Helsingin Sanomien sunnuntaitoimituksen esimies Laura Saarikoski kirjoitti tiistain 16.2. lehdessä tällä samaisella otsikolla. Näin Saarikoski liittyi siihen suureen joukkoon ihmisiä, jotka eri näkökulmista paheksuvat kirkkoa ja sen tapoja. Itse en eläissäni ole kuulunut kirkkoon, joten siltä osin en koe suurta sympatiaa heidän julkisuuskuvansa ongelmien suhteen. Kirjoituksessaan Saarikoski kertoo kuitenkin oman näkemyksensä siitä, miten asioista pitäisi puhua. Saarikoski oli arvostanut astetta vapaampaa seksuaalikasvatusta rippileirillä ja paheksui sitä, että jossakin oli oikein tultu uskoon. Kuulosti kuulemma pelottavalta.
Rivien välistä tulkitsin kirjoittajan ymmärtävän hyvin Antti Kylliäisen kantaa, jonka mukaan kaikki pääsevät taivaaseen. Naispappeuden vastustaminen tai homojen siunaamattomuus avioliittoon olivat myös selkeitä esimerkkejä siitä, että on syytä erota kirkosta. Suvaitsevaisuus on siis Saarikosken kaipaama etiikan avaintermi.
Joskus minusta tuntuu, että ihmisillä on hengellisten asioiden suhteen sellainen ”rusinat pullasta” -asenne. Tuntuu, että jokainen haluaisi kuulla olevansa hyvä ihminen, suvaitsevainen ja pääsevänsä taivaaseen. Ongelmana on vain se, että sama Raamattu, joka kertoo taivaasta, kertoo myös synnistä. Samalla kun kerrotaan armosta, mainitaan myös tuomio. Että sanoi Antti mitä tahansa, niin kaikki eivät pääse taivaaseen. Selkeästi rehellisempää on todeta, ettei usko Jumalaan, Raamattuun, syntiin, taivaaseen, Jeesukseen tai kuoleman jälkeiseen elämään. Outoa on uskoa Jumalaan ja taivaaseen, mutta ei uskoa sitä, mitä sama kaveri (Jumala) niistä kertoo. Samaan aiheeseenhan liittyy osin aiemmin kirjoittamani kirjoitus: Jääkiekkoteologiaa. Peliä ei ole pakko pelata, eikä siitä tarvitse tykätä, mutta jos pelaat, pelaa säännöillä.
Tajuan senkin, että monessa tilanteessa on tilaa erilaisille tulkinnoille. Raamattua lukevat ja tutkivat ihmiset ovat törmänneet halki aikojen siihen kysymykseen, että mitä mikin ohje ja neuvo oikein tarkoittaa. Ja vaikka itse asia olisi selvä, voidaan aina miettiä asian kulttuurisidonnaisuutta tai sitä onko teksti vain ohimennen lausuttu ajatus vai syvällinen dogmi. Saarikosken kirjoituksen sävy kertoo kuitenkin sen ongelman laadun, jonka keskellä kirkko painiskelee. Nyt ei enää puhuta erilaisista tulkintaeroista. Kyse on enemmistön mielipiteistä, suvaitsevaisuudesta, demokratiasta, nykyajasta. Nykyaikainen ihminen peilaa maailmaa suvaitsen, hyväksyen, enemmistön mukaan edeten ja unohtaen vanhat ja aikansa eläneet opit. Jumalaa ja Raamattua ei kirkossa enää tarvita. Me päätämme itse, mikä meille on parasta. Tätähän ei ole koskaan vielä kokeiltu, eihän…?
Korpialttari 
On ikävää, että kirkko on siinä jamassa missä on. On erittäin ikävää, jos kristinuskon asema Suomessa entisestään heikkenee eroamisbuumien myötä. Sehän tarkoittaa sitä, että kristillisyydelle myönteinen ilmapiiri häviää kuin mesimarja ahon laidalta. On helpompi vaatia uskonnonopetuksen poistamista, homoliittojen hyväksymistä, uskonnollista relativismia jne. miljoonan ihmisen voimin kuin muutaman tuhannen voimin. Uskontohan on vaarallista, johan se on nähty esim. islamin kohdalla. Fundamentalisti on fundamentalisti, oli sitten kristitty, muslimi tai hindu.
Meidän, jotka vielä uskomme niin kuin uskontunnustus sanoo, olisi (ihan oikeasti) mentävä nyt polvirukoukseen, jotta kansankirkkomme pysyisi pystyssä. Ellei se pysy, on kaikki kristillisyys maassamme uhattuna. Emme voi lähteä äikkistelemään kirkolle, että siinäpähän kuihdutte.
Toivon todella menestystä kansankirkollemme, olkoonkin, etten siihen kuulu, enkä kaikkea sen opetusta allekirjoita. Se edustaa kuitenkin pohjimmiltaan Raamatun arvoja. Mieluummin evankelisluterilainen kirkko kuin islam tai maallistuminen.
Oikeassa olet siinä, ettei tosiaan äikkistelyyn ole varaa, eikä tarvetta. Toivotaan, että keskustelulla olisi näissä asioissa myönteinen merkitys. Kansankirkolla on ollut omat etunsa siitä, että se on saanut valtiokirkon aseman. Nykyaika taitaa esitellä saman aseman varjopuolia.
Tämä rusinat pullasta efecti on hyvin yleistä nykyään. Otetaan Raamatusta kaikki itselle sopiva kiva, mutta kun joku osuu kohdalle tai tuntuu pahalta, niin ohitetaan ja leimataan vanhoilliseksi. Kirkko on ovia leventämällä yrittänyt pitää ja saada jäseniä itselleen, mutta ovia ei saa koskaan tarpeeksi levälleen. Ovien ledventämisestä ja tärkeimmän eli sisällön unohtumisesta seuraa, ettei kirkon piirissä sitten oikein uskovaisetkaan viihdy.
Suurin ongelma kirkolla monella paikkakunnalla on vanhaa saarnamiestä lainatakseni, että kehykset on upeat, mutta itse taideteos ei ole kunnossa. Paikkakuntakohtaiset erot ovat toddella suuria,kuten kaikissa muissakin liikkeissä. Yksi mikä saattaiai auttaa olisi sw, että itse puhuja uskoisi sen mitä puhuu. Monessa paikassa papit ovat muuttuneet kylliäisiksi.
Kai siinä kirkon pitäisi vain yksinkertaisesti päättää, että ketä siellä pyritään pitämään. Taitaa olla melko vaikeaa sovittaa kaikki toisistaan poikkeavat näkemykset toisiinsa. Itse uskon, että yleisellä tasolla liberaalimmat näkemykset tulevat ajan kanssa voittamaan.
Ymmärtääkseni tässä maassa voi kuka tahansa uskoa niin kuin haluaa ja perustaa oman uskonsa mukaisen seurakunnan. Jokainen hakekoon Raamatusta itselleen sopivia oppeja. Miksi ne, jotka pitävät kiinni jostain vanhoista kirjoituksista ovat valmiit pakottamaan muut uskomaan samalla lailla? Voisivat varsin hyvin perustaa oman kirkkokuntansa.
Säälittää vain joskus uskovaiset homoseksuaalit, jotka oikopäätä katsotaan syntisiksi ja joilta taivasosuus on evätty ja koko sukupuolinen suuntaus nähdään sairautena.
Jos valtio lakkaisi tukemasta luterilaista kirkkoa, nähtäisiin ketkä siihen todella haluavat kuulua.
Niin. Uskoa voi toki niinkuin haluaa. Taas mitä tulee kristinuskoon, niin sitä ei voi elää niinkuin haluaa. Tai miksei toki voi, se ei vain jossakin vaiheessa ole enää kristinuskoa. Sanot tuossa, että ”miksi ne, jotka pitävät kiinni jostain vanhoista kirjoituksista ovat valmiita pakottamaan uskomaan muut samalla lailla? Voisivat varsin hyvin perustaa oman kirkkokuntansa.” Miksi muuten juuri niiden, jotka vanhasta pitävät kiinni, pitää perustaa uusi. Eikö voisi ajatella, että ne jotka eivät vanhasta pidä perustaisivat uuden? Miksi yleensäkään joku haluaa touhuta kirkkokuntajuttujen tai kristillisen elämän kanssa, jos poimii itselleen vain osan jutuista?
Se on toki selvää, että jos vaikka kirkollisvero poistuisi ja touhu perustuisi vapaaehtoisuuteen, olisi luterilaisen kirkon kuva toisenlainen. Homoseksuaalisuuteen liittyvää keskustelua käydään nyt sähköpaimen.fi -sivustolla, joten sieltä lukemaan hyviä (tai huonoja) kannanottoja aiheeseen.
Hyvä idea tuo kirkosta eroaminen, mitä suosittelet niille, jotka eivät kaikkia vanhoja lähi-idän paimentolaskansojen piirissä syntyneitä kirjoituksia usko. Näinhän monet lahkolaiset ovatkin jo tehneet. Kirkko jääköön omasta mielestään oikeiden kristittyjen haltuun. Näin kaikki tulevat tyytyväisiksi ja uskollaan autuaiksi.
Kai minä suosittelen samaa kuin sinä. Jos ei usko mitään siitä, mitä kirkko opettaa, miksi sinne pitää kuulua. Ymmärrän toki suvaitsevaisuuden ja avarakatseisuuden idean, mutta kun taitaa tuo kirkko/seurakunta perustua juuri niille lähi-idän paimentolaiskansojen kirjoituksille. Siksi kai yksi niistä saman kansan edustajista sanoikin: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.” Siitä ei tarvitse pitää, mutta tuota taivaallisen Isän tahtoa kaikki yrittävät sitten noudattaa…
Upeaa, että sinulla on hymy huulillasi näin sunnuntaipäivänä. Pidä siitä kiinni.
Kehoitan kuuntelemaan Urho Muroman julistusta,löytyy netistä,se on sitä mitä suomen kansa tarvii,näin hyvinvoinnin aikakaudella.
Hän toimi pappina -50 ja 60 luvuilla.
Kyllä kirkon julistus on paljon siitä maallistunut…
Helmikuu
Hei Pekka. Itse en tunne Muroman puheita, mutta pitää tutustua. Toisaalta olen kuullut hänestä pelkkää hyvää, joten voin uskoa, että siinä oli mies paikallaan.
Oletko ex hotelli Cumuluksen ja hotelli Ilveksen johtaja? Ei meinaa löytyä, aloitin etsimisen aikani kuluksi joulun aikaan.
Ei. En ole.
Kärjistetysti voitaisiin sanoa että itse ”vanha kehno” voisi kuulua kirkkoon, jos hänen vanhempansa (äiti) , hänen syntymänsä aikaan, siihen kuului (vat). Eikä ole itse jostain syystä myöhemmin eronnut. Tämän kaltainen järjestelmä tuo ongelman, jossa uskovien, ateistien, vapaa-ajattelijoiden yms. arvot pitäisi voida suvaitsevaisuuden mimissä sulattaa yhdeksi harmoniaksi. Ei ole totisesti helppo tehtävä! Vapaissa suunnissa on raamatun mukainen ”marssijärjestys” seurakuntaan liittymisessä. Eli ensin usko, sitten kaste ja seurakuntaan liittäminen. Ongelmia ja näkemyseroja toki riittää kaikissa yhteisöissä, joissa ihmisiä on kaksi tai useampia, mutta perustus on oikea.
Itse erosin aikanaan uskoon tultuani kirkosta, koska koin, että hengellinen kotini on siellä missä olen ”syntynyt”. Enkä halunnut kuulua kahteen seurakuntaan.