”Seurakunnat ovat organisaationa pahamaineisia siitä, että niissä on syväänkaivautuneena omat voimahahmonsa. Kun tuore nuori pastori suoraan raamatukoulusta kertoo uudelle seurakunnalleen, että hän haluaisi vähän uudistaa seurakuntaa ja tehdä siitä hiukan nykyaikaisemman, miksi kaikki katsovat seurakunnan harmaahiuksista matriarkkaa nähdäkseen ensin hänen reaktionsa. Seurakunnissa auktoriteetti on joskus oudoissa paikoissa. Kahdessa edellisessä seurakunnassani auktoriteetti oli talonmiehellä. Talonmiehellä oli viimeinen sana siinä, että mitkä toimintamuodot olivat ok ja milloin ja miten. Jos talonmies ei ollut samaa mieltä. Asioita ei tehty, ei ainakaan ilman tappelua. Toisessa seurakunnassa useat seurakunnan vanhinten vaimoista olivat itse nimenneet itsensä omien pienten tiluksiensa hallitsijoiksi. Perusseurakuntalainen ei tiennyt, että seurakunnassa oli työmuotoja tai vastuualueita, joissa heidän oma pastorinsa ei rohjenut kulkea.”
Tuossa edellisessä katkelmassa Berryessa Valley Churchin pastori Douglas Estes kiteyttää hyvin omat ajatukseni tai huolenaiheeni monen seurakunnan kohdalla. Olen läheltä nähnyt vastaavien valtataisteluiden uuvuttamia pastoreita, työmuotojen vastuuhenkilöitä ja olenpa oman osani noista myrskyistä käynyt itsekin läpi. Suomalaisessa (tai pohjoismaisessa) helluntaikentässä on ajateltu, että vanhimmisto johtaa seurakuntaa. Muualla maailmassa saattaa olla, että päävastuu on johtavalla pastorilla. Suomalaisen perushelluntaiseurakunnan johtoa saattaa hämmentää vielä hallitus, joka on lain edessä vastuussa. Seurakunnan hengellinen johto on siis vanhimmistolla ja käytännön asioiden hoitovastuu on hallituksella. Toisaalta, vaikka Raamattu puhuu vanhimmistosta, niin Suomen laki ei sellaista tunne. Suomen helluntaiseurakunnistahan valtaosa on yhdistyksiä. Useimmiten tämä niin sanottu kaksoishallinto toimii, mutta joskus tästäkin tulee ongelmia. Lain edessä vanhimmistolla ei ole mitään sanomista, jos hallitus päättää irtisanoa vaikkapa pastorin. Joskus samat henkilöt ovat mukana molemmissa, joskus ei. Soppaan voidaan lisätä vielä käsitteet: laajennettu vanhimmisto, johtoryhmä, tiimivastaavat tai solujohtajat.
Yksi klassinen esimerkki vaikkapa sisäisestä johtamisongelmasta voisi olla vaikkapa tilanne, jossa vanhimmisto hengellisenä johtajana haluaa järjestää jonkinmoisen hintavan kampanjan, mutta hallitus ei suostu siihen myöntämään varoja. Muistan tapauksen, jossa vanhimmisto päätti lähettää seurakunnan tilaisuuksia Streaming-lähetyksinä netissä, mutta hallituksen puheenjohtaja esitti, että ADSL-modeemia hallinnoi hallitus, joten heillä on oikeus päättää, mitä nettiin laitetaan. Samasta teemasta on olemassa monta muuta variaatiota. Toisaalta vahvojen sukujen tai yksilöiden mahti saattaa lamaannuttaa koko toiminnan. Pelko varakkaan seurakuntalaisen lahjoitusten loppumisesta saa päättäjät varomaan mitään sellaista päätöstä, joka voisi kyseisen seurakuntalaisen suututtaa. Ise asiassa monessa tapauksessa todellisen eteenpäin menemisen ja johtajuuden tilalle on tullut varpaisillaan miinakentässä pyöriminen. Mihinkään suuntaan ei päästä ja pitää varoa, ettei astu miinaan.
Kun maallisellakin tasolla sekavaan organisaatiomalliin lisätään teologiset käsitykset, on mahdollista saada tilanteet todella jumiin. Jälleen omaan kokemuspiiriini kuuluu tilanne, jossa johtava pastori koki toimintamuodon ”olevan Jumalasta” (Eli että työ on hyvä ja Jumalan innoittama ja siunaama asia) kun taas seurakunnan vanhimpana toimiva kertoi nähneensä enkeli-ilmestyksen, jossa enkeli kertoi häntä pysymään kaukana samasta työmuodosta. Tulkoon tässä sanottua, että kaikilla näillä henkilöillä oli ja on vilpitön, puhdas ja voimakas halu olla kuuliaisia Jumalalle ja he kokevat toimivansa Jumalan tahdon mukaisesti. Kaikki eivät vain voi olla oikeassa samaan aikaan.
Haluaisin kuulla lukijoiden kokemuksia. Kerro vastaava tapaus, jossa johtajuus on hautautunut jonkin teknisen seikan, sukurasitteen tai vaikkapa vahvan talonmiehen alle. Kerro ilman nimiä, sillä toisen mustamaalaaminen ei ole tässä tarkoitus.
Korpialttari 
Olisiko ”talonmies” (läheltä liippaa) kaiken pahan alkujuuri… ;-D
Yksi mikä mättää on se, että me elämme demokratiassa. Nyt monilla on se käsitys, että myös seurakunta, joka on Jumalan kuningaskunnan yksi haara, on demokratia. Seurakuntaa ei pitäisi johtaa talonmies, matriarkka tai enkeli-ilmestys. Seurakuntaa pitäisi johtaa Jumalan Pyhä Henki. Vanhimmisto yhdessä pastorin kanssa pääsee varmasti oikeaan tulokseen, jos kysyy neuvoa häneltä, joka on Kuningas.
Niinpä. Talonimes vain kokee, että Jumalan Pyhä Henki puhuu juuri hänelle ja muutamat muut uskovat sitten häntä…
Nykyistä seurakunnan johtamismallia sotkee pahasti kun se haetaan raamatusta. Silloinen johtamismalli saattoi sopia siihen aikaan, mutta lainsäädäntö on sen jälkeen huimasti kehittynyt ja juridisilla vastuilla täytyy olla juridiset pelisäännöt.
Siksi seurakunnassa ei saisi olla kuin r.y. n hallitus joka vastaa kaikesta seurakunnan toiminnasta.
Pyhyys ei siitä muutu vaikka sitä kutsutaan r.y.n hallitukseksi.
Sitä voi sitten kutsua myös vaikka vanhimmistoksi tai joksikin muuksi, mutta se olisi yksi ja ainoa vastuunkantaja.
Seurakunnan saarnaaja voisi hallituksen kokouksiin osallistua, mutta hänellä ei olisi siinä lakisääteistä juridista valtaa tai -velvoitetta.
Kyllä kyllä. Tragikoomista on, että viime vuosien suurimman teologisen myrskyn sai aikaan juuri pyrkimys tämän ongelman ratkaisemiseen. Rekisteröitymällä kirkkokunnaksi päästään eroon kaksoishallinnosta, mutta sehän olikin sitten aivan Perkeleestä koko ajatus.
Eipä silti, ei tuo yksi hallituskaan ole ongelmaton, jos kerran salaista valtaa pitääkin joku vahva suku tai talonmies. Silloinhan hallituskin vain myötäilee vahvojen murinoita…
Olen tässä matkan varrella todennut että demokraattinen hallintomalli kestää parhaiten ajan turbulenssit ja siitä on selvänä osoituksena pohjoismainen demokratia.
On sitten r.y.n hallituksen ja jäsenistön heikkous jos eivät valtaansa käytä.
Minulla on vahva käsitys siitä että HELLUNTAIKIRKKO
tuo seurakuntiin juridisen toimintamallin.
Silloin on yksi ja sama hallintomalli.
Itsekin olen taipuvainen ajattelemaan, että kirkkokuntamalli toimii parhaiten. Eli hallintomallina tuo on varmasti vahva. Tosiasiaksi kuitenkin jää, että olkoon sitten vaikka hallituksen ja jäsenistön heikkoutta, mutta liian usein valta on jollakin harmaalla eminenssillä, jonka valta ulottuu yli kaiken muun. Omaa toista kommenttiasi siteeraten: ”tämä on fakta”.
Olen edelleenkin sitä mieltä, että demokratia ei sovellu seurakunnan päätöksentekoon. Tästä on todella huonoja esimerkkejä lähiaikoina esimerkiksi ruotsin maalta.
Ohos. Nytpä tulin puhuneeksi kahdesta eri asiasta. Eli olen samaa mieltä Johanneksen kanssa siitä, että tuo kirkkokuntamalli on ainakin hyvä yritys ratkaista kaksoishallinnon ongelmia.
Siinä olen taas Tonin kanssa samaa mieltä, että seurakunta ei ole demokratia. On sinänsä surkeaa, että Raamatusta hakeminen on ongelma seurakunnan kohdalla. Syvempään suohon päädytään, kun seurakuntaa johdetaan vain demokraattisten mallien mukaan.
Koko jutun jutun ydin oli siinä, että valta ei ole hallituksella, vanhimmistolla, pastorilla tai edes demokraattisesti valituilla johtajilla. Liian usein se on aivan jossain muualla.
Olen matkan varrella todennut että demokraattinen hallintomalli kestää parhaiten ajan paineita ja -turbulensseja.
Samalla se estää ” harmaitten eminessien ” yksinvallan.
Seurakunnan juridinen valta ei saa olla muualla kuin seurakuntalaisilla ja siinä on jurinen hallitus jota seurakunta valvoo ja hallituksen on aina nautittava seurakunnan luottamusta.
Hallituksissa olo saisi olla korkeintaan vain 5 vuotta kerralla ja sitten ulos.
Jos on kyvykäs henkilö hänet voitaisiin valita taukovuosien jälkeen uudelleen.
Muistamme kun Ilmestysmajaa rakennettiin, siinä palveluksessa kelpuutettiin vain kyvykkäimmät ihmiset ja siinä ei eroteltu oliko mies tai nainen, pääasai oli että on kyvykäs.
Seurakuntien nykyisen sotkuinen hallintomalli johtuu järjenkäytön puutteesta.
Ollaan tavallaan taikauskoisia ettei toimintoja voida uudelleen järjestää.
Olen paljossa samaa mieltä kanssasi, Matkaaja. Muistutan kuitenkin, että Raamattu ei perusta seurakuntaa demokratialle. Omat ongelmansa on siinäkin, että sitä yritetään johtaa demokraattisesti. Suomen laki on selvä suhteessa hallitukseen ja yhdistyksiin, mutta Raamattu ei tosiaan ole ihan samoilla linjoilla. Luulen, että jos joskus keskutelisimme ihan kahvikupposen äärellä, olisimme loppujen lopuksi aika lailla samaa mieltä.
Vähän liiankin tuttua vuodatusta oli Rami tuo aloituksesi.
Kun kolme instituutiota yritetään istuttaa saman katon alle on helposti iso soppa pystyssä.
Hengellinen instituutio, Maallinen regimentti (kutsuttakoon sitä nyt sitten yhdistyksen hallitukseksi sekä ihmiset (yksittäiset seurakuntalaiset). Ja jos kaikki haluavat palansa vallasta tai eivät halua luopua saavutetuista eduista, on sisäinen kriisi selviö.
Niinpä. (Vaikka aloitus ei toki ole minun.)
Koko tuolla paletilla on mahdollisuus toimia hyvinkin, mutta usein se ei vain toimi. Kurjaa sinänsä.