Kesän kynnyksellä avattiin vihdoinkin uusi Hengenveto.fi -sivusto. Nyt jo kolmanteen kehitysversioonsa ehtinyt sivusto on ainakin allekirjoittaneen mielestä tyylikkään ja nuorekkaan näköinen. Perinteisessä juhannuskonferenssissa olivat sivuston taustavoimat Janne Maunumäen johdolla esittelemässä sivustoa kiinnostuneille.
Vedä Henkeä -seurakuntaa ja Hengenveto.fi -sivustoa sekoitetaan toisiinsa melko usein. Syyt ovat ilmeiset, ovathan molemmat nimet johdettu samankaltaisesta ajatuksesta. Ihan vain avoimuuden nimissä ja sekaannusta välttääkseni kerron lyhyesti taustaa molemmista.
Hengenveto.fi -domain varattiin alunperin Pietarsaaren helluntaiseurakunnan käyttöön. Ideana oli tavoitella Internet -ajan nuoria raportoimalla netissä seurakunnan nuorten toiminnasta. Melko nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että raportoitavaksi kelpaavaa toimintaa ei oikein ollut, vaan sitä piti kehittää. Hengenveto.fi -sivuston rinnalle syntyi siis talk show -tyyppinen Vedä Henkeä-ilta. Looginen paketti syntyi siis tyylikkäästi lavastetusta ja teemoitetusta live-illasta, josta pyrittiin nopeasti uutisoimaan omalla Hengenveto.fi -sivustolla.
Hengenveto-sivuston toimivuus huomattiin laajemmaltikin ja mukaan halusi muitankin seurakuntia. Syntyi ajatus koko sivuston laajentamisesta valtakunnalliseksi nuorisotyön työkaluksi. Prosessi oli toki työläs ja monivivahteinen, mutta todettakoon vain, että nyt avatut sivut ovat tuon prosessin eräänlainen päätepiste. Kun Hengenveto.fi siirtyi valtakunnalliseksi työkaluksi, sen hallinta siirrettiin Avainmedialle ja Netmissionille. Samalla yhteys Vedä Henkeä-iltoihin luonnollisesti lakkasi.
Vedä Henkeä -seurakunta on vuoden 2010 alusta toiminut itsenäinen seurakunta, jonka vastuuhenkilöt olivat keskeisinä tekijöinä mukana alkuperäisten Vedä Henkeä -iltojen järjestämisessä. Valmiiksi lanseerattu nimi ja jo hyväksi koettu konsepti olivat osasyynä siihen, että uusi seurakunta päätti ottaa käyttöönsä Vedä Henkeä -nimen. Seurakunnan nimi olisi siis voinut olla aivan joku toinenkin, mutta tämä vaihtoehto tuntui olevan enemmistön mieleen.
Näin siis lyhyt selonteko selvennykseksi. Hengenveto.fi ja Vedä Henkeä -illat ovat joskus olleet samaa kokonaisuutta, mutta tänä päivänä sivusto ja Vedä Henkeä -seurakunta ovat täysin itsenäisiä toimijoita.
Kysy, jos haluat tarkennuksia.
Eli siis lyhyesti sanottuna: solu jakaantui kahteen osaan.
No se on jo melko lyhyesti tosiaan sanottu. Hyvähän on ihmisten muistaa, että vaikka jotenkin tuo Vedä Henkeä -seurakunta karvastelisikin, niin hengenvetoa voi silti varauksetta tukea.
VedäHenkeä Kahvikuppi Missä ? Kerran Kun Siitä Maistuu Pastorin Mielestä Kahvi Paremmalle Kuin Muista Mukeista, Niin Tarttis Jo Saada Sellainen !!!!!! Koska Nykyisistä Kupeista Se kahvi Ei oikein Hyvältä Maistu HÄ !!!!!!