Kun tänä aamuna avasin aamunraikkaan PS:n, oli sen etusivulla juttu Lestadiolaispapista, joka käytti lapsia vuosia hyväkseen. Myöhemmin löysin saman jutun myös Helsingin Sanomien verkkosivuilta. Nopealla nettihaulla pääsee nopeasti kärryille pedofiilipappien, hyväksikäyttäjäpastorien, ahdistelijasaarnaajien ja muiden vastaavien toilailuista. Yhteistä tuntuu olevan, että liike kuin liike ja kirkko kuin kirkko on vaikeuksissa esiintulevien tapausten kanssa.
Mistä tämä kaikki oikein johtuu? Emmehän me lue lehdistä, että poliisit tai lentäjät tai veturinkuljettajat hyväksikäyttävät lapsia. Eivät edes opettajat tai urheiluseurojen toimijat pääse lähellekään niitä lukemia, mitä pappien touhuista kirjoitetaan (vaikka omat juttunsa heistäkin löytyy). Kuitenkin opettajilla ja vaikkaapa junioriseurojen valmentajilla on lähettyvillään lapsia siinä, missä kenties papeillakin. Osasyynä voi olla Raamattuakin tiukemmat moraalisäännöt, joita me ihmiset rakennamme aivan itse. Sitenhän me pyrimme Jumalalle kelpaamaan: tekemällä omia sääntöjä, joita noudattamalla kelpaamme. Joskus vain huomaamme tehneemme liian tiukkoja sääntöjä ja kun emme onnistu niitä noudattamaan, niin sitten repeää ja kunnolla. Mutta kun ei kaikilla ole katolisten pappien selibaattivaatimuksia tai sellaisia tiukkoja vaatimuksia, jotka ajaisivat omalla mahdottomuudellaan ihmiset rikollisiin ratkaisuihin. Mikä tässä siis oikein mättää?
Kerro oma ajatuksesi: Miksi juuri seurakunnissa tai kirkoissa tuntuu esiintyvän niin paljon hyväksikäyttötapauksia. Onko kyseessä vain median kannalta herkullinen aihe, joka myy vai onko kirkon tai seurakunnan sisäisissä rakenteissa erityisiä puutteita?
Korpialttari 
Esiintyykö uskonnollisissa yhteisöissä sitten loppuviimein kuinka paljon pedofiliaa, verrattuna ’muuhun maailmaan’, olisi mielenkiintoinen tilasto sekin.
Voi olla että uskonnollisissa yhteisöissä esiintyviin pedofiliatapauksiin myös reagoidaan julkisuudessa herkästi, joka on tietenkin hyvä asia. Herkkään reagointiin vaikuttanee ainakin se kontrasti, joka syntyy kun oletetusti korkean moraalin edustaja syyllistyy yhteen alhaisimpaa moraalikäsitettä edustavaan rikokseen.
Mitä tulee pedofilian esiintymiseen uskonnollisissa yhteisöissä, niin entisessä lahkossani (jehovantodistajat) pedofilian esiintymistä seurakunnissa peiteltiin järjestelmällisesti. Peitellään todennäköisesti vielä tänäkin päivänä – vähintäänkin jollain tasolla. No miksi sitä peiteltiin? Uskonnollisen yhteisön maineen takia. Pääasia että näytetään muulle maailmalle hyvältä. Esiin tulleet tapaukset pyrittiin selvittämään seurakunnissa sisäisesti, eikä viranomaisen puuttumista asiaan pidetty välttämättömänä. Ko. toimintamallia toteutettiin vielä ainakin 2000-luvun alussa, jolloin tapauksia alkoi tulla julkisuuteen kun se kuuluisa ketsuppipullo alkoi vihdoin toimia. Jehovantodistajat sanovat toimintamalliensa sittemmin tarkentuneen, mutta kukapa sen tietää. Yhteisön maine on kuitenkin lahkolle edelleenkin tärkeää.
Toinen aspekti, miksi jehovantodistajuudessa esiintyy pedofiliaa johtuu toimintamallista, jonka mukaan väärinkäytökselle tulee olla kaksi todistajaa, ennenkuin tapausta lähdetään oikeasti selvittämään. Kahden todistajan vaatimus tulee raamatusta, mutta niinkuin niin monella lahkolla on tapana, raamatunpaikkoja tungetaan mielellään sellaisinaan nykypäivän erinäisiin tilanteisiin, tarkistelematta sen kummemmin miten ne nykypäivään sopivat, joka on usein melko absurdia. Pedofiliallekin kun on niin kovin usein pari silminnäkijää.
Jos lähdetään ynnäilemään uskonnollisen yhteisön sisäisten ongelmien järjestelmällinen peittely, absurdit todistajavaatimukset ja yhteisön jäsenten oletus jossa pidetään hyvin epätodennäköisenä, että yhteisössä arvostettu henkilö missään tapauksessa voisi syyllistyä pedofiliaan (vaikka joku lapsi tällaista väittäisikin), niin yhtälöksi voitaisiin väittää saatavan oikea pedofiilimagneetti. Tällaisissa yhteisöissä pedofiilit voivat toimia harrasteidensa parissa valitettavan pitkään, ja niinkuin Ramin esille ottamassa tapauksessa, mahdollisesti koko elämän.
Kun yhteisön etu menee piirunkaan verran totuuden tai inhimillisten arvojen – saati ihmisoikeuksien – edelle, vaikutukset voivat olla katastrofaalisia. Sellainen ympäristö käytännössä mahdollistaa pedofilian(kin).
”Vuonna 2002 Britannian yleisradioyhtiö BBC televisioi dokumentin Suffer the little children, jossa Jehovan todistajien järjestöä syytettiin lasten hyväksikäyttötapausten peittelystä ja salaamisesta seurakunnissa. Dokumentissa esitettiin muun muassa, että Jehovan todistajien New Yorkin maailmankeskuksessa säilytetään salaista tietokantaa, jossa on yli 20 000 :n pedofiliasta epäillyn tai siihen syyllistyneen Jehovan todistajan nimet. Lyhyesti haastateltu Jehovan todistajien hallintoelimen edustaja Theodore Jaracz ei dokumentissa ota kantaa tietokannan olemassaoloon.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajat_ja_syytteet_lasten_hyv%C3%A4ksik%C3%A4yt%C3%B6st%C3%A4
Kiitos Toni, hyvästä kirjoituksesta. Olisi todella mielenkiintoista saada vähän ihan oikeaa tilastotietoa, mutta se ei taida olla ihan helppoa.
Luulen myös, että juuri tuo esittämäsi kontrastiasia saa myös median ehkä tarttumaan aiheeseen astetta herkemmin.
Kerroit myös hyvää tietoa Jehovan todistajien sisäisistä rakenteista. Toki kaikissa yhteisöissä on paljon samaa, mutta ihan kaikki rakenteet eivät toimi samalla tavalla. Kai kuitenkin yleisesti on niin, että seurakunnissa työntekijöillä on aivan erityinen asema. Tarkoitan, että väärinkohdeltu ihminen ei kenteis uskalla, osaa tai edes halua nousta vastustamaan selvääkään vääryyttä. Henkilö voi jotenkin olla teologisesti rajoittunut ja ajatella moisen käytöksen johtavan siihen, ettei jotenkin kelpaakaan Jumalalle tai pääse peräti taivaaseen.
Lisäksi luulen, että ainakin jonkinasteinen henkinen painostus liittyy usein näihin kuvioihin.
Nimenomaan näin. Plus että yhteisössä jossa seurakunnan vastuuhenkilöt koetaan nimitetyn Pyhän hengen avittamina, kuten jehovantodistajuudessa, kynnys puuttua asioihin on korkea. Silloinkin vaikka kyse olisi törkeästäkin väärinteosta. Lisäksi jehovantodistajat ovat vahvasti sitä mieltä että he edustavat Ainoaa Oikeaa Totuutta – Vartiotorniseuraa. Noissa olosuhteissa rivijäsenellä saa olla melko vankat todisteet väärinkäytöksestä, ja kansalaisrohkeutta, että uskaltaa viedä asiaa eteenpäin. Tosin sekään ei ole aina auttanut, vaan tapauksia on jopa sivuutettu ja kehotettu henkilöä vaikenemaan asiasta. Näin voi käydä kun järjestön etu ja palvonta viedään äärimmilleen.
Kaikesta huolimatta haluan uskoa että uskonnolliset yhteisöt, jotka ovat kohdanneet pedofiiliongelmia yhteisössään, pyrkivät oppimaan tapauksista jotain. Eivät toki niin että kehittäisivät entistä tehokkaampia tapoja salata tapaukset, vaan niin että ilmiöstä reilusti keskusteltaisiin jos sellaisen olemassaolo tiedostettaisiin, ja tehtäisiin kaikki mahdollinen ilmiön kitkemiseksi yhteisöstä, siinä määrin kun se on mahdollista. Tuossa työssä yhteisöjä auttaa – halusivat ne sitä tai eivät – media.
Yksi seikka mikä tuli mieleen siitä miksi juuri uskonnollisissa yhteisöissä tekee sellaisen, että niissä esiintyy pedofiliaa, liittyy fundamentalisuuteen ja konservatiivisuuteen. Poikkeava seksuaalinen käyttäytyminen luetaan uskonnollisissa yhteisöissä usein pelkäksi valinnaikseksi irstailuksi, eikä ymmärretä (tai haluta ymmärtää) että kyse on usein ihan oikeista fyysisistä poikkeamista esim. aivoissa. Näin ollen pedofiilin seksuaaliset mieltymykset eivät valitettavasti muutu siitä miksikään, jos tämä sattuu kuulumaan johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Eikä silläkään ole merkitystä minkä merkkiseen lafkaan tämä sattuu kuulumaan. Tuossa suhteessa uskonnollisilla yhteisöillä olisi seurakunnissa ajatusmalleissa tuuletuksen paikka. Vaan riittääköhän monessakaan seurakunnassa ikkunoita tuollaiseen, on toinen tarina.
Edellämainitun tuloksena seurakunnat saattavat valitettavasti tarjota pedofiileille temmellyskentän, jollaista ei muualta yhteiskunnasta löydy. Olisi toivottavaa että erilaisten uskonnollisten yhteisöjen vastuuhenkilöt tiedostaisivat tämän.
Asia on niin, että media luonnollisesti seuraa seurakuntaa tälläisissä asiossa tarkemmin kuin muita. En usko, että seurakunnissa näitä tapauksia olisi olennaisesti enemmän kuin muualla. Seurakuntaa seurataan, että tekeekö se niinkuin opettaa. Mielestäni se on hyvä, että seurataan ja tuodaan valoon. Luonnollisesti tilanteen pitäisi olla, niin, että tälläisiä tapauksia ei kertakaikkiaan olisi seurakunnana keskellä. Se taas mistä nämä asiat johtuvat on monipiippuisempi kysymys, mutta yksinkertaistettuna tälläiset mädännäisyydet johtuvat ihmisen antautumisesta synnille. Kun saatanan voimat riepottavat ja vievät ihmisen synnillistä luontoa, on aivan sama mihin kuppikuntaan kuuluu. Viholliselle on tietysti loistava juttu, että saa iskettyä seurakunnan sisäpuolelle. Pitäisi aina muistaa, että vihollinen kiertää meitä kaikkia ympäri kenet saisi niellä. Myös sanotaan:”Kuka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu” Armoa ja veripesua tarvitsemme kaikki, joka päivä ja hetki.
Totta tuokin, mutta onko seurakunnissa jotenkin sellainen hyväksikäytön mahdollistava kulttuuri tai ongelmista vaikenemisen periaate? Tuntuu, että pedofiliatapauksia ainakin minun mielestäni on tullut liikaa esille.
Lestadiolaisuus saattaa olla siitä otollinen yhteisö pedofileille, että yhteisö on melko suljettu. Liike ottaa kovasti etäisyyttä ”maailmasta” ja jotkut haarat pitävät uskontulkintaansa jopa ainoana oikeana tienä pelastukseen. Lapsia on paljon – huomaako kukaan, jos yksi katoaa pyhäkoulusta tms.? Ehkä on niin, että ihmisten luomat säännöt tosiaan houkuttavat rikkomaan rankimman päälle.
On ollut pettymys huomata, kuinka uskonnolliset yhteisöt yksi toisensa jälkeen paljastuvat pedofiilien – jos ei nyt temmellyskentiksi – niin ainakin toimintaympäristöiksi. Aluksi olivat katolilaiset (”no ne nyt on kerettiläisiä muutenkin”), sitten jehovat (”ihan oikein niille”), adventistit (”huh, läheltä liippasi”) mutta viimein myös helluntailaiset. Eikä sitten ollutkaan enää mitään sanomista. On ollut kauheaa huomata, kuinka pedofiilejä onkin joka kuppikunnassa.
Tässä tulee myös vainoharhaiseksi ja alkaa miettiä, voiko omassa lähi- tai tuttavapiirissä olla pedofiilejä. Kenelle uskallan jättää lapseni? Onko pyhäkoulu turvallinen paikka? Entä lastenleiri? Kuplassa ei voi lastaan kasvattaa, mutta epäluuloni ovat heränneet.
”Taivaallinen isä, suojele omia ja tuntemiani lapsia. Anna heille rohkeutta kertoa hyväksikäytöstä heti, jos sellaista ilmenee. Anna heille hyvä itsetunto torjua hyväksikäyttöyritykset. Herra, tule kuninkuudessasi ja lopeta maailman kauheudet! Anna meille halu auttaa sorrettuja ja olla heidän äänenään. Aamen.”
No varmasti tässä tullaan jälleen myös tilivelvollisuuden lähteille eli todellakin seurakunnan sisäisissä rakenteissa on puutteita! Oikea sitoutuminen opetuslapseuteen ja tilivelvollisuussuhteeseen omista tekemisistään ja jopa ajatusmaailmastaan, tai ainakin sen ruokkimisesta, auttaa varmasti tähänkin ongelmaan.
Tiedän, että tarjoan samaa vastausta kaikkiin haasteisiin, mutta ainakin se olisi oikea suunta tässäkin tapauksessa. Jos ajatellaan esim. hiljattaista helluntailaista tapaustamme, oli tilanteessa selkeästi kysymys tilivelvollisuuden puutteesta!
Niin. Minäkin luulen, että ainakin omassa helluntaiskenessämme tilivelvollisuuden puute voi olla merkittävä ongelma. Perustuuhan koko liikkeemme maallikkosaarnaajien ja ”luotettavaksi” havaittujen veljien verkostolle. Useimmiten se toimii hyvin. Kuitenkin saattaa olla, etteivät ne samat kaverit sitten tiedä miten toimia ongelmien iskiessä. Vaikeneminen saattaa olla helpompi ratkaisu.
Lienee helluntaikentässä kaksi päälinjaa vaikeiden asioiden hoitamisessa ja niillä pitkät perinteet (olen mielelläni väärässä):
1. Lakaistaan se maton alle
2. Vaietaan se kuoliaaksi
😀
Varsin käteviä keinoja muuten molemmat… 😀
Vakavasti puhuen: Tavallinen ”rivikristitty” on pelokas millään lailla sohaisemaan ”Jumalan silmäteriä”, joiksi enemmän tai vähemmän vastuuta kantavat on opetuksessa luokiteltu.
Se käsitys, että ihminen olisi pohjimmiltaan hyvä, ei saa tukea raamatusta. Joten tarkkailuluokkalaisia” meidän tulee olla itse kunkin (”valvo itseäsi ja opetustasi”). Että siltä pohjalta rakentamaan valvontajärjestelmiä seurakuntiin
Oikeastaan Tapani, Tony ja Past0r1 ovat kaikki nostaneet esille sen omasta mielestänikin suurimman ongelman: Jos arvostelet johtajaa, nouset itse Jumalaa vastaan. Näin siis tapahtuu, vaikka toki välillisesti. Useimmille ihmisille teologiset kysymykset ovat sen verran etäisiä, että he eivät todellakaan osaa vastata ammattipuhujalle, joka saarnaa heidät suohon, kun yrität kysyä jotakin. Toisin kuin Jehovan todistajilla, vapaakirkollisilla ei ole se ajatus, että olisivat ainoa oikea totuus. Ei ainakaan virallisesti. Riviyksilö saattaa harhautua jopa niinkin ajattelemaan.
Joka tapauksessa seurakunnan johtaja, joka hairahtuu hyväksikäyttöön hairahtuu myös helposti sitä peittelemaan käyttämällä hyväkseen hengellista valtaansa. Eli juuri sitä, että tarvitaan useita todistajia tai toisaalta ollaan valmiiksi antamaan anteeksi sinänsä kyllä Raamatun opetuksen mukaan, mutta annetaan anteeksi hyväksikäyttäjälle, vaan ei hoideta uhria.
Tonyn lailla minäkin haluan ja jaksan uskoa siihen, että me kaikki opimme myöntämään virheemme, kantamaan vastuumme ja toimimaan jatkossa paremmin. Niitä Tony kaipaamia tuuletusikkunoita voidaan kyllä rakentaa lisää.
Mukavaa muuten, että Tony intoutui mukaan keskusteluun. Tiesinkin, että olet tiukka pelimies, mutta että syvällinen ajattelija, se on uutta 😀
Enemmänkin löysä pelimies tätä nykyä. 😉
😀
Hyvää keskustelua ootte vääntäny vaikeasta aiheesta.
Tämä tulee nyt vähän myöhässä, mutta kuitenkin vähän samasta aiheesta:
http://viaecclesiae.blogspot.com/2010/01/turvallisen-yhteison-ongelma.html