Perheiden ABC+ -lehden numerossa 1/2010 Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela kirjoittaa kristillisestä kasvatuksesta otsikolla: ”Lastenkasvatuksessa tarvitaan tilaa kysymyksille”. Artikkelin perustana Nummela siteeraa America’s Research Groupin tekemän tutkimuksen tuloksia, joiden mukaan Pyhäkoulussa käyminen johtaa uskosta etääntymiseen. Tutkimuksen mukaan erityisen häiritsevää ja hälyttävää oli tieto siitä, että opiskelijaikään ehdittäessä pyhäkoulua käyneet olivat huomattavasti kirkkokriittisempiä kuin ne, jotka eivät olleet käyneet pyhäkoulua. Erityisen läheisesti ilmiö näyttää liittyvän konservatiivisen suunnan seurakuntiin.
Muutama tilasto:
- Uskollisesti pyhäkoulussa käyvät jättävät seurakunnan todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät käy pyhäkoulussa.
- Uskollisesti pyhäkoulussa käyvät uskovat todennäköisemmin, että Raamattu ei ole totta.
- Uskollisesti pyhäkoulussa käyvät puolustavat todennäköisemmin aborttia ja homoavioliittoja.
- Uskollisesti pyhäkoulussa käyvät puolustavat todennäköisemmin esiaviollista seksiä.
Keskeisenä syynä näyttää olevan se, että konservatiivisissa seurakunnissa ei anneta tilaa kysymyksille. Eli kun eteen tulee väistämättömiä epäilyksiä ja vaikeita kysymyksiä, on lasten ja nuorten annettava rauhassa kysyä kysymyksensä. Perinteinen ”Älä epäile, usko ainoastaan” näyttää olevan siis tuhoisaa jatkokehitykselle. Logiikkana näyttää olevan, että jos ei saa kysellä, niin sen täytyy johtua siitä, että kristinusko ei kestäkään älyllistä pohdintaa. Pikkuhiljaa rapistuu usko seurakuntaan, Raamattuun ja Jumalaan. Nummela mainitsee että älyllisen pohdinnan kieltäminen on myrkkyä uskonelämälle. Muita uskoa nakertavia elementtejä ovat: tekopyhät kristityt, pappien, ja auktoriteettien epäaitous, epäystävällisyys ja epäoikeudenmukaisuus. Tästä näyttää myös seuraavan kapina lapsuudessa vallineita arvoja kohtaan ja moni ankaran kristillisen kasvatuksen saanut onkin myöhemmin keskivertoihmistä rajummin vastaan kristillisiä arvoja ikäänkuin tasapainottaakseen tilannetta.
Lääkkeeksi tutkimuksen tekijät tarjoavat positiivista kokemusta kristillisyydestä. Ihmisen pitää saada vastauksia epäilyihinsä jo nuorena. Apologetiikka on yksi loistava keino opettaa ihmisiä löytämään hyviä vastauksia eteen tuleviin kysymyksiin. Kun ihminen oppii, että kysymyksiin on olemassa hyviä vastauksia, hän tietää uusien kysymystenkin noustessa esiin, että kenties näihinkin on olemassa vastaus. Koko tutkimuksen tiedot on luettavissa kirjasta: Already Gone: Why your kids will quit church and what you can do to stop it. Mielenkiintoista asiaa, eikö totta?
Korpialttari 
oho, täähän oli kiinnostava! jotenkinhan tämän on luissa jo tiedetty, mutta onpa hyvä että asiaa on tutkittu. varmasti kyseessä on slippery slope eli ”kaltevan pinnan” ongelma, josta on ollut puhetta esim. täällä http://eksegeesi.blogspot.com/2009/11/liian-korkean-raamattunakemyksen.html
Kyllä. Tuo eksegeettisen safarin esille tuoma ”slippery slope” -käsite sopii hyvin yhteen tuon amerikkalaistutkimuksen kanssa. Siinä mielessä muutamat lukemani teokset, joissa auliisti myönnetään Raamatussa esiintyvät epäkohdat, ja etsitään niihin järkeviä selityksiä, ovat itse asiassa uskoa vahvistavia kirjoja. Mahtaako tässä olla osasyynä Patriarkaalisesta auktoriteettimallista siirtyminen kohti ”Rakenna-oma-totuus” -tyyppistä, relativististä mallia. Ainakin itse olen joskus tuskaillut omien, sinänsä kultaisten pastorieni, melko mustavalkoista tapaa käsitellä Raamatusta nousevia kysymyksiä.
Nyt iskit naulan kantaan Rami. Nummelan ajatukset ovat omasta kokemuksestani erittäin paikkaansapitäviä ja tuo Lars Levin kirjoitus eksegeettisellä safarilla puhutteli minua jo kauan sitten.
Yhdysvaltojen nimekkäimpiin raamattututkijoihin lukeutuva Craig A. Evans toteaa kirjassaan Fabricating Jesus, että radikaaleimmin uskoa systemaattisesti kritisoivat raamattututkijat ovat usein taustoiltaan tiukan fundamentalistisen kristillisen kasvatuksen saaneita. Mielestäni me tarjoamme kirkoissamme liian tiukkaa pakettia allekirjoitettavaksi: pitää uskoa kuuden-päivän-kreationismiin, täytyy noudattaa niitä eettisiä ohjeita joita me Raamatusta valikoimme, Raamatulla äärellä ei saa kysyä ja ihmetellä pitää vain uskoa, seurakunnassa käynti on jokaisen velvollisuus Jumalaa kohtaan yms. Yliopistomaailmaan siirtyminen tai jo pelkästään muiden maailmankatsomusten kohtaaminen saa tällaisen uskon järkkymään helposti. Se on kuin vedellä ratkeamispisteeseen täytetty kondomi, jonka pienikin epäilys räjäyttää kuin neulanpisto.
Mitä sitten tilalle? Raamatun kertomukset sisältävät edelleen voimakkaita opetuksia, hengellisiä totuuksia ja vastauksia ihmisten perimmäisiin kysymyksiin. Kyllä kysymys kulminoituu juuri Raamattunäkemykseen. Jos me opetamme, että Paavalin kirjeiden avioliittonäkemyksen kyseenalaistaminen rinnastuu Jeesuksen ylösnousemuksen kyseenalaistamiseen, on jotain vialla. Tarkoitan siis sitä, että kaikki ”totuudet” eivät suinkaan ole tasa-arvoisia. Yksi neulanisku ei räjäytä koko kondomia.
Evans huomauttaa kirjassaan, että meidän uskomme ja pelastuksemme perustuu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen eikä suinkaan siihen, että Raamattu on kirjaimellisesti virheetöntä Jumalan sanelemaa tekstiä. Jeesus Nasaretilaisen elämän ihmeellisille tapahtumille kun tarjoutuu historiatutkimuksenkin näkökulmasta voimakkaat puitteet uskoa. Raamatun äärellä saa kysyä, ihmetellä sen ristiriitaisuuksia ja epäillä sen tapahtumien historiallisuutta. Kaikessa sen raadollisuudessaan on kuitenkin siunaavaa huomata, että juuri sitä ihmiselämä on: raadollista. Ja juuri siihen raadollisuuteen Jumala ei tarjoa täydellistä ja aukotonta lakikirjaa, vaan rakkauden kyllästämän elämän lävistämän neulatyynyn.
Tässäpä uutuuskirja, jota pitäisi jokaisessa seurakunnassa hyödyntää teini-ikäisten opetuksesta lähtien. Helppotajuista mutta korkeatasoista tekstiä, joka tarjoaa hyvin tasapainoisen raamattunäkemyksen: http://www.sana.fi/raamattu/raamattua_oppimassa/viimeinkin_raamatun_kayttoohje/
Toki on aina muistettava se toinen ääripää, ettei Raamattu olekaan muuta kuin Kalevalaan verrattava kansantarusto. Sellaisella tulkinnalla ei sitten Raamatulle jää mitään muuta virkaa kuin toimi Lähi-idän kulttuurihistorian lähdeteoksena.
Lähötkohtana tulisi kai olla se, että jos luomiskertomus epäilyttää, siihen etsitään muitakin selityksiä, kuin ”epälijät joutuvat helvettiin” -tyyppinen pelotteluratkaisu. Tietoa ja vastauksiakin on tarjolla. Eri asia on, onko niitä tarjolla juuri seurakunnassa tai pyhäkoulussa.
Joskus löytyy hyviä vastauksia myös asioihin, jotka tuntuvat virheiltä. Perintenen jäniksen märehtijäkysymys on sellainen perustilanne, joka tuntuu väärältä. On kuitenkin olemassa Jänislaji, joka muistaakseni söi oksennuksensa tai ulosteensa. Lepus Syriacus taisi olla lajin nimi. Eli tällainen vastaus olisi parempi kuin epäilyn tai kyselyn kieltäminen.
Toki. Ja on myös unohdettava se virheellinen oletus, että toisesta ääripäästä luopuminen johtaisi automaattisesti toiseen ääripäähän. Välissä on tilaa vaikka kuinka. Luomiskertomuksen suhteen esimerkiksi on kristillisen kirkon alkuajoista lähtien ollut useita tulkintoja. On olemassa monia Jeesusta seuraavia, lähimmäisiään nöyrästi palvelevia ihmisiä, jotka eivät siltikään usko luomiskertomuksen kirjaimelliseen tulkintaan.
Joskus on hyvä myöntää sekin, että kaikkiin kysymyksiin ei vain löydy vastauksia.
Kyllä kyllä. Ei kuljeta ääripäästä toiseen. Haasteeksi jäänee myös se, että jos et usko jotakin Raamatun opetusta, niin millä perustelet uskosi muuhunkaan osaan. Joku saa sen toimimaan itselleen, mutta toiselle se ei riitä. Helppoahan tämä ei ole.
Mitä tulee luomiseen, niin toki aiheesta on monia tulkintoja vaikkapa yhdistäen ”yksi päivä on kuin tuhat (miljoona) vuotta” -tyyppisen ajattelun Raamatun kuvaukseen. Tämä ei vielä tarkoittane Raamatun opetuksen hylkäämistä, siksi moni pastorikin niin ajattelee.
No faktahan on se, että jollain perusteella jokainen jättää Raamatusta opetuksia pois. Miesten pitkät hiukset ja naisten pään peittäminen tulkitaan kulttuurisidonnaiseksi, Mooseksen laki koskee kymmentä käskyä lukuunottamatta vain muinaista Israelia ja vuorisaarnassa veljelle vihastumisen seuraukset unohdetaan mutta naisen katsominen himoiten on kuolemansynti. Esimerkkejä löytyy.
Mielivallan ohella raamatuntulkintaan löytyy myös periaatteita: Esim: http://juhapartanen.net/index.php?sivu=hermeneutics
Niin. Siis nimenomaan toiselle perusteleminen onkin se haaste. Itselleen sen vielä helposti selittää…
totta! 🙂
Jotenkin on paljon helpompaa uskoa raamattuun sellaisenaan, kun uskoa jonkun oudon tutkijan tutkimustuloksia lapsityön hedelmistä. mihin johtaa tämänkaltainen tutkiminen tai pohdinta. lapsityö on turhaaa! vai että pitäisi olla noihin kysymyksiin vastaajia!
no se ei ollut yllätys että ongelma on suurin konservatiivisissa seurakunnissa. ongelma taitaa olla juuri siinä että opettajan tulisi elää myös niin kuin opettaa. tuohon raamatun uskomiseen sellaisenaan tahtoisin vielä sanoa, että on helppoa kyseenalaistaa. kun ei sitten saa vastauksia, muodostaa itse oman käsityksen tai ottaa valtavirran helpon käsityksen, silloin voidaan olla jo kaukana totuudesta. eli tarvitaan kysymyksiin vastauksia ja vastaajia. eikä sitä että kaikki tuunaavat oman raamattunsa sellaiseksi joka on helppo uskoa. luterilainen piispa mielestäni syyllistyi tähän homo- kysymyksessä. valitsi helpomman vastauksen, kun olisi uskonut raamatun totuuden.
Samassa artikkelissa kerrottiin, että yleisesti ottaen pyhäkoulut vahvistavat lasten ja nuorten uskoa ja raamattukäsitystä. Ongelma on tutkimuksen mukaan yleisempi nimenomaan konservatiivisessa eli kysymykset tukahduttavassa kulttuurissa. Mielestäni se on puolestaan helppo uskoa. Mikä muuten tekee tutkijasta oudon? Ainakin kirjoittajien motiivina tuntuu olevan halua auttaa siinä, etteivät lapset jättäisi seurakuntaa taakseen.
Tuosta hyvien vastausten antamisesta oli käsittääkseni kysymyskin, ei siitä, että ”kaikki tuunaavat oman raamattunsa sellaiseksi, joka on helppo uskoa”. En usko, että kyvyttömyys (haluttomuus) selittää vaikeita asioita on sen enempää oikein kuin sanoman tietoinen vesittäminen tai laimentaminenkaan.
Lapsityö ei ole tuhraa, mutta sitä voidaan tehdä väärinkin. Se lienee tutkimuksen sisältö?
Tervetuloa, Marko mukaan keskusteluun.
näinhän se on kun katsoo uudemman kerran. mutta missä vika kun raamattua on niin vaikea uskoa sellaisenaan?
On totta, että tämä on vain yksittäinen tutkimus. Jotta se olisi yleispätevä, aihetta täytyisi tutkia usealta kantilta ja tutkijoiden pitäisi olla eri maista ja tutkimuksen kohteena eri kirkkokuntia eri kulttuureista. Jotain suuntaa tämä kuitenkin antaa.
Mitä tästä sitten seuraa käytännössä? Ainakin ongelmia vanhemmille. Laittaako lapsi mieluummin huonoon pyhäkouluun vai ollako laittamatta ollenkaan? Voiko lapsi saada huonosta pyhäkoulusta enemmän vahinkoa kuin hyötyä? Pannaanko vaihtoehtoisesti Superkirja ja Popsikkaat pyörimään? Hoidetaanko uskonnollinen kasvatus itse? Radikaalein temppu olisi kai jättää lapsen uskonnollinen kasvatus kokonaan väliin ja odottaa, että hän itse kiinnostuu asioista. Eiväthän kaikkien kotien lapset koskaan saa uskonnollista kasvatusta, mutta silti heitä tulee uskoon (useimmiten) nuoruusiässä.
Älyllisiä perusteluita raamatunmukaiseen maailmankuvaan on olemassa. Raamatun raadollisuus on myös lohduttava asia. Olkoon sitten jänis märehtijä tai ei. Raamattu on loistava kirja: sieltä löytyy (todennettuakin) historiaa, juutalaisen kansan kulttuuriperintöä, runoutta, jännittäviä proosaan verrattavia kertomuksia. Eniten siinä puhuttelee kuitenkin Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan, se mustasukkainen halu saada ihmisen henki taas Jumalan yhteyteen, isän/äidin rakkaus lastaan kohtaan. Jospa vain omat lapseni ajan tullen löytäisivät sieltä tämän saman kuin minä, vaikka en koskaan ole käynyt pyhäkoulussa. Ja vaikka he ovat.
Tytisku, heität ilmoille vaikeita kysymyksiä. Huolimatta pyhäkouluopetuksen ”fundamentalistisuudesta” arvostan omaa pyhäkoulukasvatustani yli kaiken. Ilman lapsuuteen asti ulottuvaa seurakuntataustaa tuskin olisin tänä päivänä hengellisesti tässä tilanteessa. Sopiva annostus seurakunnan lapsityötä ja omaa uskonnollista kasvatusta taitaa olla hyvä vaihtoehto. Miltä se sitten käytännössä näyttää, on tottakai eri kysymys.
Raamattunäkemyksestäsi: olen täysin samaa mieltä.
Lienee niinkin, ettei meidän pyhäkoulukokemuksemme olekaan sieltä kaikkein tiukimmasta päästä. Itse asiassa koen saaneeni ihan kohtalaisesti tilaa myös vaikeille kysymyksille ja pohdinnoille ja siksipä olenkin pohdinnat pohdittuani halunnut pitää kiinni siitä mitä olen oppinut. Ehkäpä omat kokemuksemme vahvistavat tutkimusta positiiviselta kannalta?
Marko vastaan sinulle, kun kerran itse raamattukysymyksen pöydälle nostin. Vastaus on helppo: ei ole mahdollista lukea Raamattua sellaisenaan.
Ihminen lukee Raamattua aina lähtöoletuksista käsin. Olemme tietyssä mielessä kasvatuksemme, biologiamme ja kulttuurimme orjia. Sinulla on esimerkiksi tietty ymmärrys sanasta Rooma, kun luet roomalaiskirjettä. Sinulle se saattaa olla kaupunki Italiassa tai muinainen suurvalta. Roomalaiskirjeen alkuperäiselle lukijalle se saattoi merkitä koko maailmaa, kaikkea sitä maallista rikkautta, joka on olemassa. Kun luet sanat huorinteko, armo, vanhurskaus tai helvetti, miten paljon enemmän sinulla onkaan käsityksiä niihin liittyen? Raamatussa ei anneta yksiselitteisiä käsitteenmäärittelyjä. Et lue Raamattua sellaisenaan, vaan oman kulttuuriperinteemme ja käsityksiesi läpi.
Siksi on tärkeää ymmärtää Raamatun yksittäisten kirjojen taustalla olevaa kulttuuria ja historiaa, jos tahtoo päästä käsiksi kirjojen alkuperäiseen merkitykseen.
Sitten luomiskertomukseen. Aikalaisilleen se saattoi olla isoisältä lapsenlapsille siirtyvä nuotion äärellä jaettava kertomus, joka toi lasten elämään merkityksen – koko näkemämme maailma heijastaa Jumalaa ja me olemme hänen kuviaan. Moderni uskova taas yrittää asettaa tekstille tieteellisen maailmankuvamme vaatimukset: sen on oltava sopusoinnussa nykytieteen kanssa tai sitten hylätään tiede. Silloin unohdetaan koko kertomuksen pointti. Siltä osin MITEN kaikki tapahtui kertomus heijastelee lahjakkaasti omaa maailmankuvaansa, siltä osin MIKSI kaikki tapahtui se sisältää suuria hengellisiä totuuksia.
Nykylukijakin voi asettaa itsensä muinaisen Israelin nuotion äärelle ja kuulla äärettömän tähtitaivaan alla isoisän sanat: poikani, Jumala on kaiken tämän takana. Sinä olet hänen kuvansa.
Villen vastaus tässä on melko lailla seikkaperäinen ja hyvä, että en ala toistamaan hänen ajatuksiaan. Lisään vain toiseksi esimerkiksi tapauksen, jossa Jeesus kohtaa Paavalin. Toisaalla mainitaan, että Paavalin mukana olleet kuulivat äänen, mutta eivät nähneet mitään. Toisaalla taas näkivät valon, mutta eivät kuulleet mitään.
Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet. Apt 9:7
Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui. Apt 22:9
Sellaisenaan kyseessä on ristiriita. Oleellista on kuitenkin se, että Jeesus kohtasi Paavalin tai Saulin vielä siinä vaiheessa, ja tämä puolestaan opetti meille lähes kaiken, mitä seurakunnissa tiedämme opillisesti.
kiitoksia vastauksista ville ja rami. olette ihan oikeassa mitä kirjoititte. moni asia vaikuttaa raamatun ymmärtämiseen ja uskomiseen ja myös siihen miten uskoo. mutta voiko olla myös vaarana että hakee esim. synnillensä hyväksynnän juuri vedoten siihen että aika ja kultturi oli silloin niin paljon erilaisempi, kuin nykyään?että raamattu onkin suurilta osin kirjoitettu sen ajan aikalaisille eikä nyky ihmisille. kaikille kelpaa armo ja lupaus iankaikkisesta elämästä, mutta muuten ei sovi nykypäivään. eikö ole vaarana tämänkaltainen ajattelutapa?
Tottakai se on vaarana. Kaikkina aikoina on ollut myös tarve selittää Raamattua niin, että ei tarvitse muuttaa omaa elämäänsä mitenkään. Koko tämän artikkelin ideana ei toki ollut selittää Raamattua mitenkään löysästi, vaan se, että annetaan kyllä tilaa epäillä ja ihmetellä, mutta vastataan sitten mahdollisimman hyvin.
Vähän samaa tyyliä edustaa siis lastenkasvatuksessa käytetty, vanhempien ikiaikainen argumentti: ”Koska mä sanon niin”. Eli sen sijaan, että sanotaan Raamatusta että: ”Se nyt vaan on niin”, niin perustellaan paljon paremmin, eikä tyrmätä epäilyjä.
Siitä on siitten melko lailla matkaa siihen, ettei koko kirjalla ole muuta arvoa kuin lähes ehtymättömänä sätkäpaperin lähteenä.
Juuri se on vaarana Marko, ja siihen taitaa esim. kiista kirkollisesta homoseksuaalisten ihmisten siunaamisesta perustua. Raamatun linja on selvä: homoseksuaalisuus on väärin. Toisten mielestä seksuaalietiikan perusteet nousevat Raamatusta, kun taas toiset sanovat Raamatun seksuaalikulttuurin olevan niin erilainen, ettei sitä voi verrata nykypäivään.
Eipä tietenkään tarvitse mennä kuin sähköpaimen – blogiin (www.sähköpaimen.fi) tai lukea Ristin Voittoa huomatakseen, että tätä eettistä keskustelua käydään myös helluntaiherätyksen sisällä.
Oma huomio on viimeaikoina kiinnittynyt siihen, miten paljon me korostamme Raamatun negatiivisia moraalinormeja(”älä tee huorin”,”älä varasta” yms.) ja unohdamme positiiviset moraalinormit(”tee toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän”,”minkä teet yhdelle näistä vähäisimmistä – -”, hengen hedelmät), jotka mielestäni tulisi olla paljon keskeisemmässä asemassa. Se onkin sitten kokonaan toinen asia 🙂
Tässä tämmönen : http://www.srk-opisto.fi/upi/tutkimus/sm.htm
Silmäilin vaan, en jaksanu lukee kokonaan vielä, koska verensokeripitoisuus miinuksen puolella 🙂
Mulla taitaa olla Saako koira taivaassa siivet?-kirja. Siinäkin jotain höpinöitä erilaisista asioista. Jos vaikka Tytti et oo lukenu sitä. Vai osaaksä vielä lukea 😉 ?
Live long and prosper 🙂
Von Sandels
Tuohon mahdetaan tarvia enemmänkin kuin vain verensokeria. Pitänee joskus tutustua ajan kanssa.
Olipa mielenkiintoinen tutkimus, luin sitä hiukan ja silmäilin sen läpi. Kiitos kun jaoit, se kanssamme, Sandels! Uskoisin, että VH-seurakunnan lapsityö voi hyötyä tutkimuksesta, olkoonkin, ettei se ole väitöskirja tms. tutkimus.
Joo, osaan mä jotenkin vielä lukea, vaikka tieteellisen tekstin lukemisesta alkaa olla pian 10 v. aikaa… 😉
Kysymys lienee loppuviimein siitä, että mistä tahansa saadaan pakkopullaa, jos se pakkopullana tarjoillaan – oli pullan toppaajana sitten lapsi tai aikuinen. Ja jos pulla maistuu yhtään pakolta, niin eikö siitä seuraa maailman luonnollisin reaktio: heittää pulla roskiin jos siihen annetaan pienikään tilaisuus? Ihminen saa normaalisti hyvinkin mielenkiintoisista ja miellyttävistä asioista epämiellyttäviä, mikäli niistä muotoutuu jonkinlainen pakko.
Itse fundamentalistisessa ja konservatiivisessa uskonnollisessa ympäristössä varttuneena voin kertoa, että hyvin usein läpi lapsuuden ja nuoruuden itsensä löysi tilanteesta, jossa uskonnollisuus tuntui hyvin vastenmieliseltä. Se oli pakkopullaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Kokoontumisissa piti käydä pahimmillaan joka tiistai, torstai ja sunnuntai. Toisinsanoen kun arjen muut askareet otetaan huomioon, viikosta oli kolme päivää pilalla. Ei siksi että kokoontumiset välttämättä olisivat edes olleet vastenmielisiä (vaikka 90%:sti ne sitä toki olivat), vaan ennenkaikkea siksi että ne olivat pakollisia.
Avoimella keskustelulla ja kysymysten sallimisella saattaa olla uskonnollisuuden kannalta myös negatiivinen vaikutus, mutta niiden kieltämisellä ja informaation tarkoituksellisella pimittämisellä on siihen varmasti negatiivinen vaikutus. Se on sitten uskonnollisten yhteisöjen vetäjien päätettävissä kumpaa lähestymistapaa yhteisössä käytetään.
Näinpä se menee. Tuota pakkopullaefektiä olen itsekin ainakin joskus kokenut. Toisaalta oma osallistumiseni on kyllä voittopuolisesti ollut täysin vapaaehtoista ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa ja siksi myös kokemukseni on pääosin positiivinen.
Pitääpä yrittää ainakin omalta osaltaan vahvistaa tuota positiivista kokemusta…
Eräs tosiasia lasten vieraantumisesta vanhempien uskosta on myös tämä.
Ensimmäinen sukupolvi uskoo, toinen sukupolvi alkaa epäillä, kolmas sukupolvi kyseenalaistaa. Näin se menee ja tämä on fakta.
Saattaa toki olla niinkin.
[…] tuloksia aikaan kuin vähän lempeämpi. Osaltaan aihe sivuaa aiempaa kirjoitustani “Tilaa kysymyksille“. Minua ei edes välttämättä huoleta laulajan into tehdä työtään ja saavuttaa […]
[…] omilla aivoillaan. Tätä asiaa on tarkemmin valottanut eksegeettisellä safarilla Lars Levi ja omassa blogissaan Rami Lehtola. Avainsanat: arkeologia, buddhalaisuus, craig evans, eksegeettinen safari, fabricating jesus, […]