Korpialttari

Harhaillessani päämäärättömänä virtuaalimaailman loppumattoman linkkiviidakon ummehtuneissa tiheiköissä, törmäsin mielenkiintoiseen blogikirjoitukseen. Promener Oy:n toimitusjohtaja Marko Sykkö pohtii kirjoituksessaan hallittua muutosta tutun apinatarinan kautta. Jos et tunne kyseistä tarinaa, lue se alkuperäisestä postauksesta. (Tarina on melko tunnettu, mutta en pikaisella etsinnällä löytänyt siihen alkuperäistä lähdettä, josta varmentaa tarinan todenperäisyys.)

Vaikka alkuperäisen postauksen näkökulma liittyy erityisesti yrityksiin ja kaupallisiin organisaatioihin, on apinatarinaa helppoa soveltaa myös seurakuntapuolelle. Vaikka itse tarina osoittautuisi jopa sepitetyksi, sen ydinajatus toteutuu sellaisenaan liian usein mitä erilaisimmissa yhteisöissä, myös seurakunnissa. Jotkut ovat luonnehtineet minua edelläkävijäksi tai tienraivaajaksi. Ne ovat aika mahtipontisia määritelmiä ja aika voi osoittaa minut köykäiseksi moisia arvonimiä kantamaan.  Näiden imartelevien kuvausten taustalla lienee roolini sekä uuden seurakunnan perustajana että koukussapornoon.com -sivuston ylläpitäjänä, vaikka kummassakaan roolissa en ole mitenkään ainutlaatuinen. Rohkenipa taannoin eräs pastoriystäväni arvioida, että meidän ratkaisumme perustaa uusi seurakunta on vain ensimmäinen monista samankaltaisista ratkaisuista. Kokenut pastori koki, että monen vanhan seurakunnan on mahdoton enää uudistua tarpeeksi nopeasti ja uusia seurakuntia tarvitaan.

On selvää, että me emme ensijaisesti ole olleet käynnistämässä mitään vallankumousta tai radikaalia muutosliikettä. Toisaalta on aivan yhtä selvää, että meidän esimerkkimme on silti puhutellut monia ihmisiä. Tiedän sen niistä ihmiskohtaloista, joista olen saanut kuulla. Monet ovat oman näkynsä valtaamana etsineet seurakunnastaan tilaa tehdä asioita uudella tavalla. On surullista nähdä niin monia väsyneitä, pettyneitä ja turhautuneita, mutta silti palvelualttiita henkilöitä ilman seurakunnan tukea. Nämä ihmiset ovat niitä, joiden on tavattoman turhauttavaa kuulla kuinka ”tarvitaan työmiehiä elonkorjuuseen”, kun heidän työpanoksensa tai työtapansa ei kuitenkaan ole ollut tarpeellinen. Luulen että yksi syvimmistä haavoista, joka seurakunnassa voidaan ihmiseen lyödä on yksilön tarpeettomaksi tekeminen. ”Kukaan ei tarvitse minua” -haava paranee hitaasti.

Jos minä kelpaan juuri sinulle edelläkävijäksi, niin salli minun yrittää neuvoa sinua edes hiukan. Apinatarinan mukaan voi olla niin, että ympärilläsi tai seurakunnassasi on ihmisiä, joita on aikoinaan suihkutettu kylmällä vedellä. Toisin sanoen he ovat polttaneet näppinsä, polttaneet siipensä tai pudonneet korkealta. Mikä tahansa on ollutkaan tavoitteena, he eivät ole saaneet sitä tavoitella. Näiden ihmisten on tavattoman vaikea suoda sinullekaan mitään sellaista, mitä he eivät itse ole saaneet tavoitella. Toinen tosiasia apinatarinasta johdettuna on se, että jossakin vaiheessa alkuperäiset apinat olivat kaikki poissa, mutta käytäntö jatkui. Vaikka apinoita ei enää suihkutettu vedellä, alkuperäisten apinoiden kokemus ajoi kaikki apinat varomaan uuden tekemistä.

Jos sinä olet taistellut pitkään elintilasta ja halunnut kokeilla jotakin uutta tapaa viedä Jumalan valtakuntaa eteenpäin, kenties sinunkin pitää harkita astumista tyhjän päälle. Kenties vanhan seurakuntasi sisällä on niin monta kylmän suihkun saanutta, että he haluavat estää sinuakin menemästä eteenpäin. Kenties näkyäsi jarruttavat ja rajoittavat käytännöt ovat peräisin vuosikymmenten takaa ja seurakunnastasi on tullut apinoiden planeetta. Kenties kukaan ei enää tiedä miksi kaikki tehdään niinkuin tehdään, ja kenties kukaan ei uskalla myöntää että aika voi muuttua. Kenties kylmät suihkut ovat loppuneet.

Jos sinä olet juuri tässä suloisessa, pysäyttävässä, elävöittävässä, kuluttavassa ja musertavassa prosessissa, niin rukoile. Kysy Jumalalta hänen ajatuksiaan. Jos Jumala on antanut sinulle näyn työstä, älä kuluta voimiasi loppuun taistelemalla tuulimyllyjä vastaan. Anna tilaa niille, jotka eivät halua muutosta. Jos joudut jäämään pois seurakuntasi toiminnasta, tee se mahdollisimman rauhallisesti. Itse jätin jälkeeni kirjallisen anteeksipyynnön ihan vain yrittääkseni puhdistaa pöydän mahdollisista skismoista. Lähtiessäni seurakunnan toimistosta kättelin reilusti pastoria ja toivotin hänelle siunausta. Tämän kerron vain siksi että muistaisit, ettei kyse ei ole taisteluhaasteesta tai kilpailusta vaan erilaisesta näystä. Erilaisten ihmisten tavoittamisen tarvitaan erilaisia näkyjä, erilaisia seurakuntia ja erilaisia ihmisiä. Kenties juuri sinua.