Saimme vihdoin tällä viikolla loputkin tilaamamme trussit ja äänentoistokamat. Pieneen kokoontumistilaan ahdettuna trussit ja valot tuntuvat varmasti jonkun mielestä turhalta ja jopa typerältä. Nuori poika kysyikin minulta, kun roudasimme trusseja pois: ”Onko näitä pakko olla?” Vastaus on: ”Ei, ei niitä ole pakko olla”. Ne kuitenkin kuuluvat olennaisena osana meidän tapaamme toimia. Loppujen lopuksi mitään ei ole pakko olla. Ei edes seurakuntaa. Kysymys on kuitenkin sikäli tavallinen, että erilaisten lisähärpäkkeiden mukaantuominen on aina herättänyt keskustelua eri tahoilla.
Meillä on Vedä Henkeä -seurakunnassa mukana tässä vaiheessa ehkä kolmisenkymmentä ihmistä. Joka tiistai me kasaamme trussit, ripustamme valot ja kasaamme äänentoiston. Joku laittaa kahvit ja leivonnaiset, toinen sytyttää kynttilöitä ja muusikot vetävät samalla sound checkiä. Illan jälkeen kaikki puretaan pois ja koko paikka siivotaan. Viimeksi minulla taisi mennä 12 tuntia aikaa vain yhden tiistan vuoksi. Minä nautin siitä. Onko siinä silti mitään järkeä? Onko kaikki turhaa, vai näetkö touhussamme jotain logiikkaa?
Rick Warren kertoo joskus kiukutelleensa Jumalalle kantaessaan tuoleja, kukkia ja lavasteita ennen tilaisuuden alkua jonkun koulun salissa. Hänkin mietti koko touhun mielekkyyttä. Rick kertoo, kuinka koko Jumalan kysyvän, että ”Kenelle sinä tätä hommaa teetkään?” Saman kysymyksen kuulen usein itsekin. Toimiiko Rick mielestäsi vain maallisten mallien varassa, ilman ”Henkeä”? Tekeekö Rick työtään Jumalalle? Teenkö minä?
Minä olen yksi niistä, jotka uskovat kovaan työntekoon. Kyllä, kyllä, armosta tässä pelastutaan, mutta minä en vain jaksa uskoa siihen, että Jumala on kutsunut meidät odottamaan vain hänen toimiaan. Minä uskon, että Jumala odottaa meidänkin tekevän jotakin. Minusta on upeaa nähdä ihmisten löytävän erilaisia mahdollisuuksia käyttää osaamistaan iltojen mahdollistamiseen.
Sen ymmärrän, että kaikille eivät merkitse kaikki asiat yhtä paljon. Tämänkin lukijoissa on niitä, jotka sanovat, että ei tarvita muutakuin Raamattua ja rukousta. Kaikki muu on turhaa. Talvella sentään lämmitetyt sisätilat ja kenties edes istuimet kelpaavat. Mutta kerro, mikä tekee sinun seurakuntasi tilaisuuksista tai kokoontumista onnistuneita? Mitä sinä kaipaat seurakunnalta? Mikä on sinulle merkki maailmallisuudesta ja mikä innokkaasta paneutumisesta siihen mitä tehdään? Onko millään ulkoisella juuri sinulle mitään merkitystä?
En voi sinun seurakuntasi toimintaan vaikuttaa, mutta olisi kiva tietää mikä toimii ja mikä ei. Jos olet kanssani eri mieltä, kerro sekin. Kunhan jonkinlaisen tunnistamismahdollisuuden tarjoat…
Jollakin tavalla aiheeseen liittyy sähköpaimenen ansiokas sunnuntaidebatti: Pitääkö seurakunnallisen toiminnan olla viimeisen päälle tehtyä? Näkökulma on toki toinen siellä.
[Lisäys 26.3.2010]
Omaan elämänfilosofiaani liittyy selkeästi lapsuuden malli. Muistan, kuinka joskus joulusiivousta tehdessäni ihmettelin Äidilleni, että onko kaikkea tätä pakko tehdä? Meillä kun pyyhittiin kattolistatkin ja taisi isi irrottaa joskus hellasta säätönupitkin, että niiden takaa voi pyyhkiä. Äiti leipoi viikkojen ajan ja se kaikki tuntui kovin työläältä ja raskaalta. Äiti kuitenkin vastasi minulle: ”Ei se joulu tule ilman työtä”. Niin se taitaa olla. Kun kaikki on siistiä ja jouluaatto tulee, on helppo alkaa nauttia joulurauhasta. Sen on jotenkin ansainnut. Sama ilmiö näkyy siinä, että kun nuorena säästät ensimmäisiin stereoihin tai autoon, niin ne jäävät monesti paljon rakkaammaksi kuin laadukkaammat tavarat, joita kenties hankit elämäsi yltäkylläisyydessä.
Korpialttari 
Oon arvostanu ja tuun arvostamaan sitä, kuinka paljon näette vaivaa, että saaatte näköisenne illan! Toki välillä tulee ajateltua, et onko tos kaikes vaivannäös järkeä, mutta varmasti siinä enemmän tai vähemmän on, koska sitä on noin ”kauan” jatkettu.
Niin. En ole varma, että pitkäkestoinen suorite takaa sen, että siinä silti järkeä olisi 😀
Toivon, että koko touhussa on silti tunnistettava logiikka…
On! Ehdottomasti pakko olla! 😀
En osaa liittää mihinkään seurakunnan tilaisuuteen, jossa olen ollut, sanaa maailmallisuus. Sitten meininki olisi maailmallista, jos soitettaisiin vain maallista musiikkia ja puhuttaisiin Raamattua vastaan, riisuuduttaisiin alasti ja vedettäisiin huumeita, ääriesimerkkejä mainitakseni. Synti on maailmallista, sitten on mun mielestä neutraaleja tämän maailman esineitä ja asioita, joita voi käyttää joko hyvään tai pahaan tai ihan neutraaliin toimintaan (kliseisenä esimerkkinä sähkökitara: voit soittaa ylistystä Jumalalle (toivottavaa) tai palvoa paholaista (syntiä) tai soittaa vaikka serenadin puolisollesi (neutraalia, ellei jopa Jumalan tahdon mukaista:).
Onnistunut kokoontuminen on vaihteleva käsite. Solussa en kaipaa värivaloja tai äänentoistoa, mutta jos seurakunta haluaa pitää nuoria puhuttelevan kokouksen jossain isossa tilassa, niitä ehkä kannattaa käyttää. Tekniikan käyttö tai käyttämättömyys tai muutkaan neutraalit maalliset asiat eivät ole oman uskontunnustukseni ydinasiaa:).
Kiitos, Anna kommentistasi.
Mielenkiintoista asiaa. Mahtaako olla niin, että eri ihmisille tuo maailmallisuus merkitsee eri asioita tai että eri asiat ovat ihmisille maailmallisia. Koko termi taitaa olla aika huonosti määritelty?
En minäkään oikein osaa sanoa, että mitä kukin sillä oikein tarkoittaa. Muuten ajatteluni on aika pitkälti kanssasi samoilla linjoilla.
Showtekniikka ainakin on kunnossa, vai pitäisikö sanoa ”setti” on kasassa.
En tykkää Rick Warrenista, mutta ei se mitään, tykätköön joku.
Aina on hyvä kuitenkin kysyä mihin tätä kaikkea tarvitaan? 🙂
Se mahtaa olla ikuisuuskysymys? En muista tiedä, mutta kai se minun kohdallani on niin, että liittyy siihen halu edes yrittää olla levelillä esitystekniikan ja viestinnän suhteen. Mä uskon, että kunnollinen visuaalinen ilme tuo uskottavuutta ja siten vie koko viestin paremmin perille. Ja siksi näitä sitten tarvitaan.
Niin sä tunnet Rickin?
Anteeksi. Nyt en ihan tajunnnut. Vai oliko kysymys Veli-Pekalle?
oli.
Joo en tunne Rickiä, mutta olen lukenut kirjoja. Ehkä olen niin kalkkis että en ymmärrä olla ajan hermolla.
Turhan paljon kaikki hengellisyys perustuu menestymiselle. Itse kun olen ns ”luuserikristitty”, tällainen rubenstillerimäinen ”pienimunaisten” kristittyjen edustaja, haluaisin löytää seurakunnan johon luuserikin sopii. Joten etsintä jatkuu…
Sä et mun mielestä ole mikään luuseri, mutta mä ymmärrän mitä sä tarkotat. Vaikka sä olisit musta mitä mieltä tahansa, niin mä voin taata sulle, että sulle on tilaa ja paikka Vedä Henkeä -seurakunnassa. Tule käymään ja kokeilemaan. Et sä siinä mitään menetä.
Saatanpa tullakin moikkaamaan.
Kiitos kutsusta.
”En tykkää Rick Warrenista” oli about yhtä perustellusti sanottu kuin jos minä kirjoittaisin tähän ”En tykkää Veli-Pekka Mäntyharjusta”. On hieman eri asia olla tykkämättä jonkun kirjallisesta tuotannosta. Voitko kertoa missä Warrenin kirjan kohdassa hengellisyys perustuu menestymiselle? Ja lukea Ramin seuraavan postauksen… 🙂
Kuin myös Veli-pekka pietarsaaren saalemissa on ovet avoinna sinulle 🙂
Varmasti ovat.
Olen saarnaajan penska, lähetystyötä nähnyt 7 v, ikäni ollut seurakunnassa aktiivisesti ja aina jossain vastuutehtävässä. Koskaan en ole kuullut että jotakin ihmistä olis koskettanut, puhutellut, liikuttanut tai vetänyt puoleensa jotkut puitteet. Ihmistä puhuttelee ilmapiiri, lämpö, rakkaus, aitous… Puitteilla ei tätä henkeä luoda. Loistavat puitteet eivät voi myöskään sitä estää, JOS vain seurakunta elää lähellä Kristusta. Pyhä Henki on se joka eläväksi tekee. En epäile että ette rukoilisi, mutta mitäs jos tuon vaivan ja ajan noiden laitteitten ja puitteitten rakentamisesta käytettäis yhdessä rukouksessa? yksinkertaisuus voi joskus koskettaa enemmän kuin loistokkuus. Kauniita studioissa tehtyjä diipadaapa ohjelmia on tarjolla kyllä, mutta kuka julistaisi ”kamelinkarvoihin vyötettynä ravintonaan heinäsirkat” aitoa evankeliumia syntien sovittajasta Jeesuksesta?
Hei Pasi. Kiitos ajatuksistasi. On hienoa, että noin kokeneelle kehäketulle voi tarjota vielä uusia kokemuksia. Minä nimittäin olen se ihminen, jota on koskettanut, puhutellut, liikuttanut ja vetänyt puoleensa monetkin ulkoiset puitteet. Minä jopa tunnen ihmisiä, jotka kokevat samoin.
En toki väitä vastaan tuota ajatusta, että ilmapiiri, lämpö, rakkaus tai aitous vetää ihmisiä puoleensa. Luulen, että jokainen seurakunta ajattelee omaavansa juuri nuo piirteet. Uskon kuitenkin, että ennenkuin ihminen pääsee tuntemaan nuo edellämainitut asiat, hän kiinnittää huomionsa puitteisiin. Minä teen niin. Kun menen vieraaseen seurakuntaan, en tunne sen ilmapiiriä tai aitoutta. Arvioin tilannetta erilaisten ulkoisten tekijöiden perusteella ja hämmästyttävän usein ne kertovat aika paljon seurakunnan muusta tilasta. Itse asiassa 60% ihmisistä tekee päätöksensä sen suhteen, että palaavatko seurakuntaan takaisin ennen kuin pastori on sanonut sanaakaan. Eli ihmiset tekevät päätöksensä eteisen siisteyden, naulakkojen toimivuuden tai lastenhoidon asiallisuuden perusteella. Näin siis tilasto. (En muista lähdettä, ikävä kyllä)
Olen myös kanssasi samaa mieltä rukouksen tärkeydestä. Olen kuitenkin nähnyt seurakuntia, joissa rukoillaan jatkuvasti useissa eri tilaisuuksissa ja jotka ovat silti kylmiä, rakkaudettomia ja etäisiä. Ei liene rukouskaan automaattinen tie autuuteen. Meille iltaan käytetty aika ei ole syy vaan seuraus. Se on seurausta ihmisten aidosta innosta ja halusta palvella. Se on seurausta aidosta lämmöstä, jolla ihminen haluaa antaa parastaan Jumalalle. Se on seurausta siitä Pyhän Hengen synnyttämästä vakaumuksesta, että meidän Jumalamme ansaitsee parasta.
Yksinkertaisuus voi joskus koskettaa enemmän kuin loistokkuuus. Ehkä niin. Minä en puhu loistokkuudesta, vaan laadusta, jos jostakin puhun. Minua ei juuri koskaan puhuttele yksinkertaisuus mitenkään. Haluan kuitenkin rohkaista sinua. Kamelinakarvoihin pukeutuvia heinäsirkkamiehiä ja minimalisitiseen kärsimysteologiaan tukeutuvia tahoja on vielä runsaasti (Ei, en tarkoita sinua sellaiseksi. Enhän edes tunne sinua). En tosin usko sen olevan sen aidompaa evankeliumia, mutta että tarjontaa on. Uskon jopa niin, että enemmän kuin studiossa tehtyjä diipadaapaohjelmia, löytyy Talking Head -tyyppisiä saarnaohjelmia, joissa joka pastori vuoron perään opettaa Raamattua. Ei koreilua, ei hienostelua.
Kun Pyhä Henki tekee seurakunnan eläväksi, niin kelpaako meille se tapa, millä hän haluaa sen eläväksi tehdä?
Lähde? http://www.christianpost.com/article/20070308/six-physical-factors-that-affect-your-worship-service/index.html
Olipas hyvä linkki. Rick Warren ikäänkuin tuli itse mukaan keskusteluun. En ole tuota lukenut ennenkuin kirjoitin tekstini, mutta olen 100% samaa mieltä Rickin kanssa…