esille yksi sellainen asia joka raivostuttaa useimpia pastoreita, se olisi tehottomuus. Tällä epämääräisellä ilmaisulla tarkoitan erityisesti saarnojen tai opetuspuheiden tehottomuutta. Raamatussa on esimerkkejä ihmisistä, jotka kuulevat jonkin asian olevan aavistuksen pielessä omassa elämässään. Useimmiten sitä seuraa välitön asioiden muuttaminen. Ihmiset, jotka kuulevat kasteen tärkeydestä, menevät välittömästi kasteelle. Ne, joita ohjataan elämänmuutokseen tekevät sen nopeasti. Kaiken kaikkiaan Raamatun kertomuksia leimaa nopea ratkaisun tekeminen. Muistan eräänkin vanhan uskovan, joka nuorena vasta uskon ratkaisun tehneenä poltteli tupakkaa puiston penkillä ja kertoili kaverilleen uskoontulostaan. Kaveri siinä kuunnellessaan huomautti miehelle, että ”Uskovat ei kai saa polttaa tupakkaa”. Nuori uskova totesi: ”Jaa, ei vai?” ja tumppasi elämänsä viimeisen tupakan.
Tänä päivänä voit kulkea useissa eri seurakunnissa ja kuulla loistavia puhujia. Siis ihan todella ammattitaitoisia, selkeäkielisiä ja osaavia puhujia. Meistä useimmat tuntevat montakin hyvää pastoria ja joskus heidän puheitansa kuunneltuamme olemme taputtelemassa heitä olalle, kättelemässä heitä eteisessä ja laittamassa heistä ylistävää tilakommenttia Facebookissa. Me olemme samaa mieltä hänen kanssaan, emme vain yleensä tee, niinkuin pastori opettaa.
Olen itsekin huomannut vuosien varrella, että on joskus aivan tajuttoman raivostuttavaa puhua anteeksiannosta ja nähdä kuulijoiden pyyhkivän liikutuksesta kyyneliään vain kuullakseen heidän jatkavan riitelyään seuraavan viikon loppupuolella. On ärsyttävää puhua kunnioituksesta, jos se saa aikaan vain hyväksyviä nyökkäyksiä aidon kunnioituksen sijaan. On masentavaa kertoa uhraamisen merkityksestä, jos kukaan ei koskaan koe sitä tärkeäksi omalla kohdallaan. Siinä missä aviopareilla vitsaillaan olevan valikoiva kuulo, on kristityillä valikoiva ymmärrys. Helluntaijargonilla kerrottuna joku asia ei ole ”kirkastunut”. Joillekin eivät asiat kirkastu koskaan.
Minä luulen, että saarnojen tehottomuus ei johdu siis saarnoista, vaan siitä että useimmat kristityt on pilattu. Heidät on pilattu vuosikausien opetuksilla ja puheilla. He ovat oppineet nyökkäämään oikeissa kohdissa, huutelemaan aamenta ja hallelujaa sopivissa kohdissa (jos ovat kovin karismaattisia taustaltaan) ja jopa olemaan samaa mieltä useimmista asioista puhujan kanssa. He eivät vain osaa tehdä asioille mitään, nuo pilatut kristityt. On uskovia, jotka tuskailevat, kun eivät tunnu oikein löytävän paikkaansa. He haluaisivat lähemmäs Jumalaa (vaikeaselkoinen käsite, jonka merkitys vaihtelee ajatuksen lausujan oman käsityksen mukaan). He ovat istuneet vuosia seurakuntien tilaisuuksissa ja kuulleet useita puheita rukouksesta, Raamatun lukemisesta, uhraamisesta, palvelemisesta tai sitoutumisesta. He ovat innoissaan kehuneet pastoriaan toisilleen kahvikupin äärellä tilaisuuden jälkeen. He ovat jopa muistaneet rukaista pastorinsa puolesta hetken ennen nukkumaan menoa. Koskaan he eivät ole silti oppineet rukoilemaan, lukemaan Raamattua, uhraamaan, palvelemaan tai sitoutumaan. Miksi?
Matt. 5:13: Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
Korpialttari 
Hyviä pointteja heitit tuossa. Jos kuulee ja ei tee, niin tulee mieleen Jeesuksen kylväjävertaus. Jos siemen menee hyvään maahan, niin se saa aikaan kasvun ja sitten oli näitä erillaisia muita kohteita, joissa kasvua ei tapahdu. Monille on saattanut vuosien aikana kehittyä kallioinen kuori, joka pitää hänen uskonnollisuutensa kasassa. Mikään ei tunnu miltään, mutta osataan oikeassa tilanteessa toimia totutulla tavalla. Myös elämään kehittyneet katkeruuden ohdakkeet estävät kasvun alkuunsa. Elatuksen murheet voivat liekin ja kiinnostuksen sammuttaa. Vihollisellamme on keinonsa saada aikaan kaikkea tätä. Hänelle sopii hyvin passiivinen ja tehoton seurakunta.
Jos ihmiset oikeasti käsittäisivät, keitä he ovat Jeesuksessa ja kuka heidän Jumalansa oikeasti on, niin muutos tapahtuu. Tähän muutokseen ei riitä ammattitaitoiset puheet. Tarvitaan yliluonnollista Jumalan läsnäoloa ja Pyhän kosketusta. Avain muutokseen on se, että ihminen todella antautuu Jumalalle ja pyytää Herraa muttamaan sydämensä. Sydän ei muutu oman ajatuksen voimalla tai ulkoapäin pakottamalla. Ulkoapäin pakotettu muutos on uskonnollisuutta, sydämen muuttuminen on aina Jumalan teko.