Minä olen aina ollut tietokonepelaaja. Olen pelannut tietokonepelejä Commodore 64:n ja Amigan kautta lukemattomiin PC-peleihin. Olen pelannut erilaisia rooli-, seikkailu-, ja simulaattoripelejä ja nauttinut niistä kovasti. Muistan, kuinka joissakin peleissä oli mahdollisuus itse valita pelaako hyvää tai pahaa hahmoa. Minulle oli aina kovin vaikeaa toimia vasten omia moraalikäsityksiäni. Kun esimerkiksi Fallout-pelissä oli mahdollisuus tulla pornotähdeksi (Vain yhtenä sivujuonena. Koko pelissä on ihan toinen teema), moinen kokeilu ei tullut pieneen mieleenikään. Sellaisissa peleissä, joissa oli mahdollisuus valita, en useinkaan halunnut tehdä asioita, jotka ovat omia käsityksiäni vastaan. Ehkäpä olen nynny. Tiedän, että monia kiehtoo mahdollisuus olla jotakin muuta kuin ovat. Mies pelaa naishahmoa ja päinvastoin. It-nörtti saa olla lihaksikas maailmanpelastaja ja ruma ankanpoikanen voi kerrankin olla viettelvä kurtisaani.
Onko olemassa siis virtuaalisyntiä? Siis asioita, joita ei tehdä tässä maailmassa, mutta ne ovat silti syntiä? Kysymys kiehtonee lähinnä kaltaisiani kahvipöytäteologeja, mutta silti. Useimipien ihmisten ensireaktio on, että mitä lässytystä tämä on? Eihän pikselimössön ampuminen voi olla väärin? Pelkkä peli, jossa kohteena on vain oman tietokoneen ohjaama tekoäly on yksi asia. Verkkopelinä pelattavassa pelissä pikselimössön ohjaimissa on toinen ihminen. Entäpä, kun Second Lifessä intoutuu varastamaan tai tappamaan toisen. jos virtuaalimaailma ei ole totta, miksi joku eroaa ihan tässä oikeassa maailmassa, kun toinen pettää virtuaalimaailmassa? Miten sinä aviopuolisona reagoisit, jos puolisosi haluaisi vain ”esiintyä” jonakin toisena ja kävisi virtuaaliprostituoidun luona tai ”leikillään” olisi virtuaalimaailmassa pedofiili? Mitä tehdä, kun virtuaalimaailma on liian totta jollekulle? Kuten vaikkapa naiselle, joka tappoi miehensä avatarin Second Lifessä. Samassa jutussa mainitaan toisen naisen suunnitelmista siepata oikeasti virtuaalipoikaystävänsä. Olipa nuori kaveri huijannut 360 000 dollaria virtuaalirahaa. Miksi se kiinnostaa poliisia? Eihän virtuaalimaailma ole totta? Miksi virtuaaliseen maailmaan tehty seksisovellus saa aikaan oikeusjutun reaalimaailmassa? Eihän se ole totta?
Mihinkä sinä vetäisit rajan? Mikä on syntiä ja mikä ei. Tai jos satut vierastamaan sanaa ”synti”, niin mikä on oman eettisen käsityksesi mukaan väärin. Kerro, vaikka et tietäisi teologiasta mitään. Mitä saa tehdä ja mitä ei?
Korpialttari 
Tälläisiä asioita on paha mennä sanomaan toisten puolesta. Mutta jotain varmasti kertoo tämä sanan paikka, joka sanoo vapaasti muisteltuna, että kaikkea saamme tehdä, mutta kaikki ei ole rakennukseksi. Jos joku asia vie kaemmaksi Jumalasta, sitä ei mielestäni kannata tehdä. Ja What would Jesus Do sopii kyllä hyvin tähänkin. Pelaisiko Jeesus Falouttia, vaikka sillä vähän kivemmalla hahmolla?
Toisalta kysymys siitä, mitä Jeesus tekisi on aika turha. Mistäs minä tiedän. Mitä Jeesus teki sen melkein kolkyt vuotta ennenkuin aloitti työnsä.
Söisikö Jeesus makkaraa? Pitäisikö Jeesus Crocseja tai kirjoittaisiko Jeesus blogia?
Ensin ajattelin, että turhaa edes miettiä tätä. Sit aloin kuitenkin funtsiin tuota Second Lifea yms. eli voiko joku teko olla väärin, mikäli se kohdistuu edes välillisesti toiseen ihmiseen. Toisaalta ei syntiäkään määritä se, että se kohdistuu toiseen ihmiseen. Eli siis syntiä voi olla teko, joka ei vaikuta muihin kuin tekijäänsä.
Vaikea paikka. En kyllä osaa antaa vastausta suoralta kädeltä.
Ei kai tähän kukaan osaa sellaista supervastausta antaakaan. Ajatuksena se on silti mielenkiintoinen. Se, että virtuaalimaailma levittäytyy reaalimaailman puolelle on mielenkiintoista. Kuten yhdessä linkissä mainittiin, oli vaimo eronnut miehestään ihan oikeasti, kun mies oli ”leikisti” eli virtuaalimaailmassa käynyt prostituoidun luona.
Jos näillä asioilla on niin raju vaikutus ihmisiin, ei ne liene Jumalallekaan yhdentekeviä..
Mun mielestä tuo kysymys, että mitä Jeesus tekisi ei ole turha. Raamatusta näkyy kyllä selvä esimerkki siitä, mitä hän teki. Tietenkään hänen ensimmäisestä 30 vuodesta ei sanota paljon. Se sanotaan, että hän eli synnittömän elämän. Liittymättä sinällään suoraan tähän keskustelun alla olevaan aiheeseen, niin suosittelen Lifechurhin Carbon Copy- opetussarjaa. http://bit.ly/7wDI4k
Tuossa sanotaan aika selvästi, mitä Jeesus teki yksityisesti ja julkisesti.
Mutta palatakseni aiheeseen. Tietenkin syntiä voi tehdä virtulaalisesti. Virtuaalisesti tehty synti ei ole sen pienempi kuin muutenkaan tehty synti. Synti on teko, jota Jumala vihaa ja Raamattu antaa tästä hyvin selkeät rajaviivat. Onko virtuaalinen väkivalta sitten väärin? Voisin itse kääntää asian taas toisinpäin. Onko virtuaalinen väkivalta rakentavaa?
Sitten. Jäätkö koukkuun pelaamiseen. Jos olet koukussa, niin silloin sinulla menee siihen paljon aikaa. Muut asiat saattavat kärsiä pelaamisesi takia. Silloin kyse on orjuudesta ja orjuuteen meitä ei ole kutsuttu.
Et ehkä huomannut piiloitettua saivarteluani. Aivan samalla tavalla voidaan (ja joku on niin tehnytkin) perustella, että koska Jeesus eli synnittömän elämän, hän ei siis söisi makkaraa, joka on epäterveelliistä, ei käyttäisiä muovisia Crocseja, koska ne tuhoavat luontoa tai välttämättä edes kirjoittaisi blogia, sillä turhaapa teknologiaan on satsata.
Virtuaalimaailmassa voi tehdä muutakin, kun väkivaltaa. Olen siinä kanssasi samaa mieltä, että kyllä siellä voi ihan syntiäkin tehdä.
Koukkuun jääminen on sitten asia erikseen. Jos asioita vaikkapa vaan käännellään toisinpäin, niin onko virtuaalinen väkivalta sitten hajottavaa? Mitäs, jos veljeni on virutaalista väkivaltapeliä (DoD) pelaamalla päässyt myös hengelliseen keskusteluun ihmisten kanssa, joiden kanssa ei muuten koskaan olisi löytänyt yhteyttä. Olenpa itsekin moisen kokenut, mutta en pelaa enää. (Ei ole samaa peliä Macille)
Carbon Copyn kuuntelen varmasti. Kun sinne asti pääsen.
Ramia peesaan nyt ottamatta kantaa aiheeseen siinä, että WWJD argumentti ei kyllä kestä tarkempaa tarkastelua. Kuka tahansa voi omista lähtökohdistaan sanoa Jeesuksen tekevän tai jättävän tekemättä mitä tahansa. ”Jeesus ajaisi hybridiautolla / Jeesus ei käyttäisi autoa / Jeesus söisi salaattia / Jeesukselle kelpaisi liha / Minun Jeesus on rento ja pelaa falloutia / Minun Jeesus ei pelaa vaan rukoilee päivät pitkät” Saivartelua ja spekulointia tuo WWJD minun mielestä useimmiten on. Yksittäisistä Jeesuksen teoista Raamatussakaan ei voi sääntöjä rakentaa. (fiilikset ennen carbon copya ;P)
”Tavisteologialla” perusteltuna: Eiköhän Jeesuksen mainitsema ”joka katsoo naista…. on jo sydämessään…” ollut jo tuohon aikaan esimerkki ”virtuaalisynnistä”?
Saattaapa toki olla…
Tää on kyllä oikeesti hyvä kysymys, piti pohtia oikein monta päivää… 😛
Tietyssä mielessä olen Tapanin kanssa samoilla linjoilla, eli virtuaalisynti on synti siinä missä muutkin, koska kysymys ei ole niinkään siitä mitä teet, vaan ennemminkin siitä mitä ajattelet. Tästä näkökulmasta tietysti jo kaikki tappopelitkin ovat vähintään kyseenalaisia.
Pohtimisen arvoista on varmaan myös se, että onko eroa tietokoneen ohjaamien pelihahmojen ”tappamisessa” ja toisaalta toisen ihmisen esim. verkkopelissä pelaaman hahmon listimisessä. Varmaan tuossa avioerotapauksessakaan ei olisi tullut eroa, ellei kyseessä olisi ollut nimenomaan toinen ihminen sen toisen hahmon takana.
Second Lifen tapaisten virtuaalimaailmojen lisääntyessä näihin kysymyksiin joudutaan varmasti ottamaan kantaa seurakunnissa.
Tonia pitää sen verran rohkaista, että ei ”mitä Jeesus tekisi” -ajattelussa ole mitään vikaa. Olen vain (ja Ville myös) törmännyt muutaman kerran liikaa tilanteisiin, jossa mitä erikoisempia ajatuksia tai ideoita puolustellaan sillä vihjeellä, että Jeesus tekisi tai ei tekisi näin. Taannoisena esimerkkinä RiVossa käyty asepalveluskeskustelu jossa joku aseellisen palvelun vastustaja päätti kirjoituksensa ajatukseen: ”Minun Jeesukseni on pasifisti, etnä sinun?”. Toinen vastasi muistuttamalla, että Jeesus tulee kerran alas taivaan sotajoukkojen johtajana, että pasifistiksi häntä tuskin voinee nimittää. Tämä on kuitenkin syy siihen, että WWJD on minulle kuin punainen vaate. Jatka vain silti kommentointiasi, arvostan ajatuksiasi.
Pastorin ajatuksia hämmennän vielä sillä, että lisään soppaan kortti- tai lautapelit. Jos hahmon tappaminen on väärin, niin on olemassa roolipelimäisiä lauta- tai korttipelejäkin, jossa vastapuolella on ihminen. Entäpä, jos molemmat ovat silti pelissä omasta tahdostaan, eli tappaminen ei ole sen vakavampaa kuin maalinteko jääkiekossa (Ymmärrän vertaukseni groteskiuden) Ehkäpä Pastorin kanssa herkuttelemma asialla Talvipäivien kahvipöydässä. SimChurchin olen lukenut, joten sen tuon mukaan.
Ja kun ympäristön helluntaipaine nousee talvipäivillä liian kovaksi, niin tulkaapa past0r1n kanssa käymään mun luona. Laitan kahvit ja esittelen teille teologisen kirjastoni. Ehkä sieltä löytyy vastaus tähänkin kysymykseen :> Ovet on yötä myöten auki.
Ilman muuta. Past0r1 muuten tykkää ihan sikavahvasta kahvista, että laita sille puolet enemmän kahvijauhetta kuin meille. Tee semmoista, että halvemmat lusikatkin sulaa Past0r1n kahviin. 😀
Mitä ihimettä täällä muuten panetellaan meikäläisen kahvittelutottumuksia!? 🙂 tää oli jäänyt multa (onneksi) huomaamatta, ihan hyvää se kahvi oli Ville!
Ja past0r1 muuten kirjoitetaan pienellä peellä ettei nouse iso P päähän…
Itse olen myös pohtinut tätä kortti- tai lautapelien syntisyyttä. Riittääkö pelkästään se, että niissä on joku epämääräinen kuva, tekemään niistä syntisen? Itse pelaan/pelasin MtG:tä enkä pitänyt sitä mitenkään paheellisena, ennemmin pidin vastapelaajia, joilta lensi kirosanoja kerran jos toisenkin.
Tietokonepelitkin purkavat aggressioita, mutta toisaalta lisäävät niitä, mutta eihän se pelien syntisyyttä muuta, vaikka parantaisi sairaan.. vai muuttaako?
Second lifeen tai muihin peleihin, jossa saadaan liikutella omaa hahmoa viitaten voisin sanoa, että se on osin moraalinen kysymys. Toiset eivät näe pahaa, jos virtuaalisesti varastaa ym. koska ei se vaikuta mihinkään (eriasia, jos peli sisältää mikromaksuja, eli jos tavarat ovat maksullisia mitä varastetaan) olennaisesti. Toiset taas tekevät juuri niinkuin oikeassakin maailmassa tekisivät ja onhan se esimerkillistä, jos ei varasteta, harrasteta pedofiliaa ym. ym.
Kaiken kaikkiaan lienee selvää, kuten Past0r1 totesi, että muuttuva ja kehittyvä maailma tuo eteen uutta pohdittavaa. Kaikkia ei teologia kiinnosta, eikä kaikkia teologiasta kiinnostuneita kiinnosta kaikki teologia. Kysymys virtuaalisynnistä tai pelien, olivatpa sitten millä alustalla tahansa, vaikutuksista on osin metafyysinen. Mielenkiintoista pohdittavaa nuortenleirin yösaunassa?
Monen synnin määritelmänähän on, että ne satuttavat toista ihmistä..
Jos vedetään tämä myös pelien ääri-ilmiöihin niin esimerkiksi koodien, bottien tai muiden apuvälineiden käyttäminenhän on tunnetusti melko paljon ketutusta aiheuttavaa… Toisaalta taas peleissä huonompia höykkyytetään ja potkitaan servereiltä pois kuin pahimmatkin koulukiusaajat. Mutta sehän on ok, koska se on vain virtuaalista.
Vai onko se ok?
Niinpä niin. Vaikeita asioita. Jostakin syystä muuten sun kommenttis menee spammiin, enkä aina huomaa niitä sieltä palautella. Katsellaan tilannetta…
Juu mulle toi WWJD ei ole punainen vaate. Mulle se on standardi, jonka mukaan en voi elää, mutta siksi tarvitsenkin armoa jokainen päivä.
Kuten sanoin olen ennen ollut kova tietokonepelaaja. Ehkä minä olen siitä heikoimmasta päästä eli tunnustan, että olen monesti myös koukuttunut peleihin. Pelit ovat vieneet kovasti aikaa.
Pelit eivät suinkaan ole pahin asia maailmassa, eikä ainoa ajan tuhoaja. Nykyisin näitä ajan tuhoajia on ympärillämme yhä enemmän ja enemmän. Joskus erittäin hyvä asia voi olla meidän elämässämme tälläinen aikavaras.
Olen jotenkin tässä viime aikoina miettinyt meille annettua aikaa ja sen arvokkuutta. Olen tietoisesti pyrkinyt vähentämään turhaa ajankäyttöä elämästäni ja siirtänyt sitä perheelleni. En ole katunut päätöstäni.
Olen kyllä sitä mieltä, että meidän pitää muuttua ajan mukana eli seurakunnan on oltava siellä missä ihmiset ovat. Mukautumista ja virran mukana menemistä taas en kannata.
Aaa. Mielenkiintoista lisätietoa. Voi toki olla, että oma pelaajataustasi tuo lisäväriä siihen miten ajattelet peleistä. Itse asiassa jokainen lienee oman taustansa vanki.
Toisaalta tässä ei ihan suoranaisesti käsitelty riippuvuutta tai peleihin koukussa olemista. Riippuvuus on aina hankala asia ja mikä tahansa asia, joka vie liikaa aikaamme on sellaisenaan haitaksi. Itsekään en enää juuri pelaile. Syynä on toki suurelta osin siirtyminen MAC-koneisiin, joille ei tunnetusti tehdä pelejä kovin tiuhaan.
Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, etteivät teot ja valinnat virtuaalimaailmassa ole yhdentekeviä.
Kyllä virtuaalista voi saada aivan kristillisiäkin ja hyvä kokemuksia.Tosin netti tai kone riippuvuus ei ole tervettä koskaan.Monille liikuntarajoitteiselle yms. netti suo apuvälineen kommunikointiin ja tekemiseen.Kirkollisiakin paikkoja on olemassa secondlifess ja myös koulutus paikkoja ja virtuaalioppimista.Vähän turhan ikävää kuvaa antaa sekin että netti olisi vain hupia ja millaista hupia.
Se voi olla paljon muutakin.Titanicin muistosaari, 1900-luvun Pariisi tai Sistiiniläis kappelin virtuaaliversio.Se voi olla väylä anonyymisti käydylle keskustelullle papin kanssa tai jonkun muun auttajan.Se voi olla matalan kynnyksen tai oppimisympäristö.
Rajaamme mielestämme virtuaalitodellisuuden joksikin negatiivisekksi ja helposti siitä sellainen tuleekin.Tottakai vastuu on jokaisella itsellään kuinka nettiä käyttää ja ikävää on se miten huonosti sitä käytetään ja minkäläisen huonon vastuun omasta käytöksestä monikin aivan iäkkäämpikin henkilö siellä ottaa.
Ennen tuomion julistamista lienee kuitenkin olevan paikallaan rehellinen ja ennakkoluuloton tutustuminen asiaan ja oikeiden mittasuhteiden antaminen nettikäytölle.
Kuten sanottu jokaisen omassa omassatunnossa miten on ja miten käyttäytyy.Muuta eroa ei reaalielämään ole kuin anonyymiteetti.Tosin reaalielämässäkin voi stalkata tiettyyn pisteeseen asti anonyyminä mikäli on sellaisia aikomuksia kontollaan.
Korostaisin yksilön vastuuta ja myös yhteisöjen vastuuta.Tutustukaan ainakin secondlifen kirkkosaareen.Se on ainoa uskontokuntansa edustaja second lifessa.Ortodokseillekkin olisi tervettullutta esimerkiksi virtuaali kirkko tai luostari tai luostarin replica jonne pääsee tutustumaan kuka vain.Eräällä munkilla on ollut virtuaalikelja ainakin jossa sai tietoa virtuaalikirjasta esimerkiksi hesykasmista.
On olemassa myös pappien päivystystä siis aivan oikeiden pappien päivystystä virtuaalissa.Ymmärrettävästi eukaristiaa eikä muita sakramentteja koskaan mikään virtuaali korvaa mutta voi olla matalan kynnyksen keskusteluille papin kanssa anonyymisti.Katekumeeni opetuksen ja muun tiedon jakovälineenä ja kenttänä.
Hei Biz, ja kiitos vastauksestasi. Kuten varmasti huomasitkin, tuota edellä käytyä keskustelua jatkettiin viimeksi yli kaksi ja puoli vuotta sitten. Piti oikein itsekin tarkistaa, että mitä tuli silloin kirjoitettua.
Nähdäkseni en ole antanutkaan ymmärtää, ettei virtuaalimaailmassa olisi hyviä tai kristillisiä kokemuksia. Olen joissakin postauksissani viitannut kirjaan nimeltä SimChurch, jossa tutkitaan mielestäni melko kattavasti erilaisia virtuaalimaailman ilmiöitä ja niiden soveltamista seurakuntaelämään. Blogia kirjoittaessa joutuut kuitenkin aina rajaamaan aihetta jotenkin, ja tuolloin rajaus oli tämä.
Allekirjoitan kuitenkin ajatuksesi Second Lifen ja muiden palvelujen mahdollisuuksista ja internetin tuoma anonymiteetti on toki positiivisesti käytettynä hyvä asia. Itse kirjassa kerrottiin kyllä jopa tavoista, joilla virtuaaliseurakunnat hoitavat jopa eukaristian ja muut toimitukset. Jos luet englantia, niin koita etsiä kirja käsiisi.