Sanotaan, että suomalaiset ovat kiekkohullua kansaa. Voipi olla. Ainakin lajissa on jotakin suomalaiselle metsäläiselle sopivaa rähinää. Aina joskus saa todistaa tilannetta, jossa jonkinmoinen miesporukka katselee peliä ja paikalla on joku peliä ymmärtämätön tai sellaiseksi tekeytyvä naisihminen. Naisparka ei sitten tajua millään paitsiosääntöä, pitkää kiekkoa tai muuta lajin säännöstöön kuuluvaa. On hauskaa seurata, kun ukkoparat yrittävät selittää sääntöjä naiselle, joka on koko asiaa kysynyt vain häiritäkseen miesten keskittymistä.
Oikeastaan säännöt ovat pelin ydin. Ne antavat raamit, jonka puitteissa sitten peliä viedään eteenpäin. Aina välillä koko hallillinen yleisöä huutaa rytmikkäästi tuomarille: ”nuija, nuija”, osoittaakseen nähneensä tilanteen paremmin kuin ilmiselvästi puusilmäinen oikeudenjakaja.
Oletko laittanut merkille, että kukaan ei lähesty jääkiekkoa kieltojen näkökulmasta. Kukaan ei ajattele, että tämähän on typerä laji, kun ei saa mennä paitsioon tai lyödä kaveria mailalla päähän. Kukaan ei sano, että jääkiekko on turhaa, kun kädellä ei saa tehdä maalia tai maalivahtia saa työntää ensin pois laukauksen tieltä. Ihminen hyväksyy sen, että säännöt ovat olemassa jos peliä haluaa pelata.
Jotenkin me olemme saaneet annettua uskosta sen kuvan, että ihminen lähestyy sitä kielloista käsin. Kuinka moni onkaan vastaillut sellaisiin kysymyksiin kuin: saatteko katsoa televisiota, saatteko juoda viinaa tai saatteko polttaa tupakkaa? Saako harrastaa seksiä ennen avioliittoa ja tuhat ja yksi muuta kysymystä. Miten me olemme antaneet sen kuvan, että uskossa on ensisijaisesti kysymys kielloista. Miksi ihminen ei ensin huomaa syvää ja todellista elämää, jota haluaisi elää tietyillä pelisäännöillä? Lieneekö vika viestinnässä vai peräti oman elämän esimerkissä? Onko niin, että me jotenkin kerromme säännöt ja kiellot kavereille, ennenkuin ovat edes lajista kiinnostuneet? Mitäs, jos saisimme ensin läheisemme kiinnostumaan itse pelistä ja vasta sitten alkaisimme tarkentaa pelin hienouksiin kuuluvia sääntötulkintoja?
Korpialttari 
Ai että miten hyvä analogia!!
Yöllä saa kaikkea päähänsä… 😀
Toisaalta jääkiekossa kiinnostavinta, lopputuloksen lisäksi, on juuri ne säännöt.
Tarkoitan siis, että lehdissä ja youtubessa Jarkko Ruutu on paljon suositumpi kuin Tuomo Ruutu. Kuitenkin kaikki tiedämme kumpi on kauniimmin ja paremmin pelaava veljes.
Ehkä suomalaisia tuppaa kiiinnostamaan vaan negatiiviset asiat. Tai pikemminkin negatiivisista puhutaan ja positiivisista myhäillään.
Niinhän se on kristittyjäkin kohtaan. Joku pappi sekaantuu lapsiin niin siitä puhuu koko kansa. Samalla se kyllä hiljaa hymäilee, että kyllähän seurakunnat tekevät tosi tärkeää työtä.
Aivan toimiva analogia noin niin kuin elämäänasennoitumisen kannalta. Avioliittoakin esimerkiksi voi katsoa sen kautta, mitä ei voi enää tehdä tai sen kautta, mitä syventyvä vakaa suhde mahdollistaa.
Liian pitkälle ei tosin kannata tätäkään vertausta viedä. Jääkiekon sääntökirja kun on hieman erityyppinen kirja kuin Raamattu 🙂
Minä olen se tyhmä nainen, joka ei ymmärrä jääkiekon jaloutta.
No kulta, sä ymmärrät muita juttuja 😉
[…] kaveri (Jumala) niistä kertoo. Samaan aiheeseenhan liittyy osin aiemmin kirjoittamani kirjoitus: Jääkiekkoteologiaa. Peliä ei ole pakko pelata, eikä siitä tarvitse tykätä, mutta jos pelaat, pelaa […]