Sattuipa silmiini Graig Groeschelin kirjoitus hänen omassa Swerve -blogissaan. Kaksiosaisessa kirjoituksessaan Graig kertoo saaneensa tehtäväksi tehdä muutamia ehdotuksia Yhdysvaltain metodistikirkolle. Asiallisessa ja mielenkiintoisessa tekstissään Graig kertoo ajatuksiaan metodistikirkon kiertojärjestelmästä. (En löytänyt parempaa käännöstä.) Näin tuo järjestelmä määritellään:
”Kiertojärjestelmä on metodistikirkon hyväksymä tapa, jossa työhönsä siunatut vanhimmat määrätään työkentälleen piispan toimesta. Kaikki vanhimmat hyväksyvät nämä määräykset ja pysyvät niissä.” Graig jatkaa: ”Kun henkilö on valmistunut pastori, niin piispa (tai hallitus) määrää hänet mihin tahansa seurakuntaan Jumalan tahdon mukaan”.
Tässä mallissa on siis Graigin mukaan useita haasteita:
- Paikallisella seurakunnalla ei ole juuri sanomista siihen, kuka on heidän pastorinsa.
- Pastori ja hänen perheensä eivät kenties sitoudu täysillä yhteisöön, koska tulevaisuus on epävarmaa.
- Seurakunnan jäsenet tietävät, että heidän pastorinsa voidaan siirtää milloin tahansa toiseen seurakuntaan.
- Yleensä tällaisten työjaksojen pituus jää kovin lyhyeksi. Tämä tuo ongelmia yrityksissä rakentaa luottamusta, vahvistaa näkyä ja rakentaa pitkäaikaisia ihmissuhteita.
Suomalaisesta näkökulmasta tämänkaltainen malli on aika vieras. En ehkä olisi siihen edes tarttunut, ellen olisi juuri tammikuussa keskustellut Etelä-Afrikan helluntailiikkeen johtajan, Peter Wattin kanssa. Hän näet kertoi, että samantapainen järjestelmä oli käytössä myös Etelä-Afrikassa. Kaksi vuotta oli pitkä aika yhdellä paikkakunnalla. Yleensä tuo järjestelmä toimi niin, että kun seurakunnan johto tai useat seurakuntalaiset alkoivat haluta muutosta, he ilmoittivat siitä piispalle tai muille vastaaville johtohenkilöille. Nämä sitten ilmoittivat pastorille uuden seurakunnan johon oli lähdettävä melko nopeastikin. Pastorilta ei itse kysytty halukkuutta lähteä ja joskus tilanne saattoi tulla melkoisena yllätyksenä pastorille.
Toki Suomessakin on joskus pastori vaihtunut joillakin paikkakunnilla melko tiheään, mutta syy lienee muualla kun suoranaisessa järjestelmässä. On niitäkin, jotka tuskailevat sitä etteivät ”pastorit kierrä tarpeeksi nopeasti”.
Kun samaan kokonaisuuteen lisää sen tutkimustuloksen, jonka mukaan kasvavilla seurakunnilla on useimmiten ollut vuosikausia (ellei vuosikymmeniä) sama pastori, on syytä miettiä, että miksi moiseen malliin on oikein päädytty. Siispä haastankin niitä muutamia, joita tällainen saattaa kiehtoa, mukaan pohdintaan. Mitä etuja saattaa olla edellä mainitusta mallista? Miksi sellainen on nähty hyväksi? Onko pastorin työpaikka vain järjestelykysymys?
Korpialttari 
”Suomalaisesta näkökulmasta tämänkaltainen malli on aika vieras.”
No mä oon kyllä vähän toista mieltä. Siis tietenkään helluntaiherätyksessä, kun ei ole katto-organisaatiota, ei tule ”ylhäältä” lähtökäskyä, mutta kyllähän meillä aikamoinen pastorinvaihtokulttuuri vallitsee. Olis kiva nähdä vähän tilastoja aiheesta, mutta veikkaan näin näppituntumalta, että suomalaisen helluntaipastorin keskiverto palvelusvuosien määrä per paikkakunta liikkuu jossain kolmen ja viiden välillä.
Käsittääkseni Suomessa ainakin pelastusarmeija toimii Yhdysvaltain metodistikirkon tavoin, eli lähtömääräys tulee ylemmältä johdolta ja silloin liikkuu.
Henkilökohtaisesti oon nykyään kyllä sen verran kansankirkollinen, että uskon pitkäaikaiseen paimenuuteen. Tähän mennessä olen tosin itekin vaihtanu paikkaa aika tiheästi, mutta olen nyttemmin kokenut valaistumisen asiassa. Joku viisas sanoi, että jos haluat onnistua pastorina niin katsele hautapaikka paikkakunnaltasi valmiiksi. Tämä varmasti vaikuttaa niin omaan kuin seurakuntalaistenkin sitoutumisen tasoon.
Nykyinen malli korostaa entisestään asetelmaa, jossa pastori on ”seurakunnan työntekijä”, joka tekee kaiken työn, koska hänellehän siitä maksetaan! Sitten kun työmyyrä on loppuun ajettu ja kuiviin puristettu hän toivottavasti itse ymmärtää vaihtaa maisemaa ja jos ei ymmärrä, niin tehdään olo sen verran tukalaksi, että on pakko nostaa kytkintä.
Tämä voisi vielä jollain tasolla toimia, mikäli seurakunnan vanhimmistolla (hallituksella/johtoryhmällä/tms.) on selkeä näky seurakunnan tarkoituksesta ja strategia sen saavuttamiseksi ja pastori palkataan ikään kuin konsultiksi viemään joku yhteinen projekti läpi, mutta valitettavan usein johtotasolla päämäärä ja suunnitelma loistaa poissaolollaan.
Kuitenkin usein halutaan painottaa sitä, että vanhimmisto johtaa seurakuntaa ja palkatulta pastorimessiaalta odotetaan sitten muutamassa vuodessa ihmeidentekemistä ja vallankumouksellisia ideoita sekä niiden toteuttamista (mieluiten yksin), kuitenkin niin, että ”toimitaan samoin kuin aina ennenkin on tehty”. Tämä johtaa helposti myös siihen, että jokaiseen ideaan ja uuteen menetelmään tartutaan kuin hukkuva oljenkorteen, ja sitten kun homma ei heti toimi, todetaan, että käytetty toimintatapa ”ei ollut Jumalasta”.
Mm. Gary Hamel kuitenkin totesi esim. viime viikon Innovative Church -tapahtumassa Kaliforniassa, että yhtä loistavaa innovaatiota kohti tarvitaan 1000 ideaa, joista valitaan kokeiltavaksi 100, että saadaan 10 toteutettavaa projektia, joista lopulta jää käteen yksi innovaatio! 🙂 http://j.mp/9ljhgM
Osaltaan tähän on varmasti vaikuttanut muinaiset ”karismaattiset” johtajat, joiden aikana vanhimmistoon on valikoitunut joo-joo-miehiä, jotka ovat olleet lähinnä yhden-tee-se-itse-miehen määräysvallan ja aseman pönkittäjiä. Vastareaktiona tähän on sitten parhaimmillaan ehdotettu jopa, että pastorit eivät kuuluisi ollenkaan vanhimmistoon, joka on heidän työnantajansa, vaan ovat kirjaimellisesti vain palkkatyöläisiä.
Tulipa vuodatus. 😉
Oli kuitenkin hyvä vuodatus 😀
Tarkoitin tosiaan sitä, että ihan noin järjestelmänä malli on vieras, mutta käytäntö on toki kyllä ihan samanlainen ilmankin järjestelmää.
Luulen, että tuo näppituntumasi on melko tarkka. Muistelen joskus nuoruuttani, kun omassa silloisessa seurakunnassani pastori vaihtui melkein vuosittain. Syitä en tiedä, ja haluan uskoa, että jokainen vaihdos tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta tuntumaksi jäi, että melko tiuhaan meillä oli tulo- tai lähtöjuhlia.
Minä olen myös taipunut ajattelemaan tuon pitkäaikaisen sitoutumisen mielekkyyden puolesta. Siinä tuntuisi olevan enemmän etuja kuin tuossa vaihtomallissa.
Tuo mainitsemasi tilanne vanhimmistojohtoisen seurakuntamallin kanssa on juuri siinä, että siihen osataan aina vedota, mutta ehkä ei aina osata johtaa? Eli se johtajuus saattaa olla sitä jarrupolkimen painamista kaasuttelun sijaan.
Gay Hamel onkin kuningas!
Adventtikirkolla on samankaltainen järjestelmä maapallon laajuisesti eli myös Suomessa.
Pas0r1n vuodatukseen:
Voihan se olla noinkin, mutta pitäisi tutkia mitkä tekijät oikeasti vaikuttavat pastorikiertoon – ulkoiset vai sisäiset. Jos tästä olisi tutkimusaihe jollekin IK:n Th.M.-opiskelijalle.
joo se puolihan tuosta jäi kokonaan pois, eli todellakin siirtymisen syy voi olla myös pastorin oma tahto tai tarve! 🙂
tosiaan ihan mielenkiintoinen tutkimusaihe jollekin…
Koetan sanoa täältä sivusta jotain. Minusta helluntaiseurakunnissa on eräs rakenne josta tulisi luopua.
Se on vanhimmiston jäsenyyden ikuisuus tehtävä.
Toisinsanoen mitään määräaikaisuutta ei ole. Samat vanhat jäärät (jos sellaisia on) voivat kiusata seurakuntaa hamaan kuolemaansa saakka, vaikka mitään todellista annettavaa itse tehtävän puitteissa ei enää olisi ollut.
Tuosta olen samaa mieltä. Eikä paikalla tarvitse edes olla mitään varsinaisia jääriä, kyllä moni lähes kahdeksankymppinen on jo saattanut parhaan antinsa antaa. Ihan sellainen kunniakas siirtyminen sivuun voisi olla paikallaan.
Jotkut seurakunnat ovat tietääkseni siirtyneet määräaikaisuuteen vanhimmistotyöskentelyssä. Toisaalta kaikki hallitukset ovat nimellisesti määräaikaisia, mutta käytännössä samat erovuoroiset valitaan aina takaisin. Mistä mahtaa johtua?
Vielä sen verran, että tässä kaupungissa jossa olen, on harvinaisen nurkkakuntainen ja sulkeutunut hengellinen ilmapiiri.
Mahdatko vielä olla samassa kaupungissa kuin minä? 😀
Luultavasti… 😉
Jos vanhemmisto on valittu muilla kuin raamatullisilla perusteilla, esim. yhteikunnallisen aseman, varallisuuden tai sukulaisuuden perusteella, se tulee jäämään lähes ikuiseksi ja jämähtää uraansa.
Ikävä kyllä, taidat olla oikeassa. Joskus on niinkin, että jotakuta ei haluta päästää pois, vaikka itse haluaisikin lähteä. Sellaiseenkin olen törmännyt…
Vanhimmistotyöskentelyä sivuaa aiempi kirjoitukseni ”Kuka todella johtaa” : http://bit.ly/4wRIny
Suomen Metodistikirkolla tämä on myös periaate. Käytännössä homma ei kuitenkaan toimi näin, vaan pastorit on vuosi toisensa jälkeen nimitetty jatkamaan samassa seurakunnassa. En ymmärrä kierrättämistä, miten siinä voi luottamus kasvaa ja juurtua puolin ja toisin, jos pastorit vaihtuvat kuin diplomaatit Suomen edustustoissa.
Niinpä. Kai jokaiseen järjestelyyn liittyy joku perusidea ja siitä voidaan sitten soveltaa. Monenlaisia touhuja saadaan toimimaan, kun halutaan.
Itselläni juuri tälläinen kierto systeemi käynnissä omassa työssäni maallisessa virassa. Ei ainakaan ole helppo samalla tavoin juurtua työporukoihin kuin aiemmassa mallissa jossa oltiin saman väen kanssa vuodesta toiseen.
Toisaalta ei taas uraudu liikaa kun ”joutuu” vaihtamaan yhteisöä (minun tapauksessa vuoden välein) säännöllisesti. Siinä on myös mahdollisuutensa mutta toimiiko tällainen ajattelutapa hengellisesssä työssä niin epäilen. Ihmisten luottamuksen ansainta ei ole mikään yhden päivän juttu vaan toisten kohdalla siihen voi mennä vuosia.
Kuitenkin tällainen malli haastaa molemmat osapuolet ainakin osittain irti omista ”kuopistaan”. Pois siitä totutusta ja ainakin vähän vastaan sitä uutta kaveria, kaikki ei enää menekään niin kuin on totuttu. Toiminnan kannalta ehkä hyvä mutta ihmissuhteiden kannalta haastava paikoin ehkä jopa mahdoton.
On helppo vaikeimmissa suhteissa jättää asiat ajan hoidettavaksi kuin oikeasti tarttua härkää sarvista, koska pianhan kaikki taas muuttuu….
Tietty jos ajanjakso olisi useamman vuoden jonka jälkeen henkilöt vaihtuisi niin tilanne olisi jo hieman toisenlainen.
Tässä on ainakin muutama positiivinen esimerkki siitä, mitä hyvää voi kenties olla kiertämisessä. Loppujen lopuksi kai vain aika näyttää, että onko joku idea pitkällä tähtäimellä parempi vai huonompi kokonaisuuden kannalta.