Mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi oppia tekemään hyvää. Erityisesti seurakuntien pitäisi olla edelläkävijänä hyvän tekemisessä. Jos seurakuntasi ei tunnu tarttuvan tämän maailman ongelmiin, voit silti yksilöihmisenä tehdä osasi. Alla neljä loistavaa mahdollisuutta vaikuttaa maailman suuriin ongelmiin.
Kiva.org auttaa tavallisia ihmisiä lainaamaan rahaa yrittäjille köyhissä maissa. Ideana on auttaa ihmisiä nousemaan pois köyhyydestä yrittäjyyden kautta. Kivan kautta järjestetään suoraan ihmiseltä ihmiselle mikrolainoja, joilla mahdollistetaan yrittäjyys ympäri maailmaa. Kivan periaatteisiin kuuluu suora kontakti aitoon ihmiseen. Opit tuntemaan toisen ihmisen liikeidean ja autat häntä pääsemään taloudellisesti jaloilleen. Kun saat lainasi takaisin, voit lainata rahaasi edelleen.
A21 kampanja koostuu yksilöistä, organisaatioista, virkailijoista ja tavallisista ihmisistä, jotka ovat sitoutuneet lakkauttamaan epäoikeudenmukaisuuden maailmassa tällä 21. vuosisadalla. Kampanjan tavoitteen on lisätä tietoa, saada rikollisia oikeuden eteen ja tarjota kuntoutusta pelastetuille ihmiskaupan uhreille. Järjestö haluaa taistella ihmiskauppaa vastaan kokonaisvaltaisesti. Arviolta 2 – 4 miljoonaa ihmistä viedään seksiorjiksi rajojen yli vuosittain. Ihmiskaupan arvioidaan tuottavan 9.5 miljardia dollaria vuosittain. Murskaava enemmistö ihmiskaupan uhreista on naisia ja lapsia. Keskimääräinen ihmiskaupan uhri joutuu keskimäärin 20 kertaa päivässä harrastamaan seksiä tai tulemaan raiskatuksi.
Stand Up on taistelua köyhyyttä vastaan. Maailmassa lasketaan olevan yli miljardi ihmistä, jotka elävät köyhyydessä. Stand Up on muun muassa vaatinut hallituksia ja johtajia sitoutumaan seuraaviin tavoitteisiin: Poistaa äärimmäinen köyhyys ja nälkä, tarjota perusopetusta kaikille, edistää tasa-arvoa ja vahvistaa naisten asemaa, vähentää lapsikuolleisuutta, parantaa äitien terveyttä, taistella HIV/Aidsia, malariaa ja muita tauteja vastaan, varmistaa ympäristön kestävyys ja muodostaa maailmanlaajuinen yhteistyöverkosto kehityksen saavuttamiseksi
RED on yksinkertainen idea, jossa länsimaisten kuluttajien ostovoima muutetaan taloudelliseksi voimavaraksi, jolla autetaan hädänalaisia. RED erikoistuu erityisesti auttamaan AIDSin uhreja. Kun ostat RED tuotteita tai palveluita, se ei maksa sinulle mitään. Palveluiden tai tuotteiden tuottaja kuitenkin maksaa puolet voitostaan ostaakseen ja levittääkseen AIDS-lääkettä Afrikkaan.
Korpialttari 
Hyvä että otit hyvän tekemisen puheeksi. Kiertäessäni täällä Etelä-Aasiassa olen pohtinut parhaita tapoja tehdä hyvää.
Näistä mainitsemistasi auttamiskeinoista en kyllä osaa sanoa ovatko parhaita asialleen. Kiva on varmasti toimiva konsepti, ja sen tuoma apu todellista. Redin toimivuus riippuu täysin siitä missä muodossa raha jaetaan, jos kyseessä on pelkkää lääkkeiden jakoa taklataan ongelman seurausta, ei ongelman aiheuttajaa.
Lisäksi on aina kyseenalaistettava se, että miksi haluamme nostaa köyhät köyhyydestä. Monet matkallani tapaamistani köyhistä ovat paljon onnellisempia kuin keskivertosuomalainen, vaikka heidän elämänsä ei ole siunattu samanlaisilla rikkauksilla. Jos koemme että meidän pitää auttaa ”kolmas maailma tänne meidän tasolle” asetamme automaattisesti olettamuksen, että meidän elämä on parempaa kuin heidän. Suurimpaa osaa maatyöläisistä ei sata vuotta sitten haitannut yhtään olla maatyöläisiä, media on saanut vaan aikaiseksi heille halun kännyköihin, televisioihin jne…
Suurin osa ihmisten kärsimyksestä ei näyttäisi johtuvan ulkoisista jutuista, vaan sisäisestä turvattomuudesta ja rakkauden puutteesta. Joten jos tosissaan haluaa tehdä hyvää, antaa heille Jeesuksen.
Niin. Toisaalta on niinkin, että me samalla kun etsimme sitä parasta tapaa auttaa, emme itse asiassa saa aikaiseksi mitään. Köyhyys on ongelma, siitä ei pääse mihinkään. Kiva auttaa ihmisiä nimeomaan omalla työllään nousemaan jaloilleen. Nyt ei ollut kyse kännyköistä tai televisioista, vaan puhtaasta vedestä, koulunkäynnistä, terveydenhuollosta. Niitä tarvitsevat ihan kaikki, köyhillä ei niihin ole varaa. Ennen Jeesuksen antamistakin pitää nälkäinen ruokkia.
Ja lisäksi, jos koko maailma kuluttaisi samalla tavalla kuin suomalaiset…
Tai no itseasiassa jos vaan Intialaiset kuluttaisi samalla tavalla kuin suomalaiset, maailmassa ei riittäisi luonnonvarat kovin moneksi vuodeksi.
Jos siis haluat oikeasti muuttaa maailmaa, rupea pienentämään omaa kulutustasi. Tarvitsetko 250m2 omakotitalon? Tarvitsetko jatkuvasti uusinta teknologiaa? Monta paria kenkiä sinulla on? Monesti syöt enemmän ruokaa kuin kulutat?
Me emme voi kehoittaa maailman köyhiä nousemaan meidän rikkauksiin, jos emme ole valmis itse alentumaan vähän köyhemmäksi.
Ny taas puhutaan aidasta ja aidan seipäästä. On hyvä tarkistaa omia kulutustottumuksiaa, se on selvä. Ei kukaan ollutkaan ihmisiä tuomassa meidän kerskakulutukseemme. Kunhan vain taataan heillekin perusedellytykset elämiseen. Jos et halua köyhiä auttaa, kenties ihmiskaupan uhreja kuitenkin?
Ei halusta ole kyse 🙂 Haluan auttaa, ja haluan myös kehoittaa muita tekemään kaikkensa auttamiseksi.
Kommentoin vain siksi, että pohdittaisiin miten auttaminen kannattaa tehdä ja millä mittakaavalla.
Jos on valmis antamaan vain hiluja paljostaan, niin silloin ei todellisuudessa paikkaa kuin omaatuntoaan. Käytännön apu on minimaalista.
Jos taas on valmis tinkimään omasta mukavuuksistaan ja elämäntavastaan, tietää että se auttaminen voisi jo saada paljon enemmän aikaan.
Auttamisessakin kannattaa miettiä auttaako ongelman ratkaisussa vai ongelman seurauksien ratkaisussa. Jos paikkaillaan seurauksia, muttei ongelmaa, seurauksia tulee kokoajan lisää.
Tottapa tuokin. Omasta näkökulmastani on tärkeää, että edes lähtee liikkeelle. Vaikka sitten vain hiluja antamalla. Siinä sitten oppii huomaamaan, että mikä on tehokasta ja mikä ei. Kenteis postaukseni saa jatkoa, kun tiistaina Skypetän erään jenkkipastorin kanssa, jonka seurakunta tekee tehokasta työtä kaikilla näillä alueilla. Yritän saada häneltä apua konkreettisempaan tekemiseen…
Jeps.
Laita toki blogiostaus liikenteeseen. Niitä kun muutenkin seuraa innolla 🙂
Tottakai ;D
Ei saa myöskään unohtaa kotimaisia hyväntekijöitä. Kirkon ulkomaanapu, FIDA, World Vision ja Plan ainakin ovat luotettavia ja tehokkaita tahoja.
Enemmän soisin ihmisten katsovan peiliin omia kulutustottumuksiaan ja miettivän ihan perusteellisesti, miten omasta elämästä olisi eniten hyötyä hädässä eläville. Kaikki alueet hengellisestä elämästä rahankäyttöön ja lomatottumuksista arkielämän tapoihin pitäis itse kunkin ottaa syynin alle.
Itsellä on aina huono omatunto, kun katselen 32 gigan ipodini muistin tilaa: vain murto-osassa on musiikkia ja tyhjää, harmaata aluetta on suurin osa. Silläkin alueella olisi saanut maailmassa jo paljon muutosta aikaan. Niin kuin Oscar Schindler ’Schindlerin listan’ lopussa fiilistelee: ”Olisin voinut pelastaa vielä yhden.”
Mä en silti ihan pääse levelille Juhon ja Villen kanssa. Ymmärrän kyllä omien kulutustottumusten tarkkailun ja korjaamisenkin mielekkyyden. Silti se, että minä syön vähemmän tai en osta autoa ei pelkästään tuo köyhille rahaa tai auta Aids-orpoa elämässään. Ihmiskaupan uhrit eivät saa apua, eikä edes nälkäinen ruokaa. En vain voi sille ajatukselle mitään, että useimmiten kun meitä haastetaan tekemään jotakin hyvää, me väistämme asiaa keksimällä jonkin puutteen esitetyssä keinossa. Sitten kun olemme osoittaneet, että tämä tapa tai tämä apukanava ei ole paras, me emme kenties kuitenkaan tee mitään. Emme edes muuta kulutustottumukisamme. Puhumme vain sellaisesta osoittaakseemme valveutuneisuutemme. Ei pelkkä hiilijalanjäljen laskeminen vaikuta, jos sen ei anna vaikuttaa.
Ei suinkaan omien kulutustottumuksien tarkkailu ja korjaaminen riitä. Itse tarkoitan sitä, että muutetaan omia kulutustottumuksia niin, että siitä säästyneellä rahalla/resursseilla voi auttaa muita. Esimerkki: olisin ostanut aikanaan 16 gigatavun ipodin ja antanut 32 gigatavun ja 16 gigatavun ipodin erotuksesta jäävän rahan auttamisjärjestölle.
Toinen esimerkki. Jätän joka toinen perjantai 5 euron leffan vuokraamatta ja katselen vaikkapa teeveestä perjantaileffan. Ylijäävällä rahalla voin tukea Kirkon ulkomaanavun toimintaa 10 eurolla kuukausittain. Tällaisia konkreettisia tekoja tarkoitan.
Toinen asia on sitten tietysti jättää sellaiset tuotteet ostamatta, joiden tuottamisesta tiedämme olevan haittaa. Esimerkiksi reilun kaupan tuotteita kannattaisia suosia. (Tosin opiskelijalle ne ovat aivan liian kalliita)
Minua häiritsee Rami sama kuvio. Usein auttaminen tuomitaan mielettömäksi sen takia, että auttamisjärjestöt käyttävät lahjoitettavat rahat kaikkeen muuhun kuin auttamiskohteeseen, mikä ei tietenkään ole totta. Auttamisjärjestön valinnan suhteen pitää tietysti olla valveutunut mutta pitää tottakai ymmärtää myös se, että jos järjestö käyttäisi rahat 100 prosenttisesti kohteeseen, ei kyseinen järjestö enää kauaa toimisi.
Minun mielestäni tärkeintä on tehdä edes jotain. Meidän euromme on kovaa valuuttaa tuolla kolmansissa maissa. 5 euroa vastaa monissa maissa 50 euroa ja sillä saadaan paljon aikaan. Ongelmana on mielestäni se, jos avustusjärjestö käyttää rahoja tehottomasti. Olisi hienoa, jos joku kehittäisi mahdollisimman vähän rahaa vievän systeemin, joka kuitenkin veisi avun oikeisiin kohteisiin. Ongelma ei ole pelkästään järjestöissä, vaan korruptiossa kohdemaassa. Joskus apu tekee myös hallaa. Se voi tappaa yrittämisen, jos avustus on automaatti, jonka varassa eletään.
No nyt tajusin paremmin, Ville. Itse alotitin kokeilemaan Kivan kautta mikrolainoja. Lainasin rahaa jollekulle kenkäkauppiaalle. Kaveri sai lainansa kokoon ja alkaa maksaa takaisin sitä. Nyt kaveri ainakin työllistää itsensä, ei ole toisten autettavana. Idea sekin.
Kuulostaa ainakin toimivalta idealta. Toivotaan, että käy kengät kaupaks (:
Jos innostunne Kivailemaan ja kuulitte siitä multa, niin laittakaa kreditit tulemaan. Katson, että miten ne vaikuttavat…
Olisiko mahdollista seurakunnat tekisivät enemmän diakoniatyötä? Eikö asiaa voisi globaalin mittakaavan sijaan vetää myös tähän lähiympäristöön?
Suhteellinen köyhyys on Suomessa mittavaa.
Ja kyllä… myös siellä omassa seurakunnassa.
Hyvä idea. Kai niitä vaihtoehtoja on lukemattomia jos vain halua on.