Sen verran kai minussa asuu sisäinen metsämies, että aina joskus kaipaan korpialttarin äärelle. Lasse heikkilä osaa niin upeasti kuvailla asiaa laulussa Puhdasta kultaa:
Tässä kylmässä metsässä alla sammalen
- moni luulee – vain mustaa on multaa.
Kimallus puron pohjalla kertoo totuuden:
sydän suuri on puhdasta kultaa.
Missä pyörä ei pyöri ja mätäs upottaa
eikä kelkat ja moottorit auta.
Siellä kulkijan saapas voi jäljen tavoittaa
kun on tahto, kuin karkaistu rauta.
Tällä reitillä montaa ei ole kulkijaa
eikä uurteita painunut tiehen.
Silti mietitty tässä on monta asiaa.
Ovat uurteet vain otsassa miehen.
Sielu huutanut täältä on kohti Jumalaa
ja on myöntänyt syntiä monta.
Korpialttarin äärellä Herra armahtaa,
ilo kohdata saa ilotonta.
Tässä kylmässä metsässä alla sammalen
- moni luulee – vain mustaa on multaa.
Kimallus miehen poskella kertoo totuuden:
sydän suuri on puhdasta kultaa.
Kun aika ajoin kaikki tämä tekniikka, touhu ja hektisyys saa aikamiehenkin väsymään, on korpialttari se paikka, mihin saa pysähtyä ja kertoa omat puutteensa. Olkoon tämä sivu oma sähköinen alttarini. Oma päiväkirja, jota päivitän aivan vain oman mielenkiintoni mukaan. Jospa vieläkin ilo saa kohdata ilotonta…
Korpialttari on yhtäaikaa oma muistikirjani, päiväkirjani ja purnauspaikkani. Jos et pidä siitä mitä minä kirjoitan, tai miten kirjoitan, älä kiusaa itseäsi äläkä minua. Mene muualle.
