Suhteellinen köyhyys on Suomessa mittavaa.
Ja kyllä… myös siellä omassa seurakunnassa.

Toinen esimerkki. Jätän joka toinen perjantai 5 euron leffan vuokraamatta ja katselen vaikkapa teeveestä perjantaileffan. Ylijäävällä rahalla voin tukea Kirkon ulkomaanavun toimintaa 10 eurolla kuukausittain. Tällaisia konkreettisia tekoja tarkoitan.

Toinen asia on sitten tietysti jättää sellaiset tuotteet ostamatta, joiden tuottamisesta tiedämme olevan haittaa. Esimerkiksi reilun kaupan tuotteita kannattaisia suosia. (Tosin opiskelijalle ne ovat aivan liian kalliita)

Minua häiritsee Rami sama kuvio. Usein auttaminen tuomitaan mielettömäksi sen takia, että auttamisjärjestöt käyttävät lahjoitettavat rahat kaikkeen muuhun kuin auttamiskohteeseen, mikä ei tietenkään ole totta. Auttamisjärjestön valinnan suhteen pitää tietysti olla valveutunut mutta pitää tottakai ymmärtää myös se, että jos järjestö käyttäisi rahat 100 prosenttisesti kohteeseen, ei kyseinen järjestö enää kauaa toimisi.

Enemmän soisin ihmisten katsovan peiliin omia kulutustottumuksiaan ja miettivän ihan perusteellisesti, miten omasta elämästä olisi eniten hyötyä hädässä eläville. Kaikki alueet hengellisestä elämästä rahankäyttöön ja lomatottumuksista arkielämän tapoihin pitäis itse kunkin ottaa syynin alle.

Itsellä on aina huono omatunto, kun katselen 32 gigan ipodini muistin tilaa: vain murto-osassa on musiikkia ja tyhjää, harmaata aluetta on suurin osa. Silläkin alueella olisi saanut maailmassa jo paljon muutosta aikaan. Niin kuin Oscar Schindler ‘Schindlerin listan’ lopussa fiilistelee: “Olisin voinut pelastaa vielä yhden.”