Useat uutisviestimet ovat kertoneet, että Paavi patistelee pappeja Internetiin ja kirjoittamaan blogeja. Onpa vatikaani avannut oman YouTube-kanavakin. Vaikka katolista kirkkoa voi kai rehellisesti luonnehtia vanhoilliseksi, on sen julkisuuskuvalle tehnyt hyvää pyrkimys hyödyntää uutta teknologiaa. Toisenlaista julkisuuskuvaa tavoittelee kiihkokristillisyydestään kuuluisaksi tullut WestBoro Baptist Church. Pastori Fred Phelpsin johtama änkyräkiihkoilijoiden joukko on juuri sitä porukkaa, joka saa minut häpeämään syvästi niitä tekoja, joita Jumalan nimessä tehdään. Westboron nettisivut löytyvät osoitteesta GodHatesFags. Nopealla pääsivun silmäilyllä saa selkeän kuvan siitä sanomasta, joka seurakunnalla on ihmisille tarjolla. Sivuston pääsanoman, ”Jumala vihaa homoja” lisäksi näkyvillä on tehokkaita sloganeita ja linkkejä tyyliin: papit raiskaavat poikia, joudut helvettiin, antikristus Obama ja Jumala vihaa sinua.
Seurakunta on tunnettu siitä, että he häiriköivät amerikkalaissotilaiden, näyttelijöiden, muusikoiden ja tietysi homojen hautajaisia. He protestoivat homokulkueiden reitin varrella ja erotiikkamessujen pääsisäänkäynnillä haukkuen ihmisiä melko lailla törkeästi. Suomeen asti seurakunnan kannanotot ylsivät taannoisten kouluammuskeluiden jälkeen, kun seurakunta julkisti lehdistötiedotteen, jossa Suomi tuomittiin sodomalaiseksi ilotaloksi otsikolla: Kiitos Jumalalle yhdeksästä kuolleesta suomalaisesta. (Tiedote on liitteenä tämän tekstin lopussa.) En vain voi sille mitään, että minua ärsyttää niin rajusti se, että Jumalaa käytetään näin törkeällä tavalla väärin. En jaksa hyväksyä sitä, että kristinuskon nimissä tehdään tällaista vääryyttä ja että omat teot saadaan vieläpä jotenkin perusteltua Raamatulla. Voin vain toivoa, että ihmiset ymmärtävät, ettei tällaisella käytöksellä ole mitään tekemistä kristinuskon perussanoman kanssa. Kristinuskon ytimessä on aina ollut sanoma pelastuksesta ja armosta. Toivottavasti kristittyjen julkisuuskuvassa näkyisi armo tuomiota kirkkaammin. Synkkien pilvien hälventämiseksi pyydän lukijoita lähettämään tiedon tai linkin yhdestä sellaisesta teosta tai uutisesta, jossa seurakunta, kirkko tai kirstityt ovat toimineet siten, että siitä voi olla ylpeä. Tiedän, että seurakunnat tekevät paljon hyvää tässä maailmassa. Kerro siitä minulle.
Ainakin Haitin katastrofi aktivoi monia seurakuntia auttamaan. Muutama esimerkki: http://www.episcopalchurch.org/haiti.php , http://www.myfoxdetroit.com/dpp/news/bloomfield-hills-church-helping-haiti-orphanage , http://www.ocregister.com/articles/church-229172-help-relief.html , http://www.lansingstatejournal.com/article/20100119/WILLIAMSTON01/1190327/Local-church-helping-Haiti yms.
Aika tekopyhää joka mutkassa ensin tuomita homot ja sitten muka kauhistella, kun joku ottaa tosissaan teidän homovastaiset juttunne ja alkaa toteuttaa niitä käytännössä….
Nyt meni, arvon TuomasE, aivan yli hilseen. Miten tässä tuomittiin homot ja kuka toteuttaa mitä käytännössä. Ihan pientä lisäselvennystä, kiitos.
Katolinen kirkko saisi jo päivittää tapansa ja oppinsa, sillä piispojen selibaatti elo on vastoin kaikkea inhimillisyyttä.
He kiillottavat kirkon julkikuvaa väärillä aineilla, sillä papit ovat ihmisiä ja haluavat seksiä. Se kielletään ja siksi papistossa on homoutta. Paavi käy sitten pyytelemässä anteeksi pappien touhuja, mutta luonnollisin tapa olisi hyväksyä pappien avioliitot.
Varokaa harhaoppiset, talepani tuloo!!
Tämä ei ole kommentti tai mielipide mihinkään, vaan nimimerkin lanseeraus (yritys)?
Sama vanha ”fossiili” löytyy merkin takaa. 🙂
Tarkennus nimimerkin käytöstä:
Sikäli kuin olen ymmärtänyt nimimerkin käyttö on ihan ok, kunhan merkin takana ”lymyävä” on ylläpitäjän (Rami,”moderaattori”) tiedossa.
Tapani Lehtola alias TaLePani.
Ihan oikein. Eli vaikkapa oma, oikea sähköpostiosoite, johon voin lähettää tarkistusviestin tai vastaavan, ettei tule hutkittua ihan ilman nimeä..